Vihjeet Oulun T76 kierrokselle-

Valmentaja- ja ohjastajakommentteja:

L5/1 Polara: "Ruunaa on treenattu Porin kisan jälkeen, enkä usko vireen olevan ainakaan laskusuunnassa. Ellin Sisu tässä näyttäisi erottuvan kovimmaksi vastustajaksi. Keulapaikan puolustaminen alussa tulee toki ensimmäisenä mieleen, mutta Oulussa on välillä hankala avata sisäradalta, eikä pienessä lähdössä ole niin paha vaikka keulan menettäisikin. Hevonen on kohdallaan kisan alla, voittomielellä ollaan matkassa." (Antti Tupamäki)

L6/2 Ukebell Jet: "Viimeksi parempi voitti, ei siinä mitään. Tämäkin kiri rehdisti perille ja teki tappiosta huolimatta plusmerkkisen suorituksen. Tallissa on ollut varmaan kolme kuukautta tautia liikkeellä, ja nyt voi sanoa hevosten olevan pääasiassa terveitä. Kokeilen ruunalla tänään kokolappuja, ja katsotaan toisiko muutos lisäterävyyttä lähtötilanteeseen. Viimeksi Maurin hevonen (Willy Wingston) meni alussa heittämällä ohi, mutta kokeillaan nyt haastaa se jo lähtösuoralla." (Marko Hakkarainen)

L6/7 Saxoi: "Viimeksi Harstadissa oli kunnon lumisade, ja rata meni aivan liian pehmeäksi tälle hevoselle. Sen startin voi mielestäni unohtaa kokonaan. Kuntopuolessa ei pitäisi olla vikaa. Taktiikka on auki ja kiihdytyksen osalta vähän hankala juttu, sillä ruuna jää monesti painamaan narulle, jos sillä satsaa auton takana kovasti. Toivotaan että hevonen onnistuu ja nappaa ainakin rahasijan" (Sari Jauhojärvi)

L7/1 Ekon Kava: "Ruuna teki OK suorituksen viimeksi, mutta ei keskittynyt täysin juoksemiseen. Kokeillaan vähän reippaampaa treeniä kisan alla, ja myös kisapaikalla pitää hevonen virkeänä. Ehkä lämmitän vähän reippaammin tällä kertaa. Paikka sopii tälle jos se menee alkumetrit ravia." (Jukka-Pekka Kauhanen)

L8/9 Milla Sonik: "Viime lähtö oli vähän nurinkurinen, kun takamatkalta pari hevosta sai nappistartin ja pääsi vetämään porukkaa hiljaista tahtia. Olin tosi tyytyväinen, että tamma pystyi nousemaan kirivaiheessa kakkoseksi. Nyt on lyhyt starttiväli ja odotan 2600 metrin matkan sopivan hevoselle. Samoilla systeemeillä jatketaan ja ihan menestysmielellä ollaan mukana." (Veli-Pekka Sunnari)

L9/3 Tuffetto Jet: "Orille tuli Ruotsin puolella ongelmia ja se on ollut noin vuoden verran tallissani. Tosi kovaluokkaisesta hevosesta on kyse, mutta tässä vaiheessa en odota mitään huipputason suoritusta. Hokkeja tällä tuskin on koskaan ollut alla kilpailussa, ja nyt on muutenkin vain syksyn koelähtö alla treenaamisen lisäksi. Treenissä hokit ovat toimineet OK, mutta vauhdit ovat 76-tasolla sekuntikaupalla kovempia." (Sari Jauhojärvi)

L9/10 Rio Crowe: "Tykkäsin tamman viime suorituksesta, kun se puski kirinsä tinkimättömästi perille saakka. Nyt on aika kovia vastassa ja takarivin paikka, ja voittoon asti nouseminen vaatii kyllä paljon. Saadaan hevonen tästä starttirytmiin, niin odotuksetkin nousevat. Nyt se on lähinnä rahasijaa hakemassa." (Marko Hakkarainen)

