Vihjeet Derbyn karsintapäivälle ke 22.8. klo 18.00

Keskiviikkona Vermossa vuoden kovin keskiviikko, kun 4-vuotiaat Suomessa syntyneet lämminveriset karsivat viidessä lähdössä paikoista Suuren Suomalaisen Derbyn Finaaliin. Syyskuun ensimmäisen lauantaina - 1.9. ratkeaa kuka saa nimensä Derbyn kunniatauluun ja 150.000 euron ykköspalkinnon.

TOTO65-VARMAVALINTA
Toto65-kierroksen läpivarmaksi nostamme illan viidennessä ja samalla viimeisessä Derbykarsinnassa selkeäksi suosikiksemme kohoavan numeron 10 HACHIKO DE VELUWE. Kovasukuinen ruuna on antanut uransa alkupuolella erittäin vahvat näytöt osaamisestaan ja on helppoa sanoa, ettei tämän hetkinen voittosumma tee vielä oikeutta ruunan kyvyille. Suoraan tauolta Solvallassa Timo Nurmoksen suojatti voitti keulasta varmaan tapaan. Viimeksi Rättvikissä se joutui tekemään selkeästi enemmän töitä mutta lopulta voitto irtosi varmaan tapaan pääosin toista rataa matkaten kovalla täyden matkan ennätysajalla. Apuvarmana toimiva päätöskohteen 1 AL E.GADOR ZET on selkeä suosikki puolustamaan keulat ja tällä psyykkauksella Erkki-Pekka Mäkisen suojatti on kyllä vahva suosikki myös voittamaan lähdön. Ruuna on ollut viime starteissa kerta toisensa jälkeen aivan jäätävän hyvä ja mikäli se suorittaa noissa lähdöissä nähdyllä tasolla, se ei taida yksinkertaisesti olla maililla keulasta kukistettavissa.
TOTO65-VIHJESYSTEEMIT
T65-1: 10 + 5,6,9,1 (3,12)
T65-2: 10,5 (11,8)
T65-3: 8,7,6,3,10,5 (4,2)
T65-4: 3,5 + 12,4,7 (6,8)
T65-5: 10 (7,4)
T65-6: 1 + 2,5,7 (12,10)
Pieni systeemi 24 riviä, panos 1 euro, hinta 24 euroa.
Suuri systeemi 1200 riviä, panos 0,1 euroa, hinta 120 euroa.
Toto65-pelijakauma teksti-tv:stä.
ABC-RANKINGIT JA ANALYYSIT
Lähtö 1.
RANKING
A) 2-4-5-6-8-9-3
B) 7-1-12-11-10
MICKEY THE ARTIST - ELMO EXCEPTIONAL - AGO DIVA - GEREMI BOKO
Ravien avauslähdössä riittää vihjenikkarille todellakin haastetta ja jos rankingin rakentaminen ei nyt suoranaista arpapeliä ole, niin keskimääräistä vaikeampaa kuitenkin. Peräti seitsemän valjakkoa saa paikan A-ryhmästä. Suosikkina starttaava 2 MICKEY THE ARTIST hyökkäsi viimeksi Kouvolassa viimeisellä takasuoralla 5. ulkoa ja kiri hyvin. Lähtöpaikka on nyt edellisstartteja parempi ja Markku Elfvingin ajokki on näistä asemista ilman muuta pelihevosia. 4 ELMO EXCEPRIONAL lopetti viimeksi 2. ulkoa vauhdikkaasti tilaa saatuaan. Tapio Perttusen ajokki kilpailee hyvässä kunnossa ja kamppailee järkisijoista. 5 AGO DIVA kiri puolestaan Teivossa hyvin kaukaa 6. ulkoa. Hannu Hietasen ajokki pystyy juoksun onnistuessa osallistumaan kärkikamppailuun. 6 GEREMI BOKO taipui Teivossa 2. sisältä. Muuten Jyrki Tammimetsän ajokki on tehnyt hyviä esityksiä ja se on normaalisuorituksella mahdollinen menestyjä.
Lähtö 2.
