su 19.11. Forssa, Toto4-ravit vihjeet

Iivari Ingvesin kokoamat tallikommentit ja vihjeet sunnuntaina 19.11. ravattaviin Pilvenmäen Kiekko Jäähän raveihin.

VIHJEITÄ SUNNUNTAIRAVEIHIN 19.11

Valmentaja- ja ohjastajakommentteja:


Lähtö 4
10 Grainfield Fanny kiri viimeksi helposti kärkeen. Sen piti juosta Teivon perutuissa raveissa, mutta tuli sen jälkeen kipeäksi. En osaa ihan täysin sanoa kilpailuvireestä, kun starttiväliä on kertynyt. Luultavasti tammalla ajetaan takaa ja koitetaan lopussa, mihin ehditään. (Tapio Mäki-Tulokas)

Lähtö 6
2 Deanna Boko on luokaltaan hyvä hevonen, mutta viimeinen kaarre on tuottanut sille ongelmia, ja siinä on varmaan taas laukanvaara. Tamman treeniohjelmaan on hiittien lisäksi otettu ratsastusta pari kertaa viikossa. On jännä nähdä, miten hevonen tämän muutoksen jälkeen suorittaa. (Miia Myllymäki)

Lähtö 7
11 Good Dynamite ei ole luonnollisesti parhaimmillaan pitkältä tauolta. Se sai olla kesän kovien kisojen jälkeen helpommalla. Hevosta on treenattu täysipainoisesti taas kuukauden verran. Orilla on varsasta asti pieniä ongelmia tiettyjen paikkojen kanssa, ja niitä on tässä välissä taas hoideltu. Good Dynamite kilpailee normaalia sopivammassa lähdössä. Tauolta olisi kuitenkin mukavampi ajella selistä. Ori kilpailee kengät jalassa ja normikärryillä. (Tapio Mäki-Tulokas)

Lähtö 8
7 Pehveri tuli talliini reilu kolme kuukautta sitten. Kävin hakemassa hevosen Terho Rautiaiselta, ja se tuli ihan hyvässä kunnossa. Terveydentila on mielestäni hyvä, enkä tiedä, minkä takia startteja on ajettu noin harvakseltaan. Ori on ollut asiallisen tuntuinen harjoituksissa, mutta sitä on treenattu rauhallisesti. Lähinnä ollaan opiskeltu volttilähtöä, jossa Pehveri ei ole aina meinannut täysillä pelittää. Hevonen on ihan ok kunnossa. Kovimmillaan on ajettu harjoitusraveissa 31:tä läpi. Kovin lopetus on ollut 26:ta. Pehveri on lähtötohinoissa vähän hätäinen, mutta itse haluaisin mielummin antaa selkäjuoksun. Orin pitäisi pystyvä 30-alitukseen. Ykkösjuttu olisi, että hevonen tulisi hyvin maaliin, kun loppu on ollut välillä tervanjuontia. (Kimmo Keskinen)

Vihjeet: (julkaistu torstaina)

Lähtö 1
A – 3 B – 8, 7, 5, 4, 6 C – 1, 2
SUOSIKKI: Päivän ensimmäisessä lähdössä on mukana ihan kelvollisia aloittelijoita. 3 Pontius Pilate avasi Suomessa hienolla esityksellä ja erottuu suosikiksi. Ori latasi Lahden 13,0-avauksessa kärkipaikalle, jonka luovutti kuitenkin ensimmäisellä takasuoralla pois. Se nousi loppukurvissa ulkoradoille ja spurttasi pirteästi voittoon. Orilla on hyvä sauma keulajuoksuun, mutta se pystyy kyllä voittamaan muualtakin.
HAASTAJAT: 8 Mic Man on huimasti tauluaan vaarallisempi ja suosikille paha uhka jo kiihdytyksessä. Forssassa Jorma Luhangon suojatti ravasi johtavan kannassa, mutta laukkasi maalisuoralla kakkosen lähtiessään ohitusyritykseen. 7 Ghiotti vaikuttaa ihan vauhdikkaalta menijältä, jolla on potentiaalia pitkälle, kun palaset loksahtavat kohdilleen. Porissa ori sai tasaisen juoksun ja tuli ihan juosten perille, mutta haki etenkin kaarteissa raviaan. 5 Oxhouse Forty-Four voitti Turussa heppoisen lähdön toiselta ilman selkää. Ruunalla on potentiaalia parantaa ennätystään selvästi.

