Oulun 22.5.2017 Toto4-ravien tallikommentit

Kotimainen raviviikko käynnistyy Oulun Äimärautiolla klo 18.00 alkaen.

OP Oulun isännöimässä Perheillassa on tarjolla paljon oheisohjelmaa - etenkin lasten makuun. Mukana menossa myös OP:n oma maskotti Hippo. OP:n omistajakortilla ilmainen sisäänpääsy!

LÄHTÖ 1
Tuomas Pakkanen, Rapsun Tähden (6) vauhdit riittäisivät näihin nolla sarjoihin, mutta hevosella on ollut laukka aika pinnassa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Keskitytään menemään koko matkan ravia.

Kari Lehtonen, Koko ajan ollut paremmin mennyt Säestäjä (8) oli Kaustisella ensimmäisenä maalissa, mutta tuli jälkeen päin hylätyksi kolmen laukan takia. Viimeksi korvat laitettiin tiukemmin kiinni, ja laiskasti mennyttä ruunaa joutui käskemään. Tämä on aika erikoinen tapaus. Taulussa on paljon laukkoja, mutta jos hevolla sattuu oleman sopivasti painetta, niin se saattaa hyvinkin mennä koko matkan ravia. Sellaisena Säestäjä voisi kyetä 34-35-tulokseen. Onnistuessa Säestäjä pystyy olemaan tällaisessa porukassa ihan kärjessäkin.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Paikka johtavan rinnalta saattaisi olla tälle paras.

Varustemuutokset: Muuten samoilla jatketaan, mutta korvat jätetään auki.

LÄHTÖ 2
Mauri Jaara, Viime starttinsa jälkeen meille tullut Catchmeifyoucania (2) on hieman hoidettu. Treeneissä hevonen on ollut sen oloinen, että ilman laukkaa se voi pystyä olemaan kamppailussa mukana.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Catchmeifyoucan on lähtenyt treeneissä voltista hyvin. Katsotaan sitten mihin paikkaan täältä päästään.

Varustemuutokset: Meille tulon jälkeen kengitystä ja muuta varustusta on muutettu.

Antti Ala-Rantala, Andermannin (3) piti aloittaa vasta kuun lopussa. Tähän kisaan oli tulossa tosi vähän osanottajia, joten se päätettiin ilmoittaa mukaan. Juoksijan oloinen pikku ori ei koolla pilattu. Viikko sitten sillä ajettiin harjoitusravien 25-ryhmässä. Andermann kulki ulkoratoja viimeiset 1600 m 21,5-vauhtia. Tuon perustella se voisi pystyä tässä 18-19-tulokseen. Ravivarman ja toimivan oloinen hevonen on jäykkä, joten sitä joutuu lämmittämään normaalia enemmän. Tässä voittoon yltäminen on varmaan liian vaikeaa. Hyvää starttia ja sijoitusta neljän sakkiin lähdetään tavoittelemaan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Yritän päästä nopeantuntuisella lähtijällä alussa keulaan, ja toivotaan, että saamme sitten sopivan selän eteen.

Varustemuutokset: Perusvarusteilla ajetaan. Vetopallot korvissa ja vielä tässä vaiheessa eteen tulee rautakenkä.

Tuomas Pakkanen, Kuten viimeksi Vieremällä Mar Blink (5) on ollut lopussa hieman turhan tasainen. Jos ravia mennyt ruuna on tässä rahoilla, niin tyytyväisiä ollaan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Hyvin lähtevälle Mar Blinkille haetaan nättiä reissua.

Varustemuutokset: Mar Blink juoksee yhä kengät jalassa.

LÄHTÖ 3
Tuomas Pakkanen, J.C. Lady Princessin (1) kunnon ei pitäisi olla huono, mutta huumorissa on ollut viime starteissa hieman sanomista. Kokeillaan, jos lajinvaihdon myötä tamman mieli piristyisi. Kisa on hevoselle ensimmäisessä montessa, ja tuloksen ennustaminen on vaikeaa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ravia matkaan, ja reissu valkoisten keppien juuressa.

Varustemuutokset: Ei muutoksia.

Mauri Jaara, Kajaanin montessa vauhti meni alussa Walk a Milen (8) kannalta pikkuisen turhan kovaksi, mutta ihan asiallisen juoksun tamma tuossakin kisassa teki. Hieman ailahteleva Walk a Mile on aina vähän hankala ennakoitava.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: On hieman vaikea tietää, että minkälainen juoksu montessa Walk a Milelle sopisi parhaitten.

