Forssa 24.1. Toto5-ravit, Vihjeet

VIHJEITÄ TOTO5-RAVEIHIN 24.1
Ohjastaja- ja valmentajakommentteja illan lähtöihin:

Lähtö 1

6 Gilding Wall oli ihan hyväntuntuinen viimeksi, kun spurttasi sisäradalta mukavasti. Ruuna tarvitsee nätin juoksun kärjen tuntumassa. (Olli Koivunen)

12 Westcoast Dewey oli huono viimeksi, mutta oli siihen starttiin kipeä. Orissa kävi muiden hevosten tavoin joku tauti, ja rokotukset tehtiin samalla. Paikka on vaikea eikä suurempia odotuksia ole. Westcoast Dewey teki välissä ihan hyviä suorituksia ja oli Tampereella nuorten sarjassa toinen. (Olli Lähtinen)


Lähtö 3

6 Ray Mysterio sai viimeksi hyvän juoksun sisäradalla ja seurasi totoon. Starttiväli on nyt tiheämpi, ja ruuna tavoittelee vähintään rahasijaa. (Olli Koivunen)


Lähtö 4

1 Enchanting Star teki kanuunajuoksun viimeksi. Se oli huippukovassa lähdössä iso positiivinen yllätys. Ruuna on saanut hyvän paikan. Lopulliset päätökset tehdään tilanteen mukaan, mutta alan kallistua siihen, että keulasta ajetaan. Ei tuossa ainakaan montaa hevosta ole, jolle johtopaikan voisi luovuttaa. Hevonen on tullut parempaan kuntoon ja saanut lisää rutistusta. Viimeksi ajettiin ensimmäistä kertaa kokolapuilla, mutta nyt palataan avovehkeisiin. Jenkit ovat edelleen perässä. Hyvä pitävä rata olisi paras tälle hevoselle. (Joni-Petteri Irri)

3 Calle Corvette laukkasi viimeksi pieneen korjausliikkeeseen. Hevonen ei kestä alkumatkasta yhtään häiriötä. Vanha ruuna on elämänsä kunnossa, sillä se juoksi toissa startissa uuden ennätyksensä. Torstain hiitissä hevonen tuntui Jaakon (Salminen) mukaan hyvälle, enkä yllättyisi ravilla edes voitosta. Joko lumipolanteinen rata tai kaamea kurakeli olisivat Calle Corvetelle parhaat olosuhteet. (Marinka Salminen)

7 Lovely Dart oli Porissa ihan hyvä, ja sitä häirittiinkin. Hevonen on ollut pitkään iskussa, mutta se on juoksunkulullisesti vähän riippuvainen. Lovely Dartilla pitää ottaa alku varman päälle. Tuurien käydessä pieni menestyminen ei yllättäisi. (Olli Koivunen)


Lähtö 5

4 Callela Irene on saanut hyvän paikan ja saattaa nyt pärjätä. Ainakin siitä on huomattavasti suuremmat odotukset Forssaan kuin tallikaverista. Tamma oli tässä välissä niin ikään kipeänä, ja se rokotettiin tauon aikana. Kotona Callela Irene on vaikuttanut hyvältä ja ollut muutoinkin usein valmis heti paussilta. Ihan parhaimmillaan hevonen on tarkalla selkäjuoksulla kärjen läheltä. Tamma on tehnyt parhaat juoksunsa kuivilla keleillä. Juoksun onnistuessa Callela Irene pystyy olemaan ihan kärjessä. (Olli Lähtinen)


Lähtö 6

1 Neve Di Gio on kerrankin saanut arvonnassa hyvän paikan. Odotukset ovat korkealle, sillä kunnossa ei ole mitään vikaa. Vermossa hevonen koitti ensimmäisessä kaarteessa talliportista ulos ja laukka tuli. Hypyn jälkeen ruuna tuli lujaa läpi. Tuosta pääsee varmaan keulaan, josta Neve Di Gio on ollut terävimmillään.. Mutakeli ei oikein sovi, mutta muut olosuhteet käyvät. (Markus Laaksovirta)

10 Get Going Goldie teki Tampereella hyvän startin, sillä tuli tilojen löydyttyä pirusti loppua. Turussa kaikki alusta alkaen pahasti pieleen, kun hevonen lähti hapuillen eikä se saanut jatkossa mitään mahdollisuutta. Viime startin saa siis unohtaa. Hevonen on hyvässä kunnossa, mutta se on tarkka juoksusta. Parhaiten sopisi selkäjuoksu keulan tuntumassa. Voittaminen on vaikeaa, mutta tamma on napsinut paljon totosijoja. Get Going Goldie vaatii hyvän ja pitävän alustan.

