Teivon heinäkuu ei ole lomakuu

Teivossa ravataan ja tapahtuu koko heinäkuun ajan.

Teivossa ei lomailla – heinäkuussa kolme ravipäivää viikon sisään

Teivon ravirata on kuulunut erottamattomana osana tamperelaiseen urheilumaailmaan ja ylöjärveläiseen maisemaan reilun 40 vuoden ajan. Tampereen rajan tuntumassa sijaitseva vireä ravikeskus ei lomaile, vaan heinäkuussa ravataan ja myös tanssitaan.

Vuonna 2018 Teivossa ajetaan kaikkiaan 45 ravipäivää, joista tiistairaveja on 38. Heinäkuussa on neljä ravipäivää. Perjantaina 13. päivä heinäkuuta luvassa ovat tapahtumarikkaat ravitanssit rennolla tanssilavamusiikilla höystettynä.

  • Heinäkuulle osui kunnon raviputki: Teivossa ravataan tiistaina 10. päivä, perjantaina 13. päivä ja heti taas tiistaina 17. päivä. Innokkaimmat teivolaiset käyvät tässä välissä Mikkelissä, sillä Lumiravien talkoolaisille on luvassa matka St. Michelraveihin. Tänä vuonna Teivossa ei pidetä kesätaukoa ja toivottavasti moni lomailee Teivon raveissa, kertoo Teivon ravikeskuksen toimitusjohtaja Päivi Lehtonen.

Perinteisen Teivon tiistain lisäksi ravipäivien joukkoon on otettu pari perjantaita. Toinen niistä oli toukokuussa rokkiteemalla ja heinäkuussa kokeillaan uutuutena tanssilavameininkiä.

  • Meiltä on toivottu tanssimusiikkia raviillan jatkoksi ja heinäkuun 13. päivä sitä on luvassa. Ravit alkavat kello 18 ja päättyvät yhdeksän aikaan ja sen jälkeen aloittavat orkesterit. Ravitansseissa esiintyvät Rantavahdit, jotka soittavat Olavi Virran, Topi Sorsakosken ja Kulkukoirien tuotantoa. Illan toinen tanssittaja on SeaStar. SeaStar soittaa tangoa, valssia, jenkkaa ja humppaa. Yhtyeeltä taipuu myös twistit, foxit, bugit ja jivet, joten vauhtiakin riittää, lupaa Lehtonen.

Perjantaina 13. heinäkuuta ajetaan perinteinen Martti Keskisen ajajamestaruus, jossa kisaavat nuoret ohjastajat.

  • Martti Keskinen on itse vahvasti mukana kilpailun rakentamisessa ja mm. tapaa ohjastajat ennen raveja. Viime vuoden Martti Keskisen Ajajamestaruuden voittanut Santtu Raitala on noussut tämän vuoden aikana Suomen raviurheilun kirkkaaseen kärkeen lainaohjastajana. Myös muut osallistujat ovat jo nimekkäitä voittajia nuoresta iästään huolimatta. Tällaisessa kisassa on merkittävä rooli hevosenomistajilla, jotka ilmoittavat hevosensa mukaan kilpailuun, jossa ohjastajat on jo valmiiksi valittu. Omistajalta ja valmentajalta kysytään hiukan urheiluhenkeä, mutta toisaalta tällaisen kokeilun myötä voi löytyä aivan uusi, taitava ohjastaja omalle hevoselle, valottaa Teivon kilpailusihteeri Heikki Haavisto.

Teivolaiset suosittelevat, että ryhmät ja kaveriporukat ottavat rohkeasti yhteyttä Teivon toimistoon ja ravintolaan ja pyytävät ehdotusta ohjelmapaketista.

  • Raveihin voi tulla viettämään vapaamuotoiset ja rennot juhlat tai porukkatapaamisen, ilman turhaa jäykistelyä. Teivon tavoitteena on saada paikan päälle mahdollisimman paljon ihmisiä ja myös sellaisia, jotka eivät ole aikaisemmin käyneet raveissa. Lippujen hinnat on tämän johdosta pyritty pitämään mahdollisimmat matalalla ja rakentamaan ohjelma, jossa on helppo tutustua ravimaailmaan ja viihtyä. Ohjelmassa voi olla erilaisia elämyksiä totopeliopastuksesta tallikierrokseen, tandemajelua hevosella tai vaikkapa tutustuminen tuomaritornin toimintaan. Tervetuloa mukaan, toivottaa Päivi Lehtonen.