Seinäjoki - Race

Tuomas Korvenoja ohjasti Quick Fixin Seinäjoki -racen voittoon keväällä 2015.
Tuomas Korvenoja ohjasti Quick Fixin Seinäjoki -racen voittoon keväällä 2015.

Alkuun kilpailu tunnettiin Seinäjoki-ajona, sittemmin International Prix d'Etain Royal Seinäjoki -racena ja lopulta International Seinäjoki-racena. Raviurheilua intohimoisesti harrastaneen seinäjokelaisen urheilumiehen, toimittaja Anssi Kamisen, ideoimat ravit starttasivat vuonna 1975. Nykyisin Seinäjoki-race on kansainväliselle kilpailukaudelle Suomessa lähtölaukauksen keväällä antava suurkilpailu.

Kansainvälisessä kutsukilpailussa kymmenen lämminveristä ottavat yhteen 2100 metrin matkalla.

Kevään ensimmäisenä varsinaisena suurkilpailuna Seinäjoki-ajo oli varsinkin alkuaikoinaan uusien tulokkaiden perinteinen debyyttikisa. Joka vuosi yleisön eteen ravasi tuoreita jenkkituonteja ja ne usein myös korjasivat voittopokaalit - 18 ensimmäisestä Seinäjoki-ajosta 13 päättyi Yhdysvalloissa syntyneiden hevosten voittoon.

Vappuna voitto meni Ruotsiin, kun El Mago Pelliini nappasi 60 000 euron potin yhdessä ohjastaja Adrian Kolgjinin kanssa. Lutfi Kolgjinin pojalle tämä oli ensimmäinen vierailu Suomessa. Myös vuonna 2015 kilpailussa juhli Kolgjinin talli, kun Tuomas Korvenoja lainaohjasti Quick Fixin voittajaksi.


ajankohtaista



Workout Wonder