Vihjeet Äimäraution 17.7. raveihin

Oulun Toto4-ravien 17.7. vihjeet.

Valmentaja-/ohjastajakommentteja

LÄHTÖ 1

Jukka Hakkarainen, Conchita (10) on arka päästään, ja tamma pelkää silmille lentävää hiekkaa. Tuon takia se alkoi viimeksi kolmannella puolikkaalla nyppimään päätään, ja menetti sen takia vauhtiaan. Kun maalisuoralla yksi takaa tullut ilmestyi rinnalle, niin tamma lähti vastaamaan sille. Myös toisen kierroksen alun tiukka vauhti saattoi olla hevoselle uutuuttaan hieman hankalaa, kun sillä ei ole ajettu koskaan noin kovaa. Conchitalta löytyi talvella irtopala, minkä aiheuttaman tauon takia se jäi treeneissä hieman muista jälkeen. Tuon jälkeen tamma on lähtenyt kehittymään yllättävänkin nopeasti.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on tähän tilanteeseen ihan ok, kun hevosta halutaan opettaa juoksemaan selässä. Toivotaan, että Conchita rauhoittuisi parijonoon. Katsotaan sitten lopussa kuinka korkealle on mahdollisuuksia.

Varustemuutokset: Hiekan lentäminen oli viimeksi ongelma. Tuon jälkeen harjoituksissa on käytetty silmäverkkoja, joista on ollut hyötyä. Tuota varustetta on tarkoitus käyttää nyt myös tässä startissa. Muuten samat varusteet.


LÄHTÖ 2

Marko Hakkarainen, Koko alkukauden lihasarvojen kanssa tuskailleen Take Me With Youn (3) annettiin hieman huilia laitumella. Ruuna on nyt ollut paremman oloinen, ja aineenvaihduntakin on toiminut kunnolla. Take Me With You on hyvässä kunnossa, mutta parhaan kisavireen löytyminen voi vaatia startin alle. Lyötynä emme kisaan lähde.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Take With You ei ole ihan ensiaskelillaan erityisen terävä, joten en osaa kuvitella, että johtopaikka startissa irtoaisi. Vielä tässä vaiheessa paremmin vahva kuin nopea ruuna ei ole toisaalta nuuka juoksustaan. Ravilla matkaan koetaan lähteä, ja katsotaan sitten mihin paikkaan päästään.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.


Tapio Kalaja, Ihan mukavassa kunnossa oleva Red Raider (4) joutui viimeksi johtavan rinnalla, eikä se tuolla juoksulla vain kyennyt parempaan. Starttiväli on lyhyempi, joten yksinään laiskasti treenaava ruuna voisi olla nyt terävämpi.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Alussa ei aleta pidättelemään. Ainakin viime syksynä ihan kohtuullisesti lähtenyt Red Raider voisi saada tässä hyväkin juoksupaikan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.


T4-1 / LÄHTÖ 4

Marko Hakkarainen, Joensuussa pitkään kiinni ollut Lago Negro (2) tuli tilaa saatuaan vihaisesti loppua, ja voimia jäi vielä aika paljon varastoon. Mainiossa kunnossa olevalle hyvälle ja rehdille hevoselle annetaan tässä mahdollisuudet. Voitosta lähdetään kamppailemaan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lago Negro lähtee tarvittaessa kovaa, mutta sisäpuolella on tässä niin terävä avaaja, ettei keulaan ole mahdollisuuksia päästä. Lopussa sitten kokeillaan.

Varustemuutokset: Balanssia hieman kevennetään, jolloin se voisi ravata vielä paremmin.


Janne Lukkari, Vaikka Spitfire Effe (3) joutui Joensuun startissa tekemään välispurtin, niin se tuli hienosti perille asti. Mainiosti viime starteissaan menneellä hevosella on viikon treenien perusteella kaikki kunnossa. Juoksun onnistuessa Spitfire Effe juoksun pystyy ottelemaan tässä voitosta.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Spitfire Effelähtee puolireippaasti, mutta keulaan tässä ei taida olla asiaa. Johtavan rinnalta en tässä mielellään ajaisi.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.