Varustemuutokset: Viimeksi Walk a Milella oli umpilaput. Niillä hevonen jäi painamaan liikaa ohjille. Tähän kisaan silmille laitetaan vetolaput.

T4-1 / LÄHTÖ 4
Tuomas Pakkanen, Joensuussa lähtöön laukannut Bonhomme (1) teki raville selvittyään hyvän esityksen. Tuon perusteella sopivalta lähtöpaikalta on jonkinlaisia odotuksia.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Asiallisesti matkaan pääsevä Bonhomme saanee tästä kivan juoksupaikan läheltä kärkeä.

Varustemuutokset: Kengät riisutaan pois ja jenkkikärryt laitetaan perään.

Kari Alapekkala, Ajoin viimeksi pitkästä aikaa Hit Thatillä (2), ja tuossa kisassa se teki hyvän juoksun.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on sopiva hyvälle avaajalle, joka on parhaimmillaan keulasta tai sen takaa.

Keijo Hakala, Valmentajalla ei ollut mitään paikkaa käydä hiitillä, ja siksi Flying Heel (3) ei ollut heti tauolta parhaimmillaan. Tilanne tuon asian suhteen on nyt normalisoitunut, ja hevonen on ollut hyvä kahdessa viimeisessään. Etukenkien poissaaminen toisi vielä lisää tehoja. Iästään huolimatta hevonen on todella yrittävä. Onnistuneella juoksulla pitäisi olla realistisia mahdollisuuksia sijoitukseen ensimmäisestä kolmanteen.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Flying Heelin pitää antaa lähteä omaa vauhtiaan matkaan. Ruunalle olisi ihanteellisinta, jos saisimme paikan suhteellisen läheltä kärkeä eikä kiriin tarvitsisi kääntää vasta kuin viimeisen puolikkaan aikana. Liian aikaisin Flying Heelillä ei kannata keulaan yrittää päästä, kun se voi kuvitella että homma oli siinä, ja lopettaa juoksemisen.

Varustemuutokset: Etukenkien poisottamisesta olisi tälle melkoinen hyöty, mutta tuon asian suhteen päätöksiä ei ole vielä tehty.

Marko Hakkarainen, Toivotaan, että pienet muutokset, mitä Aslan L.C.:lle (8) on taas tehty olisivat auttaneet hevosta. Aslan L.C. on ollut starteissa niin epävarma kuin mitä taulu näyttää.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Aslan L.C. ei ole erityisen nopea avaaja, eikä lähtöpaikalla ole kovin suurta merkitystä. Ravia pääseminen on pääasia. Jos muutoksista on ollut hyötyä, niin kilpaa ajetaan.

Varustemuutokset: Kengitykseen tulee pientä muutosta.

Miika Tenhunen, Jostain syystä Bad Boy Press (10) on mennyt viime aikoina vain tasaisesti, ja viimeinen pykälä on vielä puuttunut. Heikki Mikkosen mukaan ruuna oli Kajaanin loppusuoralla syttynyt jo vähän paremmin yrittämään. Toivotaan, että starttien myötä paras teho alkaisi pikku hiljaa löytymään, ja sitä myötä hevonen alkaisi pärjäämään. Ennen kuin Bad Boy Press tekee yhden hyvän esityksen, en uskalla lähteä mitään parempaa lupailemaan. Vielä tässä olisin tyytyväinen jo rahasijaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Parhaimmillaan Bad Boy Press on pystynyt tekemään 700-800 m kirejä. Ajotaktiikka ratkeaa paljolti sen mukaan, miltä hevonen tuntuu käteen. Ylivauhtinen juoksu olisi etu.

Varustemuutokset: Kengät jalassa ja muutenkin samoilla jatketaan.

T4-2 / LÄHTÖ 5
Tuomas Pakkanen, Faija (1) teki viimeksi hyvän juoksun. Sopivalta lähtöpaikalta ruuna voi olla tästä korkealla.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Viime kerran perusteella keulajuoksu sopii mainiosti.