Lähtö 2
A – 2, 10 B – 8, 9, 5, 1, 4, 3, 6, 2
SUOSIKIT: Toisen lähdön kohdalla välistartit on vielä tärkeä syytä seurata ennen lopullisia pelipäätöksiä. 2 R.R. Kivaro nostetaan niukaksi suosikiksi, vaikka sen kohdalla tauluun saattaa hyvinkin kirjaimia. Ori vaikuttaa pystyvältä, mutta epävarmalta hevoselta. Kokeessa viimeinen kierros sujui 34,1-tahdilla. 10 Tanhuan Salama palasi Kuopioon lähes vuoden tauolta ja oli positiivinen, vaikkei saanut mitään otetta kärjestä. Ruuna vaihtoi 3. sisältä viimeisellä takasuoralla toiselle. Se kellotutti kirilenkin 33,7-vauhtia ja varmasti petraa startti alla.
HAASTAJAT: 8 Viulan Julius on vasta viisivuotias hevonen, joka voi petrata nopeasti isoin askelin. 9 Villiäinen puurtaa usein mukavasti maaliin asti, mutta sähäkkyyttä saisi olla enemmänkin. 5 Piettolan Elma kokee mielenkiintoisen kuskinvaihdoksen.

Lähtö 3
A – 6, 2 B – 5, 1, 8, 12, 3, 9, 13, 10 C – 14, 7, 11, 4
SUOSIKKI: Kolmannessa lähdössä suosikit ovat epävarmuutensa takia haavoittuvaisia. 6 Ziggy Highness laukkasi Porissa ensimmäiseen kaarteeseen ja jäi tosi kauas kulisseihin. Sanna Kiisken valmennettava tuli hylätyksi, mutta pisteli takajoukoissa loput 1300 metriä 18,2-vauhtia. 2 Bomba on nollasarjoihin oikein vauhdikas peli, mutta ehjä juoksu on kiven alla. Tuoreimmassa kisassaan viisivuotias kiersi ensimmäisen kurvin laukan jälkeen kolmatta toiselle ilman selkää. Välikilometri ennen toista laukkaa sujui 16,7-kyytiä.
HAASTAJAT: 5 Pastor Peace pystyy oleellisesti ennätystään kovempaan noteeraukseen. Porissa viisivuotias kompuroi alussa laukalla ja tippui 5. ulos. Se kohosi viimeisellä takasuoralla kolmannelle ja riitti heikossa lähdössä vielä viidenneksi. Loppulenkki oli 18,6-vauhtinen. 1 Patman on kaikkiaan aikamoinen arvoitus, mutta se ei häpeä näissä lähdöissä vauhdeiltaan.

Lähtö 4
A – 2, 10 B – 3, 1, 4, 8, 9 C – 6, 5, 7
SUOSIKIT: Toto4-pelin avauskohde on varsin vaikeasti arvioitava koitos, sillä mukana on monta hevosta, joiden kohdalla ilmoilla on kysymysmerkkejä. 2 Rock On Roof valikoidaan lopulta suosikiksi, sillä kunto ja lähtöpaikka puoltavat kärkisijaa. Ruuna on ollut kaikissa viime kisoissaan positiivinen. Toissa kerralla hevonen jäi hyvännäköisenä pussiin. Viimeksi Going Kronoksen poika taittoi ylivauhtisessa kisassa matkaa 5. ulkona ja tuli All Ready Matchin voittaessa positiivisesti maaliin asti. 10 Grainfield Fanny ei ole varsinainen voittokone, mutta kelvollinen rahankerääjä kumminkin. Forssassa tamma pääsi pitkästä aikaa voiton makuun spurtattuaan sisäradalta pirteästi. Viisivuotias on sen jälkeen käynyt kipeänä. Ratkaisut jätettäneen taas loppukirin varaan, koska Grainfield Fannyn vahvuus ei ole oman juoksun tekeminen.
HAASTAJAT: 3 Hazelhen Hermes on kyvyiltään ehdottomasti riittävä menijä, mutta kookas ja peruslaiska menijä ei varmasti ole pitkän tauon jälkeen parhaimmillaan. Ei ruunaa silti uskalla tuomitakkaan. 1 Bonehill’s Glide olisi kunnossa olleessaan hyvä tekijä tähän lähtöön, mutta viime kisat eivät ole uhkuneet huippuiskua, vaikka se viimeksi pussiin jäikin. Välillä ruuna avaa ihan liukkaasti, mutta viime aikoina lähtönopeutta ei ole juurikaan nähty, joten pussitusriski on olemassa. 4 Life Of Rose olisi tähän lähtöön huippupelikohde, ellei kenkäpakko olisi astunut voimaan. Tamma jäänee joka tapauksessa pelillisesti edulliseksi hevoseksi. Teivossa vauhdinjako oli pahasti vastaan hännillä juosseelle menijälle, mutta se esiintyi sijoitustaan paremmin ja pisteli viimeiset 600 13,5-vauhtia.
Juoksunkulku: Vaikeasti arvioitava kiihdytys. 1 Bonehill’s Glide ei ole viime aikoina avannut normaalisti ja 2 Rock On Roof on välillä taas laukannut lähtöön. 4 Life Of Rose lähtee reippaasti, mutta kengät jalassa ei niin vikkelästi kuin avojaloin. Joku edellisestä kolmikosta lienee ainakin lopullinen keulahevonen.

