Kiss My Turku - Vuoden Turkulainen 2016

Kiss My Turku ja Kati Särkelä
Kiss My Turku on äänestetty Vuoden turkulaiseksi 2016.

Kiss My Turku on äänestetty Vuoden turkulaiseksi 2016. Hyväntekeväisyyshevonen sai kolmanneksen äänistä kilpailussa, jossa arvonimen saajaksi oli kymmenen ehdokasta.
Kaupunginjohtaja Aleksi Randell luovutti arvonimestä kertovan kunniakirjan Kiss My Turulle ja taustajoukoille tiistaina Turun kaupungintalolla.


Kiss My Turku ja Kati Särkelä

Vuoden turkulaisen arvonimi ravihevoselle! Harvinaista, mutta tässä historiallisessa tilanteessa täydellisen oikeutettua.
Kiss My Turun kasvattaja Hannu Nivola palkittiin äskettäin Vuoden hevoskasvattajana ja kotirata Metsämäki Vuoden raviratana. Tamman starteista yli puolet ajanut Olli Koivunen sai samassa ravigaalasssa Vuoden komeetan arvonimen.
Lisäksi Harri Koivusen talli oli voittojen määrällä mitaten viime vuonna Suomen voitokkain. Harrin valmennettavat saavuttivat viime vuonna huikeat 133 voittoa. Toiseksi voittotilastossa yltänyt Markku Nieminen jäi 92:een. Kiss My Turku juoksi Ravitalli Harri Koivusen ykköstiloista kahdeksan.
Kiss My Turulla on kilpauransa rinnalla tärkeä hyväntekeväisyystehtävä. Tamma on kartuttanut Turun lastenklinikalle menevää pottia jo yli 16 000 eurolla.
Kaupunginjohtaja Randell toivoo Kiss My Turun voiton vauhdittavan myös hevosen hyväntekeväisyyskampanjaa.
"Olen iloinen Kiss My Turku -hevosen voitosta. Se osoittaa turkulaisilta sekä huumorintajua itseään kohtaan että myötätuntoa lastenklinikan pienille potilaille. Turkulaiset arvostavat Kiss My Turun työtä oman lastenklinikkamme hyväksi", Randell sanoo.

Kiss My Turku ja Kati Särkelä

"Kisu on kiltti ja kiva hevonen, jolla on vähän tammoille tyypillisiä oikkuja. Se on kotitallilla leppoisa, mutta terästäytyy radalla", kuvailee Kati Särkelä, joka lokakuusta lähtien on vastannut Kiss My Turun hoidosta.
Harri Koivusella on tammasta melkoiset odotukset. Elokuussa juostussa ennätyksessä 13,9 on vielä parantamisen varaa.
"Tamma on pirun nopea, mutta vähän herkkä lämpiämään liikaa. Jos se vähänkin kovettuu talven aikana, niin odotan sen nousevan liki avoimen sarjan tammoja. Vauhtien pitäisi siihen ainakin riittää", hän miettii.
Valinta Vuoden turkulaiseksi tuo Koivusen mielestä hyvää julkisuutta raviurheilulle, etenkin kun valinta on tehty yleisessä yleisöäänestyksessä, ei raviväen kesken.

Kiss My Turkua voidaan kutsua jalosukuiseksi. Tamman isä on jalostuksessa ansioitunut Express It; emä Red Monkey muistetaan kovana kilpatammana, mutta tunnetaan vielä paremmin jälkipolvistaan.
Red Monkeyn kolmas varsa Elation Ride jäi kilpailemattomaksi, mutta heti sen ensimmäinen jälkeläinen Amazing Ride osoittautui juoksijaksi ja periyttäjäksi. Amazing Ride astutettiin 2007 Andover Hallilla ja se varsoi osivarsan 21. huhtikuuta 2008. Varsa sai nimekseen Brad De Veluwe ja siitä oli tuleva yksi Suomen ravihistorian kirkkaimmmista tähdistä, yli 1,1 miljoonaa euroa tienannut maailmanennätysori.
Ravihevosten sukulaissuhteet ovat jännittäviä. Kiss My Turku (5) on Brad De Veluwen (9) äidinäidin sisko eli isotäti.
JORMA PIHLAVA