Ravitunnelmaa Kannuksessa vain tulevana lauantaina

Kannuksen kesäraviradan ainoa kilpailupäivä on vuorossa tulevana lauantaina 16.6. Ravit alkavat jo klo 12 ja kisat koostuvat kymmenestä täysipainoisesta totoravilähdöstä.

Lauantaina kotiradallaan Kannuksessa kilpaileva Bunker Shot voitti toukokuussa T65-lähdön maan pääradalla Vermossa. Kuva: Anu Leppänen


Yksi ravien kotitoivoista on seitsemännessä lähdössä kilpaileva Bunker Shot, jolle Kannuksen rata on hyvinkin tuttu.
"Meiltä on radalle matkaa 13-15 kilometriä ja kaikki treeniajot ajetaan siellä. Rata on pidetty uskomattoman hyvässä kunnossa, siellä on ollut miellyttävä niin ihmisten kuin hevostenkin toimia", Bunker Shotin valmentaja Jari Nurmi kehaisee.


Jari Nurmi ajaa lauantaina valmennettavaansa itse ja vaikka rata on muuten tuttu, Nurmelle tämä on ensimmäinen kerta kilvanajossa Kannuksessa. Maaliskuussa Kälviälle muuttanutta Nurmea mietityttää lauantain lähdössä vain nelosrata.
"Vastus ei sinänsä hirvitä, mutta Kannuksen rata on aika kapea. Koska tamma on muutenkin aika terävänä ensi askeleilla, siinä on erittäin suuri lähtölaukan riski olemassa. Sanoisin, että on jopa todennäköisempää, että se lähtee laukalla kuin ravilla", ohjastaja-valmentaja arvelee.


Harvakseltaan kilpaa ajava Nurmi jahtaa ohjastajana ensimmäistä voittoaan sitten vuoden 2002. Bunker Shot taas on näyttänyt kuntonsa ja voittanut reilun kuukauden sisään kahdesti.


Kannuksen ravien suurimmat setelit jaetaan viidentenä lähtönä ajettavassa Nuorten sarjassa, jossa ykköspalkinto on 2000 euroa. Kesäravien kolmas lähtö on puolestaan monté- eli raviratsastuslähtö.

Lisätietoja Kannuksen raveista: Raviratayhtiön puheenjohtaja Pentti Sarja 040 8206 275