L11/2 Victory Bonsai: "Hevonen sairasteli tauon aikana, ja lisäksi se ruunattiin. Jälkimmäisen vaikutusta ei tietenkään tiedä vasta kuin kilpailussa, mutta kotona Victory Bonsai on ollut operaation jälkeen pirteänä. Treeniä on saatu paljon alle, mutta ei hevonen tietenkään tässä kohtaa ole parhaimmillaan. Sen verran kovaluokkaisesta pelistä on kyse, että jotain pitää odottaa tauoltakin." (Marko Hakkarainen)

L11/3 Tapiro Jet: "Orin suorituksesta viimeksi jäi hyvä maku, kun se osoitti pystyvänsä tulemaan 2100 metrin matkalla perille saakka. Ja kaatuihan siinä viimeisenä aika hyvä hevonen. Nyt on toki kultadivarissa viivalla lisää hyviä vastustajia. Lähtönopeutta löytyy ja sitä käytetään, ja katsotaan sitten millä paikalla ajetaan." (Jukka-Pekka Kauhanen)

L11/4 Orlando Croft: "Vanha herra juoksee viimeisiä kilpailujaan, ja nyt on aika kova porukka viivalla Harstadin tasoon nähden. Osallistumismielellä ollaan mukana, ja kaikki raha mitä saadaan on isosti extraa" (Sari Jauhojärvi)




Lähtö 1 - A: 6 B: 1,8,4,9,10,5,3,11,2,7
Kolmen voiton putkessa jatkava 6 Backward's Boy on päivän avauslähdön selvä ykköshevonen. Paavo Karkulehdon suojatti on kärsinyt heikosta onnesta lähtöratalotossa, ja nyt vuorossa on ensimmäinen kiihdytys auton takaa eturivistä. Toissa startissa ruuna pääsi takarivin paikalta reippaasti liikkeelle ja eteni lopullisesti keulaan jo ensimmäisellä takasuoralla. Tuoreimmassa voitossaan Backward's Boy eteni avauskierroksen aikana kärjen tuntumaan ja marssi loppukurvissa pitävään keulaan. Jos eturivi autolähdössä ei tuota ongelmia, saattaa suosikki saada tässä nopeat keulat. Voittoon on viime näyttöjen valossa isot mahdollisuudet muualtakin.

1 Maybe Maybe Not kohtasi toissa kerralla Rovaniemellä kevyen vastuksen, mutta erottui porukasta täydellisesti edukseen voittamalla alkulaukan jälkeen ylivoimaisesti. Tamma oli Skellefteåssa mukana lähtösuoran ryminöissä, eikä pystynyt jatkossa taustalta lainkaan tasolleen. Pieni tauko ja viime startin suoritus nostavat ilmaan kysymysmerkkejä, mutta hevosen kapasiteetti riittää suosikin haastamiseen. 8 Blue Moon Stella tippui viimeksi päätössatasella kakkoseksi, mutta suoritus oli heittämällä tamman uran paras. Jukka-Pekka Niskasen ajokki jäi reipasvauhtisella avauskierroksella johtohevosen rinnalle, eteni kiripuolikkaan alkaessa keulaan ja tsemppasi urheasti maaliin asti. Lähtönopeus voi riittää kasiraiteen selvittämiseen.

4 Casper Frost palaa pieneltä huililta kahden kiitolaukkaharjoituksen jälkeen. Ruuna osoitti laukkaherkkyyttä jo aiemmissa starteissa, mutta kaksi viime yritystä auton takana olivat lähinnä lohdutonta katsottavaa. Vauhdit riittävät voittoon. 9 Platinum Pete laukkasi viimeksi heti kättelyssä, mutta edelliskerran ennätysjuoksu oli sen uran parasta antia. Ruuna sai sopivan reissun sisäradalla, sujutteli yhden vastustajan laukattua kakkossijalle, eikä päässyt käyttämään kaikkia kirivoimiaan.

