Vihjeet Vermon keskiviikon 6.12. Toto65-kierrokselle

Itsenäisyyspäivän Vermon Toto65-kierroksen vinkit on julkaistu.

Toto65-kierroksen vihjesysteemit rakennetaan kahden tukipilarin varaan. Avauskohteen selkeänä suosikkina starttaava numero 5 GRAINFIELD OLIVER saa vahvan luottamuksemme. Toissakerralla Porissa Grainfield Oliver haki kovassa avauksessa keulat ja sai sitten matkalla prässiäkin. Tuossa startissa niin ensimmäinen kuin kolmaskin puolikas paineltiin 10,5-vauhtia ja lopun pieni taipuminen oli vähintäänkin ymmärrettävää. Viimeksi Vermossa Toni Siposen valmennettava palasi vakuuttavalla tavalla voittokantaan keulajuoksun päätteeksi. Vastusta sinänsä väheksymättä varsinaista kuolemanpaikkahevosta viivalla ei ole ja suosikki saanee tehdä johtopaikalla oman juoksunsa. Grainfield Oliver jättänee haastajat taistelemaan ensisijaisesti kakkosrahoista. Myös viidennen kohteen suosikki 6 STONECAPES POE jää yksinäiseksi merkiksi virityksiimme. Ari Hartikaisen valmennettava hakee tässä kisassa jo neljättä peräkkäistä voittoa. Ykkössijat ovat irronneet erittäin vakuuttavalla tavalla ja on helppo sanoa, ettei tämän hetkinen voittosumma anna vielä millään tavalla oikeaa kuvaa tämän hevosen kyvyistä. Vastus koventuu tasaista tahtia mutta ei Stonecapes Poe ole toisaalta vielä parasta osaamistaan joutunut edes näyttämään. Tamma on osoittanut pystyvänsä myös kovaan avaukseen ja Ari Moilanen lähtee varmasti määrätietoisesti ajamaan kohti keulapaikkaa. Ilman epäonnea Stonecapes Poe on vahvoilla.

TOTO65-VIHJESYSTEEMIT

T65-1: 5 (2,3)
T65-2: 7 + 6,2,1 (9,8)
T65-3: 1,2 + 3,6,5 (10,9)
T65-4: 2,1,4 + 11,8,3,6 (9,10)
T65-5: 6 (4,7)
T65-6: 7,1,4 + 11,10 (12,5)

Pieni systeemi 18 riviä, panos 1 euro, hinta 18 euroa.
Suuri systeemi 700 riviä, panos 0,1 euroa, hinta 70 euroa.

ABC-RANKINGIT JA ANALYYSIT

Lähtö 1.

RANKING
A) 9-1-3
B) 4-7-8-5-6-2
ALEGRIA - CALLELA FLEMING - CYRIS LANE - KIARA ALE

Avauslähdön suosikkina starttaa 9 ALEGRIA. Porissa tamma eteni lähtölaukkansa jälkeen keulaan ensimmäisellä takasuoralla ja oli lopussa omaa luokkaansa. Kenneth Danelsenin ajokki kilpailee hyvässä kunnossa ja vaikka rima onkin nyt selkeästi korkeammalla, taistelee tamma 20 metrin takamatkaltakin tiukasti voitosta. Ykköshaastajaksi kipuava numero 1 CALLELA FLEMING lopetti koelähdössä päätöskierroksen 19,9-vauhtia. Hannu Torvisen ajokki on saanut hyvän lähtöpaikan ja kamppailee kärkisijoista. 3 CYRIS LANE pilasi puolestaan viimeksi laukkaan ensimmäisessä kaarteessa. Hannu-Pekka Korven ajokki kehittyy starttien myötä ja osallistuu ravilla kärkikamppailuun. B-ryhmän käynnistävä numero 4 KIARA ALE aloittelee uraansa ja on mielenkiintoinen seurattava.

Lähtö 2.

