| 09.08.2019 14:59
Landen Paukku on Pikkukunkku, Willow Pride ravasi Suur-Hollolan Best Ladyksi
Kuninkuusraveissa nähtiin päälähtöjen lisäksi muitakin mahtavia hevosia ja suorituksia. Pikkukunkun voitti ikäluokkansa hallitsija Landen Paukku, ja Suur-Hollolan Best Ladyksi ravasi Willow Pride.
Voittamaton Landen Paukku on nyt myös Pikkukunkku
Vasta vuoden toisen lähtönsä Kuninkuusravien Pikkukunkussa juossut Landen Paukku jatkaa edelleen voittamattomana. Jani Suonperän valmentaman 5-vuotiaan oriin ura käsittää nyt kymmenen starttia ja yhtä monta voittoa. Landen Paukun voittoaika koko matkan keulajuoksun jälkeen oli 25,0a/2140 metriä.
”Landen Paukulla on aivan hirveä juoksupää ja tahto voittaa. Luulin, että tällä ei ole lähtönopeutta, mutta näköjään onkin. Tämä oli uran tiukin kisa ehdottomasti, vaikka hevonen voittaakin sen mitä tarvitsee”, Suonperä kuvaili lopussa Vixeliltä tiukan vastuksen saanutta Landen Paukkua.
Suonperä on myös hevosen omistaja ja kasvattaja. Landen Paukku on aloittanut tällä kaudella siitosoriina, Suonperän mukaan ori on saanut noin 40 tammaa ensimmäisellä kaudellaan.
Suonperän puoliso Jatta Hyyryläinen on tiiviisti mukana Landen Paukun elämässä.
”Se on aivan leppoisa poika kotioloissa, oikein mamman mussukka”, Hyyryläinen kertoi.
Willow Pridesta Suur-Hollolan Best Lady
Suomen kärkitammat kilpailivat Suur-Hollolan Best Ladyn tittelistä Jokimaalla. Aivan tammahuipulle noussut Mika Forssinohjastama Willow Pride nappasi kärkipaikan, josta se ei enää luopunut. Lopussa tiukimman haasteen heitti Seppo Markkulanohjastama Lily’s Star. Voittajatammaa valmentaa Markku Nieminen.
Willow Pride on noussut kesällä huippukuntoon, Kaustiselta tuli heinäkuussa Isla-ajon voitto. Suur-Hollolan Best Ladyn voitto tuli ajalla 12,8a/2140 metriä.
”Tämä on tyypillinen Love You –tamma, päivät vaihtelevat. Mutta silloin kun Willow Pride on hyvä, se on oikein tosi hyvä. Ohjastajalla on kaksi narua mistä vetää, ja nyt kävi niin, että piti vetää korvat auki, mutta vedinkin laput alas. Siksi kolmas puolikas oli turhan reipas, mutta tamma paikkasi tosi hyvin tilanteen”, Forss kehui hevostaan.
Willow Priden omistajan I.M.T.-Talli Oy:n takaa löytyy pitkän linjan ravi-ihminen Jyrki Ojanen. 50 vuotta raviurheilussa mukana ollut Ojanen on myös tamman kasvattaja.
”Lahdessa on aina kiva käydä. Minä, hevonen ja hoitaja Noora Tuula tykkäämme kilpailla täällä. Willow Pride taitaa olla jo neljännessä polvessa oma kasvatti”, Ojanen kertoi.
Nelivuotistähden voitto kotiradan Juha Utalalle ja Flexible Journeylle
Jokimaalla ajettu Nelivuotistähti oli kotiradan valjakon Juha Utalan ja Flexible Journeyn juhlaa. Utalan ohjastama ruuna kehitti kanuunakirin kolmannesta parista ulkoa, ja Utala sai lasketella kotiyleisön kannustuksen tahdissa loppusuoraa ilman uhkaajia.
”Tämä tuntuu aina yhtä hienolta”, Utala kuvaili Kuninkuusraveissa voittamista.
Hollolaisen Team Flexin omistaman ruunan voittoaika oli 13,1a/2140metriä. Hevosen on kasvattanut Journey Stable.
4-vuotiaat lämminveriset valmistautuvat Derbyyn, joka ajetaan Vermossa 31. elokuuta. Utalan mukaan Flexible Journey on riittävä hevonen myös ikäluokan pääkilpailuun.