T4-2 / LÄHTÖ 5

Rainer Tuomaala, Kunnossa olevan Faijan (3) vauhdit riittävät tällaisessa tehtävässä,ja juoksun onnistuessa orin pitäisi jossain kohta pärjätä. Hevonen on hyvällä ravilla, mutta jostain syystä laukkoja on tullut. Petteri Joki on sopinut mainiosti Faijan ohjastajaksi.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Keulaan olisi kiva päästä.

Varustemuutokset: Muuten samoilla jatketaan, mutta jotain lappuja saatetaan jättää pois.


Markus Porokka, Terveysprobleemasta kärsinyt Kobardi (5) oli Joensuussa tauolta tosi hyvä, ja meni heti 26,7-tuloksen. Mainiosti vauhtinsa pitäneellä ruunan herkkyys ei ollut vielä ihan parhaimmillaan. Startti teki varmaan hyvää, ja turhien paineiden pitäisi olla nyt pois. Onnistuneella juoksulla totosijalle pitäisi olla saumoja, eikä voittokaan ihan mahdottomuudelta tunnu.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Viitosrata ei ole Kobardille teknisesti ongelma, ja se pystyy tästä kääntymään. Toivotaan, että hevonen on järkevöitynyt ja lähtee ravilla matkaan. Kobardi on pystynyt voittamaan kuolemanpaikaltakin, jotten jollei ihan huippuhyvää selkää ole tarjolla, niin eteenpäin lähdetään ajamaan varhain ajamaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.


Maarit Kauppinen, Jo viikolla ennen viime kisaa Upea Ursula (12) oli kovassa kiimassa, ja harjoituksissa aika mötkylänä. Kaustisen lämmittelyssä tamma huiski treenien tapaan aika tavalla häntäänsä, ja Moilasen toivomuksesta sitä laitettiin hieman kiinni. Hevonen varmaan protestoi tuota muutosta ja otti pari laukkaa alkumatkasta. Hyppyjen jälkeen kuski antoi sen tulla vain maaliin, eikä korvia edes aukaistu. Heti seuraavana päivänä Upea Ursula oli harjoituksissa vähän harmittavasti tosi hyväntuntuinen. Myös otteet torstaina kaverin kanssa ajetussa 3000 m hiitissä olivat mainioita.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Lähtöpaikka on sopiva. Toivotaan, että Upea Ursula pysyy startissa rauhallisena. En aio antaa kuskille mitään ajo-ohjeita, mutta varmaan varhain eteenpäin on lähdettävä ajamaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan, mutta häntää ei laiteta nyt kiinni.


Antti Isomaa, Hyvässä kunnossa kilpailevalle Unterolle (9) voltista lähteminen ei ole helppoa, ja Härmässä se ei päässyt oikein millään matkaan. Autolähtö sopii paremmin, mutta noissa kisoissa Unterolle on tullut viime aikoina huonoja lähtöpaikkoja. Onnistumisia ei ole tullut ja taulu on mennyt huonoksi. Kovissa porukoissa juossut ori kohtaa nyt viime kertoja hieman helpommat vastustajat. Normaalina ollessaan Unteron pitäisi pystyä ravilla matkaan päästessään tässä pärjäämään. Lauantain viimeistelyn perusteella Unterolla pitäisi olla kaikki kunnossa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Untero ei pääse kovin terävästi matkaan, joten mielipaikalle vapaalle radalle ei ole varmaan ihan helppo päästä. Omaan kykenevä ori pystyy tekemään pitkänkin kirin ilman selkää.

Varustemuutokset: Samoilla varusteilla jatketaan. Kengillä tai niiden poisottamisella ei ole merkitystä Unterolle.


T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Jaakko Rahko, Talven räkätautia sairastaneen Aavan Sisun (12) piti tulla keväällä starttiin. Ruuna kolhaisi jossain jalkaan, ja joutui olemaan toukokuussa kolme viikkoa ajamatta. Tauko venyi tosi pitkäksi, ja aikataulusta ollaan jäljessä. Tässä jo rahasija tyydyttäisi.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Aavan Sisu lopetti viime syksynä selkäjuoksun perästä räväkästi.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.


