A.V. Marttilan Tammasarja Vermossa ke 9.5.klo 18.00

Kolminkertainen Ravikuningatar SAAGA S aloittaa keskiviikkona kilpailukautensa ja saa heti vastaansa yhdeksän tuttua ja uudempaa haastajaa, kovimpana kautensa voitolla aloittanut Akaasia.

Toto65-systeemiemme itseoikeutetuksi tukipilariksi valitsemme päätöskohteen selkeänä suosikkina matkaan starttaavan numeron 8 SALIENT ARROW. Totta kai kyseessä on varsin rutinoimaton menijä ja lähtörata on haastava. Tom Erikssonin valmennettava on kuitenkin tehnyt meihin uransa alkutaipaleella niin positiivisen vaikutuksen, ettei ruunan varmistelu kiehdo. Kauden avauksessa 18.4. nelivuotias kiri parijonosta viimeiset 700 metriä 11,8-kyytiä voittaen varmasti ja kyllä ruuna tuolla suorituksella alleviivasi kovaa perusluokkaansa. Viimeksi se juuttui alkumatkan ajaksi kolmannelle radalle, mistä Hannu Torvinen sitten reissutti ajokkinsa 1. takasuoran lopussa keulaan. Tämän jälkeen kaikki oli helppoa ja voitto irtosi vakuuttavalla tavalla. Hannu Torvisen ei tarvitse osallistua terävimpään kiihdytykseen vaan suosikilla voi sitten 1. takasuoralla ajaa eteenpäin, kaiken järjen mukaan keulapaikka on tarjolla. Pienen systeemin toinen tukipilari on viidennen kohteen suosikki 7 ROBIN ROOF. Vakuuttavan paluun tauolta tehnyt lahjakas ruuna pystyy tekemään juoksuaankin, eikä ulkona oleva lähtöpaikka vie mahdollisuuksia.
ABC-RANKINGIT JA ANALYYSIT
Lähtö 1.
RANKING
A) 2-7
B) 1-6-8-5-3 C) 4-9
CHICACALIENTE - ALBINO BRAVE - SUMMER SEASON - TINTIN JOURNEY
Ravien avauslähdössä kaksi valjakkoa saa paikan kirkkaimmista parrasvaloista. Rankingin kärkeen kipuava paalulta matkaan starttaava 2 CHICACALIENTE jäi viimeksi kauden avauksessaan Turussa pussiin 3. sisälle. Tuossa pussituksessa taisi palaa totosija. Mikael Kopolan ajokki menee startti alla varmasti eteenpäin ja tässä tammalla lienee kelpo saumat päästä keulaan. 7 ALBINO BRAVE kipuaa suosikin kaveriksi A-ryhmään. Se pilasi viimeksi laukkaan loppusuoran alussa mutta taisi kokea jonkinlaista häiriötäkin ennen laukkaa. Tapio Perttusen ajokki on epävarma, mutta pystyvä menijä. Ravin maistuessa Albino Brave taistelee tässä sopivan tuntuisessa tehtävässä voitosta. B-ryhmän käynnistävä 1 SUMMER SEASON on saanut hyvän lähtöpaikan. Muutaman startin kroppaansa saanut tamma on näistä asemista mahdollinen totohevonen. Seuraavaksi huomioidaan 6 TINTIN JOURNEY. Viime startissaan Lappeessa ruuna veti keulassa tasaista vauhtia ja sinnitteli asiallisesti perille. Takamatkasta huolimatta Esa Holopaisen ajokki päässee ihan kelpo asemiin ja on mahdollinen menestyjä.
Lähtö 2.