12 Millstone’s Vivid on sarjoihinsa hyvä hevonen, mutta se on vaikealta paikalta toisten armoilla. Millstone’s Vivid jaksaa tehdä omaakin juoksua, mutta kaarteissa sillä on pieniä murheita. (Olli Koivunen)


Lähtö 7

1 Be Spontaneous oli ihan hyvä Porissa. Ensimmäinen kierros mentiin aika hiljaa eikä Vind Farming ollut ohitettavissa. Ori tekee perushyviä suorituksia, mutta ailahtelee kuitenkin hitusen. Hyvältä paikalta Be Spontaneouksella pitäisi olla mainiot saumat menestyä. (Olli Koivunen)

2 Hoboken ei saanut viimeksi mahdollisuutta, sillä takaa oli tehtävä takaa. Nyt on hyvä paikka lähteä ja toivottavasti päästään sisäradalle kärjen lähelle. Ruuna ei ole ollut viime kisoissaan ihan terävimmillään, mikä on osittain ollut kosteiden olosuhteiden syytä. Toivotaan, että hevonen alkaisi taas parantaa. Tämä on jo vanha hevonen, joka ailahtelee luonnostaankin. Alkuun satsaaminen tuntuu ainakin olevan lopusta pois. Juoksun onnistuessa Hoboken voi olla ainakin kärjen tuntumassa.


Lähtö 8

5 Intoiivari lähti viimeksi hapuillen ja juoksunkulku meni sillä lailla että takahevoset olivat kaukana. Hevonen teki älyttömän hyvän viimeisen kierroksen ja on edelleen oikeinkin hyvässä kunnossa. Auton takaa ei ole ajettu aikoihin, mutta lähtökohtaisesta hevonen lähtee siitä paremmin kuin voltista. Toki epävarmuuskin vähän kasvaa. Intoiivarista odotetaan pitkän aikaa pärjäävää menijää, sillä se on vauhtikestävä hevonen. Hyvä ja pitävä rata sopisi, sillä pehmeällä ja pöpperöisellä alustalla matkaan pääseminenkin on vaikeaa.


Lähtö 10

9 Miss Sally jäi viimeksi ihan pussiin ja voimia oli tallella. Tamma tarvitsee tarkan, mutta jos sellaisen saa, kunto edellyttää jonkinlaista menestystä. (Olli Koivunen)


Vihjeet: (julkaistu sunnuntaina)

Lähtö 1 A – 5, 3, 2 B – 8, 1, 7, 12, 10, 9, 6 C – 11, 4

SUOSIKIT: 5 Breezy Kemp olkoon arvoituksellisen illan avauslähdön niukka suosikki, vaikka sillä ei ole alla tuoreita näyttöjä. Kyseessä on näihin sarjoihin kyvykkäänoloinen menijä. Tamma palasi viime kisaan pitkältä paussilta ja oli 65-lähdössä 2. ulkoa varsin hengetön. Startti alla Breezy Kemp menee varmasti eteenpäin, ja vastus kevenee oleellisesti. 3 Memphis Minnie osallistui toissa kerralla Uudenmaan Upeimman finaaliin. Viimeksi tamma peruutteli ensimmäisen kurvin laukan jälkeen hännille. josta ei ymmärrettävästi pystynyt uhkaamaan kärkihevosia. 2 Ballan voisi olla tähän kohtaan hyvä pelihevonen. Ori ei ollut viimeksi loistava, muttei huonokaan. Se nousi 4. ulkoa kolmannelle viimeisen takasuoran avautuessa ja punnersi ihan kelvollisesti. Loput 800 sujuivat 17,4-vauhdilla. Vahva punnertaja voi parantaa startti alla tuntuvasti.