Antti Isomaa, Keväällä aika matalta tasolta aloittaneen Carmikkaan (13) sarjat nousivat nopeasti, ja kahdessa viimeisessä vastus oli jo tosi vaativa. Hevonen ei ollut vielä valmis noin koviin lähtöihin. Koko ajan hyviä esityksiä tehnyt rehti ja vauhdikas ori on nyt omassa seurassaan. Kaiken ollessa kohdillaan tämä ei ole mikään laukkuri. Lauantain harjoituksen perästä Carmikas puhalsi jostain syystä aika tavalla, mutta en oikein osaa huolissaan tuosta asiasta.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Carmikas lähtee kovaa, ja sen on pakko antaa mennä. Carmikas olisi varmaan parhaimmillaan vapaalta radalta. Toisaalta näin vähän kilpaillut hevonen ei vielä välitä siitä millä paikalla se juoksee.

Varustemuutokset: Päävehkeitä hieman vaihdetaan.


Jaakko Rahko, Talven räkätautia sairastellut Aavan Tuuli (14) ilmoitettiin toukokuussa Ouluun. Tammalle tuli siinä kohtaa niin kova kiima, että ravikin katosi. Paletti meni sekaisin, ja starttiin tulo viivästyi. Aavan Tuuli on sen verran luonnikas menijä, että kuumenemisen pelossa sillä on varmuuden vuoksi startattu aika harvoin. Keskenään tämän kisan hevosemme ovat aika tasaväkisiä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Selkäjuoksu sopii Aavan Tuulelle varmaan tässä vaiheessa paremmin. Vielä vähän kilpailleella hevosella kokeiltiin kerran viime vuonna ajaa keulasta. Ainakaan vielä tuossa kohtaa se ei ymmärtänyt mennä tuolta paikalta.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.


T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Tapio Kalaja, Tasaisen hyvän juoksun Rovaniemellä tehnyt Zell Memento (1) on mainiossa kunnossa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Sopivalta lähtöpaikalta hyvälle avaajalle pitää koettaa antaa nätti juoksu, ja kokeilla sitten lopussa mihin pystytään. Zell Mementolla ei kannata vielä tässä vaiheessa kokeilla ajaa keulasta.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.


Pasi Väisänen, Kuskin mielestä Boulder Lucky (2) olisi Kaustisellakyennyt tarvittaessa menemään vielä selvästi kovempaa. Muuten hyvin pärjänneen ruunan Kajaanin epäonnistuminen johtui kolaroinista. Boulder Luckyn mahdollisiin lämmittelyn miinusmerkkisiin otteisiin ei kannata kiinnittää liikaa huomioita. Hevonen on ollut viime startin jälkeen kotona samanlainen kuin ennen, joten normaalitapauksessa tappio tulisi tässä pettymyksenä. Kavioiden takia kaksi viikkoa on sopiva starttiväli Boulder Luckylle, joten tämä kisa käy mainiosti Ylivieskan 76:sta ajatellen.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtökiihdytykseen ei ole tarvetta osallistua. Ajetaan sitten lopussa kuten edellissäkin kisoissa.

Varustemuutokset: Ilman kenkiä ja jenkeillä taas ajetaan, millä on iso merkitys Boulder Luckylle.


Timo Niemelä, Kyvykkään oloisella nopealla Barololla (4) on ollut jalkojen kanssa hieman ongelmia ja kurkkuakin on jouduttu huuhtelemaan. Kovimmillaan olen ajanut hevosella radalla 25-vauhtia läpi. Valmentaja on päästellyt ruunalla enemmän suoralla. Kunnossa Barolon pitäisi olla. Hieman ylivireän menijän käytös kilpailutilanteessa on melkoinen arvoitus.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Vauhdikas Barolo on starttiin nopea, muttamielellään haluaisin saada sen tässä selkään juoksemaan.

Varustemuutokset: Jotain pieniä lappuvirityksiä voidaan, mutta muuten ihan perusvarusteilla aloitetaan.