RANKING
A) 7-14-13
B) 1-5-2-4-10-9-11-6-12-8-3
MYLLYN VILMA - PIISPALAN HEKO - OLIVIA - PIRTTILÄN MAKSI
Toisessa lähdössä nostamme kolme valjakkoa parhaaseen A-ryhmään. Rankingin kärkipaikan tarjoamme numerolle 7 MYLLYN VILMA. Teivossa tamma veti keulassa kiihtyvää vauhtia ja voitti varmaan tyyliin. Viimeksi Killerilläkään esityksessä ei ollut moitittavaa, vaikka Myllyn Vilma taipuikin keulasta kelpo matsin päätteeksi keulasta kakkosrahoille. Nähdyn perusteella Teemu Okkolinin ajokki on ilman muuta lähdön perushevosia. Ykköshaastajaksi kipuava 14 PIISPALAN HEKO kiri viimeksi varmaan voittoon 2. ulkoa. Viimeiset 800 metriä se kulki kelpo tyyliin 29,4-kyytiä. Vermossa on kesäkeleillä 60 metrin pakilta varmasti tulemista mutta uskomme Ari Moilasen ajokin vielä parantavan startti kropassaan ja olevan ravilla näistäkin asemista vaarallinen. Myöskin rajulta 60 metrin takamatkalta starttaava 13 OLIVIA kulki Turussa vahvasti laukkojensa lomassa. Mika Forssin ajokki on pystyvä menijä ja mikäli ravi vain maistuu, kärkisijat eivät haastavista asemista huolimatta yllättäisi. B-ryhmän käynnistävä paalulta starttaava 1 PIRTTILÄN MAKSI on tässä lähdössä muiden takaa-ajon kohteena.
Lähtö 3.
RANKING
A) 2-4-6
B) 8-5-9-11-7-1-3-10
WHETHER OR NOT - RIVE BEST YET - PR'S REVIT - SAHARA PREACHERMAN
Kolmannessa lähdössä vain kaksi kuuminta suosikkia saa paikan A-ryhmään. Rankingin kärkeen kipuava numero 2 WHETHER OR NOT on saanut nyt uudessa kotimaassaan kaksi starttia kroppaansa. Viimeksi Forssassa se kulki hyvin alkulaukkansa jälkeen ja oli hylättynä kuudes maalissa. Edelliskerralla Porissa ruuna jäi pussiin 2. sisälle. Arna Ruohomäen ajokki on merkittävästi alla olevia sijoituksiaan vaarallisempi menijä. Ykköshaastajamme 4 RIVE BEST YET otti Forssassa hallitun keulavoiton. Viimeksi Kouvolassa se nappasi keulajuoksulla kakkosrahat vain kelpo menijäksi tiedetylle White Cross Besolle häviten. Kimi Pesosen ajokki avaa hyvin ja tiedossa on tässäkin juoksu kärkiporukassa. Kelpo tasolla tämän vuoden starteissaan suorittanut 6 PT'S REVIT lopetti viimeksi Forssassa hyvin 3. sisältä. Niko Huuskolan ajokki on tehnyt hyviä juoksuja ja osallistuu kärkikamppailuun. 8 SAHARA PREACHERMAN saa vielä startin alle ja on onnistuessaan mahdollinen.
