Raviliiga 2013-2016: esittelyssä Pamina Hip

Kiitos Raviliiga-taipaleesta Pamina! Kuva: Anu Leppänen
Yhteiset tapaamiset ja ravimatkat ovat jääneet päällimmäisenä mieleen Forssan Raviliiga-joukkueen vetäjälle.

Forssan Raviliiga-joukkue on kokenut hevosenomistamisen vähemmän iloista puolta, sillä tamma Pamina Hip ei ole menestynyt kilparadoilla odotusten mukaan.

”Yhteiset tilaisuudet ovat olleet itselleni suurinta antia Raviliiga-aikana, kun menestystä ei ole muuten tullut sillä tavalla kuin toivottiin”, kimpanvetäjä Tero Lintula myöntää.

Ypäjän varsahuutokauppa syyskuussa 2013 on jäänyt elävästi Lintulan mieleen. Kaikki kahdeksan Raviliiga-hevosta ostettiin huutokaupasta, ja paikalla oli runsaasti liigalaisia jännittämässä.

”Se oli sykähdyttävä kokemus. Porukkaa oli paljon ja hevosen ostamisen jälkeen kilisteltiin kuohujuomat. Raviliigan alkupuolella järjestimme myös luentoja ja matkoja isompiin raveihin, nekin oli mukavaa yhteistä tekemistä”, Lintula sanoo.

Lintulan mukaan porukassa on ollut muutama kiinnostunut, jotka saattavat tehdä Pamina Hipistä tarjouksen, kun Raviliiga-hevoset myydään tällä viikolla.

”Toki tunnelma on hieman latistunut, kun hevoselle ei ole tullut menestystä, mutta yleisellä tasolla on hyvä nähdä myös tämä puoli raviurheilusta. Aina ei vain menestystä tule”, kimpanvetäjä miettii.

Forssan raviliigalaisia Ypäjän huutokaupassa syyskuussa 2013.

Pamina Hipin valmentaja Juha-Pekka Vilkmanin ajatuksia oheisella videolla!

Ravimaailmaan rekisteröityneiden kesken arvotaan Prix d’Amerique-matka, osallistu täällä.

Teksti: Kaviomedia Oy / Miika Lähdeniemi