RANKING
A) 1-11-13-8-6-7
B) 3-14-12-10-9-2-5 C) 4-15
LIIVATE - TUVIKER - SOKRU - VENNELMON VARMA
Eipä tehtävä juurikaan helpotu toisessakaan lähdössä, missä kuusi valjakkoa punnertaa mukaan parhaaseen A-ryhmään. Tarjotaan rankingin kärkipaikka numerolle 1 LIIVATE. Viimeksi Mikkelissä tamma kulki vahvasti lähtölaukkansa jälkeen, eikä päässyt lopussa kirimään vapaasti. Teemu Okkolinin ajokki on viime sijoituksiaan parempi ja taistelee loistopaikalta onnistuessaan voitosta. 11 TUVIKER on aina vaarallinen näillä pitkillä matkoilla. Viimeksi Jokimaalla se hyökkäsi 6. ulkoa etusuoralla ja punnersi pitkän kirinsä rehdisti perille saakka. Juostava matka tosiaankin sopii vahvalle menijälle ja Marko Heikarin ajokki on huomioitava aikaisessa vaiheessa pelejä suunniteltaessa. Hurjasti tämän vuoden aikana eteenpäin mennyt numero 13 SOKRU eteni Teivossa toisen kaarteen alussa keulaan ja voitti varmasti. Timo Tuomisen ajokki päässee nopeasti hyviin asemiin ja kamppailee kärkisijoista. Varmassa kunnossa kilpaileva 8 VENNELMON VARMA, juoksuradalta starttaava 7 HUPSIS sekä hurjassa lyönnissä jatkava 6 PELIPISTE ovat myös varteenotettavia voittajakandidaatteja.
Lähtö 3.
RANKING
A) 3-5-6
B) 1-2-7-8-4
ULK DELLE SELVE - CAMIEL KIEVITSHOF - RANCH POP UP - SACRAMETO S
Kolmannessa lähdössä kolme kovinta huomioidaan A-ryhmässä. Rankingin kärkeen kipuava 3 ULK DELLE SELVE tykitti viimeksi loppua todella kovaa kiritilaa saatuaan. Mikäli Hannu Laakkonen pääsee ajokkinsa kanssa keulaan, on suosikkimme vahvoilla. 6 RANCH POP UP on toinen vaihtoehto johtopaikalle. Hannu Korpi lataa varmasti aggressiivisesti alkuun. Kovaa avaava 5 CAMIEL KIEVITSHOF ottaa ensimmäiset keulat mutta hyvä selkä kelvannee viime kerran tavoin Marko Känsälälle. B-ryhmän käynnistävä 1 SACRAMENTO S on saanut hyvän lähtöpaikan ja on mahdollinen totohevonen.
Lähtö 4 | Toto65-1
RANKING
A) 10
B) 5-6-9-1-3-12-11-2-7 C) 4-8
RUN FOR ROYALTY - LEXUS DREAM - WILLOW PRIDE - EL FIRZGERALD
Toto65-kierroksen avauskohteessa ravattavassa illan ensimmäisessä Derbykarsinnassa alkukauden ongelmat taakseen jättänyt 10 RUN FOR ROYALTY kipuaa itseoikeutettuna suosikkina rankingin kärkeen. Viime syksynä Teivossa Kriteriumin voittoa juhlinut ori on ilman muuta myös Derbyssä kuumimpia suosikkeja, toki ensin finaalipaikka pitää varmistaa. Juostava matka suosii väkivahvaa jyrää, joka ei kirivaiheessa mittaa ulkoradoillakaan metrejä. Viimeksi Riksussa Matias Furuhjelmin suojatti kiri nappireissun jälkeen voittoon ja se osoitti heinäkuun starteissakin oikein hyvää virettä. Mikäli Run For Royalty suorittaa kykyjensä edellyttämällä tavalla, on se tiukasti kiinni tämän karsintalähdön voitossa. Keskeltä rataa kovat piipussa kiihdytykseen lataava 5 LEXUS DREAM avannee keulaan. Tällä psyykkauksella Ari Moilasen ajokki on selkeä ykköshaastaja. Ruuna palasi Killerillä parin kuukauden tauolta ja suoritti ihan kelpo tasolla Hot Shot Lucan voittamassa Kasvattajakruunun alkuerässä. Tuo startti toimi hyvänä preparena tätä tehtävää ajatellen. Eturivissä on peräti kolme Markku Niemisen tallista tulevaa kovaan avaukseen pystyvää valjakkoa. 6 WILLOW PRIDE ja 1 DORIS HOSS ottanevatkin paikat sisäradalta tallikaverinsa takaa. Doris Hossin tuuri arpaonnen suhteen kääntyi parhaaseen mahdolliseen aikaan. 9 EL FIZGERALD taistelee takarivin lähtöpaikasta huolimatta totosijoista.
