Forssa su 8.10. Vihjeet ja tallikommentit

Iivari Ingvesin kokoamat tallikommentit ja vihjeet su 8.10. Forssan raveihin. Ravit klo 14 alkaen.

VIHJEITÄ 8.10 RAVEIHIN

Valmentaja- ja ohjastajakommentteja:

Lähtö 1

3 Gladstone Comery ravasi koelähdön tuloksensa helposti, mutta on vaikea sanoa, mitä se pystyy menemään. Kyseessä on iso hevonen, jonka kanssa ei ole radalla juuri käyty. Käyttäytyessään Gladstone Comeryn pitäisi kyllä pärjätä. Ajoin hevosella lämmityksessä Teivossa helposti 20:tä, ja sen perusteella menestymiseen pitäisi hyvät saumat. (Tapio Mäki-Tulokas)


Lähtö 4

6 Classic St Pat piti vähän taukoa, kun se oli juossut aika lailla putkeen kilpaa siitä asti, kun sen Suomeen toin. Ruuna sai aluksi vain palautua, kun siinä näkyi pientä kilpailuväsymystä. Se on saanut olla paljon öitä ulkona ja käyttäytyy kuin nuori varsa. Sellainen ajatus on, että hevosella on vielä sanansa sanottavana tulevaisuudessa. Nyt päästään aloittamaan varsin mukavasta lähdöstä, kuten haluttiinkin. Ruuna tuntuu kotona hyvältä, eikä siinä ole moittimista. Koitetaan ensin keulaan ja jatkossa jonkun hyvän hevosen selkä voisi kelvata. (Erkki-Pekka Mäkinen)


8 Star Martini on ollut tallissani parisen kuukautta. Hevosta on treenattu normaalisti meidän systeemillä. Ei sitä oikein harjoittelemalla Niemisen Markun jälkeen voi parantaa, mutta paikanvaihdos voi piristää. Ruunalla on tehty ihan normaalia perushoitoa, muttei mitään sen suurempaa. Kotona Star Martini on ollut pirteä ja terveentuntuinen. Forssan lähtö näyttää oikein sopivalta ja kyllähän tuossa pärjätä pitäisi. Luulen, että Mika (Forss) ottaa alussa kiinni. Hevonen juoksee kengillä ja avovehkeillä. (Tapio Mäki-Tulokas)


Lähtö 6

5 Grainfield Fanny oli viime starttiin paras, mitä meiltä koskaan, vaikka sijoitus ei mairittelekaan. Hevonen tuli kuitenkin hänniltä mukavasti maaliin asti. Sen perusteella tuntuu, että tamma on menossa eteenpäin. Nyt ollaan saatu vihdoin eturivin paikka. Grainfield Fanny juoksi viimeksi jenkkikärryistä, mutta nyt taakse laitetaan normaalit kärryt. Pikkuisen parempaa suoritusta voisi olla luvassa, mutta mitään ei voi luvata. Sunnuntaiksi on luvattu sateita, enkä osaa sanoa, mitä mahdollinen kurakeli tekisi.


Vihjeet:

Lähtö 1

A – 3 B – 4, 11, 5, 9, 7, 12 C – 10, 8, 2, 6, 1

SUOSIKKI: Ravien ensimmäiset lähdöt eivät ole erityisen tasokkaita. 3 Gladstone Comery aloittanee onnistuessaan uransa voitolla. Koelähdössään kookas kolmivuotias matkusti 4. sisällä ja tuli maaliin sen näköisenä, että voimia jäi paljon. Viimeinen lenkki sujui 19,1-vauhtia.

HAASTAJAT: 4 Agile Kemp teki Mikkelissä hyvän juoksun ja voi starttirytmin tihentyessä parantaakin. Mikkelissä pakilta lähtenyt kuusivuotias kohosi 4. ulkoa viimeisen takasuoran alussa kolmannelle ja kiersi hyvin perille. 11 Abhaya väläytteli kelpo kykyjä uransa ensimmäisissä starteissa ja kilpailee nyt sattuvassa seurassa. 5 A Lala Lala Long palaa pitkältä tauolta, mutta kapasiteettia on korkealle. Viime kisassa se olisi hävinnyt laukatta vain silloin alasarjoissa juosseelle Ricoconelle.