Marko Hakkarainen, Global Solidarity (6) on tosikova stressaamaan, eikä se suorita kilpailuissa kovin kummoisesti. Treeniä on hieman muutettu, ja toivotaan että hevosta saataisiin vähän piristymään. Yritetään pysyä muiden mukana. Mitään sijoitusodotuksia tähän kisaan ei ole.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Katsotaan miten päästään liikkeelle. Juoksun suhteekaan ei ole mitään erityisiä toiveita.

Varustemuutokset: Kokolaput laitetaan silmille, ja toivotaan, että ori niillä hieman virkistyisi.


Janne Soronen, Sodankylän pehmeäpintainen hiekkarata ei ollutkuskin mukaan Smooth Criminalin (12)mieleen. Väsynyt se ei ollut maalissa. Oulussa alusta on yleensä napakka, mikä sopii ruunalle mainiosti. Lähdemme tässä kovaan vastustajaan nähden lähes kuin 20 m pakilta, joten voittoon asti yltäminen tuntuu melkoisen vaikealta. Hevonen on ollut hyvä kotona, ja uskon että se tulee nytkin loppua vahvasti. Jos Smooth Criminal ei vielä tässä pärjää, niin sitten paremmalta lähtöpaikalta kohta puoleen.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Smooth Criminal olisi tosi nopea startista, joten lähtöpaikka on huono. Toisaalta kisa on hevoselle vasta toinen tauon jälkeen, joten tässä kohtaa asiasta ei ole niin suurta haittaa. Toivotaan, että Smooth Criminal saa kirissä vetoapuja eteensä.

Varustemuutokset: Smooth Criminalilla on ollut usein vetolaput ja -pallot, ja ne tulevat taas varusteisiin. Lähtöpaikan takia kaikkia kenkiä ei aleta riisumaan. Etukengät saatetaan ottaa pois.


LÄHTÖ 8

Markus Porokka, Viimeksi asiallisesti suorittanut Boulder Rail (2) on ailahdellut tosi paljon suorituksissaan. Kauden parhaan esityksensä ruuna teki tauolta Lieksassa. Siellä se kulki alun laukan jälkeen viimeiset 1800 m 15,3-vauhtia. Kunnosta pärjääminen ei ole varmaankaan kiinni, mutta tämän kanssa ei voi ennalta mitään luvata.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Tasaisen kova matkavauhti, ja selkäjuoksu lähelle kärkeä olisi tälle optimaalinen vaihtoehto.

Varustemuutokset: Kenkiä otetaan pois kuten aiemminkin. Jos jostain saadaan lainaan, niin Custom-jenkkien tilalta tässä voitaisiin kokeilla oikeita jenkkikärryjä.


Veli-Matti Heinonen, Hienosti talvella menneen Cankus Thunderballin (4) vire ei ole ollut kesäkelillä ihan huipussaan. Välillä ruuna hieman hoidettiin, ja treeni oli vähän löysempää. Tähän kisaan Cankus Thunderballilla on startti ja yksi kovempi hiitti alla. Katsotaan olisi hevonen nyt terävämpi.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Cankus Thunderball ei ole mikään rakettilähtijä, mutta sille on käynyt vähän kaikenlaiset reissut.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.


Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Pasi Väisänen, Mukavasti viime starteissaanmennyt Hanas El Mendi (2) voisi yltääsopiva lähtöpaikalta neljän sakkiin.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Yhden spurtin Hanas El Mendi on parhaimmillaan, jos sen pääsee lopussa kääntämään läheltä keulaa kiriin. Keulasta ajaminenkaan ei ole mahdotonta.

Varustemuutokset: Hanas El Mendillä kokeillaan ajaa ilmankenkiä ja jenkit perässä. Tuosta voisi olla hevoselle hyötyä.


Veli-Matti Heinonen, Kaustisella juoksemalla maalin saapunut Burning Flight (3) on mennyt nyt pariin starttiin ennätyksenä pintaan, ja vauhtien pistäisi riittää tällaiseen tehtävään. Suorituksissaan ailahtelevasta hevosesta on aika vaikea lähteä ennalta mitään varmaa lupailemaan.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Burning Flight on tullut nyt hyvin takaakin. Toisaalta se ei ole aina tehnyt keulastakaan totta, joten hieman vaikea sanoa minkälainen juoksu sopisi parhaitten. Ruuna on joutunut aloittamaan kirinsä aika huonoista asemista. Toivotaan, että se pääsee tästä kivalle paikalle lähelle kärkeä.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.