Lähtö 5
A – 6, 7, 4 B – 3, 1, 5, 10, 13, 11, 2 C – 9, 12, 16, 15, 14, 8
SUOSIKIT: Suomenhevosten alasarjassa yllätyksen mahdollisuutta ei voi poissulkea, sillä laukkoja nähtäneen paljon. 6 Hovin Turbo on kiusallinen pelattava, sillä vauhtia ja kapasiteettia olisi mukavasti, mutta se laukkailee välillä omia aikojaan. Niin kävi viimeksikin, kun tamma sai vetää 65-lähdössä keulassa mieleistään vauhtia. Se kuitenkin otti viimeisellä takasuoralla voimissaan laukan. 7 Pelipiste on vahva jyrä, joka ei mittaa lisämetrejä. Viimeksi ruuna tosin vähän himmasi maalisuoralla, kun oli rymistellyt aikaisessa vaiheessa ulkoratoja pitkin kärkeen. Kuraisella radalla saattoi olla merkitystä suoritukseen. 4 Kasturo vaikuttaa kehityskykyiseltä menijältä, vaikka aloitti uransa vasta seitsemän vuotiaana. Viimeksi ruuna eteni nopeasti johtopaikalle ja hallitsi helposti. Kasturo voi parantaa ennätystään, vaikka valmentaja palaa rattaille.
HAASTAJAT: 3 H.V. Tokka on vauhdikas menijä, jolla on ehjällä juoksulla rahkeita pitkälle. Koelähdön tulos tuli laukan kanssa ja ilman kiriapua. 1 Kosto otti ennen pitkää taukoa kaksi tyylikästä voittoa. Vaatimustaso nousee tähän lähtöön selvästi, mutta toisaalta kehitystä on voinut tapahtua paussin aikana selvästi.

Lähtö 6
A – 10 B – 2, 4, 5, 3, 9 C – 1, 8, 7
SUOSIKKI: Pilvenmäen ravinaisten mestaruusajosta poimitaan 10 Ginelli vaikean Toto4-kierroksen varmaksi. Orilla on tähän kisaan enemmän kuin riittävä moottori, ja pieni lähtö suosii väkivahvaa hevosta. Toissa kisassa nelivuotias voitti varmasti koko matkan johdon jälkeen. Tuoreimmassa lähdössä ori taas laukkasi loppukurvin noususta ja menetti sijoituksen ihan kärjessä. Ginellillä pystyy tekemään ratkaisuja matkallakin, mutta se noussee viimeistään maalisuoralla voittomatsiin.
HAASTAJAT: 2 Deanna Boko on suorastaan harmittava veikattava, kun lahjoja olisi, mutta onnistumisia ei meinaa tulla sitten millään. Tamma on useasti laukannut loppukurviin menestystään. Tauolta palaavan hevosen olisi hyvä päästä juoksemaan sisärataa. 4 Carmalt Mustang tekee peruspositiivista jälkeä ja pystyy juoksun onnistuessa totomatsiin. Seinäjoen startissa nelivuotias juoksi 5. sisältä kaukana kärjestä. Se nousi viimeisellä takasuoralla toiselle ja tuli heikohkossa lähdössä kelvollisesti. 5 First Overtimen kunto ei ole ainakaan laskussa, ja se voi ylisarjassakin olla kärkihevosia. 3 Tyrone Power on tauluaan parempi menijä.
Juoksunkulku: 2 Deanna Boko avaa keulaan, josta sillä myös ajetaan.

