Täyden kympin Rehab

Raviliiga Ilveksen silmäterä Rehab selvisi ekasta luokasta loistavasti. Pikkuruunan kevättodistuksesta löytyi vain yksi numero, täysi 10.
Hyvin treenatun talven ja upeasti suoritetun koelähdön jälkeen oli hyvä suunnata kaviot kesälaitumille.

Rehab juoksi koelähdön Teivossa 29.5.2018. Ensimmäisenä viiden varsan porukasta maaliin tullut Ripa kuittasi tehtävän hienolla kilometriajalla 1.23,3.

Yli satapäinen Rehabin omistajajoukko oli kerääntynyt Teivon raviradan etusuoralle lämpimänä tiistai-iltana 29.5. seuraamaan silmäteränsä Rehabin koelähtöä. Koelähtö on ikäänkuin hevosen insinööriajo, jossa se todistaa olevansa valmis oikeisiin startteihin ja hyväksytyn koelähdön myötä saa sitten myös kilpailuoikeuden.

Ripan koelähdössä oli kaikkiaan viisi samanikäistä varsaa, kaikki tuttuja kavereita Nieminen Stablesta. Numerolla yksi juossut Ripa otti heti alkuaskelilla johtopaikan ja piti sen innokkaasti kannustaneen omistajajoukon riemuksi varmasti loppuun asti tutun treenikaverinsa Marko Muukin ohjastuksessa.

Koelähdössä ei sijoituksella kuitenkaan ole merkitystä, sen sijaan ajalla on. Rehab suoriutui tehtävästä kilometriaikaan 1.23,3, kun hyväksyttyyn suoritukseen olisi riittänyt 1.28. Koko Niemisen tallin viisikko onnistui koelähdöissään hienosti ja kaikki saivat näin kilpailuoikeuden.

Rehab ylittää maalilinjan rinnallaan tallikaveri Bobby Blue Frido.

viilipyttynä voittajaringissä

Juoksun jälkeen Marko toi Ripan voittajarinkiin tervehtimään omistajiaan. Kymmenet fanit riensivät ruunaa rapsuttelemaan ja valokuvaamaan eikä Ripa ollut hommasta millänsäkään - seisoi viilipyttynä omistajiensa ympäröimänä ja otti vastaan onnitteluja, näytti jopa nauttivan tilanteesta! Toivottavasti voittajaringistä jäi Ripalle niin hienot fiilikset, että se haluaa sinne palata jatkossakin.

Pikaisen suihkuttelun jälkeen Ripa otti faninsa vastaan vielä tallin pihassakin, jossa sitten helteisen kesäillan myötä viihdyttiin pidempäänkin. Rehab nautti huomiosta ja porkkanoista - tottakai.

Rehab ja Marko tulivat voittajarinkiin ilahduttamaan kannattajiaan.

Teivossa koelähtöä seuraamassa oli toista sataa Rehabin omistajaa.

Jääkiekkokauden ulkopuolella myös Helmisen Raipe ehti seuraamaan Ripan otteita tositoimissa. Ilmeestä päätellen suoritus ei jättänyt toivomisen varaa.

POIKIEN KANSSA KESÄNVIETTOON

Koelähdön jälkeen Rehab suuntasi kavionsa kesälaitumille. Matka huippu-urheilijaksi jatkuu. Yhdeksän hevosen poikaporukassa on hyvä palautua menneen talven rasituksista ja kerätä uutta voimaa tuleviin koitoksiin.

Rehabin koelähdön pääset katsomaan linkistä https://veikkausmedia.fi/?video=20180529_26_202