Mauri Jaara, Ravin kanssa pitkään tuskaillut Närby Filur (2) on ollut viimeisissään hyvällä ravilla. Toissa kerralla ruuna teki johtavan rinnalta asiallisen esityksen. Viimeksi suoritus oli vielä paljon parempi. Laukkariski on yhä olemassa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tilanteen mukaan pitää sitten katsoa, että ajetaanko hyvin lähtevän Faijan takaa vai miten.

Antti Tupamäki, Välkyn Tuisku (4) juoksee tässä ensi kertaa meidän valmennuksesta. Terveen oloinen ori on ollut treeneissä pirteänä. Harjoitusraveissa sillä ajettiin matka 35-läpi. Tähän kisaan hevosta ei ole mitenkään erityisesti viritelty, ja startti on vielä kokeiluluonteinen.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kovaa lähtevälle Välkyn Tuiskulle pyritään antamaan nätti reissu.

Varustemuutokset: Varusteidenkin suhteen startti on Välkyn Tuiskulle kokeilua. Todennäköisesti maanantaina ajetaan ilman sekkiä ja köykäisellä balanssilla.

Antti Ala-Rantala, Hyvin montessa menneellä Helmen Vilillä (5) on tarkoitus jatkossakin ajaa aina välillä selästä. Eri kilpailumuodolla on myös hieman haettu lisämotivaatiota. Kaikki pitäisi olla kohdillaan, ja uskon Helmen Vilin pystyvän menemään tämän matkan noin 25-vauhtia läpi. Kuusi ykköstä, jotka ruunan on juossut meidän tallista, ovat tulleet keulasta. Jos johtoon päästään, niin voittoon pitäisi olla mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Kakkoselta kokeillaan ladata täysiä alkuun. Keulapaikka on tälle sen verran tärkeä, että jo ekatakasuoralla johtoon pitää yrittää päästä.

Varustemuutokset: Samoilla varusteilla, millä Helmen Vilin kärrylähdöt on ennenkin ajettu.

Jukka-Pekka Kauhanen, Turoveli (6) teki Torniossa kuolemanpaikalta hyvän esityksen. Oulussa kärki veti ruunan kannalta vähän turhan kovaa. Hevosen tämän vuoden esityksiin olemme olleet tyytyväisiä. Sopivan juoksu saadessaan Turoveli on tässä yksi mahdollinen pärjääjä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Toivotaan, että Turoveli saa matkata pitkään selässä, minkälaisen juoksun perästä nopealla hevosella on kova pätkä loppuun.

Varustemuutokset: Torniossa Turoveli juoksi ekakertaa tälle vuodelle kunnon kesäkengässä, ja meno oli paljon jouhevampaa. Tuolla samalla balanssilla jatketaan.

Arto Hyväri, Tähti Kepun (8) hankoside alkoi taas oirehtimaan, ja se oli tuon takia kolme kuukautta ajamatta. Muutamat kovemmat harjoitukset on päästy ottamaan. Pärjätäkseen ruuna pitäisi pystyä menemään ennätysvauhtejaan, mihin en tässä testiluonteisessa startissa jaksa ihan uskoa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Ravilla matkaan, ja sitten sopivassa kohtaan reissuun.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Tuomas Pakkanen, Ravilla matkaan pääsyn kannalta tällainen lähtöpaikka on Tähti Kepulle (8) edullinen, mutta laukatta liikkeelle lähteminen ei ole tämän kanssa koskaan varmaa.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Jos ja kun porukka saadaan kiinni, niin eteenpäin ajetaan.

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1
Ossi Nurmonen, Sopivan näköisessä seurassa juokseva Super Don (1) on aloittanut tauon jälkeen mainiosti. Kotonakin ruuna on ollut hyvä treeneissä. Juoksun onnistuessa Super Don on kisan yksi mahdollinen voittaja.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on sopiva hyvälle avaajalle. Kuski yrittänee keu-laan, ja pitää asemansa mahdollisimman pitkään.

Varustemuutokset: Kengät alla ajetaan. Muuten käytetään niitä varusteita, mitkä nähdään hevoselle parhaiksi.

Aleksi Kytölä, Viime startin jälkeen Cosmos Limburgia (2) polki tarhassa kannallaan. Hevonen ei ole vielä huippukunnossa, ja voitto olisi yllätys. Tiukoille joutuessaan Cosmos Limburgialle on tullut laukkoja, mutta tässä tilanteessa uskon Cosmos Limburgian menevän ravia.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Hyvin avaavalle Cosmos Limburgialle haetaan vielä nättiä reissua.