Lähtö 2 - A: 2 B: 1,10,5,4,3,9,11,8,7,6,12
Viidettä peräkkäistä voittoa tavoitteleva 2 Jullen Eko jatkaa suurena suosikkina, vaikka viivalla on sarjanousun myötä uran vaativin vastus. Keulasta voittonsa napannut ruuna saanee hyvistä lähtökuopista johtopaikan haltuunsa ennemmin tai myöhemmin. Viime startissa keulaan pääseminen maksoi pienen revityksen ulkoratoja pitkin, mutta se ei voittokulun jatkumista estänyt. Tasaisen reipas matkavauhti tuntuu sopivan Jullen Ekolle hyvin.

1 Päälykäinen sai Seinäjoella vapaan kirikaistan vasta sata metriä ennen maalia, mutta ruuna vaihtoi rytmiään hyvin ja osoitti jatkavansa voittostartin veroisessa kunnossa. Tuo voitto lohkesi keulahevosen kupeelta tämänkertaista helpommassa lähdössä. Nyt J-P Niskasella on hyvä sauma saada juoksupaikka suursuosikin takana. 10 Aavan Superi on starttaillut katkonaisesti ja menestynyt myös suoraan tauolta, kuten viime voitossaan. Tuo lähtö oli ruunalle sarjamääritykseltään todella sopiva, mutta tässä tehtävässä totosijaan vaaditaan jo ennätystason vauhteja.

5 Vincent Lax sai viimeksi takamatkalta sujuvan juoksun ja oli lähellä voittaa tätä hieman kevyttasoisemman lähdön. Nopea ruuna hakee alussa kyttäysasemia ja pystyy onnistuessaan totoon. 4 Metsärinteen Sisu eteni Ylivieskassa vauhdilla keulaan kierros ennen maalia, mutta kangistui päätössatasella ulos voittomatsista. Kunto riittää kärkikahinoihin, mutta autolähtö ja eturivi voivat tuoda viime yrityksen perusteella ongelmia. 3 Kuuraparta on suorittanut tasaisesti läpi syksyn ja pääsee nyt matkaan selvästi paremmista asemista kuin parissa viime kilpailussa. Viimeksi edelle jääneet Jullen Eko ja Vincent Lax starttasivat 20 metrin etumatkalta, eikä Kuuraparran suoritusta keskijoukoista voi teilata kokonaan.

Lähtö 3 - A: 12,1 B: 4,5,7,8,11,10,2,9,6,3
12 Roberto Diver on puhjennut tänä syksynä kukkaan, kun kahdeksasta kilpailusta on ollut tuomisina pelkästään mitalisijoja. Orastava voittoputki katkesi viimeksi, mutta suoritus oli kenties hevosen koko uran paras, kun ruuna paikkasi ensimmäisen kaarteen laukan väkivahvalla kierroksen kirillä. Vastassa on muutama muukin nousukas, eikä voitto ole hankalista lähtökuopista mitenkään saletissa. Viime kuntonäytöt ovat joka tapauksessa porukan parhaat.

1 Ditchback Duke hallitsi Kaustisella tapahtumia keulapaikalla, kunnes ulkoa kirinyt vastustaja kehitti pippurisen loppuvedon ja laittoi ison suosikin tiukoille. Voittoputkessa jatkava ruuna vaikuttaa enemmän vahvalta kuin nopealta, ja sisäradan lähtöpaikka voi olla loukku. Hevosen pohjat ovat vielä katsomatta. 4 Forgetmenot Sisu voitti viimeksi vähäväkisen Tammasarjan toiselta ilman vetoapua ja kohtaa nyt selvästi vaativamman vastuksen. Kolmevuotias on osoittanut sekä nopeutta että vahvuutta ja jatkaa kehittymistä starttien myötä.