Tuire Roth, Tosi hyvään kuntoon, varmaan elämänsä kuntoon noussut Glorious Star (5) paransi Vieremällä ennätystään.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Sähäkkä Glorious Star on nopea startista. Optimireissu oli selkäjuoksu kärjen takana, ja lopussa tilaa tamman lyhyttä kiriä varten.

Varustemuutokset: Viimeksi ajettiin ohuella rautakengällä. Nyt alle laitetaan alumiinikengät, jotka ovat hieman kevyemmät.


Pasi Väisänen, Aiemmin aika kovilla kierroksilla käynyt Mr Pirate (6) on ollut nyt rauhallinen, kun sillä on ajettu kotona vain toisen perässä. Starteissaan ori on yllättänyt positiivisesti. Sopiva reissun perästä Mr Pirate spurttasi Vieremälläkin lopussa hyvin, vaikka yksi kenkä lähti irti (näkyi pienenä nykäyksenä ravissa).Lähdönhevosistamme odotan tältäehkä niukasti enemmän. Ne ovat kuitenkin aika tasavertaiset, ja juoksun onnistuminen ratkaissee kumpi on ennen maalissa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Nätti reissua taas tavoitellaan.

Varustemuutokset: Mr Pirate ei mennyt ilman kenkiä, joten ne pysyvät alla. Muutenkin samoilla jatketaan.


Janne Soronen, Herrera Boko (9) jaksaa mennä hyvin, mutta vauhtia vielä hieman puuttuu. Seinäjoellakaan hevonen ei ollut hengästynyt maalissa. Starttien myötä kehittyvä Herrera Boko voisi pystyä tässäkin pärjäämään, jos tehtävillä varustemuutoksilla on toivottu vaikutus.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Herrera Boko ei avaa erityisen kovaa, joten lähtöpaikka sopii.

Varustemuutokset: Herrera Boko on kilpaillut vielä avovehkeillä, mutta nyt jotain lappuja saatetaan ottaa käyttöön. Myös kenkiä voidaan ottaa pois. Noiden muutosten toivotaan terävöittävän hevosta.


Jukka Hakkarainen, Heti kolmivuotiskauden alkustarteissa voltista 16,4-vauhtiatäyden matkan kulkeneenRummeniggen (12) rauta-arvot ja sitä myötä veriarvot menivät jostain syystä huonoiksi. Hengitys ei pelannut kunnolla eikä hevonen päässyt tuon takia oikein minnekään. Ongelma alkaa olla voitettu, ja Rummenigge oli viimeksiJoensuussa jo parempi.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Selkäjuoksua näistä huonoista alkuasemista lähdetään hakemaan. Jossain sopivassa vaiheessa pitää sitten kiriin lähteä.

Varustemuutokset: Etukengät otetaan taas pois, ja muutenkin samoilla kamppeilla jatketaan.


LÄHTÖ 10

Tuire Roth, Viime kauden alussa hyviä esityksiä tehneen Princess Doriksen (3) meno alkoi tökkimään, ja loppu oli starteissa vaikeaa. Vikaa etsittiin pitkään. Tamma alkoi ilmeisesti vetää ilmaa sisäänsä. Vieremälle hevoselle laitettiin ilmavetosuojat, ja niistä tuntui olevan hyötyä. Tuossa kisassa lopussa ei tullut tilaa, ja Princess Doris saapui kaikki tallella maaliin. Vapaata löytyessä kolmossijalle olisi ollut saumoja. Toivotaan, että hevonen suorittaa nyt viime kauden hyvien esitysten tasolla ja parantaa vielä hieman siitä.

Ajotaktiikka / juoksutoive: Vaikka Princess Doris ei ollut talvella läheskään parhaimmillaan, niin sepystyi kerran avaamaan 13-vauhtia. Vahvalla tammalla voi ajaa keulastakin, mutta vielä tähän kohtaan selkäjuoksu olisi varmaan järkevin vaihtoehto.

