Forssa, pe 5.5. Lounasravit, vihjeet ja tallikommentit

Ohjastaja- ja valmentajakommentteja sekä Iivari Ingvesin laatimat vihjeet Pilvenmäen 5.5. lounasraveihin. Lounasravien aikaan Kari Lähdekorven sekä Iivari Ingvesin vetämä studio äänessä.

Lähtö 1

9 Grainfield Adele laukkasi Turussa lähtöön. Siinä ei ollut oikein toivoakaan lähteä ravia. Muistaakseni Mika (Forss) sanoi että hän ajoi 22:ta jonkin matkan. Forssan starttiin muutetaan vähän vehkeitä. Paikka on hyvä, mutta ravia pitäisi mennä. Kaiken järjen mukaan tamman pitäisi kamppailla ehjällä juoksulla voitosta. Kai hevonen voisi mennä 17-18 –väliin, muttei kotona ole mitään testejä ajettu. Tärkeintä olisi, että Grainfield Adele tekisi ehjän juoksun ja käyttäytyisi kunnolla. (Tapio Mäki-Tulokas)


Lähtö 3

11 Langen’s Cza Cza

otti viimeksi lähtölaukan. Sanoin Akulle (Moilanen), että koittaa keulasta, jos pääsee sinne. Mielestäni tamma on nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Paikka on nyt huono, mutta en yllättyisi menestyksestä. Tamma on aika paljon ailahdellut, mikä johtunee siitä, että se on vielä keskentekonen. Viime aikoina Langen’s Cza Cza on halutusti pyöristynyt, ja se on tauluaan parempi hevonen. Tamma meni Forssassa 76-lähdössä 16,8, joten kyllä sen tässä pitäisi riittää. (Olli Lähtinen)


Lähtö 4

1 Callela Irene

oli positiivinen viimeksi ja on saanut makoisan paikan. Voittokaan ei ole mahdottomuus. Tamma on vähän ailahdellut. Talvella se ei mennyt parhaalla tasollaan, mutta hokit taisivat hidastaa. Hevonen on parantanut kun kenkiä on riisuttu. Forssassa jatketaan ilman kenkiä, ja Callela Irene on paikkansa ansiosta tallin parempi sauma Forssassa. Se avaa kovaa, mutta on parhaimmillaan, kun pääsee iskemään sopivasta selästä lyhyellä kirillä. Ei keuloja kuitenkaan kaikille voi antaa. (Olli Lähtinen)


2 Pennsylvania laukkasi viimeksi ensimmäisen kurvin loppuun, kun Mika (Forss) alkoi sovittaa sitä parijonoon. Paikka on hyvä, sillä tuosta luulisi saavan tasaisen juoksun. Mika sanoi Vermossa että hevonen ei ottanut vauhtia. Epäilin jo talvella, ettei vauhti riitä kesäkeleillä. Tosin esimerkiksi Porissa tamma kiri kovaa takaa. Kotona ei ole ollut ongelmia. Pennsylvania jää varmaan kesäksi tauolle, jollei se riitä tässä. (Tapio Mäki-Tulokas)


Vihjeet: (julkaistu keskiviikkona)


Lähtö 1

A – 9, 3 B – 2, 1, 6, 7, 4, 11 C – 5, 8, 12, 10

SUOSIKIT: 9 Grainfield Adele tulee Tapio Mäki-Tulokkaan laatutallista ja on päivän avauslähdön suosikki, vaikka sen kapasiteetti on vielä hämärän peitossa. Uran avauksessaan tamma laukkasi ratkaisevasta alussa, ja Mika Forss ajeli jatkossa hevosella hiitin. Valmentajan mukaan tamma voi pystyä 18-alitukseen, mikä riittää kaiken järjen mukaan ihan kärkeen. 3 Ranch Pronto teki Mikkelissä lupaavan suorituksen ja nousee ykköshaastajaksi. Ruuna laukkasi alussa ja tippui 5. ulos. Se lähti loppulenkillä kirikaistoille ja puursi vahvasti kolmanneksi. Loput 1900 sujuivat 17,3-vauhtia.

HAASTAJAT: 2 Speedy Glide on oleellisesti tauluaan vaarallisempi ja voisi olla maksava ideahevonen tähän lähtöön. Ori laukkasi tuoreimmassa kisassaan alussa pahoin. Loput 1900 hevonen pisteli 17,6, josta ensimmäisen lenkin 16,3-kyydillä. 1 Starlet Cloud on paikannut viime kisoissaan alkulaukat positiivisesti ja voi vauhtiensa puolesta parantaa ennätystään.