5 Silbern Oliver hyötyi Ylivieskan lievästä ylivauhdista, mutta voittoon kiriminen vaati silti hevosen uran parhaan suorituksen. Edelliskerralla edelle jäi vain 20 metriä edempää startannut Ditchback Duke, ja nyt Ville Pohjola päässee nopealla ajokillaan heti alussa parhaille paikoille. 7 Blady Saga ei viime kerran perusteella ole kiinnostunut voltissa pyörimisestä, mutta autolähdöissä ravisävel on soinut paljon luotettavammin. Vahvuus on tamman syömähammas, ja seiskaradalta jo keulahevosen rinnalle pääseminen voi olla työn takana. Viime ehjien suoritusten tasoinen meno riittää tässäkin tototaistoon.

Lähtö 4 - A: 6,1,2 B: 4,5 C: 7
6 Veeran Poika palasi viime kilpailuunsa pieneltä latautumistauolta ja pystyi parempaan suoritukseen kuin edelliskerralla Kaustisella. Ori sai keulavoittajan takaa kiritilat vasta aivan lopussa, eikä mahdollisuutta haasteen esittämiseen ollut. Kaksi muuta A-valjakkoa avaavat sisäpuolelta kovaa, mutta molemmilla saattaa olla 2600 metrillä selkätaktiikka mielessä. Veeran Pojalle keskipitkä matka on etu, vaikka Kaustisella tulikin samalla matkalla tappio selvänä suosikkina.

1 Virin Eko kokeili viimeksi riittävyyttään avoimella tasolla, eikä vauhti riittänyt avauskierroksella nopeimmille, mutta ruuna jäi kuitenkin maalisuoralla sisäradalle pussiin. Edelliskerralla kiritilat sisäradalta aukesivat hieman myöhässä, ja Virin Eko spurttasi päätössatasen asiallisesti. Hyvä lähtörataonni jatkuu, ja tässä porukassa voittokantaan paluuseen on kelpo saumat. 2 Kukan Tutu eteni Vermon kurassa keulaan ja tippui maalisuoralla kolmanneksi. Asemat suosivat nopeaa avaajaa, eikä viivalla ole niin laajaa tasoa kuin 76-lähdöissä yleensä. Kouvolassa lähtö oli tasoltaan Kukan Tutulle oikein sopiva, mutta pussitus keulavoittajan taakse vei saumat parempaan.

4 Tuulenpoju palaa pieneltä tauolta Joensuun epäonnistuneen kengättömyyskokeilun jälkeen. Ori voisi nousta lahjojensa puolesta avoimelle tasolle, mutta tämä kausi on ollut muutaman pahan oikuttelun myötä pettymys. Voittoa ei voi sulkea tämän hevosen kohdalla pois koskaan. 5 Korven Tinnitus matkasi Kaustisella keulavoittajan tuntumassa toisella radalla ja tippui lopussa pääporukan viimeiseksi. Samanlainen suoritus ei riitä tässä pitkälle, mutta kuskinvaihdos ja lyhyt starttiväli todennäköisesti piristävät hevosta.

Lähtö 5 - A: 1,5 B: 6,4 C: 3,2
Yli 160 000 euron tilipussin tällä kaudella juossut 1 Polara pääsi lähtörata-arvonnassa numeron 5 Ellin Sisu sisäpuolelle ja saa sen myötä selkeän edun. Polara palasi Porissa keulajuoksulla voittokantaan ilman suurempia ongelmia. Edellisissä starteissa vastusti lähinnä laukkojen ja pussitusten muodossa, ja noissa kilpailussa vastassa oli kansallisrotumme kovimpia nimiä. Polara ei ole hevosena riippuvainen juoksupaikasta, mutta johtopaikan puolustaminen olisi tärkeä asia kovinta haastajaa vastaan.