Lähtö 4 | Toto65-1
RANKING
A) 1-2
B) 6-5-8-12-10-7-3-9-4-11
DETROIT ROCK SISU - ULK DELLE SELVE - ROWHILL'S JACK - FORDALUVACHOCOLATE
Toto65-kierroksen avauskohteessa kaksi valjakkoa saa paikan parhaasta A-ryhmästä. Kauden avausvoittoa hakeva 1 DETROIT ROCK SISU ansaitsisi kyllä jo niin kykyjen kuin kuntonsakin puolesta onnistumisen. Viimeksi jäi jossiteltavaa, kun kiritilat eivät 2. sisältä auenneet. Aika näyttää, kuinka hyvin Tuomas Korvenoja pystyy ajokkinsa kanssa torjumaan ulkoa tulevaa uhkaa. Joka tapauksessa Detroit Rock Sisu on rankingin kärkinimi. Juuso Holttisen valmennuksesta uudessa kotimaassaan debytoiva 2 ULK DELLE SELVE on luonnollisesti mielenkiintoinen seurattava. Alla olevassa Åbyn startissa ori avasi keulaan mutta sai haastajan rinnalleen. Keulanvaihdon jälkeen Ulk Delle Selve sai jatkaa johtopaikalla mutta avauspuolikas kellotettiin 10,4-lukemiin. Ori näytti loppukaarteessa olevan vielä voimissaan mutta hetkeä myöhemmin sen ravi katosi ja rytmin mentyä myös vauhti hukkui. Maalisuoralla Ulk Delle Selve tyytyi sitten lähinnä seurailemaan. Varmastikin peruslahjakkaasta menijästä on kyse ja ori on hyvältä paikalta heti perushevosia. Juuso Holttinen kommentoi suojattiaan positiiviseen tyyliin ja Suomen debyytti on tarkoitus suorittaa ilman kenkiä. Haastajaporukka on tasainen. 6 ROWHILL’S JACK palasi viimeksi pieneltä tauolta. Se teki vahvan 800 metrin kirin 4. ulkoa kärjen lopettaessa päätöspuolikkaan 11,0-vauhtia. Saako Santtu Raitala ajokkinsa kanssa näin ulkoa hyvä asemat? 5 FORDALUVACHOCOLATE ei pystynyt Suomen debyytissään Lahdessa nousemaan takapareista mukaan kärkikamppailuun. Nyt Ari Moilanen yrittää varmastikin saada ajokkinsa kanssa asemat lähempää kärkeä. Balanssiakin kevennettäneen. 8 STONE CAPES NANET ja 12 CARLEMAN ovat hyviä hevosia tähän lähtöön. Toki näistä asemista vaaditaan tuuriakin juoksunkulun suhteen.
Lähtö 5 | Toto65-2
RANKING
A) 11-12-9-3-5-13-10-4-7
B) 16-15-8-2-1-6-14
T.T. ROKULI - SÄHKÖÄIJÄ - VILLITYKKI - JÄNKÄ-UKKO
Toisessa Toto65-kohteessa rankingin kärkeen on tungosta ja peräti puolet viivalla olevista valjakoista ryntää mukaan A-ryhmään. Tällaisessa lähdössä alleajot ja pruuvit antavat vielä merkityksellistä lisäinfoa päivän iskukyvyistä. 11 T.T. ROKULI on saanut tauon jälkeen kaksi starttia kroppaansa ja kauden avausvoittokin näki jo päivänvalon Lappeessa sopivassa porukassa. Tuomas Pölläsen valmennettava terävöitynee entisestään starttien myötä. 12 SÄHKÖÄIJÄ oli suoraan tauolta hyvä mutta viimeksi sen ravi hukkui kirikierroksella. Ravin maistuessa menestys ei yllättäisi. 9 VILLITYKKI on kategorian ”kyvykäs mutta epävarma” -hevosia. Sekavasta taulusta huolimatta Seppo Suurosen valmennettava kilpailee todella kovassa iskussa. 3 JÄNKÄ-UKKO ja 5 ARLAN ILO ovat kovassakin porukassa ravivarmuutensa vuoksi huomion arvoisia. 13 MYLVERIN JYTKY on merkittävästi tauluaan kyvykkäämpi. Onnistumiset ovat kuitenkin olleet tiukassa. Bella Varjosen valmennuksesta hyvin aloittanut 10 VILLIÄIJÄ huomioidaan seuraavaksi. 4 WIHTORI on vauhdikas, mutta epävarma. Ravilla sekin pystyisi paljoon. Nostetaan vielä 7 AARTEEN ETSIJÄ mukaan peleihin. Se jäi Kouvolan välistartissa kiertämään kolmatta ja punnersi todella rehdisti vahvaa kuntoa uhkuen.
