Ennakot ja pelivihjeetSuurkilpailut | 25.05.2017 08:42
Solvallaan Suomesta matkaavien odotuksia Elitloppet-viikonlopulle
Ruotsin vuoden suurin ravitapahtuma Elitloppet alkaa huomenna perjantaina 26.5. Tukholmassa Solvallan radalla. Kolmepäiväiseen ravijuhlaan matkustaa myös Suomesta useita huippuhevosia, joiden valmentajien kommentteja löytyy alta. Viikonlopun pääkilpailussa Elitloppetissa 3 000 000 kruunun palkinnon jahdissa suomalaisita nähdään Ruotsissa valmentautuva D.D.'s Hitman ja Lumijoella treenaava Elian Web.
Solvalla
Lauantai 27.5.
Lähtö 4/ nro 10 Gorgeous Boko
Gorgeous Boko: Tamma teki hyvän juoksun talvitauon jälkeen johtavan rinnalta. Hevoselle ei ole löytynyt sopivia lähtöjä, minkä takia starttiväli on venynyt. Gorgeous Boko pärjäsi hyvin viime vuonna ikäluokkansa lähdöissä ja on tuntunut treeneissä hyvältä. Uskon, että hevonen pystyy 13,5 - 14,0 tulokseen. (Markku Nieminen)
Lähtö 5 / nro 4 Ranch Kelly
Ranch Kelly: Tamma on ollut Oulun startin jälkeen palauttavassa treenissä ja sitä on hierottu. Lähtöpaikka on aivan okei, ja toivon että tamma saa hyvän juoksupaikan. Ranch Kelly on oppinut tulemaan myös selistä. Hevonen on hyvässä kunnossa ja lauantaina riisutaan mahdollisesti etukengät pois. Lähtö on erittäin kova ja tyytyväinen olen, jos tamma tekee uuden ennätyksensä. Ehkäpä hieman alle 11-rajan. Ranch Kelly on tehnyt pitkiä kilpailureissuja Suomessa ja yöpynyt ainakin niillä hyvin. (Anne Luttinen)
Lähtö 8/ nro 10 Anything For You
Anything For You: Ruuna on ollut pitkään huippukunnossa ja on todella luotettava kilpailija. Hevonen juoksi ensimmäisen kerran ilman kenkiä Vermossa Finlandia-päivänä ja jatkamme samalla balanssilla Solvallassa. Paikka on okei ruunalle, joka pystyy hyvään loppukiriin. Luulen, että Anything For You voi juosta joitain kymmenyksiä nopeammin Solvallassa kuin Vermossa. (Jaakko Kyrö)
Lähtö 12 / nro 1 Saxoi
Saxoi: On unelma olla mukana Harper Hanoverin lähdössä ja hevoselle osui huippupaikkakin. Lähtö ei vaikuta kovimmalta mahdolliselta ja ruunalla on ollut kaikki hyvin kotona. Rahasija on realistinen tavoite, mutta unelmajuoksulla Saxoi voi pystyä yllättämään. (Hannu Korpi)
Lähtö 13 / nro 4 Remote Control
Remote Control: Starttiraketti on saanut hyvän paikan ja tarkoitus onkin ladata kaikki alussa. Keulapaikasta ei luovuta, jos sinne päästään. Hevonen on tuntunut treeneissä todella hyvältä, ja uskon, että Remote Control pystyy 10 - 11 -tulokseen. Ruuna juoksee optimibalanssilla, alumiinikengät edessä ja ilman takakenkiä. (Hannu Korpi)
Solvalla
sunnuntai 28.5.
Lähtö 1 / nro 1 Wille’s Rainmaker
Wille’s Rainmaker: Viimeksi ruuna oli juuri niin hyvä kuin olen koko ajan uskonutkin. Viime startissa kokeilimme vedettäviä lappuja, mutta lyhyelle matkalle vaihdamme luultavasti kokolaput. Aiomme myös ajaa ilman etukenkiä ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Wille’s Rainmaker on nopea lähtijä ja uskon, että hevonen pystyy 12-tulokseen. (Timo Gardemeister)
Lähtö 1/ nro 3 Thelma de Glatigne
Thelma de Glatigne: Lyhyt matka suosii tammaa ja hyvän lähtöpaikan turvin hevosella on hyvä mahdollisuus pärjätä. Thelma de Glatigne on ollut todella hyvä viime startteihin ja on mahtavaa, että John Campbell ajaa hevosta. Tamma jatkaa ilman kenkiä. (Pekka Korpi)
Lähtö 1 / nro 4 Cicciolina Sisu
Cicciolina Sisu: Lyhyt matka suosii nopeaa lähtijää ja aiomme satsata lähtöön Solvallassa. Tamma on pystyvä menijä ja olemme tähdänneet tähän lähtöön. Hevonen riittää pitkälle lähdössä ja voi juosta 11-tuloksen. Päätämme Solvallassa, ajetaanko Cicciolina Sisulla ensimmäisen kerran ilman kaikkia kenkiä. (Isto Kuisma)
Lähtö 1 / nro 10 Rosi’s Fernando
Rosi’s Fernando: Ruuna on huippukunnossa, mutta nopealle lähtijälle takarivi on miinus. Hevonen voitti viimeksi helposti keulasta, mutta pystyy tulemaan myös takaa. Paremmalla lähtöradalla olisimme taistelleet lähdön voitosta. Hevonen jatkaa ilman kenkiä, balanssi sopii hevoselle hyvin. (Hannu Korpi)
Lähtö 2 / nro 8 Robin Roof