Ellin Sisu on hionut kuntoaan matalamman profiilin lähdöissä, mutta viimeksi Lahdessa ori ei saanut mitään ilmaiseksi, kun rinnalla juoksi tauolta palannut Costello. Sillä ei ollut paras päivänsä, ja Ellin Sisu piti päätössatasella myös muun porukan hallitusti kurissa. Polaran lyöminen sen ulkopuolelta on tosi kova haaste, joten kenties Henri Bollström yrittää ohi heti alussa. Ellin Sisulta löytyy hyviä näyttöjä lähtönopeudesta ikäluokkatasolta, mutta Polaran ohittaminen vaatii tosi rajun spurtin, mikä taas kasvattaa laukkariskiä.

Jonkun muun voitto olisi shokki, vaikka suosikkipari polttaisi kiriruutiaan jo matkalla. 6 Josveis matkasi Teivossa toisella ilman selkää ja puristi päätösatasella vakuuttavasti ohi keulahevosen. Vastus on nyt kahden edellämainitun osalta aivan eri maata, ja ruunan kovuus joutuu testiin. 4 Koivikon Kalle sai Teivossa liian hankalan reissun, mutta ei hevonen vaikuttanut olevan lainkaan parhaimmillaan. Nopeuden riittäminen suosikkeja vastaan epäilyttää.

Lähtö 6 - A: 5 B: 2,10,9,7 C: 1,3,4,8
Viidettä peräkkäistä voittoa hakeva 5 Willy Wingston on napsutellut voittoputkensa ilta- ja lounasraveissa, mutta esitykset ovat olleet niin vakuuttavia, että ruuna jatkaa suurena suosikkina 76-tasollakin. Mauri Jaaran suojatti on saanut otteisiinsa paljon varmuutta, ja kahdessa viime kilpailussa sen on annettu edetä suosiolla johtopaikalle. Varaa jäi molemmilla kerroilla paljon, ja enemmän suosikin kapasiteetista kertoo Ville Pohjolan ajama lounasravivoitto, jossa johtopaikalle ei ollut pääsyä. Willy Wingston ei tästä välittänyt, vaan polki muut suohon tasaisella 13-vauhdilla, eikä aivan kaikki ollut edes pelissä.

2 Ukebell Jet ei voinut viimeksi Willy Wingstonille mitään samanlaisista lähtökohdista, ja ori on ollut edelleen Suomen puolella pettymys. Reilussa viikossa täytyy olla tapahtunut paljon, jos järjestys maalissa vaihtuu. 10 Tromb Access puski Rovaniemellä väkisin ohi isoksi suosikiksi luotetun Remote Controlin ja ansaitsee kehuja. Ruuna osoitti kesällä olevansa vahvasti Toto76-tasoa, ja montén puolella koko valtakunnan ykköstasoa. Tämän lähdön voittaminen vaatii takarivistä kovaa matkavauhtia.

9 Quiet Leader jäi Seinäjoella sisäradalle täysin pussiin ja valui kirivaiheessa piinallisen hitaasti kauas taustalle. Ruuna esitti edelliskerralla avojaloin loistavan kirin ja ehti niukkaan voittoon. Sopivalla selkäreissulla hyvä totosauma. 7 Saxoi saattaa olla uhka suosikin suoraviivaiselle keulajuoksulle, sillä ruuna avaa kuskin satsatessa erittäin kovaa. Suoritukset ovat ailahdelleet pohjoiseen muuttamisen jälkeen, ja huipputasollaan kilpaillessaan Saxoi olisi tähän porukkaan kova luu.