HAASTAJAT: 8 An-Valpuri ohitti edellisen viimeksi kirissä ja oli maalin jälkeen heti toisena. Tamma meni vähän vinossa, mutta kunnossa ei ole vikaa. Forssassa Jussi Hautasen suojatti oli mukana 11,0-avauksessa ja kamppaili siihen nähden äärimmäisen urheasti. 1 Power Light teki Jyväskylässä 3. ulkoa asiallisen kirin ja voi starttivälin tihentyessä petrata.


Lähtö 2 A – 9, 8 B – 4, 6, 10, 5, 2, 11, 7, 1 C – 12, 3

SUOSIKIT: Toisen lähdön pelaaminen ja vihjaaminen on vaikeaa ilman lämmitysten ja harjoituslähdön antamaa informaatiota, joten ne kannattaa mahdollisuuksien mukaan seurata. 9 Robellan iskukyvystä ei ole täyttä varmuutta, mutta se nousee siitä huolimatta listan kärkeen. Kokeessa tamma kulki yksinään kirilenkin mukavalla tyylillä 35,3-vauhtia. 8 Syöksyvirtaus olisi erittäin pystyvä menijä näihin lähtöihin, mutta on myös erittäin epävarma ja muutoinkin epäluotettava. Porissa Oiva Käsnäsen ajokki laukkasi 3. ulkoa lyhyesti viimeisen takasuoran alussa, mutta pisteli raville selvittyään viimeiset 700 vahvasti 33,4-kyydillä. Ehjällä juoksulla Syöksyvirtaus menestyy väkisin.

HAASTAJAT: 4 Jänkä-Ukko ei loistanut kilpauran avanneissa Turun sumuraveissa. Kokeessa se kuitenkin latoi kirikierroksen positiivisesti 35,7-kyytiä. 6 Epione laukkasi tuoreimmassa kisassaan viimeisellä takasuoralla johtopaikalta, mutta puursi vielä toiseksi. Tamma ei ole mikään tykki, mutta nykykunto mahdollistaa menestyksen.


Lähtö 3 A – 3 B – 10, 5, 1, 6, 11, 16, 4, 14, 13, 9, 7, 15, 2, 12, 8

SUOSIKKI: 3 Brand Manager on lähellä ottaa uransa ensimmäisen voiton, sillä kehityskykyinen menijä kilpailee sopivassa tehtävässä. Lahdessa nelivuotias pääsi etenemään sisärataa pitkin sujuvasti ja punnersi Vanieren voittaessa neljänneksi. Like A Prayerin tytär pisteli viimeiset 700 metriä lupaavasti 15,0-vauhdilla.

HAASTAJAT: 10 Ofelia Mick oli viimeksi oikein vakuuttava, eikä kaikki ollut edes pelissä. Amour Amin tytär jyräsi viimeisellä takasuoralla toiselta ilman selkää kärkipaikalle. Nelivuotias katosi tyylikkäästi aivan omiin sfääreihinsä. 5 Nelson Avenger oli Porissa ihan kelvollinen toiselta ilman selkää. Se ei voinut mitään Hermes Bokolle ja Tagliatellalle, mutta piti oman vauhtinsa. 1 Angry Birdland olisi joulukuisessa Porin kisassa kamppaillut ilman loppukurvin laukkaansa kakkossijasta.


Lähtö 4 A – 1 B – 3, 6, 2, 4, 5, 8, 7, 11, 12 C – 9, 10

SUOSIKKI: 1 Enchanting Star oli viimeksi onnistuneen sisäratajuoksun jälkeen Grainfield Oliverin vanavedessä hieno kakkonen. Ruuna on sen perusteella elämänsä kunnossa. Kuusivuotias on aivan parhaimmillaan selkäjuoksulla, mutta tässä sillä koitettaneen johtopaikalta. Kaiken Järjen mukaan Joni-Petteri Irrin ajokki saa rauhoittaa matkalla vauhtia tuntuvasti, joten sillä on hyvä sauma johtaa maaliin asti. Pitkällä loppusuoralla Enchanting Starin taistelutahtoon ei voi kuitenkaan täysin luottaa.