Lähtö 2

A – 11, 6, 3 B – 10, 2, 9, 12, 4, 5 C – 8, 1, 7

SUOSIKIT: 11 Deal Boost avasi uransa hienolla suorituksella. Se matkusti Porissa 2. sisällä ja purjehti lopulta ylivoimaiseen voittoon. Kuski oli kellottanut tammalle loppulenkin 15,4-vauhtia. Deal Boost pystyy nousemaan vaikeista asemistakin korkealle. 6 Albino Brave vaikuttaa kehittyvältä menijältä, jonka ennätyksessä lienee paljon pudottamisen varaa. Lahdessa se sai tehdä johtopaikalla oman juoksunsa ja oli parastaan antamatta ylivoimainen. 3 Sweedie’s Stardust ei ollut viimeksi hyvä, mutta vakuutti aikaisemmissa kilpailuissaan. Esimerkiksi Lahdessa nelivuotias menetti 3. sisällä väsyvän takana asemiaan ja tykitti loppua kovaa, viimeiset 400 13,5-vauhtia.

HAASTAJAT: 10 Forest Maid pystyy petraamaan ennätystään paljon, mutta hevosella on vielä ongelmia, sillä se ei ravaa täysin suorassa. Porissa tamma laukkasi lyhyesti alkuun, minkä jälkeen se juoksi 6. sisällä. Tamma nousi ulos maalisuoralla ja pisteli vahvasti maaliin. Kirilenkki sujui 15,4-vauhtia. 2 Speedy Glide oli viime kisassaan turhankin tasainen. Ori on kuitenkin kaikkiaan parantanut ja ravaa kaarteetkin nyt varmemmin.


Lähtö 3

A – 6 B – 9, 3, 5, 10 C – 8, 2, 4, 1, 12, 7

SUOSIKKI: 6 War Child näyttää hevoselta, jolla on kykyjä kovempiin sarjoihin, kunhan palaset loksahtavat paikoilleen. Forssassa tamma sai tasaisen juoksun kärjen tuntumassa ja polki hyvin loppuun asti. Sen jälkeen laukkoja on tullut. Ehjällä juoksulla War Child kamppaillee kärjessä.

HAASTAJAT: 9 No Pity on vielä testaamatta, sillä uran avauksessa tuli laukka. Koelähdössä Sanna Kiisken valmennettava pisteli kirilenkin 17,8-kyydillä. 3 Rosy’s Express teki Mikkelissä vahvan kirin. Se nousi 4. sisältä etusuoralla toiselle ja jatkoi pian kolmannelle. Kuusivuotias kiersi viimeiset 800 17,4-tahtia. 5 Bahama Fox on väläytellyt ajoittain hyviä vauhteja, mutta lopullinen taso on kuitenkin hämärän peitossa.


Lähtö 4

A – 8 B – 6, 5, 1, 4 C – 2, 3, 7

SUOSIKKI: 8 Star Martini on kokenut kehäkettu, joka koittaa nyt iskukykyään Tapio Mäki-Tulokkaan valmennuksesta. Ruuna ei ole aikoihin kilpaillut näin sopivassa lähdössä, joten sillä on hyvä sauma avata uusista käsistä voitolla. Pienessä lähdössä monipuolinen menijä voi voittaa monella eri juoksunkululla.

HAASTAJAT: 6 Classic St Pat on edellisen tavoin kisannut oleellisesti tätä kovemmissa lähdöissä. Ruuna lähtee auton takaa kuin ohjus, joten se lienee aluksi keulapaikalla. Hevonen ei kuitenkaan ole aina taistellut ihan täysillä, joten täydellä matkalla ja tauolta selkäjuoksutaktiikka on varsin mahdollinen. 5 Sahara B Boyn kunnosta on tuoretta näyttöä – toisin kuin pahimmilla vastustajilla. William Birdlandin voittamalla Vermon pitkällä matkalla ruuna pinkoi kiripuolikkaan 5. sisältä 13,6-tahtia. 1 Rainbow Zet voitti tällä kaudella Kivikylän Mailin. Ori on rutinoitunut kovissa liemissä, mutta vire tuskin on nyt huipussaan. Balanssitietoja kannattaa tutkia, sillä hevonen parantaa avojaloin oleellisesti.

