Jokimaan RaviHyvä keräsi erityislapsille 5800 euroa

Lahden Jokimaan RaviHyvä-hyväntekeväisyysravit järjestettiin sunnuntaina 3.9.2017 toisen kerran. Ihmiset halusivat tehdä hyvää ja saapuivat sankoin joukoin aurinkoiseen Jokimaan ravikeskukseen. Lahjoituspotiksi saatiin hienot 5800 euroa.
Pehmolelut laitettiin lentoon Jokimaan RaviHyvässä. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen/ Jokimaa

Hyväntekeväisyyskohteena on Vääksyssä sijaitseva Aurinkovuoren koulu. Koulun erityislapsille tarjotaan hevosavusteista toimintaa, terapiaa ja oppimista.

Jokimaa kiittää tapahtuman mahdollistaneita RaviHyvä-yhteistyökumppaneita, joita oli tänä vuonna yli neljäkymmentä. Kiitokset menevät myös pehmolelunsa parempaan tarkoitukseen lahjoittaneille lapsille. Pehmojakin kertyi huikea määrä, satoja erilaisia nalleja ja pupuja.

RaviHyvä onnistui jälleen hienosti. Koko perheen tapahtumassa lapset ja heidän vanhempansa saivat nähdä hevosia läheltä. Ohjelmassa oli poniravien ja ravien lisäksi poniratsastusta, hevosajelua, ongintaa, keppihevoskilpailuja, tallikierroksia ja kengitysnäytöksiä.

”Jokimaa haluaa tehdä jatkossakin hyvää. RaviHyvä on lunastanut paikkansa. On ilo nähdä lasten iloisia ilmeitä ja tarjota heille apua”, sanoo Jokimaan toimitusjohtaja Tomi Himanka.