Robin Roof: Toinen sija Vermon Pronssidivisioonasta ei riittänyt finaaliin Solvallaan. Hevonen on hyvässä kunnossa ja nopea lähtijä, mutta ulkoradalta lataaminen alussa voi maksaa lopussa. Kuski päättää taktiikan. Jos juoksunkulku onnistuu, Robin Roof voi pärjätä lähdössä. (Markku Nieminen)
Lähtö 2 / nro 10 Flynn Boko
Flynn Boko: Ruuna on tehnyt hyviä esityksiä koko ajan, mutta tarvitsee hyvän juoksun onnistuakseen. Hevonen menee tällä kertaa ilman etukenkiä. Robin Roofilla on ehkä paremmat mahdollisuudet lähdössä, mutta Flynn Boko on tasainen ja luotettava kilpailija. (Markku Nieminen)
Lähtö 4 / nro 7 Licence Holder
Licence Holder: Kyseessä on hyvä monté-hevoselle, joka on aiemmin kilpaillut vain kerran aiemmin lyhyellä matkalla. Licence Holder ei ole mikään raketti alussa, mutta avaa ihan. Jos hevonen ei käy liian kuumana, se voi mennä 11-tuloksen. Ranskalaisten vastustajien tasosta en tiedä, että kuinka hyviä ne ovat, mutta ruotsalaisten kanssa Licence Holder pystyy kamppailemaan aika tasaveroisesti. (Joni-Petteri Irri)
Lähtö 6 / nro 2 Callela Lisbeth
Callela Lisbeth: Tamma lopetti 2-vuotiskautensa hienosti, ja 3-vuotiskausi on alkanut myös hyvällä tavalla. Örjan (Kihlström) ajoi viimeksi nätisti, kuten toivoimmekin. Callela Lisbeth on parhaimmillaan täydellä matkalla, mutta pystyy maililla ainakin 13-tulokseen. (Markku Nieminen)
Lähtö 6 / nro 5 Nefertiti Frido
Nefertiti Frido: Tammalla oli viimeksi kokolaput ja se oli liian innokas toisen takana. Solvallaan vaihdetaan avovehkeet. Maili sopii Nefertiti Fridolle parhaiten ja odotukseni ovat hyvät. (Markku Nieminen)
Lähtö 7 / nro 5 Twist of Fate
Twist of Fate: Yritän lähteä kovaa, mutta monella muullakin on nopeat hevoset ja samat aatokset. Twist of Fate on kunnossa ja sillä on kapasiteettia. Vastustahan tässä tehtävässä riittää. (Pekka Korpi)
Lähtö 7 / nro 8 Hotshot Luca
Hotshot Luca: Tämä oli todella hyvä ja sinnikäs Vermon 3-vuotislähdössä. Hevonen on ollut sen jälkeen hyvä treeneissä. Lähtöpaikka on surkea. Se jää Mikan (Forss) päätettäväksi, että satsaako hän starttiin täysillä. En tunne vastusta kovin hyvin, mutta luulen että jos juoksu onnistuu vaikealta lähtöradalta, olemme mukana kärkimatsissa. (Ari-Pekka Pakkanen)
Lähtö 8 / nro 1 Arctic Ile
Arctic Ile: Lähtöpaikka on hyvä, vaikka hevonen ei ole mikään raketti alussa. Viimeistelytreenit ovat sujuneet hyvin. Nyt on ruotsalaisia vastassa, joten menestymismahdollisuuksia on vähän hankala arvioida. Ehkä Arctic Ilellä voisi olla yllätyssaumoja näistä asemista. (Pekka Korpi)
Lähtö 8 / nro 13 Stricker
Stricker: Kaksi viime kisaa on mennyt laukkojen takia pieleen, mutta laukkoihin on syyt enkä ole niin huolissani niistä. Viimeksi uusittu lähtö kuumensi Strickerin. Hevonen on hyvässä tikissä ja 2600 metriä sopii. Ruotsalaisiin Strickeriä on vaikea verrata. Hevonen pystyy menemään 13-ajan ja spurttaamaan loppua. Todennäköisesti otetaan kengät pois. (Matias Salo)
Lähtö 10 / nro 8 Elian Web
Elian Web: Elitloppet-osallistuminen on meille unelma. Parempi on näin päin, että hevonen on todella hyvä ja lähtöpaikka huono kuin toisinpäin. Finlandia-Ajon jälkeen hevonen on ollut loistava. Kasiradalta ei ole helppo saada hyvää juoksua, mutta finaalipaikkaa lähdetään tosissaan tavoittelemaan. Kengät otetaan pois ja todennäköisesti laitetaan vetolaput. (Katja Melkko)
Lähtö 11 / nro 6 Polara
Polara: Ruuna voi mennä alle 20-tuloksen ja Vermon viime juoksu oli loistava. Minulla on odotuksia Elitkampenista. Viimeksi otettiin kengät pois ja se toi ehkä vähän nopeutta lisää, mutta hyvin Polara on mennyt kengilläkin. Solvallassa napataan taas kengät pois ja laitetaan jenkkikärryt. (Antti Tupamäki)
Lähtö 15 / nro 2 Estelle Halm
Estelle Halm: Tammaderbyssä hevoselle jäi paljon varaa, sillä tilat eivät auenneet johtavan takaa tarpeeksi ajoissa. Ongelmat on voitettu ja hevonen on kanuunaiskussa. Satsaan alkuun ja yritän keulaan. Lyhyt matka sopii Estelle Halmille ja tavoite on yltää kolmen parhaan joukkoon. (Emma Väre)