Juoksunkulku: Vaikka 1 Rainbow Zet kiihtyy reippaasta, 6 Classic St Pat linkoaa keulaan. Kärkipaikka voi olla tarjolla ainakin 8 Star Martinille.


Lähtö 5

A – 3, 12, 8 B – 6, 10, 1, 16, 7, 13, 15, 5, 11 C – 4, 9, 14, 2

SUOSIKIT: Toinen Toto4-kohde on äärimmäisen avoin koitos. 3 Morison on vielä liiankin tasainen junnaaja, mutta toisaalta sillä ei ole tapana jättää leikkiä kesken. Tuoreimmassa kisassaan se vaihtoi viimeisellä takasuoralla sisältä ulkoradoille ja kiersi viimeiset 700 29,8-vauhdilla. Edellisessä startissa kuusivuotias puursi toiselta ilman selkää sitkeästi ja hävisi vain piikki-perä -kombinaatiossa juosseille. 12 Vennelmon Tyyne on näihin sarjoihin todella pystyvä menijä, mutta täydellistä onnistumista ei meinaa tulla oikein millään. Turussakin Erikassonin tytär tuli laukan jälkeen loppulenkin 29,0-vauhtia. 8 Meno-Perjantai on näihin lähtöihin oikein pystyvä ja nopea menijä. Esimerkiksi Vermon toissa startissa rata oli todella hidas, joten potentiaalia on ehjällä juoksulla 30,0-alitukseen.

HAASTAJAT: 6 Y.P. Annmarie on parantanut isoin askelin ja menee nyt aikaisempaa varmemmin. Porissa tamma juoksi keulapaikalla ja oli ihan kelvollinen kakkonen. 10 Merran Jyske kiri samaisessa lähdössä 3. ulkoa mukavasti maaliin asti. Kilun Peedron poika tuntuu menijältä, jonka kehityskaari on vasta alussa. 1 H.V. Tokka tuli kokeessa kirilenkin yksinään 30,3-vauhtia.


Lähtö 6

A – 3 B – 1, 5, 6, 2, 4, 10 C – 4, 8 D – 9, 7

SUOSIKKI: 3 Leon Coger on hyvä hevonen, jonka nousu sarjoissa ei tarvitse vielä päättyä. Ruuna on nyt juossut paussin jälkeen kahdesti, ja kuntokäyrä näyttää yläviistoon. Vermossa Väreen perheen suojatti nousi 5. ulkoa viimeisen takasuoran alussa 5. ulkoa kolmannelle radalle ilman selkää. Se ei saanut mitään otetta kärjestä, mutta kiersi viimeiset 600 positiivisesti 14,2-vauhtia. Nyt Leon Coger pääsee keulaan ja on lähellä johtaa alusta loppuun.

HAASTAJAT: 1 Don Herkules on kovakuntoinen ja vaarallinen vastustaja. Ruuna ei ole mikään ulkoratojen työmyyrä, mutta nyt se saa bravuurijuoksunsa sisäradalla kärjen takana. Vermossa sellaisen juoksun jälkeen edelle jäivät vain Excuberance ja Nelson Hilly. 5 Grainfield Fanny on mennyt Tapio Mäki-Tulokkaalla alle odotusten. Viimeksi tamma myöhästyi lähdössä ja pisteli loput kaksi kierrosta 14,6-vauhtia. Esitys oli parempi kuin aikaisemmin. 6 Callela Kailash on kyvyiltään parempi kuin taulusta voisi päätellä. Viimeksi pikkutammalta ei irronnut kiriä 4. sisältä, joten parannettavaa on paljon. Lähtö on tosin kevyempi.

Juoksunkulku: 3 Leon Coger johtaa ja 1 Don Herkules tarkkailee tilannetta sen selässä. Vauhdinpitäjää tuskin löytyy.