Lähtö 2

A – 6 B – 7, 12, 11, 2, 4, 5, 1, 8 C – 9, 5, 10

SUOSIKIT: 6 Celene Von Benz on tähän seuraan oikein kyvykäs menijä ja olkoon suosikki, vaikka nykykunnosta ei ole varmuutta. Nopea ja kehittyvä tamma päässee kuitenkin suhteellisen suosiollisesti keulapaikalle, jolta voisi vetää hyvänä päivänään maaliin asti. Esimerkiksi viimeisin voitto tuli heikkotasoisessa 65-lähdössä johtopaikalta.

HAASTAJAT: 7 Gincane voi jäädä tässä liian vähän pelatuksi. Kyseessä on voittosummaansa nähden oikein pystyvä menijä, joka kuitenkin ailahtelee jonkin verran. Lisäksi ruuna tuntuu isokokoisena hevosena menijältä, jolla on parhaat vuodet vasta edessään. Viimeksi Gincane osallistui Pilvenmäki Specialin karsintaan. Se oli viimeisellä takasuoralla huonossa selässä 3. sisällä ja tuli Tomacin voittaessa tilaa saatuaan tasaisesti. 12 Black Ice Boost on paljon tauluaan paremmassa kunnossa, mutta alkuasemat ovat surkeat. Viime kisassaan ruuna jäi kiihdytyksessä 5. sisälle, josta kiri loput 400 positiivisesti 12,1-vauhdilla. Vetävissä selissä Sanna Kiisken suojatti voi nousta ihan kärkeen. 11 Jackson olisi nopea avaaja, jolle takarivin paikka on suuri miinus. Hyvänä päivänään ruuna pystyy koviin suorituksiin, mutta iskukyky on arvoitus eikä kiertely ole sen mielipuuhaa. 2 Black Sleight taas on tasavahva junnaaja, jota lähtöpaikka suosii.

Juoksunkulku: 6 Celene Von Bentz ampuu keulaan, ja Jarmo Saarela ajaa 7 Gincanen sen rinnalle.


Lähtö 3

A – 9, 11 B – 2, 7, 4, 12, 8, 3, 5, 1, 10, 6

SUOSIKIT: 9 Wild One taipui viimeksi ylivauhtisessa kisassa toiselta ilman selkää, mutta teki kuitenkin uuden ennätyksen ja muutoinkin mukavan suorituksen. Nyt vastus vaikuttaa varsin sopivalta ja vahvan sorttiselle tammalle on luvassa tasaisen juoksu. 11 Langen’s Cza Cza juoksi toissa starttinsa 76-lähdössä ja teki varsin positiivisen suorituksen. Tamma matkasi reipasvauhtisessa kisassa joukon hännille ja pisteli positiivisesti perille.

HAASTAJAT: 2 Citpress Li oli viimeksi ehkä parempi kuin koskaan aikaisemmin. Tamma ravasi 5. sisällä – 4. ulkona ja kohosi viimeisen takasuoran lopussa kiriin kolmannelle. Se pisteli kiripuolikkaan lupaavasti 14,8-tahdilla. 7 Scream Carambola esitti Porissa 4. sisältä sijoitustaan paremman lopun. Ori ei ole mikään taisteli, mutta se voi saada nopeudellaan hyvän juoksun kärjessä tai sen lähellä. Kaikkiaan lähtö on äärimmäisen vaikea ja avoin.

Juoksunkulku: Vaikea arvioida, mutta yksi skenaario on, että 3 Catrin Del Oro luovuttaa vetovastuun 7 Scream Carambolalle.


Lähtö 4

A – 4, 2 B – 1, 12, 8, 3, 5, 7, 6, 11 C – 9, 10

SUOSIKIT: 4 Kingfisher Fellow’lla on nyt voittopaikka, vaikka sen nykykunnosta ei ole varmuutta. Ori teki viime kaudella muutaman oikein hyvän esityksen ja kilpaili monesti kovissakin lähdöissä. Tässä viisivuotias voisi päästä helposti mielipaikalleen keulaan. Viime kisaan ei tarvitse kiinnittää huomiota, sillä hevonen juoksi sen ääriolosuhteissa. 2 Pennsylvanian tämän hetkinen iskukyky on niin ikään arvoitus, mutta lähtöpaikka on tasaiselle avaajalle loistava. Tamma ei jätä leikkiä ensimmäisenä kesken, mutta toisaalta sen nopeus ei riitä parhaille.