Lähtö 6 | Toto65-3, Toto4-1
RANKING
A) 4-11
B) 2-3-9-6-7-8-5-1-10
SAAGA S - AKAASIA - PÖRNÄ-TYTTÖ - VIESKERIN VIRVA
Kolmantena Toto65-kohteena ravattavassa ja samalla illan Toto4-kierroksen käynnistävässä A.V. Marttilan Tammasarjassa nähdään erittäin mielenkiintoinen tauolta paluu, kun kolminkertainen Ravikuningatar 4 SAAGA S aloittaa kilpailukautensa. Viime vuonna Vermossa, vuonna 2016 Turussa ja vuonna 2015 Joensuussa Ravikuningattaren tittelin voittanut tamma ei ole kuitenkaan koskaan urallaan aloittanut uutta kautta voittoisasti jotenkin pelimielessä siihen kannattanee tälläkin kerralla suhtautua varauksellisesti. Ilkka Pyysalo tuo suojattinsa viivalle varmastikin varsin maltillisin viimeistelyin. 11 AKAASIA aloitti kauden Forssassa keulavoitolla. Tuossa startissa Markku Hietanen sai kuitenkin ajaa avauskierroksen tasaista 28,5-vauhtia, jonka jälkeen Ari Oja-Nisulan valmennettava oli suorastaan velvoitettukin voittamaan. Nyt juoksunkulusta on tulossa merkittävästi haastavampi. Forssassa ihan kelpo tavalla suorittanut 2 PÖRNÄ-TYTTÖ on tuore startti kropassa hyvältä paikalta kärkihaastajia. Kyvykäs 3 VIESKERIN VIRVA on suoraan tauolta arvoitus. 9 VUVUZELA punnertanee ravin maistuessa rehdisti perille. 6 NIEMEN CECILIA saa Henri Bollströmin rattailleen. 7 MARJ-LOVVIISA on mielenkiintoinen seurattava haastavasta lähtöpaikasta huolimatta. Hannu Lindström oli suojattinsa suhteen varsin optimistinen kauden avauksen alla, eikä esityksessä ollutkaan moitittavaa.
Lähtö 7 | Toto65-4, Toto4-2, Troikka
RANKING
A) 3-5
B) 9-2-1-10-4-6-7-11-8-12
JAMIE HYNEMAN - FAST TIME - MISTER LANE - DILLON RIDE
Neljäntenä Toto65-kohteena ravattavassa ja samalla ravien ensimmäisenä troikkalähtönä toimivassa Haastajadivisioonakarsinnassa nähtäneen räväkkä kiihdytys. Erkki-Pekka Mäkinen lataa varmasti numeron 5 FAST TIME kanssa kovat piipussa kiihdytykseen ja pyrkii paiskaamaan keskeltä rataa keulapaikalle. Ruuna pilasi viimeksi Pilvenmäki Special -karsinnassa 1. kaarteeseen mentäessä laukkaan, minkä jälkeen se teki sitten hyvän juoksun. Keulaan päästessään Fast Time pystyisi hallitsemaan tapahtumia maaliin saakka. Sisäpuolelta starttaava 3 JAMIE HYNEMAN palasi talvitauolta kovassa iskussa ja Marko Redsvenin valmennettava on tehnyt hyvät esitykset kaikissa voittostarteissaan. Viimeksi se piti sisäradalta keulat kovassa 09,0-avauksessa ja Ari Moilanen panostaa varmasti tässäkin tosissaan kiihdytykseen. Jamie Hyneman on lopulta suosikkimme keulaan. Mikäli A-ryhmän kaksikko ottaa alussa rajusti yhteen, kenttä saattaa lopussa kääntyä. 9 MISTER LANE osoitti Mikkelissä sunnuntaina kunnon pitävän tekemällä rehdin kirin parijonosta Papa Corleonen keulasta voittamassa lähdössä. Jukka Torvinen istuu taas vaihteeksi Markku Niemisen valmennettavan rattaille. Numerolla 2 DILLON RIDE on ollut ravin kanssa haasteita viime starteissa. Tapio Perttusen ajokki joutunee tässä juoksemaan toista rataa ilman vetoapua.
