Ravipitäjä Pihtipudas avaa totoravikauden näyttävästi

Pihtiputaan ravikesä alkaa Hiekan Helmi -totoraveista lauantaina heinäkuun 21. päivänä. Hiekan Hippokselle odotetaan pitkälle toistasataa hevosta ja toistatuhatta katsojaa. Mukana on myös ravipitäjän oma huippuohjastaja Santtu Raitala.




Hiekan Helmessä kisataan niin, että hevoset juoksevat saman päivän aikana kaksi kertaa: ensin karsintalähdössä ja myöhemmin finaalissa, samaan tapaan kuin Kuninkuusraveissa.

– Tämä tuo raveihin oman jännityksensä. Pihtiputaalla on Suomen ainoa tavallinen totoravitapahtuma, jossa käytetään tätä systeemiä, kertoo Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Martti Kuha.

Hevoskansan kiinnostusta raveihin lisää Pihtiputaan kova maine hevospitäjänä. Esimerkiksi viime vuoden paras lämminveriravuri Midnigh Hour on pihtiputaalaisen Veijo Kumpulaisen omistuksessa, ja Antti Ojanperän ja Jutta Ihalaisen tallissa valmennetaan yli 30:a ravuria.

– Pihtipudas on tänä vuonna ehdottomasti Suomen kovin ravipaikkakunta. Ojanperä on valtakunnan valmentajatilaston kärjessä, ja hänen valmentamansa hevoset ovat voittaneet tänä vuonna jo 46 kertaa. Tallin tähdistä esimerkiksi Pikkukunkku Evartti, Siirin Älli, Josveis ja Jostois juoksevat Hiekan Helmi -raveissa, Kuha toteaa.

Lisäksi pihtiputaalainen Santtu Raitala on ohjastajatilaston huipulla. Raitalalla on tänä vuonna takanaan jo noin 900 starttia ja 102 voitettua lähtöä, jotka ovat tuottaneet hevosten omistajille yli 640 000 euroa. Raitala ohjastaa myös Hiekan Helmi -tapahtumassa, joka alkaa lauantaina 21.7. kello 13. Karsinta ajetaan viidennessä lähdössä noin kello 14.30 ja finaali noin kello 16.


Hiekan Hippoksella on totuttu pitämään iltaraveja, mutta nyt ne eivät päällekkäisyyksien vuoksi ole mahdollisia. Martti Kuha toivookin, että loistavasti toimineet iltakisat saataisiin paikkakunnalle vielä takaisin.

Hiekan Hipposta on sanottu Suomen kauneimmaksi raviradaksi. Luonnonkaunis kivituhkapintainen rata, järvimaisema ja hyvät palvelut houkuttelevat kävijöitä kauempaakin. Hiekan Hippoksen kesän toiset totoravit ovat sunnuntaina 12.8. Lisäksi Kinnulan ja Pihtiputaan Hevosystäväinseura järjestävät yhdessä paikallisravit 2.9.



Lisätiedot: Pihtiputaan Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Martti Kuha, p. 0400 646 266