Ravigaalan palkittavat valittu - Alle kaksi kuukautta juhlaan

Ravitoimittajat ry:n hallitus kokoontui viime viikonloppuna valitsemaan ravivuoden 2018 parhaita. Valinnat pidetään visusti salassa aina gaalapäivään 19.1.2019 asti.

Eräänlainen julkistus tehdään kuitenkin jo ensi viikolla, kun Vuoden hevonen ja Vuoden raviteko -yleisöäänestykset avautuvat. Ehdokkaat äänestyksiin asetti Ravitoimittajat ry:n hallitus, joka myös valitsi muiden kategorioiden palkittavat viime lauantaina järjestetyssä kokouksessaan.

Ravitoimittajien puheenjohtaja Miika Lähdeniemi kertoo, että ravivuoden parhaiden valinta on aina mielenkiintoinen ja keskustelua herättävä prosessi.

”Eräänlainen vuoden kohokohta meille valitsijoille. Kaikki palkintokategoriat tuli punnittua tarkasti monelta kantilta ja kaikista saatiin keskusteluiden myötä hyvä yhteisymmärrys”, Lähdeniemi sanoo.

Ravigaalaa juhlitaan tällä kertaa Seinäjoki Areenalla, ja juhlapäivä koittaa lauantaina 19. tammikuuta 2019. Gaala ei jätä katsojiaan tänäkään vuonna kylmäksi. Gaalassa pääset muistelemaan kuluneen ravivuoden riemukkaita ja koskettavia hetkiä yhdessä hevosten taustajoukkojen kanssa. Ravigaalan juontavat Antti Pylkkänen ja Lauri Hyvönen.

Illalliskortit ja sisäänpääsyliput Ravigaalaan löydät osoitteesta hevosurheilukauppa.fi/ravigaala. Tämän viikon lauantaina lippuja voi ostaa myös Seinäjoen raviradalta Toto76-ravien aikana.

Lisää tietoa Ravigaalasta löydät täältä.