Lähtö 7
A – 11, 5, 10, 9 B – 1, 4, 3, 6, 8 C – 7, 2
SUOSIKIT: 11 Good Dynamite valikoidaan pitkältä tauoltakin pitkin hampain suosikiksi, sillä lähtö on hurjasti normaalia sopivampi. Ori ei tosin ole sen kaltainen hevonen, joka olisi suoraan tauolta parhaimmillaan, sillä se tunnetaan laiskansitkeänä menijänä. Good Dynamitella ajettaneen nyt selkäjuoksu, mutta pitkällä loppusuoralla Suur-Hollolan neljänneksi kesällä venynyt menijä noussee korkealle. 5 Anastacia Trot on edellisen tavoin vähän nahkea, mutta sitkeä kilpailija. Tamma on nyt ihan kelvollisessa kunnossa, ja se pääsee matkaan pahimpia vastustajiaan paremmalta paikalta. Timo Korvenheimon suojatti ei ole mikään raketti alussa, mutta voisi päästä nyt etenemään johtopaikalle. Vermossa se tuli viimeiset 700 12,5-vauhtia, vaikkei saanut mitään otetta kärjestä. 10 Tomorrowland on oleellisesti tauluaan paremmassa kunnossa. Kouvolan 76-lähdössä se virui 4. ulkona huonoissa selissä ja tuli sijoitustaan paremmin maaliin asti. Paula Stenbergin suojatti on tottunut muiden suosikkien tavoin kisaamaan paljon kovemmissa lähdöissä. Jotain suosikkinelikon tasaisuudesta kertoo se, että 9 Sahara B Boyn voisi yhtä hyvin valita lähdön kärkirankkaukseksi. Käpylä Gp:ssä se virui koko ajan hännillä, mutta kauttaaltaan suoritukset ovat olleet positiivisia. Esimerksiksi Teivossa Hanna-Maria Pekkalan silmäterä esiintyi Dreambow’n voittaessa toiselta ilman selkää sitkeästi.
HAASTAJAT: 1 Asante jäi viimeksi 3. sisälle pussiin, mutta on muuten ollut kovin vaisu. Ruunan menestymismahdollisuuksia ei sovi kuitenkaan nyt tuomita, sillä nousukuntoinen menijä juoksee nyt mielipaikallaan keulassa tai johtavan takana. 4 Zatopek Hoss on aloittanut Riina Rekilältä vaisuilla suorituksilla.
Juoksunkulku: 1 Asante on alkumetreillä nopein, mutta sille saattaa kelvata 5 Anastacia Trotin selkä.

Lähtö 8
A – 7 B – 2, 6, 4, 1 C – 3, 5
SUOSIKKI: 7 Pehveri on sen verran kyvykäs ja voitokas menijä, että se on helppo valita tauosta ja tallinvaihdosta huolimatta ainoaksi A-hevoseksi. Varsin isokokoinen menijä on tehnyt Forssan harjoitusraveissa näyttäviä lopetuksia. Aikaisempi alisuorittaminen luonnollisesti mietityttää, mutta Siporin pojan perustaso on tähän lähtöön ylivertainen.
HAASTAJAT: 2 Kukkarosuon Iita on perussitkeä puurtaja, muttei kovinkaan hanakka voittamaan. Vire on nyt oikein hyvällä mallilla. Tamma sai viimeksi kovassa lähdössä etusuoralla kuolemanpaikalle Juiserin selän eteensä ja punnersi ihan asiallisesti maaliin asti. 6 Mistersuomi on sentään löytänyt otteisiinsa jonkinlaisen suoritusvarmuuden ja laukkaakin nykyään aikaisempaa harvemmin. Pieni lähtö on tasapaksulle punnertajalle iso etu. 4 Rankkkari taipui viimeksi paljon tätä kovemmassa lähdössä raskaan juoksun jälkeen. Ruuna on omimmillaan tarkalla selkäjuoksulla.

