Rehabilla rokotuspäivä

Ripa (oikealla) tarhassa kaverinsa Exit Fastbackin (i: Love You) kanssa.
Ripan lokakuu on sujunut hyvissä merkeissä. Ori on lenkkeillyt säännöllisesti ja pistelee oikein näppärin ottein Teivon maisemissa. Perjantaisen lenkin jälkeen oli vuorossa Ripan ensimmäinen rokotus.

Influenssarokotus on pakollinen kaikille Suomessa kilpaileville hevosille. Rokotusohjelma aloitetaan kahdella perusrokotuksella, joiden välin tulee olla 21-92 vuorokautta. Toisen perusrokotuksen jälkeen hevonen saa kilpailuoikeuden.

Perusrokotusten jälkeen hevosille annettaan vuosittainen tehosterokote viimeistään 12 kuukauden kuluttua edellisestä rokotteesta. Eläinlääkäri merkkaa rokotustiedot hevosen passiin, joka kulkee aina hevosen mukana kilpailuissa.

Edellinen rokotusajankohta on hyvä pitää muistissa etenkin siinä vaiheessa, kun hevonen alkaa kilpailla. Rokotusväli ei saa olla yli 12 kk, sillä hevosen ilmoittamisoikeus kilpailuihin päättyy tasan 12 kuukauden kuluttua edellisestä rokotuksesta. Kilpailuoikeuden saa takaisin, mikäli hevoselle annetaan tehosterokote viimeistään 13 kuukauden kuluessa edellisestä rokotuksesta. Mikäli väli tästä pitenee, on koko rokotusohjelma aloitettava alusta ja kilpailuoikeuden saa takaisin vasta perusrokotusten antamisen jälkeen.

Rokotuksen jälkeen rennosti

Ripa ja muutkin hevoset saavat rokotuksen jälkeen ottaa muutaman päivän rennosti. Joskus rokotus saattaa nostaa hevoselle hieman lämpöä, mutta Ripa ei ollut rokotteesta moksiskaan. Viikonloppu sujui rennosti parhaan kaverin Exit Fastbackin kanssa tarhassa kujeillessa ja ihailijoiltaan porkkanoita odotellessa.

Sateinen syksy jatkuu säännöllisen lenkkeilyn merkeissä ja kelien kuivumista odotellessa. Teivossa vierailijat löytävät Ripan karsinan helposti Niemisen tallista. Ja tiedoksi: porkkanat ovat Ripan herkkua =)

Porkkanaa, kiitos!
Rehabin poikamiesboxi.