Varustemuutokset: Samoilla kuin viimeksi jatketaan.

T4-vihje

Kahteen viimeiseen T4-kohteeseen on kovat suosikit. Edelliskertoja selkeästi kevyemmät vastustajat kohtaavien Carmikkaan ja Boulder Luckyn tappio edellyttää hevosille jonkinlaista epäonnea. Kaksi ensimmäistäkin ratapelilähtöä vaikuttavat ennalta aika selkeiltä, joten vielä peruspanostuksella maksetulla kupongilla ei päässe vielä koviin isoihin lunastuksiin käsiksi.


T4-1 / LÄHTÖ 4

Varmaehdokkaat Joensuussa liian myöhään tilaa löytänyt Lago Negro (2) pääsee asiallisesti matkaan. Kakkoselta luotettavasti suorittava ruuna saanee sopivat asemat sitkeää loppukiriään ajatellen, ja voittoon on saumoja. Viimeksi kovassa avauksessa mukana ollut, ja muutenkin vaativan reissun saanut Spitfire Effe (3)kesti lopussa urheasti kakkoseksi. Esitys oli hevosen Suomen uran paras, ja kunto tuntuisi olevan menossa yhä ylöspäin. Spitfire Effe pystyy tarvittaessa seuraamaan tiiviisti autoa, joten viimeisissään mainiosti perille asti tullut ruuna saanee juoksupaikan läheltä kärkeä.

Arvoitus Taas aika suurella todennäköisyydellä keulaan säntäävä Quo Vadis Lavecin (1) viime kisoissa matkana on ollut maili, mutta veto ei ole vielä aivan riittänyt loppusataselle. Juostavaa on tässä puoli kierrosta enemmän. Toisaalta startteja alla on nyt enemmän, ja hevonen voi jaksaa jo paremmin perille asti.

Juoksunkulku arvaus. Pitkän tauon jälkeen pikku hiljaa parannellut auton takaa tosi räväkästi kiihtyvä Quo Vadis Lavec (1) ottanee aika vaivatta johtopaikan haltuunsa. Yleensä aika suoraviivaisesti ajava kuski pyrkinee puolustamaan asemia mahdollisimman pitkään. Menevällä ruunalla vauhti voi jäädä päälle, jolloin alku saatetaan mennä melkoisen reipasta. Tuo sopisi mainiosti Quo Vadis Lavecin ulkopuolelta lähteville tiukasta temposta hyötyville asiallisesti autoa seuraaville Lago Negrolle (2) ja Spitfire Effelle (3). Kummallakaan niistä ei satsattane alkuun. Jompikumpi saattaa kuitenkin jäädä toiselle ilman vetoapua, mistä kovalla matkavauhdilla ihan voittoon asti yltäminen voi olla aika vaikeaa. Edellisissään mainiosti suorittaneelle Taas rahallisesti epäsopivassa sarjassa kilpailevalle Hit Thatille (6) ovat tehtävät kahdessaviimeisessä olleet vastuksen suhteen vähän liian tiukkoja. Kun juoksut ovat menneet vielä hieman liian vaativiksi, ei pärjäämiseen ole ollut edellytyksiä. Vaikka ruuna on nopea startista, niin kuutoselta juoksun epäonnistumiseen on vaaransa.


A: 2,3 B: 1 C: 6,10,4,7,8,11,5,9


T4-2 / LÄHTÖ 5

Varmaehdokkaat Jos Faija (3) kykenee tässä vastaaviin vauhteihin kuin mitä se kulki Kaustisella alkulaukan jälkeen, niin ykkössijan eteen joutuvat muutkin aika tavalla juoksemaan. Upea Ursulan (12) alkukauden otteissa ei ole ollut vielä viiden lopun starteissa. Lähtöpaikka on tammalle varmaan paras mahdollinen ja startin onnistuessa Upea Ursula voi päästä heti hyviin iskuasemiin. Myös tauolta hyvällä esityksellä aloittanut Kobardi (5) on mahdollinen rivin tukipilari.

Yllättäjäehdokas Hyvin avaava Turon Linda (10) teki Jämsässä johtavan rinnalta sitkeän esityksen. Oikeana päivänään mainiosti suorittava tamma ei ole juoksun onnistuessa ihan ulkona voitonkaan suhteen.