HAASTAJAT: 3 Calle Corvette on oikein hyvässä kunnossa ja tekee ravatessaan luotettavaa jälkeä. Vermossa 28.12 ruuna teki 2. ulkoa vahvan kirin ja torjui lopussa mm. Jeppas Pointerin uhittelut. Menestyminen ei yllättäisi miltään juoksupaikalta. 6 Maryland Rose on edelleen luotettavassa iskussa, mutta saa alun hitautensa tavoin usein vaikeita juoksuja. Tuoreimmassa kisassa esityksessä ei ollut vikaa, sillä tamma kellotutti 3. ulkoa viimeiset 700 kiertäen 14,0-vauhtia. 2 Rosenstolz on huomattavasti viime sijoituksiaan parempi menijä, mutta sen näyttöjen parasta ennen –päivä alkaa olla ohitse.

Juoksunkulku: 1 Enchanting Star pitää johtopaikan ja saa rauhoittaa avauksen jälkeen tuntuvasti vauhtia.


Lähtö 5 A – 7, 8, 1, 12 B – 10, 4, 3, 6, 9, 2 C – 5, 11

SUOSIKIT: Toinen Toto5-kohde on rivin vaikein. 7 Rainbow Fame nostetaan erittäin niukaksi suosikiksi. Ori ei ole mikään puristaja, mutta kuitenkin parantamaan päin. Viimeksi viisivuotias juoksi Tomacin takana. Ori koitti seurata edellistä turhankin pitkään ja lopussa väsy alkoi painaa. Tässä lähdössä Rainbow Fame voisi päästä etenemään kärkipaikalle, josta se voisi viedä maaliin asti, mikäli saisi rauhoittaa vauhdin mieleisekseen. 8 Doolin Dalton on vauhtikestävä hevonen, joka ei olisi miltään juoksupaikalta ulkona, kunhan ravi pysyy kasassa. Viimeksi Noora Himasen suojatti matkusti reipasvauhtisessa kisassa 2. sisällä ja pujotteli kirivaiheessa hyvin. Maalissakin saattoi olla vielä voimia jäljellä. 1 Hazelher Hemera on saanut lisää puristusta ja voi pian voittaakin. Tuoreimmassa kisassaan varmavireinen tamma sai kovavauhtisessa kisassa tasaisen juoksun sisäradalla ja tuli loppua mukavasti. Tasokkaan lähdön voitti Pope. 12 Pennsylvania on kehittyvä ja sitkeä menijä, jonka vastus kovenee ylisarjassa selvästi. Teivossa nelivuotias jyräsi toiselta ilman selkää kärkeen ja pisteli viimeiset 700 16,3-kyytiä.

HAASTAJAT: 10 Una Signora tuli Kuopion 76-lähdössä loppua sijoitustaan paremmin. Tamma tulee hyvän selkäjuoksun saadessaan lopun kovaa. 4 Callela Irene pystyy hyvän selkäjuoksun saadessaan jopa voittoon. Tamma on hitusen epätasainen ja juoksunkulullisesti riippuvainen.

Juoksunkulku: Erittäin vaikeasti arvioitava kiihdytys, johon moni valjakko pystyy osallistumaan. Yksi vaihtoehto on, että 7 Rainbow Fame hakee johtopaikan haltuunsa.


Lähtö 6 A – 1 B – 11, 5, 2, 7, 10, 12, 6 C – 9, 4, 3, 8

SUOSIKKI: 1 Neve Di Gio on nyt kiinnostava varmakokeilu. Ruuna kilpailee oleellisesti tauluaan paremmassa iskussa ja pääsee ykkösradalta mielipaikalleen keulaan. Forssan kisassa matkavauhti oli oikein hiljaista eikä ruuna pystynyt uhkaamaan keulassa juossutta Rosi’s Fernandoa, vaikka latoi 2. ulkoa viimeiset 700 12,1-vauhdilla. Vermossa hevonen teki ensimmäisen kaarteen laukan jälkeen oikein hyvän esityksen.

HAASTAJAT: 11 Lady Redcap oli viimeksi oikein urhea. Se kiersi ensimmäisellä takasuoralla johtaneen 2 Arctic Madonnan rinnalle ja kävi kysymässä vauhtia. Mika Forss ei varmaan kuvitellutkaan pääsevänsä johtopaikalle, mutta toinen välistartti oli iso osatekijä siinä, että Lady Redcap runttasi kalkkiviivoilla rinnalta edellisen ohi. 5 Life Of Rose on epätasainen, mutta parhaana päivänä sen kapasiteetti riittäisi pitkälle. Turun 76-lähdön sijoitukselle ei kannata antaa minkäänlaista painoarvoa, sillä voimatamma jäi sisäradalle umpipussiin. 2 Arctic Madonna saa hyvän juoksun ja pystyy olemaan ainakin kärjen lähellä.