Lähtö 7 - A: 11,3 B: 2,6,12,1,10,9,8 C: 4,5,7
11 Corinna näytti jo viime kaudella raamiensa puolesta valmiilta kilpahevoselta, mutta kilpailemisen jalo taito oli sille vielä hyvin tuntematon asia. Tuo asia on muuttunut tänä syksynä täysin, ja viimeiseen kolmeen kilpailuun mahtuu kaksi täysosumaa. Viimeisin startti Turussa päättyi tappioon selvänä suosikkina, mutta vaikea tamman esitystä on alkaa moittimaan. Kirikaista kutsui jo reilu kierros ennen maalia, ja Corinna puski kuluttavalla juoksulla noin päänmitan päähän voitosta. 3 Valtori laukkasi Jyväskylässä maalisuoran alussa totokamppailusta, eikä kuukauden tauko vaikuttanut näkyvän kuntopuolessa. Starttiväli on nyt lyhyempi, ja ruunan potku riittää edellisten voittosuoritusten perusteella tässäkin.

2 Ruhvanan Urho on tehnyt syksyllä hyvää työtä iltaravitasolla, ja viimeksi tuli ansaittu napakymppi keulajuoksulla. Ruuna avaa myös auton takaa reippaasti ja vaikuttaa tässä ykkösvaihtoehdolta keulahevoseksi. Voitto edellyttää ennätyskunnon jatkumista. 6 Vinhatuuri matkasi viimeksi sisäradan suojissa ja oli saamassa maalisuoran alussa kolmoskaistan kautta vapaata, mutta sortui samassa laukkaan. Ruuna esitti edellisissä kilpailuissaan aiempaa parempaa voitontahtoa, ja 76-tasolla kovuus joutuu vielä tiukempaan testiin. Lähtönopeus riittää kuutosradan selvittämiseen.

12 Vienan Myrsky on laukkaherkkyytensä vuoksi aina kinkkinen pelihevonen, ja nyt alla on lisäksi pieni tauko pahan epäonnistumisen jälkeen. Ruunalle olisi helpointa juosta vapaata rataa pitkin, mutta viimeksi sekään ei estänyt laukkaa, ja nyt lähtöasemat hankaloittavat urakkaa paljon. Kapasiteetti on kenties koko porukan paras. 1 Ekon Kava teki viimeksi ehjän suorituksen, muttei kyennyt kirivaiheessa kärkikolmikon vauhtiin. Vauhtien puolesta luvassa voi olla parempaa, mutta hyppyherkkä ruuna ei ole kovin luotettava pelihevonen sisäradalta.

Lähtö 8 - A: 10,2,11,7,9,8 B: 5,1,3,4 C: 6,12
Tammalähdössä kuntopuntarin kärkinimet saivat siipeensä jo lähtörata-arvonnassa. Juostava 2600 metrin matka hankaloittaa arviointia entisestään, ja lopullisen keulahevosen selviäminen saattaa vaatia paljon tapahtumia. 10 Luna de Paris starttasi viimeksi Oulussa takamatkalta kovaa, eteni nopeasti keulaan ja voitti hiljaisen matkavauhdin jälkeen helposti. Takarivistä ei ole luvassa samanlaista huviajelua, mutta kuntopuoli riittää näitä hevosia vastaan kyllä.

2 Tequila Croft ei ole mikään voittokone, mutta viime suoritus kertoi selkeästä nousuvireestä, ja vauhtikestävä tamma hyötyy sekä juostavasta matkasta että lähtöpaikastaan suuresti. Viimeksi keulahevosen rinnalle pääseminen maksoi voimia, mutta tamma sinnitteli kärjen tuntumassa perille saakka. Otteita on leimannut tasaisuus jo jonkin aikaa, mutta ehkäpä kuskinvaihdos tuo tamman menoon ratkaisevan lisän. 11 A Nice Officer on rauhoittunut syksyä kohti paljon, ja tammalla voi nykyään ajaa monenlaisilla taktiikoilla. Viimeksi keulaan pääseminen vaati 11-vauhtisen avauksen, ja suoritus oli kakkossijalle jäämisestä huolimatta hevosen uran parhaita.