Lähtö 7

A – 10, 3 B – 1, 11, 2, 8, 9, 5, 4 C – 7, 6, 12

SUOSIKIT: Toto4-päätös on ykköspalkintoon nähden varsin tasokas koitos. 10 Mas Aristocrat on kehittyvä menijä, jonka uran toinen voitto tuli viimeksi 65-lähdössä. Tamma sai reipasvauhtisessa lähdössä tasaisen juoksun 3. sisällä ja kiri pirteästi ohi Reason To Believen. Matkan ei luulisi olevan ongelma, joten Anne Kankaan valmennettavan pitäisi kamppailla voitosta. 3 Le Samuel kilpailee uransa toistaiseksi parhaassa iskussa. Tuoreimmassa kisassaan se haki ensimmäisellä takasuoralla kärkipaikan, jolta oli 65-lähdöksi heikossa kohtaamisessa ylivoimainen. Le Samuel ei ole ensimmäisillä metreillä raketti, mutta johtopaikan hakemiseen pitäisi olla hyvä sauma.

HAASTAJAT: Ilman viime kilpailua olisin kirjoittanut, että juostava matka on Westcoast Huyelle suuri miinus, mutta se osoitti Lappeessa menevänsä pidemmätkin matkat. Toki ori sai makoisan juoksun kärjen takana, mutta se on kaikkiaan sitkistynyt ja kehittynyt oleellisesti. Nelivuotias olisi ollut Orlando Pointin jälkeen viimeksi vähintään toinen, mutta se juuttui lopussa pussiin. 11 Black Ice Boost taipui viimeksi toiselta radalta pahoin. Kärryistä meni kuitenkin pyörä pahasti rikki, joten taipumiselle ei kannata antaa erityistä painoarvoa. Startti joka tapauksessa avasi ruunan paikkoja. 2 Self Evident kiri viimeksi vaikeista asemista positiivisesti ja pääsee nyt aloittamaan kirinsä lähempää.

Juoksunkulku:1 Westcoast Huey on alussa vikkelin, mutta se päästää 3 Le Samuelin eteensä.

Lähtö 8

A – 10, 5, 2 B – 1, 11, 7, 6, 9, 12, 8, 4, 3

SUOSIKIT: Kokonaisuutena kahdeksas lähtö on varsin vaikeasti arvioitavissa. 10 Heavy Beat ansaitsee ennakkosuosikin viitan, sillä väläytti viimeksi kykyjään. Tuolloin kolmivuotias reissutti 2. ulkoa etusuoralla johtopaikalle. Voitto oli sen jälkeen tyylikäs ja varaakin jäi paljon. Hevonen on vielä altis häiriöille, mutta ehjällä juoksulla se osallistunee voittomatsiin. 5 Gabriella La Renta on pystyvän oloinen aloittelija, mutta laukkariski on vielä kovin suuri. Porissa se paikkasi ensimmäisen kaarteen laukkansa vahvasti. Lähtölistoissa kilometri aika on kovempi kuin todellinen 19,6-noteeraus. 2 Leader Aria on esiintynyt viime starteissa nousujohteisesti. Lahdessa ruuna ravasi 5. ulkona vetämättömässä selässä. Se kiersi viimeiset 800 15,5-vauhdilla ja parantanee edelleen.

HAASTAJAT: 1 Sapphira pystyy kapasiteettinsa puolesta petraamaan ennätystään, mutta laukkoja voi tulla vielä etenkin kaarteissa. Lahden kurakelissä nelivuotias esiintyi ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen oikein positiivisesti. 11 Demba Me Too pudotti Teivossa etusuoralla toiselta ilman selkää johtavan kantaan ja oli parempi kuin aikaisemmin.


Lähtö 9

A – 2 B – 6, 3, 1, 12, 7, 8, 4 C – 5, 9, 10, 11

SUOSIKKI: 2 Vaniere on kunnolla käyttäytyessään kiinni toisen troikkalähdön voitossa, sillä todella pystyvä menijä tähän seuraan. Lahdessa viisivuotias palasi pitkältä pakilta. Se taittoi matkaan johtavan kannassa, jossa mutkitteli etusuoralla menettäen asemiaan. Vaniere ei Club Nord Chipin voittaessa antanut missään vaiheessa periksi. Se petraa startti alla ja on kiinni keulavoitossa.

