Ypäjän varsahuutokauppa herättää kiinnostusta - ostajat liikkeellä

Perjantaina 15.9. Starinita Oy järjestää jo perinteeksi muodostuneen varsahuutokaupan Ypäjän Hevosopistolla. 1,5-vuotiaita varsoja myydään illan aikana yli 80, joista kolme on suomenhevosia ja loput lämminverivarsoja. Huutokaupan varsojen myynti aloitetaan klo 18 Ypäjä-hallissa. Varsat ovat nähtävillä Ypäjän talleissa klo 12 alkaen.
Tammakriterium 2017 -voittaja Gloria Web myytiin Ypäjän varsahuutokaupassa vuonna 2015

Starinita Oy:n toimitusjohtaja Mitja Nummenmaa on tyytyväinen ihmisten kiinnostukseen huutokauppaa kohden. Etukäteiskiinnostuksen perusteella ihmisiä on tulossa paljon tosimielellä paikalle.

– Kiinnostus tapahtumaa kohtaan on ilahduttavan suurta, huutokauppaluetteloita on postitettu toimistolta viime viikkoina tiheästi. Useampikin on jo soittanut ja kysynyt ohjeita varsan maksamiseen huutokaupassa. Ostoaikeissa tulevan kannattaa ottaa mukaan verkkopankkitunnukset, sillä pankkikortti ei huutokauppatoimistolla käy, Nummenmaa kertoo.

Nummenmaa on myös tyytyväinen tämän vuoden myytävien varsojen tasoon. – Taso on hyvä ja taustalta löytyy useita mielenkiintoisia uusia isäoreja. Esimerkiksi Muscle Hill on tosi kuuma nimi maailmalla tällä hetkellä. Hienoa, että meilläkin on yksi sen jälkeläinen myynnissä, Nummenma toteaa.

Tämän vuoden huutokaupan mielenkiintoa nostaa myös Raviliiga. 12 Raviliigan joukkuetta ostaa oman hevosensa perjantain huutokaupasta. – Raviliigan mukanaolo tuo aina hyvää säpinää huutokauppatapahtumaan, ja raviliigalaisia onkin tulossa busseittain paikalle. Se on loistava juttu, Nummenmaa innostuu.

Raviliigojen valmentajat huutavat omalle joukkueelleen lämminverisen varsan. Jokaisessa Raviliigan joukkueessa on 1000 osuutta. Osuus maksaa 100 euroa eikä sen jälkeen muita kuluja synny kimpan aikana, joka kestää vuoden 2020 loppuun asti. Vuoden 2017 Raviliigassa lisämausteen tuo yhteistyö jääkiekon kanssa. Mukana on 11 ravirataa ja 12 Liigan joukkuetta.

Huutokaupassa tärkeätä kasvattajan näkökulmasta on varsojen myyntihinnat. Niistä Nummenmaalla on edellisvuotta positiivisemmat odotukset. -Totta kai toivotaan hyviä kauppoja. Hevosten arvonlisäverottomat keskihinnat ovat olleet viime vuosina 3800 ja 5150 euron välillä, odotan tänä vuonna keskihintaan nousua, Nummenmaa kertoo.

Ostopäätöksen ABC –luento ennen huutokaupan alkua

Huutokaupan varsojen myynnin lisäksi Ypäjällä voi osallistua Uudet Hevoskasvattajat-hankkeen järjestämään Ostopäätöksen ABC-luentoon. Luento pidetään klo 15.30-16.30 Opisto-hallissa. Aiheena on varsan valitseminen ja ostaminen huutokaupassa.
Ypäjällä on myös useita eri ruoka- ja juomamahdollisuuksia päivän aikana.

– Tehdään taas hyvä ja viihtyisä tapahtuma. Huutokauppapäivä on kuitenkin myös muuta kuin kaupankäyntiä. Tavataan ystäviä, on hyvää ruokaa ja juomaa sekä kiireetöntä yhdessäoloa, Nummenmaa toteaa vielä lopuksi.

Huutokauppaluettelo maksaa 10 euroa ja toimii sisäänpääsymaksuna maneesiin, jossa varsat myydään. Huutokauppa on katsottavissa myös veloituksetta Veikkauksen TotoTv:n kautta. Lähetys on katsottavissa osoitteesta www.veikkaus.fi/toto. Palvelu on maksuton, mutta vaatii tunnistautumisen.

Ennen huutokaupan alkua voi Ypäjällä myös osallistua tapahtuman 20. juhlavuoden kunniaksi lahjakorttien arvontaan. Osallistuneiden kesken arvotaan kolme 250 euron (+alv) arvoista varsanostolahjakorttia.

Perjantai 15.9. aikataulu

Klo 12 – 14 Varsat saapuvat huutokauppapaikalle
Klo 15.30 – 16.30 Ostopäätöksen ABC –luento
Klo 17.45 Huutokaupan avaussanat ja lahjakorttien arvonta
Klo 18 Huutokauppa alkaa Ypäjä-hallissa

Lisätietoja:


Ypäjän varsahuutokauppa

www.hevoshuutokaupat.fi

Sähköinen huutokauppaluettelo

Mitja Nummenmaa, toimitusjohtaja
Starinita Oy
puh. 040 502 4987
shkl@kolumbus.fi


Raviliiga

www.raviliiga.fi

Suvi Louhelainen, kehityspäällikkö
Suomen Hippos ry
puh. 050 574 5920
suvi.louhelainen@hippos.fi