HAASTAJAT: 1 Callela Irene ei ole mikään voittokone, mutta sillä on makoisista asemista loistavat saumat totosijoille. Viimeksi kuusivuotias sai nappijuoksun toisessa ulkona ja peri sekavassa lähdössä sijoituksia muiden laukkojen ansiosta. 12 Milou Farming ei olisi hyvänä päivänään ihan ulkona, vaikka asemat ovat yönmustat. Turussa tamma laukkasi jo ennen lähtölinjaa ja jäi paljon. Se taittoi matkaa 4. ulkona, josta laukkasi viimeisellä takasuoralla uudelleen. Milou Farming pisteli viimeiset loput 2200 metriä 16,8x. 8 Power Age on vielä jonkin verran kääntämätön kortti. Ruuna voitti viime kisansa matkustettuaan raskaassa kelissä kaukana kärjestä. Sen jälkeen hevonen on ollut poissa.

Juoksunkulku: 1 Callela Irene kelputtaa 4 Kingfisher Fellow’n selän eteensä. 2 Pennsylvania jää vetämään toisen radan jonoa.


Lähtö 5

A – 1, 4 B – 3, 2, 12, 10, 6 C – 5, 7, 8, 9

SUOSIKIT: 1 Baron De Rive on yksi lounasravien kiinnostavimmista ideahevosista, sillä nousukuntoinen ruuna päässee nyt mielipaikalleen keulaan, jolta on ollut oleellisesti muita juoksupaikkoja parempi. Turussa vauhtikestävä menijä kohosi 4. ulkoa viimeisellä takasuoralla kolmannelle ja polki Playboy Salan voittaessa viimeiset 700 kiertäen 14,0-kyydillä. 4 Not So Easy Blue on parantanut huimasti uusista käsistä. Ruuna mielisi niin ikään kärkipaikalle, jolta oli esimerkiksi viimeksi oikein urhea. Mika Forssin ajokki jäi 10,5-avauksessa painamaan ohjille ja kesti siitä huolimatta hienosti kaksariin.

HAASTAJAT: 3 Spes Patriae ei ole hirveän hanakka voittamaan, mutta kunto on suorastaan loistava. Tuoreimmassa kisassaan se oli sinnikäs juostuaan pitkällä matkalla valtaosan toista rataa – välillä vielä ilman selkää. Pikkuruunalla on loistava mahdollisuus troikkasijoille, jos se saa hyvän selkäjuoksun kärjen lähellä. 2 Alert Kemp on keitetty kovissa liemissä. Tamma huippuvire on kuitenkin ollut pitkään kateissa eikä menestystä ole hirveästi tullut. 12 Pasi Von Bentz taitaa olla lähdön kyvykkäin hevonen, mutta sen suoritustaso on ailahdellut paljon ja ori tulee taas tauolta. Esimerkiksi viime kauden toisessa kisassa hevonen kiersi 15,8-ajalla keskipitkän matkan voittoon, vaikka keikkui ison osan matkasta kovassa lähdössä ulkoradoilla.

Juoksunkulku: 1 Baron De Rive torjuu kovassa kiihdytyksessä 4 Not So Easy Bluen. Paikkojen löydyttyä vauhti rauhoittuu tuntuvasti.


T4, pieni systeemi

I 6 Celene Von Benzt

II 9, 11

III 4, 2, 1, 12, 8

IV 1, 4

20 riviä 0,40 euron panoksella = 8,00 euroa


T4, suuri systeemi

I 6, 7, 12, 11

II 9, 11, 2, 7, 4, 12, 8

III 4, 2, 1, 12, 8

IV 1, 4

280 riviä 0,20 euron panoksella = 56,00 euroa


DUO

4 – 1 30%

2 – 1 25%

1 – 1 15%

12 – 1 15%

8 – 1 15%


TROIKKA, lähtö 5

I 1, 4

II 1, 4, 3, 2, 12, 10

III 1, 4, 3, 2, 12, 10

40 yhdistelmää 0,50 euron panoksella = 20,00 euroa


Parhaat pelikohteet:

***Baron De Rive (L5)

**Wild One (L3)

**Kingfisher Fellow (L4)

*Gincane (L2)

*Speedy Glide (L1)


Vihjeet laati: Iivari Ingves