Lähtö 5 | Toto65-2
RANKING
A) 10-5
B) 11-8-4-7-2-1-12-6-3-9
CAMERON EVO - LE GROSS BILL - CASH NO LIMIT - CLUB NORD ELIT
Toisena Toto65-kohteena ravattavassa illan toisessa Derbykarsinnassa kaksi valjakkoa erottuu muusta porukasta edukseen ja ne valtaavatkin parhaan A-ryhmän. Takarivin sinänsä haastavasta lähtöpaikasta huolimatta numero 10 CAMERON EVO starttaa matkaan suosikkinamme. Vain kahdesti urallaan kaksarista ulos jäänyt ori on kyllä kovan perusluokkansa osoittanut. Seinäjoella keulasta nähty Kasvattajakruunun alkuerän voitto ei vielä suoraan tauolta varsinaisesti säväyttänyt mutta Vieremällä ori oli suorastaan jäätävän hyvä. Tuossa startissa Heikki Korhosen suojatti ei jättänyt haastajilleen kirivaiheessa mitään mahdollisuuksia. Viimeksi Killerillä ori oli myös todella hyvä, vaikka Hot Shot Luca lopussa edelle kirikin. Mika Forss ajanee viimeistään päätöskierroksen alkupuolella johtavan rinnalle, mistä Cameron Evo runttaa sitten tiukasti mukaan voittomatsiin. 5 LE GROS BILL on todella varteenotettava vastustaja. Antti Teivainen panostaa ajokkinsa kanssa vahvasti kiihdytykseen ja nähdäksemme Ari Vianderin valmennettava etenee keulaan. Johtopaikalta Le Gros Bill vastailee hyvänä päivänään sitkeästi ja saattaa hyvinkin vetää lähtöä maaliin saakka. Haastajaporukan käynnistävät 8 CLUB NORD ELIT ja 11 CASH NO LIMIT ovat huonoilta lähtöpaikoilta kovan tehtävän edessä, mikäli ne mielivät suosikkikaksikkoa horjuttaa. Ensin mainittu teki Killerillä pitkän vahvan kirin takapareista numeron 7 PROSERPINE voittaessa lähdön maltillisen matkavauhdin päätteeksi keulasta. Myös 4 SURPRISE LORD saa puhtaat paperit välistartista.
Lähtö 6 | Toto65-3, Toto4-1
RANKING
A) 8-7-6-3-10-5
B) 4-2-9-1-11-12
HOTSHOT LUCA - VIXPRESS LI - YPÄJÄ LOUVRE - LOVELY ALEXANDER
.
Kolmas Derbykarsinta vaikuttaa selkeästi kahta edellistä tasaisemmalta. Rankingin kärkeen kipuava numero 8 HOTSHOT LUCA ei ole tätä kautta kokonaisuudessaan tarkasteltaessa pystynyt suorittamaan kovien odotusten mukaisella tasolla. Killerin välistartti antoi kuitenkin positiivista infoa tämän hetkisestä vireestä. Tuossa startissa Ari-Pekka Pakkasen valmennettava sai nappireissun 3. sisällä, mistä se sitten kiri maalisuoraa todella kovaa ehtien niukkaan voittoon. 7 VIXPRESS LI on rutkasti sekavan oloista tauluaan vaarallisempi. Kuopio Stakes -finaalin lähtölaukan jälkeen onnistumiset ovat olleet tiukassa. Erkki-Pekka Mäkinen pyrkii varmasti ulkona olevasta lähtöpaikasta huolimatta keulaan. 6 YPÄJÄ LOUVRE oli Vermon voitossaan suorastaan jäätävän hyvä. Ykkössija irtosi helpon näköisesti johtavan rinnalta. Ari-Pekka Pakkasen valmennettava saattaa hyvinkin pystyä kukistamaan yli 220.000 euroa enemmän hankkineen tallikaverinsakin. 3 LOVELY ALEXANDER on tehnyt nousujohteista kautta ja nyt ruunan kyvyt joutuvat toden teolla puntariin. Takarivin lähtöpaikka on hyvänä avaajana tunnettua numeroa 10 MAS THE BOSS vastaan. Antti Teivainen istuu tällä kerralla Sirpa Tienhaaran valmennettavan rattaille. Tyylipuhtaasta tolpparivistä huolimatta 5 SMART LEADER ei ole näin kovassa lähdössä aivan kuumimpia suosikkeja, toki mahdollinen menestyjä kuitenkin.