RANKING
A) 8-7-16
B) 3-11-13-2-10-9-14-15-1-6-4-5-12
PICARA - BIETRO - EKANA - VARJOVAIN

Toisessa lähdössä voisi tasaisesta porukasta vaikka puolet viivalla olijoista nostaa A-ryhmään. Päädymme kuitenkin tarjoamaan kolmelle valjakolle näin etukäteen paikan kirkkaimmista parrasvaloista. Rankingin kärkeen kipuaa numero 8 PICARA. Sunnuntaina Kouvolassa se juoksi valtaosan matkasta toista rataa ilman vetoapua. Kuopiossa tamma laukkasi toisessa kaarteessa ja uudelleen matkalla takajoukoissa. Antti Ripatin suojatti on syksyn starteissa osoittanut omaavansa rutkasti kykyjä voittosummaansa nähden. 7 BIETRO kulki Porissa alkulaukkansa jälkeen viimeiset 800 metriä 31,5-vauhtia ja tuli asiallisesti perille. Olli Koivusen ajokki kilpailee tuon perusteella oikein kelpo vireessä ja kamppailee kärkisijoista. 16 EKANA pilasi viimeksi laukkaan lähtökiihdytyksessä. Muuten Mika Forssin ajokki on tehnyt hyviä esityksiä ja se pystyy nousemaan pitkältä takamatkaltaankin korkealle. Tasaiselta vaikuttavan B-ryhmän käynnistävä 3 VARJOVAIN saanee hyvän juoksun kärkiporukassa ja on mahdollinen totohevonen.

Lähtö 3.

RANKING
A) 10-2-5
B) 9-1-7-6-3-4-8
OVER AND OUT - LEADER ARIA - EMPTYBROOK - CATAHECASSA ZEST

Kolmannessa lähdössä rankingin kärkeen kipuava numero 10 OVER AND OUT vaikuttaa varsin kyvykkäältä menijältä. Uran alkupuolella on ollut omat haasteensa, eikä ruuna ole saanut vielä kiinni tasaisesta starttirytmistä. Viimeksi Vermossa Over And Out palasi parin kuukauden tauolta ollut heti hyvässä iskussa. Se teki kierroksen mittaisen kirin punnertaen rehdisti, viimeiset 700 metriä taittuivat 14,7-kyytiä. Tuon jälkeen Kati Knuuttilan valmennettava jäi marraskuussa kertaalleen pois. Uskomme ruunan suorittavan kuitenkin viime startin tavoin tauoltakin hyvällä tasolla ja taistelevan sen myötä tiukasti voitosta. Ykköshaastajaksi kipuava 2 LEADER ARIA kulki Jokimaalla hyvin laukkojen lomassa ja oli viides maalissa, mutta tuli hylätyksi. Juho Ihamuotilan ajokki on hieman epävarma, mutta pystyvä menijä. Ravin maistuessa se kamppailee tiukasti kärkisijoista. 5 EMPTYBROOK saa myös paikan parhaasta A-ryhmästä. Viimeksi Vermossa se hyökkäsi 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla ja kiri hyvin. Lappeen välistartissa Petteri Kivelä pakitteli ajokkinsa kanssa porukan hännille, ja asemat 6. ulkona vetämättömässä selässä olivat kirin käynnistyessä 750 jäljellä varsin tukalat. Tasapaksusta sijoituksesta huolimatta ihan kelpo esitys. B-ryhmän käynnistävä 9 CATAHECASSA ZEST jäi Teivossa pussiin 2. ulos ja on huomion arvoinen.