Varustemuutokset: Kisa ajettaneen ilman takakenkiä.

Mauri Jaara, Texas Gel (3) ei ollut Ylivieskassa tauolta huono. Lähtölaukan jälkeen se teki siellä hyvän juoksun. Päivän vire ratkaisee paljon, miten tällaisella seniori pystyy pärjäämään.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Asiallinen avaaja tarvitsee suojareissun.

Kari Lehtonen, Hamis Fameraiserilla (4) ajettiin Seinäjoella kolmannen kerran peräkkäin ilman etukenkiä, ja kovalla radalla se hieman arkoi kavioitaan. Ensimmäinen kaarre piti ajaa hieman varman päälle. Hevonen juoksi muutenkin hieman jännittyneenä, eikä se saanut itsestään ihan parasta irti. Mielestäni esitys oli kuitenkin ihan hyvä. Sunnuntain viimeistelyissä pirteänä ollut Hamis Fameraiser on hyvässä kunnossa. Kovissa lähdöissä kilpailleella ruunalla pitäisi olla tässä voittomahdollisuudet.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Hamis Fameraiser lähtee voltista terävästi. Keulaan yritetään, ja jos sinne päästään, niin sieltä myös yritetään ajaa.

Varustemuutokset: Hamis Fameraiser juoksee nyt kengät jalassa, mutta tuon ei pitäisi ainakaan huonontaa menoa viime kertaan verrattuna.

Janne Soronen, Nyt monta mainiota esitystä peräjälkeen tehnyt Tarabuso Jet (7) kesti Torniossa johtavan rinnalta hyvin maaliin asti, vaikka keulaan yrittäessään joutui tekemään alkumatkasta ylimääräisen spurtin. Jos ruuna olisi onnistunut pääsemään tuossa kohtaa johtopaikalle, niin voitto olisi ollut mahdollinen. Tarabuso Jetillä on kaikki asiat ollut ennallaan, jollei se siiten ala ikävöidä Itä-Suomeen eläkepäiville muuttanutta pitkäaikaista tarhakaveriaan Caesar De Veluweta.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Koetetaan päästä ripeästi voltista matkaan. Toisten takaa monesti laiskemmin mennyt Tarabuso Jet on paras keulasta. Myös paikka johtavan rinnalla käy.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan, eli vetolaput, ja - pallot ovat käytössä. Edestä ajetaan ilman kenkiä.

Miika Tenhunen, Naughty La Marc (10) jännittää hieman montessa, eikä se ei ole ollut koskaan tuolla kilpailumuodolla ihan parhaimmillaan. Hyvänä päivänä näihin lähtöihin oikealle ruunalle kärryn vetäminen luontuu paremmin.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Selkäjuoksu ja hienoinen ylivauhti olisi toiveissa.

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1
Keijo Hakala, Ennen Seinäjokea Grainfield Alexilla (1) ei ollut ajettu 2600 m kilpaa. Hevonen laski kierrokset. Se lopetti juoksemisen, kun oli ohittanut kaksi kertaa maalipaalun, ja valui porukan läpi. Kun ruuna sitten näki, että muut jatkavat vielä juoksemista, niin se lähti uudestaan menemään. Kovaa lähtevä Grainfield Alex on nopea heti askelillaan, ja halutessaan se on saanut eturivistä keulat.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Vaikka Grainfield Alex on ehkä paras selkäjuoksulla, niin jos ruuna on tarpeeksi pirteänä, niin yritän ajaa keulasta. Hevosen mieliala selviää vasta auton takana.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Marko Hakkarainen, Frazier Bokolla (3) oli ennen Vieremää huonoja startteja alla, joten tuo kisa ajettiin varman päälle. Paremmalta tuntuneella hevosella jäi aika paljon ruutia käyttämättä, kun lopussa ei löytynyt tilaa. Jos ruuna on sellainen kuin minkälainen se voi olla, niin ketään tässäkään ei tarvitsisi pelätä. Kunnolla nyt lähdetään kilpaa ajamaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Katsotaan sitten tilanteen mukaan millä taktiikalla ajetaan. Hyvänä olleessaan Frazier Boko on mennyt paikalta kuin paikalta.