Juoksunkulku arvaus Nopeanaavaajana Mervin Jaska (4) saanee ekakeulat, mutta sopiva veturi otettaneen tammalle. Yksinään paalun juoksulangalta starttaava Poika Vauraus (6) pääsee ravilla asiallisesti liikkeelle, ja keulaan pääseminen on taas mahdollista. Toissa kerralla ruunan ravi hajosi johtopaikalta viimeisellä takasuoralla. Vähitellen viime vuoden kaltaiseen iskuun noussut Turon Linda (10) kesti Jämsässä paikan johtavan rinnalla moitteita, joten kuski voi uskaltaa suunnata heti kärkiporukoihin. Aika epävarmasti kauden alkustarteissaan esiintyneelle Upea Ursulalle (12) lähtöpaikka voi olla paras mahdollinen. Ravilla matkaan pääsemiseen on hyvät mahdollisuudet. Erheittä tamma voi lähteä aika terävästikin. Mahdolliset lähdön uusinnat kuumentavat Upea Ursulan tunteita, ja kasvattavat laukkariskiä. Faija (3) osaisi lähteä ihan kohtuudella, mutta laukkavaaran takia alku on otettava aika tavalla varman päälle.


A: 5,3,12,9 B: 10,8 C: 6,4,2,7,1


T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1

Varmaehdokas Tähän kertaan verrattuna tosi paljon kovemmissa seuroissa viime starttinsa juossut Carmikas (13) kohtaa nyt sopivat vastustajat. Vauhdikas ori on onnistuessaan tässä muille vaikea voitettava. Puhaltelu eilisen treenin jälkeen on pienehkö huolenaihe.

Yllättäjäehdokkaat Jaakko Rahkon kyvykkäät Aavan Sisun (12) ja Aavan Tuulen (14) kauden aloitus viivästyi sairastelujen takia, ja kunto ei ole vielä ihan tapissaan. Varmanoloiset sisarukset ovat kisan luotettavimpia suorittajia, ja sen takia tällaiseen tehtävään aina mahdollisia pärjääjiä.

Juoksunkulku arvaus Kahden sisimmän paalun hevosista monet ovat vielä kilpailleet aika vähän, joten niiden starttikäytös on vielä paljolti pimennossa. Kun vielä laukkavaara vaanii useampia, on alun juoksun kulkua aika paha alkaa arvailemaan. Innokkaasti matkaan lähtevä Konttilan Eemeli (1) saattaa olla alussa nopein. Vauhdeiltaan tähän porukkaan omaa luokkaa oleva Carmikas (13) lähtee liukkaasti ja saattaa pystyä kahdesta pakista huolimatta etenemään keulaan jo varhaisessa vaiheessa kisaa .


A: 13 B: 14,12,16,15,10 C: 7,9,2,8,5,4,1,11


T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1

Varmaehdokas: Vaivattomia voittoja huikeilla kireillä ottanut Boulder Lucky (2) päässee aloittamaan tässä murhaavan loppuvetonsa aika läheltä kärkeä, joten normaalilanteessa muilla on tosi isoja vaikeuksia olla ensimmäisenä maalissa.

Yllättäjäehdokkaat Poisjääntien jälkeen Smooth Criminalin (12) pärjäämismahdollisuudet paranivat selvästi. Tauolta palannut ruuna ei ollut Sodankylän pehmeissä olosuhteissa omimmillaan. Janne Sorosen mukaan hevonen on hyvässä kunnossa. Oulun napakka rata suosii ja kisa alla Smooth Criminal on varmaan terävämpi. Nopeana avaajana Zell Memento (1) voi saada unelma juoksun johtavan takana. Sellaisen reissun perästä ori on parhaimmillaan kyennyt lopettamaan kovaa.

Arvoitus Suomen uransa aloittavatässä saksalainen Barolo S.L. (4) on tässä vaiheessa allekirjoittaneelle ja taustavoimillekin aika iso kysymysmerkki.