Lähtö 4 | Toto65-1

RANKING
A) 5
B) 2-3-6-8-7-4 C) 1
GRAIFIELD OLIVER - VICTORY PILOT - OLIVER HIP - SAY IT

Toto65-kierroksen avauskohteessa nähtäneen mielenkiintoinen kiihdytys, sillä viivalla on useampiakin rivakasti auton takaa matkaan pääseviä valjakoita. Liputamme kuitenkin vahvasti sen skenaarion puolesta, että keskeltä rataa matkaan ampaiseva 5 GRAINFIELD OLIVER on lopulta sisäpuoleltaan starttaavia nopeampi ja uskomme Jukka Torvisen paiskaavan ajokkinsa kanssa 1. kaarteeseen mentäessä keulaan. Toissakerralla Porissa Grainfield Oliver haki kovassa avauksessa keulat ja sai sitten matkalla prässiäkin. Tuossa startissa niin ensimmäinen kuin kolmaskin puolikas paineltiin 10,5-vauhtia ja lopun pieni taipuminen oli vähintäänkin ymmärrettävää. Viimeksi Vermossa Toni Siposen valmennettava palasi vakuuttavalla tavalla voittokantaan keulajuoksun päätteeksi. Vastusta sinänsä väheksymättä varsinaista kuolemanpaikkahevosta viivalla ei ole ja suosikki saanee tehdä johtopaikalla oman juoksunsa. Grainfield Oliver jättänee haastajat taistelemaan ensisijaisesti kakkosrahoista. Niissä tiukimmin ovat kiinni johtavan takaa sisäradalta paikkoja hakevat numerot 2 VICTORY PILOT ja 3 OLIVER HIP.

Lähtö 5 | Toto65-2

RANKING
A) 7
B) 6-2-1-9-8-10-5 C) 4-3
LEXUS DREAM - TWIST OF FATE - BWT CAESAR - DEANGELO

Toisena Toto65-kohteena nähtävässä illan ensimmäisessä Black Horse ULHO Uudenmaan Upein -karsinnassa teemme suoraviivaisen ratkaisun ja tarjoamme nousuvireiseltä vaikuttavalle numerolle 7 LEXUS DREAM yksin paikan parhaasta A-ryhmästä. Markku Niemisen valmennettava on ulkona olevasta lähtöpaikasta huolimatta suosikkimme. Se nappasi viimeksi Turussa Kasvattajakruunu-finaalissa oikein positiivisella esityksellä suursuosikki Hot Shot Lucan takana kakkossijan ja sen myötä myös kovat palkintorahat. Lexus Dream avaa kovaa ja taitaa päästä täältäkin keulaan. Johtopaikalta se olisi varmasti tiukasti kiinni ykkösrahoissa. B-ryhmän käynnistävän numeron 6 TWIST OF FATE vire on puolestaan pitkän kauden jälkeen ehkä hieman laskusuuntainen. Ruotsissa Pekka Korven valmennettava oli parhaimmillaan aivan jäätävä mutta syksyn startit ovat usein jättäneet selkeästi parannettavaa. Näin kävi myös viimeksi Turussa. Toki hevosen kovaa perusluokkaa täytyy kunnioittaa. 1 DEANGELO ja 2 BWT CAESAR ovat hyviltä paikoilta potentiaalisia totohevosia.

Lähtö 6 | Toto65-3, Toto4-1

RANKING
A) 1-2
B) 3-6-5-10-9-8-11-4 C) 7-12
KRAMPUS - SILVESTER - HELEN IS HER NAME - VANIERE

Kolmannessa Toto65-kohteessa ja samalla illan Toto4-kierroksen käynnistävässä koitoksessa kovimmassa kunnossa olevat hevoset pääsevät myös matkaan parhailta paikoilta. Viidettä peräkkäistä voittoa tavoitteleva numero 1 SILVESTER on itseoikeutettu suosikki. Aika näyttää, kuinka kovaa Olli Koivunen saa sisäradalta ruunan liikkeelle. Vaikka keulapaikan puolustaminen ei kovin todennäköistä taida olla, ei epäonnistumisen riskiäkään saa näissä tilanteissa liioitella. Juoksun onnistuessa Silvestro taistelee tiukasti viidennestä peräkkäisestä voitosta. Rinnalta matkaan starttaava 2 KRAMPUS on merkittävästi tauluaan paremmassa kunnossa ja loistopaikalta pakkorasti kaikille virityksille. Ari Hartikaisen valmennettava on tehnyt startista toiseen hyvää työtä ja uskomme sen heittävän suosikille todella tiukan haasteen. B-ryhmän käynnistävää hyvin avaava 3 HELEN IS HER NAME.

Lähtö 7 | Toto65-4, Toto4-2, Troikka

RANKING
A) 2-1-4
B) 11-8-3-6-9-10 C) 7
EASY ON THE EYE - WILLOW PRIDE - KATIE ALE - KÄTHY

Neljäntenä Toto65-kohteena ja samalla ravien ensimmäisenä troikkalähtönä toimivassa illan toisessa Black Horse ULHO Uudenmaan Upein -karsinnassa 2 EASY ON THE EYE on alla olevasta rajusta epäonnistumisesta huolimatta niukka suosikkimme. Turussa tamman veto loppui hyvissä ajoin 2. ulkoa. Alla oli kuitenkin taukoa ja koska näin nopeasti Harri Koivunen tuo suojattinsa viivalle, voidaan olettaa, ettei mitään suurempaa ongelmaa ole löytynyt. Omalla tasolla suorittaessaan Kriteriumissa nelosrahat napannut Easy On The Eye taistelee tiukasti voitosta. 1 WILLOW PRIDE omaa lähes tasavahvat mahdollisuudet suosikkimme kanssa. Antti Teivainen pyrkii ajokkinsa kanssa torjumaan kiihdytyksessä ulkoa tulevan uhan. Alla olevissa Turun starteissa Markku Nieminen teki takapareista hyvät kirit ulkoratoja pitkin. 4 KATIE ALE punnertaa vielä mukaan parhaaseen A-ryhmään. Myös se on tehnyt ikäluokkakarkeloissa startista toiseen hyvää työtä. Kovassa vireessä jatkava 11 KÄTHY saa haastavasta paikasta huolimatta kunnian käynnistää B-ryhmän.

Lähtö 8 | Toto65-5, Toto4-3, Päivän Duo-1

RANKING
A) 6
B) 4-7-5-3-9-8 C) 2-10-1
STONECAPES POE - KIPS PATRIK - BROWN RECLUSE - JACKPOT ARIA

Viidennessä Toto65-kohteessa ja samalla Päivän Duon käynnistävässä koitoksessa selkeänä suosikkina matkaan starttaa hurjassa iskussa jatkava 6 STONECAPES POE. Ari Hartikaisen valmennettava hakee tässä kisassa jo neljättä peräkkäistä voittoa. Ykkössijat ovat irronneet erittäin vakuuttavalla tavalla ja on helppo sanoa, ettei tämän hetkinen voittosumma anna vielä millään tavalla oikeaa kuvaa tämän hevosen kyvyistä. Vastus koventuu tasaista tahtia mutta ei Stonecapes Poe ole toisaalta vielä parasta osaamistaan joutunut edes näyttämään. Tamma on osoittanut pystyvänsä myös kovaan avaukseen ja Ari Moilanen lähtee varmasti määrätietoisesti ajamaan kohti keulapaikkaa. Ilman epäonnea Stonecapes Poe on vahvoilla. Hyviltä paikoilta matkaan pääsevät numerot 4 KIPS PATRIK ja 3 ARROWSRAIN saavat asemat B-ryhmän kärkipäästä. Numeron 7 BROWN RECLUSE kohdalla arpaonni ei tunnu kääntyvän. Kunnossa ei ole moittimista. 5 JACKPOT ARIA on myös perushevosia.

Lähtö 9 | Toto65-6, Toto4-4, Päivän Duo-2, Troikka

RANKING
A) 7-1-4
B) 11-10-12-5-9-8-3-6-2
LAURA VIXI - ROYAL T.K. - GOLDEN ELEVEN - POR NIE ROCK

Toto65- ja Toto4-kierrokset päättävässä ja samalla illan toisena troikkalähtönä toimivassa koitoksessa selkeänä suosikkina matkaan starttaa numero 7 LAURA VIXI. Tuomas Korvenojan suojatti kohtaa oikein sopivan tuntuisen vastuksen ja uskomme suosikin nauttivan haastajien kunnioitusta kiihdytyksestä lähtien. Laura Vixi avaa kovaa ja se päässee etenemään ongelmitta keulaan, kunhan sisäpuolelta starttaavat saavat ensin paikat jaettua. Johtopaikalle päästyään Korvenoja saanee sitten rauhoittaa matkavauhdin mieleisekseen. Tällä skenaariolla Laura Vixi olisi tiukasti kiinni ykkösrahoissa. Ideapoimintana ykköshaastajaksi kohoava numero 1 ROYAL T.K. pääsee neljän peräkkäisen piippuhyllyn paikan jälkeen vihdoinkin matkaan loistoasemista. Esitystä seurataan mielenkiinnolla. 4 GOLDEN ELEVEN pystyy hyvänä päivänään menestymään itsekin juoksuaan tehden. Tapio Perttunen saattaa ajaa johtavan rinnalle.

TOTO4-VIHJESYSTEEMIT

T4-1: 1,2 + 3,6,5 (10,9)
T4-2: 2,1,4 + 11,5,8,3 (6,9)
T4-3: 6 (4,7)
T4-4: 7,1,4 + 11,10 (12,5)

Pieni systeemi 18 riviä, hinta 3,6 euroa.
Suuri systeemi 175 riviä, hinta 35 euroa.

PÄIVÄN DUO

6
7,1,4

Yhteensä 3 yhdistelmää.

TROIKKA LÄHTÖ 7

2
1,4,5,11
1,3,4,5,6,8,11

Yhteensä 24 yhdistelmää, hinta 12 euroa.

TROIKKA LÄHTÖ 9

7
1,4,10,11
1,4,5,10,11,12

Yhteensä 24 yhdistelmää, hinta 12 euroa.

OHJASTAJA- JA VALMENTAJAKOMMENTIT

Ari Moilanen

L3/9 CATAHECASSA ZEST: Ori jäi Teivossa hyvävoimaisena rintaman taakse pussiin. Se olisi ollut aika lähellä voittoakin, jos tilaa olisi tullut. Lähtöpaikka on aivan sopiva. Juoksun onnistuessa ori voi olla korkeallakin.

L5/4 DIAMOND MIRACLE: Laukkoja on tullut. Hevonen ei ole vielä ollut sellainen, että hirveästi osaisi odottaa.

L5/7 LEXUS DREAM: Ruuna oli tosi hyvä Kasvattajakruunun finaalissa Turussa. Se hävisi vain Hotshot Lucalle. Lähtöpaikka on aika ulkona, mutta tämä pääsee kyllä liukkaasti liikkeelle. Näkisin ruunalla hyvät saumat pärjätä.

L5/9 JOHNNY FLAME: Viime keskiviikon esitys oli varsin hyvä. Ekalla puolikkaalla tuli prässiä ja vielä myöhemmin uudestaan. Mainiosti ruuna kesti kakkoseksi. Ihan hyvä saumat finaalipaikkaan.

L6/2 KRAMPUS: Ori teki viimeksi hyvän juoksun. Se on tehnyt mukavaa jälkeä jo pitkään. Kohtalainen avaaja tämä on. Hiukan epävarma kuitenkin.

L6/6 VANIERE: Ruuna teki kelpo esityksen Lahdessa. Se on kilpaillut aika kovatasoisissa lähdöissä tehden asiallisia juoksuja. Ekat sadat metrit on kriittiset.

L7/6 ARCTIC CHIME: Viimeksi ajaessani tammaa se seuraili kohtalaisesti sisäratareissulla. Vähän sellainen se on ollut koko uransa ajan. Tämä pääsee kyllä hyvin liikkeelle.

L7/7 MAS BELLA: Seinäjoella lauantaina tuli laukka heti lähtöön. Peli oli sitä myöten selvä. Porukka on nyt kova. Ehjällä suorituksella tamma voisi päästä finaaliin. Aivan parhaille se ei tässä riitä.

L7/12 GABRIELLA LA RENTA: Viimeksi tamma laukkasi heti lähtöön. Se painoi hullun lailla toisten takana. Vaikeaa on tältä lähtöpaikalta.

L8/6 STONECAPES POE: Hevonen on tehnyt oikein hyvää jälkeä. Se on pystynyt pärjäämään monilta juoksupaikoilta. Hyvin miettein edelleen lähdetään viivalle.

L9/5 TIGER SHARK: Tamma kilpailee vähän tauluaan paremmassa vireessä. Onnistuneella reissulla se voi yllättää jossain. Kannattaa hieman seurata hevosta jatkonkin kannalta.

Hannu-Pekka Korpi

L1/3 CYRIS LANE: Varsa on vielä vähän alkutekijöissään. Se on pohjimmiltaan varsin lahjakas hevonen. Keskeneräinen vain yhä. Tammalla on ollut paljon vaivoja, eikä sitä ole päästy treenaamaan täysipainoisesti. Jos se menee ravia, voi se menestyäkin. Laukkakin voi kyllä vielä tulla.

L3/1 FILLYJONKA FELLOW: Tamma oli viimeksi heikompi kuin edellisissä starteissa. Hokit on sille selkeästi miinusta. Varsa on paljon parempi silloin, kuin sillä pääsee laskemaan ilman etukenkiä.

L5/6 TWIST OF FATE: Ori oli Turun finaalissa rehellisesti huono. En osaa tuosta esityksestä juuri enempää sanoa. Se oli vähän vino, eikä potkua löytynyt kunnolla. Varsa on saanut nyt olla hieman helpommalla. Lähtökään ei ole samaa tasoa. Luokallaan sen pitäisi olla aika korkealla. En lähde mitään voittoa lupailemaan. Kyllä ori pitää kuitenkin huomioida peleissä.

L7/8 SECRET ANGEL: Tämä paransi paljon finaaliin. Sillä jäi ehkä jopa pateja vähän käyttämättä. Lähtöpaikka on nyt sellainen, ettei tuolta pysty mielestäni voitosta ottelemaan. Rahasijaa ensisijaisesti haetaan.

Juho Ihamuotila

L3/2 LEADER ARIA: Laukkoja tuppaa tulemaan. Viimeksi hevonen oli polkenut vähän kannalleen ja se hiukan arkoi sitä. Ei ruunan ainakaan huonompi pitäisi olla kuin voittostartissaan. Kyvyiltään se pystyy kyllä pärjäämään. Lahdessa hevonen olisi mielestäni vielä ehkä voittanut yhden laukan jälkeen. Vermossa on hyvä ajaa.

L8/5 JACKPOT ARIA: Hevonen on ollut nyt vähän parempi. Viime esitys oli aivan hyvä. Keula veti siinä tosi kovaa ja itsekin oli pakko pitää reipas tempo yllä. Ruuna teki vahvan suorituksen ja olin varsin tyytyväinen sen kokonaispanokseen. Se on lähtenytkin suht reippaasti nykyään.

Mikko Mauno

L1/2 GRAPET SIINASINE: Periaatteessa suht ravivarma varsa. Toki elämänsä ensimmäinen lähtö ja muita hevosia on paljon ympärillä. Sen verran kovaa on ajettu harjoituksissa, että tamma on "oikeutettu" juoksemaan Vermon illassa. Tämä on Juicemanin sisko. Kelit on hieman haitanneet valmistautumista, mutta jonkun verran alle 1.20 hevosen pitäisi pystyä menemään.

L6/11 CAPE´S CAROLINE: Lahdessa oli vähän hidas keli. Tuo ei suosinut matalaliikkeistä tammaa. Juoksupaikka oli 3. sisällä ja edessä matkannut hiljensi. Hieman tämä menetti siinä asemiaan. Se tuli kuitenkin juosten maaliin. Jos juoksu sujuu positiivisesti, voisi tamma nousta toton tuntumaan.

Joni-Petteri Irri

L8/7 BROWN RECLUSE: Mainiossa kunnossa hevonen kilpailee, sen puolesta ei mitään. Lähtöpaikka on hieman ulkona. Taktiset suunnitelmat on vielä vähän auki. Tämä on kyllä aika monipuolinen menijä juoksupaikan suhteen.

Tapio Mäki-Tulokas

L7/5 GRAINFIELD ADELE: Tamma oli Lahdessa tosi paljon oikealla ohjalla koko matkan ja sisäratajuoksulla kuudes maalissa. Tutkitaan hevosta hieman tässä välissä. Jos jotain häikkää löytyy, ei startata. Finaalipaikka on realistinen tavoite. Siinä on ainakin etukäteen muutama kovempi vastassa.