Erilaiset PikkuJoulut? - Pilvenmäellä 2.12.!

Forssan Pilvenmäen raviradalla on tullut jo perinteeksi järjestää ennen joulua Pikkujouluravit. Pikkujouluraveissa syödään ja nautitaan joulun odotuksesta iloisin mielin. Illan aikana seurataan raveja raviemännän opastuksella ja ravien jälkeen on tilaisuus nauttia ohjelmasta sekä live-musiikista. Pikkujouluraveista lähtevät kaikki kohti kotia hyvillä mielin.

Pilvenmäen Pikkujouluraveissa on perinteisesti viihtyneet niin yritysten työntekijät, yhdistyksen edustajat, kuin kaveriporukatkin - Pilvenmäen pikkujoulut sopii mainiosti hyville tyypeille, jotka tykkää nauttia hyvästä ruuasta sekä toistensa seurasta. Ravintola Valtikka tulee varmasti täyttymään pikkujouluista nauttivista porukoista, joten yksin ei tarvitse kenenkään iltaansa viettää.

Pikkujouluravien emännät huolehtivat siitä, että entuudestaan ei ravimaailman tarvitse olla tuttua vaan ryhmän mielenkiinnon mukaan illan aikana pääsee tutustumaan raviurheiluun ja pelaamiseen.


Pikkujoulujen aikataulu

klo 17 Ravintola Valtikka avautuu!

klo 18 Pikkujouluravit alkavat

klo 21 Ravit päättyvät ja ohjelma alkaa

- Ravinaisten BurleskiShow aloittaa ohjelman ja live-musiikkiin päättyy ilta n. klo 23.30 - Tervetuloa!


Illan menu on koottu lähiruokatuottajien antimista!

Hinta 35e/hlö - Kysykää rohkeasti tarjousta porukallenne!

ravintola@pilvenmaki.fi tai p. 010 422 1493


PikkuJouluRavit Menu

Lämmin Glögi
Talon Vihersalaatti ja Salaatinkastike
PaahtopaistiSalaatti
Rosolli ja Punajuurikerma
Perinteinen Sienisalaatti
Kotijuustoa Yrttikastikkeella
LimeGraavattua Lohta
Sinappisilliä
Makulihan Joulukinkku ja Sinappikastike
Tilliperunat
Joulun Laatikot
Aura-PunajuuriPaistos
Puolukkainen Piparkakkumousse & Appelsiinitorttu
Kahvi, tee