Juoksunkulku: 1 Neve Di Gio puolustaa sisäradalta johtopaikan ja saa 2 Arctic Madonnan selkäänsä. 6 Fakir Victory rymistelee toisen radan jonon veturiksi


Lähtö 7 A – 1 B – 6, 7, 12, 9, 2, 10, 11, 8 C – 3, 4, 5

SUOSIKKI: Iltaraveihin varsin hyvätasoinen lähtö! 1 Be Spontaneous erottuu makoisista asemista listan kärkeen. Ori oli Porin 10.1 kisassaan valtavan hyvä, sillä se kiri Vagabondon vanavedessä viimeiset 800 hienosti 11,5-vauhtia ja ohitti lopussa keulassa kävelleen Callumin. Tuoreimmassa kisassaan Be Spontaneous ei ollut aivan yhtä hyvä, muttei toki huonokaan. Se pisteli kirilenkin toiselta ilman selkää 12,7-vauhdilla, muttei saanut otetta keulassa kävelleestä Vind Farmingista.

HAASTAJAT: 6 Fakir Victory on ollut epäonninen juoksunkulkujen suhteen. Kuopiossa voimaruuna kiersi takajoukoista loppulenkin ulkoradoilla 13,7-vauhdilla, vaikkei päässyt edes käyttämään kaikkia voimiaan. Lahdessa Tapio Mäki-Tulokkaan suojatti jäi sisäratajuoksun jälkeen umpipussiin. Tällä kertaa Fakir Victorylla ajettaneen määrätietoisesti kohti paikkaa toisella ilman selkää. 7 Karl Adam on kovassa kunnossa ja hyötyy Forssan pitkästä loppusuorasta. Ruuna tekee alati hyviä kirejä, muttei sillä voi ajaa matkalla eteenpäin, joten hevonen voi jäädä välillä matkavauhdin uhriksi. Lahdessa 12,6-vauhtinen 800 metrin loppuveto riitti ulkoradoilla ykköseksi. 12 Victory Pilot teki edellisen tuntumassa 5. ulkoa vahvan kirin. Ruunalta on niin ikään odotettavissa hyvä kiri, muttei joutuuko kuusivuotias aloittamaan sen liian kaukaa.

Juoksunkulku: 1 Be Spontaneous pitää johtopaikan. 9 Lovesong pitää sen selän.


Lähtö 8 A – 6 B – 5, 4, 8, 3, 10, 1, 7, 9 C – 2

SUOSIKKI: 6 Tähtisäihke tuntuu hevoselta, joka tulee nousemaan paljon sarjoissaan. Viime voitossa Mika Forss tarjosi tyylikkäälle tammalle hyvän juoksun 2. sisällä. Tähtisäihke sai loppukurvissa tilaa ja ohitti maalisuoralla jopa Taruntuulen. Viimeiset 700 metriä sujuivat upeasti 24,5-vauhdilla. Tamma pystyy avaamaan kovaa ja päässee kuskin niin halutessa johtopaikalle. Hevonen ei kuitenkaan ole juoksunkulullisesti riippuvainen.

HAASTAJAT: 5 Intoiivari on lähdön ideahevonen. Ruuna on vahvassa vireessä, ja se jaksaa puurtaa maaliin asti. Viimeksi se jäi alussa takajoukkoihin, josta kiersi viimeisen lenkin 26,2-kyydillä. Intoiivari voi ravia polkiessaan kamppailla kaikilta juoksupaikoilta ainakin kakkosesta. 4 Tähti-Aura lähti samaisessa lähdössä 20 metriä edellisen etupuolelta. Se sai vetää ensimmäisen lenkin keulapaikalla hiljaa ja kiihdytti kirilenkillä 26,8-vauhtiin. 8 Derek on oikein hyvässä iskussa edelleen, mutta hevosella ajetaan korostetun passiivisesti.

Juoksunkulku: 3 Turopella on alussa nopein, mutta se päästä eteensä joko 4 Tähti-Auran tai 6 Tähtisäihkeen.


