Maailman kovin kylmäverilähtö juhannuksena Powerparkissa

Nordic King 2018 - kylmäverihuippujen lähtöjärjestys lauantain kisaan arvottiin Powerparkissa.

Alahärmän Powerparkissa järjestettävä Nordic King on juhannuksen suurimpia tapahtumia. Perjantai- ja lauantai-iltoina järjestettävissä iltajuhlissa esiintyy kotimaisten artistien kärkikaarti, ja raviurheilun huiput kokoontuvat molempina päivinä Nordic King -raveihin.

Nordic King on 50 000 euron ykköspalkinnollaan kylmäveriravureiden merkittävin kilpailu, joka ajetaan tänä vuonna suoraan finaalina ja 1609 metrin pikapyrähdyksenä. Kisa on houkutellut mukaan kotimaiset huiput Costellon, Polaran ja Välähdyksen johdolla sekä neljä ruotsalaisvierasta, joista Månprinsen A.M. ja Elitkampen-voittaja Lome Brage ovat nimekkäimmät.

"Rehellisesti voi sanoa, että tämä on maailman kovin kylmäverilähtö. Näin tasokasta ja mielenkiintoista lähtöä ei ole aiemmin ajettu", järjestäjä Pekka Lillbacka hehkuttaa.

Pekka Lillbacka rakennutti Powerparkiin tyhjästä uuden raviradan, joka sai tulikasteensa juhannuksena 2016. Nordic King järjestetään nyt kolmatta kertaa ja järjestäjiä ilahduttaa se, että kotimaisten huippujen lisäksi kisa houkutteli mukaan myös kansainvälisiä vieraita.

"Vuosien mittaan kisan tunnettuus on parantunut ja se näkyi siinä, että ulkomaalaisia hevosia saatiin hyvin mukaan. Näin kova lähtö helpottaa meitä varmaan tulevaisuudessakin siinä asiassa", Lillbacka arvioi.

Kansainvälistä väriä on muissakin lähdöissä, sillä Elitloppet-voittaja Ringostarr Trebin ohjastajana tunnettu Wilhelm Paal saapuu ohjastamaan italialaisvalmentaja Alessandro Gocciadoron tallin kahta hevosta Alahärmään. Niistä Peace Of Mind on lauantaina lämminveristen päälähdön ennakkosuosikki nappaamaan 20 000 euron ykkösrahat. Helpolla italialaistamma ei pääse, siitä pitävät huolen kotimaiset huiput Workout Wonderin, Victory Bonsain, D.D.'s Hitmanin ja T.Rexin johdolla.

Pekka Lillbackalla on jännitettävää paitsi järjestäjänä, myös hevosenomistajana. Hänen hevosistaan Lumi-Hessu, Wauhti ja Warre kilpailevat viikonlopun lähdöissä.

"Omien hevosten seuraaminen jää tänä viikonloppuna varmaan vähän sivurooliin, kun on muuta huolehdittavaa. Lumi-Hessu palaa tauolta, mutta se on ennenkin tullut hyvässä iskussa paussilta. Sillä on riittänyt ongelmia uransa aikana. Wauhti on ollut minulle positiivinen yllätys ja siinä voisi olla kilpahevosta pidemmäksikin aikaa", Lillbacka arvelee.

Powerparkin ravirata keräsi kahtena ensimmäisenä vuotena kiitosta hyväkuntoisesta kaviourasta ja yleisökin otti tapahtuman omakseen.

"Odotamme 4000-6000 henkilöä paikalle vähän säästä riippuen. Alkuviikon sateet tekivät hyvää kaviouralle, mutta toivon mukaan viikonloppuna vältyttäisiin isommilta sateilta. Meillä on yhdet ravit jo ajettu tänä kesänä ja niissä taisi yhdeksästä lähdöstä kuudessa hevoset parantaa ennätyksiään. Meille se oli merkki siitä, että rata on hyvässä kunnossa. Väliaikaisrakentaminen aloitettiin jo viime viikon puolivälin jälkeen ja sen osalta ollaan aikataulussa", Lillbacka lisää.

Ravien oheisohjelmaan kuuluu viime vuoden tavoin keppihevosten huutokauppa, jonka tuotot suunnataan lasten ja nuorten mielenterveystyöhön. Kaikista Nordic Kingin hevosista on tehty omat keppariversiot, jotka ovat huutokaupassa myynnissä. Viime vuonna kepparihuutokauppa tuotti 4295 euroa. Raveissa esittäytyy myös Raviliiga Sport-Powerparkin hevonen Beast Mode.

Lisätietoja antaa Nordic King -juhannustapahtuman viestinnästä vastaava Pekka Kaidesoja, puh. 0405950903