Juoksunkulku arvaus Hyvin selkäjuoksun perästä kirivällä Zell Mementolla (1) ei välttämättä kannata kokeilla ajaa keulasta, vaikka terävä avaaja voi alussa ottaa johtopaikan haltuunsa. Asiallisesti avaavalla Wille Caramellillä (5) saatetaan ajaa alussa eteenpäin tosi mielellä. Boulder Lucky (5) pääsee tarvittaessa ihan mukavasti, mutta kovan kirin osaavalla menijällä ei ole tässä pakko satsata starttiin. Vaikka Boulder Luckyn viime voitoista yksikään ei ole tullut keulajuoksun perästä, niin tuollaisenkin reissun uskoisi sopivan hevoselle. Poisjääntien takia Smooth Criminalin (12) lähtöpaikka parani merkittävästi, ja ruuna voi hyvällä tuurilla päästä aloittamaan loppukirinsä mukavan läheltä kärkeä.


A: 2 B: 12,5,9,1,10,8,4 C: 3,6,7


T4-systeemit


Pieni: 2 (3,1) 5,3,12,9,10,8 (6,4) 13,16,14,12 (15,10) 2 (12,5) = 20 riviä
Suuri: 2,3,1,6,10,4 (4,7) 5,3,12,9,10,8 (6,4) 13,16,14,12,15,10 (7,9) 2 (12,5) = 216 riviä


Troikka-2 /LÄHTÖ 9

Tyrkyllä kolmen sakkiin Kunnossa olevat nopeasti avaavat Hanas El Mendi (2) ja Glorious Star (6)saanevat hyviltä lähtöradoiltaan juoksupaikan läheltä kärkeä, ja ainakin jommankumman voisi uskoa riittävän lopussa kolmen sakkiin.

Yllättäjäehdokkaat Kaustisella takapareista asiallisesti loppua tullut Burning Flight (3) on saanut kivan lähtöpaikan. Keulapaikka olisi ruunalle paras, mutta sinne se vain tavallisena avaaja harvoin pääsee. Myös toisella ilman vetoapua käy. Ruuna ailahtelee esityksissään melkoisesti, mutta oikeana päivävään kolmen sakkiin pitäisi olla saumat.

Juoksunkulku arvaus Glorious Star (5) on ollut tosi sähäkkä auton takana, ja tamma voi olla ensimetreillä nopein. Valmentaja toivoi selkäjuoksua, ja joku sopiva vastustaja saatetaan laskea eteen. Jo muutenkin asiallisesti avaavan Hanas El Mendin (2) tehtävät varustemuutokset saattavat lennättää tosi vauhdikkaasti matkaan. Tämänkin valmentaja oli hieman selkäjuoksun kannalla, mutta ei pitänyt keulasta ajamistakaan mahdottomana. Burning Flightille (3) käynee hyvänä päivänä kaikenlaiset juoksupaikat lähellä kärkeä. Mr Piraten (6) voimat on tarkoitus säästää loppukiriä varten. Takarivin hevosista joko Herrera Boko (9) taiRummenigge (12) joutunee lähtemään ensimmäisenä ulkoradoille.


A: 9,5,12,6,3,2 B: 10,11,7,8 C:1,4


Muut lähdöt

  1. 2. Express Junior - 5. Snowline Ace – 10. Conchita – 9. Blanket Slipper – 4. Elastic Captor – 7.Miss Lady Lindy– 8. Sweet Cherry (3. A Nice Officer – 1. Summer Babe)

  2. 7. Blueray Savoy – 3. Take Me With You – 4. Red Raider – 6. Hollywood Hills – 5. Cobys Moonwalker (9. Lenny Dahlia)

  3. 9. Syytinki – 10. Helmen Vili – 1. Oleg – 7. Taksrok

  1. 1. Arwen Hoss – 6. Goofy Sunrise – 4. Cankus Thunderball – 8. Bluehouse's Power – 7. Pink Floyd (2. Boulder Rail)

  1. 3. Princess Doris– 8. Classical Dream – 4. Surprise Lost – 9. Arthure – 10. More Than You Want – 7. Classical Soul – 6. Star Pine (1. Amouriina – 2. Disco Diandra)


(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)


Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen