Torstain 14.7. Toto4-ravien vihjeet

SuomiAreena-ravien teemana on "Ennätysten Ilta", sillä kaikki ravien lähdöt juostaan 1600 metrin matkalla autolähetyksellä. Ravien vihjeet löydät täältä.
Celebration Songia veikataan yhdeksännen lähdön Troikka-pelin voittajaksi laukkaherkkyydestään huolimatta.

Lähtö 01

A)11,9,6,10,2
B)8,4,7
C)3,5

(11) SHEIKKI on suorittanut viime starteissaan oikein väkivahvasti. Viime voitto tuli keulasta ja edellinen johtavan rinnalta. Siinä kilpailussa Sheikki ehti laukatakin. Ori on epävarma, mutta ravilla se kyllä pärjää. (9) VAPUN VEERA päässee nopeiden avaajien takaa takarivistäkin oikein hyviin asemiin. Pikamatka sopii tammalle hyvin. Viimeksi Porissa Vapun Veera laukkasi vähän ennen maalia johtoasemaansa puolustaessaan. Vime kautensa Satakunta-ajon kolmossijaan päättänyt (6) OIVA-SOINTU on pilannut molemmat tämän kauden kilpailunsa laukkoihin. Ensiksi Porissa Oiva-Sointu laukkasi lopussa voittotaistosta, ja viimeksi Turussa Liisingin poika laukkasi viimeisellä takasuoralla. Ravilla lahjakas 5-vuotias riittää tässä aivan kärkeen. (10) APASSIONATA on pätkänopea tamma, jolle pikamatka on iso plussa. Kokemäen pikamatkalla Apassionata oli hyvä kakkonen 700 metrin kirillä 3. ulkoa. Kolmanneksi sijoittunut Vapun Veera jäi silloin selityksittä taakse. Tauolta palaava (2) MEROKO oli toukokuussa Vermossa johtopaikalta kelpo kakkonen. Keulapaikka lienee nytkin tähtäimessä.

Lähtö 02

A)2,11
B)1,10,6,4,7,8,5,12,3,9
C)-

Jukka Torvisella vahvistuva (2) UNDENIABLE STRIDE on vauhdikas avaaja. Hyvältä lähtöpaikalta koko matkan johto on lähellä. Vaikka kahdesta viime startista ei ole irronnut menestystä, ei kunto ole kääntynyt laskuun. (11) MERIT on oikein lahjakas 3-vuotias. Vaikka Merit jäi Lahden Tammahambossa seitsemänneksi, kiri se vaikeista asemista pontevasti. Lähtöpaikka on nytkin haastava, mutta silti Merit kirinee lopussa aivan kärkisijoille. (1) DON GERONIMO aloittaa B-ryhmän. Se ei ole mitenkään häikäissyt, mutta voi saada unelmajuoksun Undeniable Striden takana 2. sisällä. Sellaisella juoksulla ruuna voi hyvinkin roikkua pikamatkalla toiseksi tai kolmanneksi. (10) JUDY'S LOVE GIRL riitti Turun kovatasoisessa lähdössä 2. sisältä neljänneksi. Tammalla on täydet totosaumat. (6) ELLA BOKO voi roikkua kärjen tuntumasta hyvään sijoitukseen. Voitto kuitenkin yllättäisi.

Lähtö 03

A)4,1,2,9,11
B)12,6,8,10,5,7
C)-

REKO PORI -LÄHTÖ. (4) AINON ILO on vauhdikas tamma, joka viihtyy pikamatkalla. Kuukauden tauolta vire on lievä arvoitus, mutta kaiken ollessa kohdallaan Jukka Kolkan ajokki voi vetää tätä lähtöä alusta loppuun. (1) ENRIKO on loistoasetelmista lähdön todennäköisin totohevonen. Ruuna ei ole kuitenkaan voittajatyyppiä, joten voitto vaatisi täydellisen onnistumisen. (2) NORMIPÄIVÄ oli Turussa johtavan takaa kelpo kakkonen ja pystyy taas hyvistä asetelmista paljoon. (9) ROKKA VEIKKA hallitsi viimeksi Teivossa johtopaikalta oikein varmasti. Kunto on kova, mutta lähtöasetelmat pudottavat oriin rankingissa edellä mainitun kolmikon taakse. Myös (11) HUUMAAVA EEVAn kohdalla lähtöasetelmat laskevat osakkeita. Pikamatka on joka tapauksessa tamman mieleen. (12) EKKO RAM sai Teivosta startin alle ja voi hieman parantaa. Piippuhyllyn paikalta voitto tulisi kuitenkin pikkuyllätyksenä.

Lähtö 04

A)5,2
B)1,4,6,7,3
C)-

FINN-TACK -LÄHTÖ. Porissa yleensä aina menestyvä (5) VICTOR QUO VADIS on jälleen lähellä voittoa. Ruunan kunto pitää, sillä viimekertainen Vermon kolmossija tuli johtavan rinnalta. Tällä kertaa Victor Quo Vadis juossee joko keulassa tai johtavan rinnalla. (2) STAR MARTINI on suosikin ykköshaastaja. Ruuna on juossut viime aikoina merkittävästi tämänkertaista kovemmissa lähdöissä. Kun lähtöpaikatkin ovat olleet huonoja, on taulu päässyt hämäävän huonoon kuntoon. Kokemäellä johtopaikalta voittanut (1) WESTCOAST SPIDER on taktisten kuvioiden suhteen avainasemassa. Ori pystyy nimittäin halutessaan pitämään ykkösradalta johtopaikan. Saa nähdä, onko johtopaikka pikamatkalla Victor Quo Vadikselle tarjolla. Joka tapauksessa totoon on hyvät mahdollisuudet niin keulasta kuin 2. sisältä. (4) DOUG CARELIANO ei riittänyt viimeksi kovassa lähdössä lainkaan, mutta edellisen startin suorituksessa oli paljon hyvääkin. (6) WANNACMYGUNS ei ole niin nolo tapaus kuin taulu antaa ymmärtää, mutta tässä tehtävässä kaksarisijoitus yllättäisi silti hieman.

Lähtö 05

A)9,3
B)4,6,2,1
C)7,5,8

MYRBY TALLIKALUSTEET & HANKKIJA –LÄHTÖ. (9) CALLUM on napannut kaksi peräkkäistä totosijaa 2. radalta ilman selkää. Nyt rima on viime startteja matalammalla. Vaikka pikamatka ei Callumin paraatimatka olekaan, on ruuna ehdottomasti tämän lähdön ykköshevonen. (3) FINE BY ME kiri maanantaina Turussa 4. ulkoa mukavasti kakkoseksi ja pystyy taas hyvältä paikalta paljoon. (4) BLAME PIZZAZ ei ole ollut viime aikoina parhaimmillaan, mutta on silti tämän lähdön perushevosia. (6) GRI DI S.J. on nopea avaaja. Saa silti nähdä, että onko näin ulkoa Fine By Me:n ja Blame Pizzazin ulkopuolelta asiaa keulaan. Alla on joka tapauksessa positiivisia suorituksia, joten totosijaan on hyvät mahdollisuudet. (2) RIGHT OF WAY ja (1) SUPER CENT ovat hyviltä paikoiltaan lähdön muut pelihevoset.

Lähtö 06

A)5,11
B)10,1,9,2,12,8,6,4,3,7
C)-

STREAMTEAM OY –LÄHTÖ. (5) BEL AIR oli Kaustisen Isla-ajossa johtavan rinnalta oikein hyvä viides. Nyt vastus on merkittävästi helpompi, ja kaiken lisäksi kovin vastustaja on paljon huonommalla lähtöpaikalla. Bel Air voi hyvinkin jäädä tässä johtavan rinnalle, mutta tamman pitäisi kyllä otella voitosta siltäkin juoksupaikalta. (11) HOPELESS GUY on lähdön toinen A-hevonen. Kunto on kova, mutta lähtöasetelmat ovat Bel Airia huonommat. Viimeksi Teivossa Hopeless Guy paikkasi pahan alkulaukkansa hyvin ja nousi vielä neljänneksi. Normaalisti Center Fieldin poika ei laukkaa. (10) AQUA'S SOLENOID ei ollut viimeksi Teivossa yhtään aiempaa huonompi, vaikka jäikin kymmenenneksi. Juoksu vain meni kasiradalta täysin pieleen. (1) ELLHILL'S LOFTY on loistopaikalta lähdön mahdollinen yllättäjä. Ori päässee pitkästä aikaa mielipaikalleen keulaan, mistä voi venyä pikamatkalla yllättävänkin kovaan suoritukseen. (9) PRINCE AS juuttui viimeksi Porissa umpipussiin. (2) KICKFLIP vaikutti viimeksi Vermossa aiempaa paremmalta. Ruuna laukkasi ensimmäisessä kaarteessa hännillä pahoin, mutta kulki jatkossa taustalla hylättynä positiivisesti ja ylitti vielä maalilinjan seitsemäntenä ennen seitsemänneksi 14,3-ajalla sijoittunutta hevosta. (12) GLOBAL PERFECTIONin ja (8) EXDELLin kohdalla lähtöpaikat vievät suurimmat voittohaaveet.

Lähtö 07

A)1,5
B)9,8,6,4,2,3,12
C)7,11,10

FRAMILL OY –LÄHTÖ. Pikamatka ja ykkösrata ei ole (1) HUIMARIINAlle todellakaan paras mahdollinen alkuasetelma. Vaikka lähtönopeutta on tullut rutkasti lisää, tamma tuskin kykenee pitämään johtopaikkaa. Kiihdytykseen satsattaessa kuvaan saattaa astua pieni laukkariskikin, vaikka tamma onkin merkittävästi varmistunut. Huimariinan kunto on kuitenkin niin kova, että se ansaitsee ykkösvihjeen. Viimeksi edellä maaliin saapui ainoastaan Saaga S. (5) MERRAN EMIL tähtää tiukasti mielipaikalleen keulaan, minne sen myös luulisi pääsevän. Kauden toistaiseksi ainoa voitto on tullut nimenomaan johtopaikalta, ja sieltä ori on kova vastustaja Huimariinallekin. (9) APILAN PALLOSALAMA on tosi pätkänopea menijä. Vaikka sarja ei rahallisesti ole kovinkaan edullinen, voi Apilan Pallosalama tarkan juoksun jälkeen olla tässä oikeinkin korkealla. (8) VILLIKUNKKU kiri Kaustisella ykköseksi ja omaa huonolta paikaltakin täydet menestyssaumat. (6) VAIVA ei ole löytänyt huippuvirettä, mutta pikamatkalla se on silti mahdollinen totohevonen. (4) SUVI KEVÄTÖN on saanut lisää vauhtia ja ylsi viimeksi avoimessa tammalähdössä pikamatkalla 3. ulkoa 700 metrin kirillä kolmanneksi. Myös (2) TOPIN MUSTA ja (3) PIKKU HYVÄ ovat revitysmerkkejä.


Lähtö 08

A)7,4,3,6
B)10,1,9,2,5,12,8,11
C)-

SATAKUNNAN ALUEEN HJL RY -LÄHTÖ. (7) PLAYBOY SALA eteni Vermossa johtopaikalle 1500 jäljellä. Lopussa 13,5-kyytinen avauskierros maksoi kuitenkin sen verran, ettei Love Youn poika aivan kestänyt totoon. Vaikka asetelmat eivät ole helpot, pitäisi voitokkaan menijän riittää tässä aivan kärkeen. (4) UNYIELDING STRIDE voitti viimeksi vaivatta 2. ulkoa ja pystyy taas menestymään.(3) SEMAK on huono kaarrejuoksija, joten Porin kaarteet voivat tuoda vaikeuksia. Tilannetta auttaisi paljon, mikäli Semak onnistuisi avaamaan johtopaikalle. Kunto kyllä riittää kaarteiden sujuessa tähän lähtöön. (6) HOPE'S HUNTER on nyt iso arvoitus, sillä Turun maanantainen suoritus oli vaisu. Vielä juhannuksena Kokemäellä Hope's Hunter esitti vahvaa virettä taistelemalla johtavan rinnalta tiukasti voitosta. (10) STAMPEDE ALLEY palasi viimeksi menestyskantaan muutaman epäonnistumisen jälkeen ja on taas hyvinkin mahdollinen totohevonen. (1) EXCALIBUR IT on kyvykäs hevonen, mutta päivän vireestä ei ole oikein varmuutta. (9) MEADOW MISS roikkui viimeksi Kasvattajakruunu-alkuerässä viidenneksi. Vastus on nyt paljon helpompi, mutta takarivin lähtöpaikka on vastaan.

