EtusivuEnnakot ja pelivihjeetUutinenRavirataVermo | 13.08.2018 10:59
Isokenkä aloittaa tulevan keskiviikon Toto65-pelin
Vermon kesässä jatketaan hienotasoisilla Toto65-kohteilla myös ensi keskiviikkona. Kierros polkaistaan käyntiin komeasti Isokengällä.
Seitsemän valjakkoa lähtee tavoittelemaan Isokengän voittoa. Twist Of Fate on vasta 4-vuotias. Se on kerännyt ikäluokkalähdöistä lähes 200 000 euron voittosumman. Twist Of Fate tähtää Derbykarsintoihin ja saa tässä tarvitsemansa kovan startin alle. Joukko on tasainen. Rocket Zet on ravannut kaksi kakkosta, ja kohta on voiton vuoro. Seabiscuit valloitti heinäkuun Isokengän. Grant Boko pääsi Porissa jo voitonmakuun.
Salamakypärät kisaavat kauden yhdeksännessä osalähdössä. Niki Finnström, Arna Ruohomäki ja Iivari Nurminen muodostavat kärkikolmikon. Tämän keskiviikon jälkeen ajetaan vielä kolme Salamakypärät-lähtöä. Finaali on vuorossa 10.11.
Vermon viime keskiviikon Toto65-Jackpotkierros oli yllätyksellinen. Kuusikko Issaquah Sund – Raw Jack – Julmin – Mass Attack – Uraia – Carlos La Renta poika voiton, jollaista ei tänä vuonna ole nähty. Oikeita rivejä löytyi lopulta vain yksi, jonka oli laatinut nettipelaaja Riihimäeltä. Voittaja oli pelannut vain Toto65-pelin ylintä voittoluokkaa ja näin 113 231,90 euron voitto kaksinkertaistui 226 463,80 euron voitoksi. Kyseessä on kuluvan vuoden suurin voitto Toto-peleistä.