7 Elaiza Canto kiri Lahdessa voittoon nappijuoksulla keulahevosen takaa. Nopeus on tamman syömähammas, ja sisäradalle pääseminen lienee ensimmäinen tavoite seiskaradalta. 2600 metrin matkalla tarkka selkäjuoksu on tarpeen. 9 Milla Sonik ei voinut viimeksi voittajalle mitään, mutta ohitti kirissä kaikki muut ilman ongelmia. Tamma teki aiemmin hyvää työtä Lapin helpommissa lähdöissä, ja tämän porukan päihittäminen vaatii uran parhaan suorituksen. Sellainen voi hyvin olla luvassa viime kertaa lyhyemmällä starttivälillä. 8 Kiss Sånna avasi viimeksi Solvallassa kovaa, mutta jäi keulahevosen kupeelle, josta sinnitteli hyvin kakkoseksi. Juoksun epäonnistumiseen on selkeä vaara kasiraiteelta, mutta viime startin perusteella kunto riittää tässä korkealle.

Lähtö 9 - A: 4,7 B: 3,5,6,1,10,11,12 C: 2,8,9
4 Ambrogio saa suoritusvarmana hevosena suosikin manttelin, vaikka viime kerran tapainen keulaan eteneminen tuskin toistuu. Santtu Raitala ajoi viimeksi kiihdytyksen jälkeen voimalla johtopaikalle, otti vauhtia sopivasti pois ja hallitsi vuorenvarmasti ennen hyvin takaa kirinyttä numeroa 7 Diablo Sisu. Mauri Jaaran suojatti on päässyt nyt eturiviin ja ohittanee Ambrogion heti lähtösuoralla. Ruunalla on tähdätty tähän kilpailuun pienen tauon jälkeen, ja kunto lienee edelleen noususuunnassa.

3 Tuffetto Jet suoritti koelähdön ilman ongelmia ja hyvällä tyylillä, mutta tässä porukassa pärjääminen vaatii tietysti aivan eri tason vauhteja. Ori antoi viime vuonna Ruotsin puolella tosi kovia näyttöjä ja on ainakin jatkossa merkittävä nimi pohjoisen Toto76-raveissa. 5 Rapid Leader ei saanut Killerillä täyttä kirisaumaa jäätyään puolimatkassa toiseen ulos takahevosten hyökätessä kolmoskaistalle. Ruuna seurasi lopussa kärkirintamaa hyvin ja vaikuttaa jatkavan iskussa. Lähtönopeus on kunnossa, mutta alkuun satsaaminen nostaa laukkariskiä.

6 Valnes How Lovely nousi Bodenissa kirikaistalle reilu kierros ennen maalia ja oli pitkään kiinni voitossa, mutta joutui tyytymään kakkosrahoihin. Ruuna ei päde lähtönopeudellaan, mutta vauhtikestävyys riittää 76-tasolla saakka. Juoksusta uhkaa tulla vaikea, elleivät muut kilvoittele avauskierroksen aikana. 1 Pinewood Man voitti Harstadissa kaksi kertaa keulasta ja kohtaa nyt sekuntikaupalla tasokkaamman vastuksen. Nopea avaaja pystyy puolustamaan johtopaikan, mutta hintalapun suuruus jää nähtäväksi.

Lähtö 10 - A: 6 B: 1,5,12,3,2,7,8,11,10 C: 4,9
6 Cool On Photos oli viime Äimäraution visiitillään pitkään pussissa, mutta sai lopulta sujuvasti tilaa ja kiri vastustamattomasti voittoon. Seinäjoella viivalla oli nimekkäämpi vastus, eikä ruuna pystynyt parantelemaan vauhtijuoksussa asemiaan. Suoritus oli lievä pettymys, mutta mistään rimanalituksesta ei ollut kyse. Nyt vastus on sopivampi ja lähtöasemat kelvolliset pienellä paalulla. 1 Mountain Hooligan piti Bodenissa keulavoittoon, mutta edellinen suoritus oli jopa parempi, kun ruuna kiri kivenkovan kärkiparin takana kolmanneksi. Ruuna pystyy puolustamaan sisäradalta keulapaikan, eikä suosikkia ole välttämättä syytä päästää edelle.