Lähtö 09

A)6
B)8,9,4,2,7,11,5
C)12,3,1,10

(6) CELEBRATION SONG otti Kokemäellä useita pikkulaukkoja ja hylättiin viidenneltä sijalta. Olosuhteet Porissa sopivat tammalle paljon paremmin. Laukkariski on toki olemassa nytkin, mutta ravilla vauhtikestävä menijä on vahvasti kiinni voitossa. (8) RANCH MOVIE STAR viihtyy pikamatkalla. Kokemäellä tamma kamppaili johtavan rinnalta kärkirintamassa maaliin asti, vaikka kyseinen juoksupaikka ei todellakaan ole sille optimaalinen. (9) LONELY ATLAS kilpailee tasaisen varmassa vireessä ja pystyy ilman muuta ottelemaan juoksun onnistuessa totosijoista. (4) STARDUST FIBBER jyräsi Seinäjoella oikein varmaan voittoon johtavan rinnalta. (2) EX GRACY kiri Teivossa loppua sijoitustaan paremmin. Loistopaikalta lujaa liikkeelle pääsevä tamma on pikamatkalla ilman muuta mahdollinen totohevonen. Myös (7) VENGEANCE on syytä huomioida ajoissa. (11) FAMOUS LEGACY voitti viimeksi Porissa johtopaikalta niukasti. Näistä asetelmista voiton uusiminen on kuitenkin tiukassa.

Lähtö 10

A) 3
B) 5,4,1,9,7
C) 6,8,2

Montélähtö. (3) COOL VICTORIOSO on lähdön ylivoimainen voittajasuosikki. Ruuna kulki toukokuussa montélähdöissä oikein hyvin, ja pikamatkakin on pelkkää plussaa. Mikäli kuukauden starttiväli ei heikennä menoa, ei Virpi Kuossarin ajokilta voi odottaa kuin voittoa. (5) ENJOY EMILIA on keskittynyt tällä kaudella toistaiseksi pelkästään montélähtöihin. Maanantaina Turussa Enjoy Emilia sai 60 metrin takamatkalta huonon lähdön ja jäi vielä lisää. Viimeiset kaksi kierrosta tamma kulki taustalla 17,7-vauhdilla. Vauhdinjako ei mennyt täysin nappiin, sillä tästä ensimmäinen kierros oli peräti 13,7-vauhtinen. (4) PIKE PRINCESS on ottanut kärkisijansa pienemmistä ympyröistä, mutta ei vastus tässäkään erityisen laadukas ole. (1) PINK PRINCESS pääsee matkaan loistopaikalta ja pikamatkakin suosii. (9) SUMMER PRINCE kilpailee kohtuullisessa vireessä. (7) BATISTA DE ANDRADEn kohdalla nykyvireestä ei ole näyttöä.

TOTO4 (lähdöt 4-7)

Pieni systeemi
I 2,5 (1,4)
II 3,9 (4,6)
III 5,11 (10,1)
IV 1,5 (9,8)
16 riviä*0,20 euroa = 3,20 euroa

Suuri systeemi
I 2,5 (1,4)
II 2,3,4,6,9 (1,7)
III 1,2,5,9,10,11 (12,8)
IV 1,2,3,4,5,6,8,9 (12,7)
480 riviä*0,20 euroa = 96 euroa

PÄIVÄN DUO (lähdöt 6-7)

Pieni systeemi
I 5,11
II 1,5
4 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 5,11
II 1,2,3,4,5,6,8,9
16 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 1,5
II 1,5
III 2,3,4,6,8,9,12
14 yhdistelmää*0,50 euroa = 7 euroa

Suuri systeemi
I 1,5
II 1,2,3,4,5,6,8,9
III 1,2,3,4,5,6,8,9,12
98 yhdistelmää*0,50 euroa = 49 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 6 Celebration Song
II 2,4,7,8,9
III 2,4,7,8,9
20 yhdistelmää*0,50 euroa = 10 euroa

Suuri systeemi
I 6 Celebration Song
II 2,4,5,7,8,9,11
III 2,4,5,7,8,9,11
42 yhdistelmää*1 euro = 42 euroa


Vihjeet laati Jouni Toroska