Varustemuutokset: Viime starttiin balanssia muutettiin, ja Frazier Bokolla oli alla oikein kevyet kengät. Tuo tuntui toimivan, ja samoilla jatketaan.

Ossi Nurmonen, Johtavan takaa tilaa saadessaan Anasazi Kemp (5) olisi Seinäjoella voinut olla kahden sakissa. Tasaisen hyviä juoksuja tehnyt mukavassa mallissa oleva ruuna on treenannut hyvin. Juoksun onnistuessa Anasazi Kemp on tässä yksi mahdollinen pärjääjä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Anasazi Kemp lähtee reippaasti, ja Iikka voi yrittää ajaa sillä keulasta.

Varustemuutokset: Ilman kaikkia kenkiä jatketaan. Muut varusteet katsotaan sitten tarkemmin vasta paikan päällä.

Aleksi Kytölä, Mainiossa kunnossa oleva Sahara Hotlady (8) teki Vermon tammaderbyssä hyvän juoksun. Lähtöpaikat ovat piinanneet hevosta, ja sama tuntuu jatkuvan edelleen.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Sahara Hotlady ei ole erikoisen nopea alussa, joten voi vain toivoa, että saamme kohtuulliset juoksuasemat. Aikaisessa vaiheessa kiriin lähdetään.

Varustemuutokset: Tältä lähtöpaikalta ajetaan kengät jalassa.

Mauri Jaara, Vielä Kajaanissa On Va Voir (12) oli johtavan rinnalta huono, mutta Oulun hyvän esityksen perusteella ori tuntuisi olevan hieman tulollaan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Nopealle avaajalle tällainen lähtöpaikka on Oulussa melkoinen miinus, ja täältä juoksu menee niin kuin se menee.

Troikka-2 /LÄHTÖ 9
Kari Alapekkala, Pehmeiden kelien takia taukoa pitänyt Empress It (5) joutui jäämään pari viikkoa sitten pois Torniosta, kun päkiälle tuli pieni paise. Tuo haitta meni nopeasti ohi.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on mainio auton takaa hyvin avaavalle Empress Itille. Jos johtoon päästään, niin sieltä myös yritetään ajaa.

Aki Kurkinen, Empress Itille (5) tuli pieni paise päkiälle. Se ei puhkesi vasta Tornion ravipäivän aamuna, joten jouduin jättämään hevosen pois jo edellisenä päivänä. Kelien puolesta koko kevät on päästy ajamaan keskeytyksittä. Viime lauantaina kesäkengässä otettujen 20-vauhtisten vetojen perusteella hevosella pitäisi kaikki olla kondiksessa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Jos Empress It on samanlainen kuin aiemmin starttitilanteessa, niin keulaan pääsyyn pitäisi olla mahdollisuudet. Sieltä pyrittäneen myös ajamaan.

Varustemuutokset: Nyt kesäkengässä juoksevan Empress Itin varusteissa jatkavat edelleen kokolaput ja päähuput.

LÄHTÖ 10
Tuomas Pakkanen, Hope To Cope (2) on hyvä, mutta vielä hieman äkkinäinen varsa, jolle odotan mukavaa tulevaisuutta. Radalla on käyty vähän, ja siellä se on vielä katsellut touhua. Hyvän jakson omaavan Hope To Copen ekastarttiin kannattaa suhtautua hieman varauksella.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Heti kun mylly saadaan liikkeelle, niin eteenpäin ajetaan.

Varustemuutokset: Kengät jalassa, ja muutenkin perusvarusteilla aloitetaan.

Miika Tenhunen, Marilyn Dillon (4) on ihan kehityskelpoisen oloinen yksilö. Isolla hevolla ei ole vielä kympin kyytejä, mutta kahdessa kisassaan se on lopetellut 17-vauhtia. Iikka Nurmosen mukaan se olisi Joensuussa saattanut vaikka voittaa, mutta lapsellisuuttaan tamma ei tee vielä totta. Starttien myötä eteenpäin mennyt Marilyn Dillon voisi mennä tässä matkan 20-pintaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Nätisti liikkeelle yritetään lähteä, ja katsotaan sitten miten juoksu alkaa kehittymään.

Varustemuutokset: Pumpulit korvissa ja laput päässä jatketaan.

Kommenttien kokoaja Vesa Varmanen