5 Bunker Shot voitti viimeksi kuraisella radalla helposti ja on kuntonäytöillä mitattuna porukan paras, mutta volttilähtö ja etenkin vitosrata nostavat mustia pilviä tamman yläpuolelle. Jos lähtösuora sujuu ravilla, pystyy Niko Jokela ajamaan vahvalla hevosella aikaisin kohti keulaa. 12 Dreaming Blues jäi Kuopiossa sisäradalle pitkäksi aikaa pussiin, mutta ei loppukirissä ollut samanlaista potkua kuin lähdön kärkihevosilla. Tamma kohtaa nyt sopivamman vastuksen kuin vähään aikaan ja voi päästä vajaan paalun takaa kelpo iskuasemiin.

3 Artie B.Zet on mennyt tänä syksynä isoin harppauksin eteenpäin, eikä ylisarjan merkitystä kannata liioitella. Ruuna ei voinut viimeksi Cool On Photosin kirille mitään, mutta saa keulasuorituksestaan puhtaat paperit. Ruunan maksiminopeus ei riitä tässä mihinkään, mutta tasaisen reippaalla matkavauhdilla totoon on saumoja. 2 Armani Press sai viimeksi onnistuneen sisäratajuoksun ja piti tahtinsa perille saakka. Kunto on nousussa pienen tauon jälkeen, ja voitto vaatii ruunalta tässä seurassa huippusuorituksen.

Lähtö 11 - A: 2,9,7,10,6 B: 11,12,3,5,1,8,4
Kultadivisioona on kaikin puolin päivän mielenkiintoisin lähtö, ja pelimiehille on tarjolla kova pähkinä purtavaksi. Kovaluokkainen 2 Victory Bonsai on tauolta arvoitus, mutta lähtöasemat suosivat paljon, eikä vastus ole niin hurjaa tasoa kuin ruunan viime kesän kilpailuissa. 9 Callela Leonard voitti toissa kerralla yllättäjänä terävän loppukirin voimin ja viimeksi suursuosikkina johtopaikalta. Ruunalla on ajettu tällä tasolla mielellään toisten takaa, ja lähtöpaikka tietänee sopivia kiriasemia parijonossa.

7 Tir Du Caux sai viimeksi johtopaikalla painetta ja joutui vetämään avauskierroksen ylikovaa. Ruuna on yleensä kestänyt rasitukset matkan aikana, mutta nyt tankki alkoi tyhjentyä jo loppukurviin mentäessä. Alla on pieni paussi, joka voi olla tehnyt hyvää pitkän kauden raataneelle voimamiehelle. 10 Big Headache oli Turussa matkavauhdin uhri, kun kärki pisteli päätöskierroksen noin 11-vauhtia ja kolmannesta ulkoa saumat voittoon olivat vähissä. Kolmossijalle nouseminen vahvisti ruunan jatkavan kunnossa. Lähtöpaikka ei ole vieläkään optimaalinen, ja muiden apu voi olla tarpeen.

6 Regent Zet jäi Killerillä loppukurvissa tosi ahtaaseen paikkaan, eikä Santtu Raitalalla ollut muuta mahdollisuutta kuin välttää paha kolari ottamalla ajokkiaan kiinni. Ruunan paluuta viime vuoden huipputasolle odotellaan edelleen. 11 Augustus F. voitti Harstadissa lahjalähdön keulasta, ja myös edellisessä voitossa sama resepti osoittautui toimivaksi. Tuolloin viivalla oli pari tässä porukassa taatusti riittävää hevosta, ja vain surkea lähtöpaikka estää ruotsalaisvieraan pääsyn A-ryhmään. Myös 12 Stay Alert olisi paremmista asemista vahvasti pelihevosia, sillä ruunalla on alla tosi vauhdikas loppuveto tätä kovatasoisemmassa porukassa.

Takaisin