Lähtö 8 | Toto65-5, Toto4-3, Päivän Duo-1
RANKING
A) 7
B) 1-2-9-8-10-4-6-5-3
ROBIN ROOF - VICTOR QUO VADIS - INVANTAGGIO - VICTORY PILOT
Viidentenä Toto65-kohteena ravattavassa ja samalla Päivän Duon käynnistävässä Hopeadivisioonakarsinnassa paineltaneen alku aikalailla reipasta. Markus Dahströmin rattailleen saava numero 2 INVANTAGGIO avaa parhaimmillaan todella kovaa mutta lauantain välistartin perusteella numero 1 VICTOR QUO VADIS pääsee sisäradalta sen verran hyvin liikkeelle, ettei sen rinnalta ole asiaa ohitukseen. Tuossa välistartissa Victor Quo Vadis piti sisäradalta kovassa avauksessa keulat ja jatkoi sitten 2. kaarteessa johtavan takana, mistä ei saanut lopussa täyttä mahdollisuutta. Voimia taisi jäädä varastoon tätä tehtävää ajatellen. Alla olevista tasapaksuista sijoituksista huolimatta myöskään Invantaggion vireessä ei ole moittimista. 4 WHOLE LOTTA LOVE elää pitkälti lähtönopeudellaan ja myös Ari Moilanen lataa varmasti ajokkinsa kanssa alkuun. Askeleiden osuessa täydellisesti lankulle Juuso Holttisen valmennettava saattaa jopa päästä keulaan. Lähdön suursuosikki on kuitenkin 7 ROBIN ROOF. Aivan huikean statistiikan omaava ruuna palasi viimeksi Porissa jäätävässä iskussa tauolta sooloillen sopivassa porukassa väljään tyyliin ylivoimaiseen voittoon. Tehtävä on nyt kovempi mutta startti kropassa Markku Niemisen valmennettava myös terävöityy entisestään. Hannu Torvinen voi niin halutessaan ajaa juoksupaikkojen ratkettua eteenpäin. Mikäli johtopaikka ei ole tarjolla, pystyy Robin Roof voittamaan johtavan rinnaltakin.
Lähtö 9 | Toto65-6, Toto4-4, Päivän Duo-2, Troikka
RANKING
A) 8
B) 4-1-5-10-2-9-3-12-6-7-11
SALIENT ARROW - GOLDEN ICON - SAHARA HOT MAMA - M.J.'S PEARL
Toto65- ja Toto4-kierrokset päättävässä ja samalla illan toisena troikkalähtönä toimivassa koitoksessa todella lahjakkaalta aloittelijalta vaikuttava 8 SALIENT ARROW saa luottamuksemme. Totta kai kyseessä on varsin rutinoimaton menijä ja lähtörata on haastava. Tom Erikssonin valmennettava on kuitenkin tehnyt meihin uransa alkutaipaleella niin positiivisen vaikutuksen, ettei ruunan varmistelu kiehdo. Kauden avauksessa 18.4. nelivuotias kiri parijonosta viimeiset 700 metriä 11,8-kyytiä voittaen varmasti ja kyllä ruuna tuolla suorituksella alleviivasi kovaa perusluokkaansa. Viimeksi se juuttui alkumatkan ajaksi kolmannelle radalle, mistä Hannu Torvinen sitten reissutti ajokkinsa 1. takasuoran lopussa keulaan. Tämän jälkeen kaikki oli helppoa ja voitto irtosi vakuuttavalla tavalla. Hannu Torvisen ei tarvitse osallistua terävimpään kiihdytykseen vaan suosikilla voi sitten 1. takasuoralla ajaa eteenpäin, kaiken järjen mukaan keulapaikka on tarjolla. B-ryhmän käynnistävät kelpo tyyliin uransa aloittanut 4 GOLDEN ICON sekä tauluaan parempi 1 SAHARA HOT MAMA. Suosikin kukistamiseen niidenkään rahkeet eivät kuitenkaan riitä.


Saaga S - Kuninkuusravien pitkän matkan voittaja.