HAASTAJAT: 6 First Overtime on venynyt sarjojen noustessa mukavasti ja vastus helpottuu esimerkiksi viime kisasta selvästi. Tosin siinä kisassa ruuna ei erityisemmin loistanut 4. sisältä. Viimeisin ykkössija tuli heikkotasoisessa lähdössä johtopaikalta. 3 Hila’s Manolito kilpailee erityisemmin loistamatta, mutta kerää mukavasti rahasijoja ja on nyt hyvässä kunnossa. Porissa Cathy Johanssonin suojatti sai tehdä johtopaikalla omaa juoksuaan. Se jäi viimeisellä takasuoralla alakynteen, mutta oli loppukurvissa laukatessaan kolmantena. 1 Catrin Del Oro ei ole erityinen taistelija, mutta kunto huipussaan ja luvassa makoisa juoksu kärjen takana sisäradalla. 12 Jailbreaker Ses taas on kyvyiltään lähdön eliittiä, mutta vaikea paikka on kiusana.

Juoksunkulku: 2 Vaniere avaa johtoon ja 1 Catrin Del Oro saa sen selän.


Lähtö 10

A – 2, 3 B – 9, 4, 6, 1, 5, 7, 8

SUOSIKIT: 2 Vempun Valtti saa illan päätöslähdössä suosikin paineet niskaansa. Ruuna on kuitenkin varsin vaikea veikattava, sillä sen esitykset ailahtelevat paljon. Kahdessa viimeisessä startissa suoritukset ovat olleet varsin positiiviset. Vermossa Sauli Tammen suojatti teki toistaiseksi uransa parhaan esityksen, sillä se kesti upeasti toiseksi, vaikka piti toisella ilman selkää matkavauhdin reippaana. Seinäjoella voitto oli niukka, mutta kurainen rata ei tainnut suosia. 3 Mylverin Muisto taitaa olla lähdön paras hevonen, mutta sen kunnosta ei ole varmuutta. Porin tauolta paluussa ori juoksi hännillä toista rahaa ja laukkasi loppukurvissa mukavasta noususta. Hevonen ei kuitenkaan näyttänyt samalta kuin ennen paussia ja oli varsin lihavassa kunnossa.

HAASTAJAT: 9 Ponutella on hevonen, jonka paras taso lienee näkemättä. Viimeksi viisivuotias osallistui Villinmiehen Tammakilvan finaaliin, jossa se teki ennätyksensä, vaikka laukkasi loppukurviin mentäessä varsin pahoin. 4 Viriteri sai Teivossa matkalla paljon prässiä, joten lopun taipuminen oli ymmärrettävää. Nopea ja ravivarma ruuna saa hyvän juoksun kärjessä tai sen lähellä. Voitto olisi yllätys, hyvä sijoitus ei.

Juoksunkulku: 2 Vempun Valtti johtaa ja 4 Viriteri juoksee sen selässä.


T4, pieni systeemi

I 8 Star Martini

II 3, 12, 8, 6, 10, 1, 16, 7, 13, 15

III 3 Leon Coger

IV 3, 10

20 riviä 0,40 euron panoksella = 8,00 euroa

T4,suuri systeemi

I 8 Star Martini

II 3, 12, 8, 6, 10, 1, 16, 7, 13, 15

III 3, 1

IV 3, 10, 1, 11, 2

100 riviä 0,20 euron panoksella = 20,00 euroa

DUO

3 – 10 35%

3 – 3 25%

3 – 1 15%

3 – 11 15%

3 – 2 10%

TROIKKA, lähtö 7

I 10, 3, 1, 11, 2

II 10, 3, 1, 11, 2

III 10, 3, 1, 11, 2

60 yhdistelmää 0,50 euron panoksella = 30,00 euroa

TROIKKA, lähtö 9

I 2 Vaniere

II 6, 3, 1, 12

III 6, 3, 1, 12, 7, 8, 4

24 yhdistelmää 1,00 euron panoksella = 24,00 euroa

Parhaat pelikohteet:

***Leon Coger – Don Herkules (L6)

***Vaniere (L9)

**Black Ice Boost (L7)

**Vennelmon Tyyne (L5)

**Star Martini (L4)

**Forest Maid (L2)

Vihjeet laati: Iivari Ingves