Lähtö 9 A – 7 B – 12, 1, 2, 10, 8, 5, 14, 9, 11, 3, 6, 13, 16 C – 4, 15

SUOSIKKI: Toinen troikkalähtö vaikuttaa varsin sekavalta. 7 Multi Tähti on tehnyt uusista käsistä mukavaa jälkeä ja saa suosikin paineet osakseen. Porissa ori nousi 3. ulkoa etusuoralla ulkoradoille. Se punnersi pitkän kirin vahvasti perille, vaikka joutui tekemään pitkään töitä ilman selkää. Multi tähden kirilenkki sujui 30,0-vauhdilla.

HAASTAJAT: 12 Tuhori on pelimielessä kiinnostava hevonen, sillä kuskinvaihdos piristänee laiskannihkeää menijää paljon. Ruunalla olisi kykyjä, mutta se ei ole tehnyt valmentajalle täyttä totta. Viimeksikin hevonen seurasi voimakkaasti ajettuna johtavan takaa vakuuttamatta toiseksi. Tuhori on paljon vastustajiaan ravivarmempi. 1 Virmaliini pääsee matkaan makoisista asemista, sillä tekee parhaat juoksunsa johtopaikalta, jolta vastaa sitkeästi. Tuoreimmassa kisassa loppukurvin laukka taisi vielä kolmannen sijan. 2 Suvin Säväys vaikuttaa kehittyvältä menijältä. Tamma veti viimeksi kärkipaikalta 3. puolikkaan 28,5-vauhdilla ja tippui maalisuoralla kolmanneksi.

Juoksunkulku: 1 Virmaliini lähtee johtamaan joukkoa.

Lähtö 10

A – 2 B – 1, 4, 7, 10, 3, 11, 9, 6, 5, 12 C – 8

SUOSIKKI: 2 Winter’s Luckylady on viime startin perusteella ottanut kehityksessä ison harppauksen eteenpäin. Tamma lähti 3. ulkoa 800 jäljellä kiertämään kolmatta. Se tuli mittavan kirin mallikkaasti maaliin ja voitti ajettuna. Pikkutamma kellotutti viimeiset 800 13,9-vauhdilla.

HAASTAJAT: 1 Cool Type on niin ikään menossa eteenpäin. Teivon Bombardin voittamassa lähdössä Express Itin poika veti toisen radan jonoa ja punnersi 17,5-lopetuksessa positiivisesti perille. Nelivuotias avaa edellisen tavoin hyvin. 4 Racehill Darkness pujotteli Vermossa 4. sisältä mukavasti ja kulki viimeiset 600 17,6-vauhdilla. Startti vienee hevosta eteenpäin. 7 Rockmeadow Tom oli viimeksi keulapaikalta turhan pehmeä, muttei toisaalta koskaan luovuttanutkaan. 10 Lipstick Aria lopetti Teivossa 3 sisältä pirteästi ja ohitti lopussa Cool Typen.


T5, pieni systeemi

I 1 Enchanting Star

II 7, 8, 1, 12, 10, 4, 3

III 1 Neve Di Gio

IV 1, 6

V 6 Tähtisäihke

14 riviä 0,50 euron panoksella = 7,00 euroa


T5, suuri systeemi

I 1, 3, 6, 2, 4, 5, 8, 7

II 7, 8, 1, 12, 10, 4, 3, 6, 9, 2

III 1 Neve Di Gio

IV 1, 6, 7, 12

V 6, 5

566 riviä 0,10 euron panoksella = 56,60 euroa


DUO, lähdöt 6-7

1 – 1 65%

1 – 6 35%


TROIKKA, lähtö 7

I 1, 6

II 1, 6, 7, 12, 9, 2, 10

III 1, 6, 7, 12, 9, 2, 10

60 yhdistelmää 0,50 euron panoksella = 30,00 euroa


TROIKKA, lähtö 9

I 7, 12, 1, 2

II 7, 12, 1, 2, 10, 8

III 7, 12, 1, 2, 10, 8

80 yhdistelmää 0,50 euron panoksella = 40,00 euroa


Parhaat pelikohteet:

***Intoiivari (L8)

***Neve Di Gio (L6)

***Ballan (L1)

**Be Spontaneous (L7)

**Tuhori (L9)

*Calle Corvette (L4)


Vihjeet laati: Iivari Ingves