Lähtö 7 | Toto65-4, Toto4-2, Troikka
RANKING
A) 3-5
B) 12-4-7-6-8-2 C) 1-11-9-10
TWIST OF FATE - GLORIA WEB - BUIDER'S CAVIAR - BWT CAESAR
Neljäntenä Toto65-kohteena ravattavassa ja samalla ravien ensimmäisenä troikkalähtönä toimivassa illan neljännessä Derbykarsinnassa riittää todellakin tasoa. Tarjotaan kahdelle valjakolle paikka kirkkaimmista parrasvaloista. Paremman lähtöpaikan myötä 3 TWIST OF FATE starttaa matkaan suosikkinamme. Pekka Korven suojatti oli viimeksi avoimessa Isokengässä hyvä kolmas ja tuo startti toimi erinomaisena preparena tätä tehtävää silmällä pitäen. Raskaan viime kauden jälkeen ori oli viime syksyn viimeisissä starteissa väsynyt mutta 4-vuotiskaudella pyörä on taas pyörinyt mukavalla tavalla. Kriteriumin kovimpiin suosikkeihin lukeutunut 5 GLORIA WEB hakee ainakin jonkin asteista hyvitystä Teivossa kokemalleen pettymykselle. Viimeksi Mantorpissa Timo Nurmoksen valmennettava teki laukan jälkeen kovan suorituksen niin kykyjään kuin kuntoaankin alleviivaten. Tamma jäi laukassa paljon ja vasta etusuoralle tultaessa Jorma Kontion ajokki eteni pääjoukon hännille. Viimeisellä takasuoralla Gloria Web ei pitkäksi venyneessä letkassa näkynyt edes TV-kuvissa mutta niin vain tamma lopulta punnersi raskaan reissun päätteeksi rahoille tullen hyvällä tyylillä sisään. B-ryhmän kärkeen kipuavat 12 BUILDER’S CAVIAR, 4 BWT CAESAR ja 7 QUITE A BOY pystyvät varmasti myös koviin suorituksiin.
Lähtö 8 | Toto65-5, Toto4-3, Päivän Duo-1
RANKING
A) 10
B) 7-4-2-11-12-8-9 C) 6-3-5-1
HATCHIKO DE VELUWE - CALLELA LISBETH - CREATION PRIMERO – DEANGELO
Viidentenä Toto65-kohteena ravattavassa ja samalla Päivän Duon käynnistävässä viidennessä Derbykarsinnassa suosikki 10 HACHIKO DE VELUWE saa luottamuksemme peleissä. Kovasukuinen ruuna on antanut uransa alkupuolella erittäin vahvat näytöt osaamisestaan ja on helppoa sanoa, ettei tämän hetkinen voittosumma tee vielä oikeutta ruunan kyvyille. Timo Nurmos on luonnollisesti suunnitellut kauden ohjelmaa näitä karkeloita silmällä pitäen. Suoraan tauolta Solvallassa Hachiko De Veluwe oli heti hyvässä iskussa voittaen keulasta varmaan tapaan. Viimeksi Rättvikissä se joutui tekemään selkeästi enemmän töitä mutta lopulta voitto irtosi varmaan tapaan pääosin toista rataa matkaten kovalla täyden matkan ennätysajalla. Ari Moilanen voi tarvittaessa ajaa suosikilla parijonosta pidemmänkin kirin. Kakkossijasta nähtäneen mielenkiintoinen matsi. Juhani Tapani noussee keskeiseen rooliin juoksunkulun suhteen, sillä 2 DEANGELO ottanee kiihdytyksessä ensimmäiset keulat. Esimerkiksi numerot 4 CREATION PRIMERO ja 7 CALLELA LISBETH saattavat ilmestyä johtopaikkaa kyselemään.
Lähtö 9 | Toto65-6, Toto4-4, Päivän Duo-2, Troikka
RANKING
A) 1
B) 2-5-7-12-10-6-11 C) 4-9-8
AL E.GADOR ZET - LEON COGER - RADIANCE BROLINE - ENJOY PEPPER
Toto65- ja Toto4-kierrokset päättävässä ja samalla illan toisena troikkalähtönä toimivassa koitoksessa sisäradalta matkaan starttaava 1 AL E.GADOR ZET on selkeä suosikki puolustamaan keulat ja tällä psyykkauksella Erkki-Pekka Mäkisen suojatti on kyllä vahva suosikki myös voittamaan lähdön. Ruuna on ollut viime starteissa kerta toisensa jälkeen aivan jäätävän hyvä ja mikäli se suorittaa noissa lähdöissä nähdyllä tasolla, se ei taida yksinkertaisesti olla maililla keulasta kukistettavissa. Olosuhteiden sen salliessa ruuna pystynee jopa parantelemaan ennätystään. B-ryhmän kärkeen kipuava 2 LEON COGER teki viimeksi sen minkä pystyi kirien 4. ulkoa viimeiset 700 metriä vahvasti 11,8-kyytiä. Johtavan takaa Emma Väreen ajokki olisi tiukasti kiinni kakkosrahoissa. 5 RADIANCE BROLINE on alla olevista suuremmista numeroista huolimatta mahdollinen totohevonen. Santtu Raitalan rattailleen saava tamma avaa kovaa.