Finlandia-Ajo lauantaina 5.5.2018 klo 13.30

Lauantaina 5.5. ajetaan Vermossa Finlandia-Ajo, joka tuo suomalaiselle ravikansalle ihasteltavaksi kotimaiset ja kansainväliset ravitähdet. Mailin matkalla ajettavan kilpailun ykköspalkinto on 110 000 euroa. Vermossa järjestettiin keskiviikkona lehdistötilaisuus, jossa arvioitiin lähdön hevosten tilannetta.

”Olemme tyytyväisiä Finlandia-ajon päälähtöön tänäkin vuonna. Kilpailu hevosista on kovaa ja koska keväällä on kaikenlaisia kisoja, saadaan olla tyytyväisiä, että lähtö on näin korkeatasoinen”, Vermon kilpailupäällikkö Timo Mahlamäki sanoi lehdistötilaisuuden avauspuheenvuorossa.


Ennakkoasetelmissa monet pitävät ulkomaisia ravureita lievinä ennakkosuosikkeina, mutta kukaan ei suostu heittämään pyydettä kehään. Kolmen suomalaishevosen taustajoukoissa vaikuttava Kari Lähdekorpi arvio kilpailuasetelmaa suomalaisten osalta vaativaksi.


”Altavastaajana on paljon parempi olla näissä lähdöissä. Isompi asia omistajan kannalta tässä on se odottaminen. Viikko odotetaan lähtöratojen selviämisen jälkeen. Lähtö itsessään on melkeinpä pakollinen paha. Se on hevosen omistamisen todellinen suola”, sanoi Lähdekorpi.
Lehdistötilaisuudessa otettiin myös puhelinyhteys hiihtäjä Iivo Niskaseen, joka omistaa yhdessä Lähdekorven kanssa Victory Bonsain, joka starttaa erinomaiselta paikalta radalta neljä. Jenkkiori on aina ollut menestyvä ja seurattu hevonen. Se aloitti Pohjoismaissa Robert Berghin valmennuksessa 2-vuotiaana kolmella voitolla. Suomeen ori siirtyi 3-vuotiskauden lopulla Heikki Korhosen valmennukseen. Vuonna 2015 Victory Bonsai voitti 11 lähtöä, joukossa ykkönen Elitloppet-viikonvaihteessa. Toissa vuonna ori kipusi jo eliittiin. Finlandia-päivän voittotulos 11,2/2100a toi paikan Oslo Grand Prix –lähtöön. Viime kauden aluksi Victory Bonsai nappasi täysosuman Porin Kultaloimessa. Kevään hienot juoksut toivat paikan Bjerke Cupiin, karsinnassa tuli kakkossija ja finaalissa pronssia Tänä vuonna Victory Bonsai siirtyi Marko Hakkaraisen valmennukseen.
Lähdekorpi ja Niskanen jakoivat käsityksen siitä, että Victory Bonsaille avautui mahdollisuus siksi, että muille kotimaan huipuille sattui notkahduksia ja haavereita. Lopulta hyvät esitykset takasivat sen, että Niskasen ja Lähdekorven yhteisomistuksessa oleva hevonen sai kutsun Finlandia-ajoon.

"Kyllä se pikkuhiljaa alkanut jännittää. Lähtöradan suhteen kävi tuuri, ja kaikki voitava on tehty, joten nyt vaan odotellaan. Valmentaja [Marko Hakkarainen] on nostattanut odotuksia – hevonen menee kuulemma kuin juna. Ollaan tilattu lauantaiksi uudet kärryt, mutta muita virityksiä ei ole suunnitteilla”, Niskanen sanoi.

Suomalaista valmennusosaamista löytyy myös Makethemark:n takaa. Ori on viisivuotias ja se tulee Ruotsista. Makethemark on Petri Salmelan määrätietoisen nuoren hevosen valmennuksen taidonnäyte. Makethemark oli totaalihallitsija 3-vuotiskauden keväällä Solvallassa. Se ravasi peräti kuusi voittoa ja Kauden suurin palkinto 500 000 kruunua tuli E3-finaalin kakkossijasta. 4-vuotiskausi oli myös menestyksekäs. Sprintermästaren –kisassa tuli karsinnassa voitto ja finaalissa vitossija. Breeders Crown –finaalissa ori ravasi kakkoseksi.. Tällä kaudella Makethemark on tehnyt kaksi hienoa juoksua. Kauden avausstartissa tuli voitto hurjan loppusuoran kirin päätteeksi. Viimeksi Uumajan kovatasoisessa 5-vuotislähdössä Makethemark taisteli voitosta, mutta jäi täpärästi kolmanneksi.

Petri Salmela on tuttu ja toivottu vieras Vermon kansainvälisissä kisoissa. Finlandia-ajon täysosuma Salmelalta vielä puuttuu.
"Hevonen on minulle tärkeä ja se on luonteeltaan vähän erikoinen. Sopii varmaan Mikalle [Forss] ihan hyvin. Vaikka ei vakiokuski olekaan rattailla. Lähtö on kova, mutta ori on kokenut ja on kohdannut monta kovaa Ruotsissa ja lyönytkin ne. Jos ihan optimaalinen juoksu saadaan, niin ei olla missään tapauksessa pelkässä statistin roolista.", Salmela kiteytti odotuksensa kilpailusta.


Kolmas suomalaisomistuksessa oleva ravuri on Regent Zet, joka tuli Suomeen vuoden 2014 lopulla. Jarno Kauhasen valmennuksessa se aloitti etenemisen kohti Kultadivisioonaa. Ensimmäinen iso ykkönen tuli elokuussa 2015. Regent Zet voitti V75-lähdön Bergsåkerissa. Vuosi 2016 toi seitsemän voittoa ja lähes 80000 euroa palkintorahaa. Kausi alkoi Hopeadivisioonavoitolla Kaustisella. Killerin Eliitissä tuli arvokas kakkossija. Heti perään Kouvolassa Hopeafinaalin ykkönen. Kausi päättyi kahteen hienoon arvovoittoon, ensin Jyväskylässä ja sitten Oulussa.


Onni ei suosinut rata-arvonnassa, mutta silti tilaisuuden juontanut raviselostaja Lauri Hyvönen vinkkasi Lähdekorvelle, että tämän pitäisi näyttää Regent Zetin ohjastajalle Santtu Raitalalle vuoden 1992 Finlandia-ajo, missä Antti Teivainen nappasi keulat kahdeksannelta lähtöradalta.

”Regent zet teki tosi hyvän kauden viime vuonna ja Ojanperä on tehnyt hyvää jälkeä. Oikeastaan ollaan tehty sen kanssa vain yksi virhe, joka oli kesäkenkien kanssa ajaminen. Lähtöpaikka huomioon ottaen en usko, että riittää kuitenkaan tässä kisassa, vaikka onkin kova lähtijä. Saattaa tulla sisäradoilla rahoille, mutta riippuu muiden ahneudesta”, arvioi Lähdekorpi Regent Zetin mahdollisuuksia.

Tänä vuonna Regent Zet on kilpaillut Antti Ojanperän valmennuksessa ja Santtu Raitalan ohjastuksessa. Menestys on ollut erinomaista, kolme kovimman sarjan divisioonavoittoa on jo plakkarissa. Antti ojanperä ja Santtu Raitalaa ovat mukana ensimmäistä kertaa Finlandia-Ajossa, omistajista samoin Ilmari Antijuntti.

Lauri Hyvönen ja Kari Lähdekorpi Finlandia-ajon lehdistötilaisuudessa Vermossa