Lähtö 9
A – 12 B – 2, 1, 10, 7, 4, 9, 3, 8, 6 C – 11
SUOSIKKI: Toinen troikkalähtö on varsin heikkotasoinen koitos ja muutenkin aikamoinen murheenkryyni pelattavaksi. Normaalisti lyhyeen ryhmään ei saa mitenkään suosikkia radalta 12, mutta nyt tehdään siihenkin poikkeus. 12 Callela Elmo on yksinkertaisesti niin paljon vastustajiaan parempi hevonen, että se kiertää normaalisuoritukselta näistäkin asemista kärkimatsiin. Ruunalla on ollut paljon epäonnea ja tuntuu aikamoiselta ihmeeltä, että sen voittosumma on vieläkin alle 6000 euroa. Nelivuotias esiintyi kesällä positiivisesti ikäluokkalähdössäkin. Porin lauantainen välistartti kannattaa vielä tarkistaa ennen pelipäätöksiä.
HAASTAJAT: 2 Model Moon ei esittänyt viimeksi 4. sisältä oikein minkäänlaista kiriä, mutta kuuluu makoisista asemista siitä huolimatta pelihevosiin. Toissa kerralla tamma juoksi ensin keulassa, mutta jatkoi johtavan takana. Se seurasi Erna’s Kingin voittamassa keskipitkän matkan lähdössä kelvollisesti kolmanneksi. 1 Mr North Gate on tähän lähtöön ihan hyvä menijä, joten se huomioidaan makoisista asemista aikaisin. Ruunaa teki ennen pientä paussia All Ready Matchin voittamassa kisassa 5. ulkoa asiallisen kirin. Atte Alitalon suojatti ei ole vielä koskaan voittanut, mutta ainakin totosijaan on nyt hyvä sauma. 10 Don Geronimo taipui viimeksi kurakelissä toiselta ilman selkää, mutta lähtö on nyt kevyempi ja luvassa paremmin sopiva selkäjuoksu.

Lähtö 10
A – 9 B – 1, 3, 5, 4, 2, 11, 12, 6, 10 C – 8, 7
SUOSIKKI: 9 Forest Maid nostetaan päätöslähdön ykköshevoseksi, vaikka sen onnistumisesta ei ole omalaatuisuuden takia varmuutta. Tammalla on näihin sarjoihin hyvä vauhti ja moottori, mutta etenkin kaarteissa se kärsii pahoja ongelmia. Porissa Tuija Aron valmennettava kiri aivan ulkoa pirteästi kaksariin. Forssassa kiriluukkua ei taas löytynyt lainkaan. Forest Maid pystyy nousemaan pitkällä loppusuoralla kärkikahinoihin, kunhan pääsee sinne asti ravia.
HAASTAJAT: 1 Viva La Vida tulee olemaan paljon pelattu, mutta siihen tarvitsee suhtautua jonkinlaisella varauksella, koska hevonen juoksee nyt kengät jalassa. Lähtökohtaisesti se on iso miinus, mutta toisaalta tamma teki Forssan lounasraveissa positiivisen suorituksen kengilläkin. Porissa Viva La Vida oli ihan sitkeä toiselta ilman selkää. Tamma ei ole ensimetreillä nopeimpia, joten pussitusriski on olemassa. 3 La Conte on mukavassa kunnossa ja omaa hyvät saumat menestyä, kunhan välttää juoksupaikan toisella ilman selkää. Tuoreimmassa kisassa Sari Vainionpää suojatti seurasi johtavan takaa ihan kelvollisesti. 5 See His Glory on vähän epätasainen suorittaja, mutta kokee nyt mielenkiintoisen ohjastajanparannuksen. Lisäksi se on juossut kovemmissakin lähdöissä.
Juoksunkulku: 2 Hunny Bunny on ensiaskelilla liukkain, mutta virtavalla tammalla luovutettaneen keulat pois.

T4, pieni systeemi
I 2, 10, 3, 1, 4, 8
II 6 Hovin Turbo
III 10 Ginelli
IV 11, 5, 10, 9
24 riviä 0,20 euron panoksella = 4,80 euroa

T4, suuri systeemi
I 2, 10, 3, 1, 4, 8
II 6, 7, 4, 3, 1
III 10, 2
IV 11, 5, 10, 9, 1
300 riviä 0,20 euron panoksella = 60,00 euroa

DUO, lähdöt 6&7
10 – 11 25%
10 – 5 25%
10 – 10 20%
10 – 9 20%
10 – 1 10%

TROIKKA, lähtö 7
I 11, 5, 10, 9, 1
II 11, 5, 10, 9, 1
III 11, 5, 10, 9, 1
60 yhdistelmää 0,50 euron panoksella = 30,00 euroa

TROIKKA, lähtö 9
I 12 Callela Elmo
II 2, 1, 10, 7, 4, 9, 3, 8, 6
III 2, 1, 10, 7, 4, 9, 3, 8, 6
72 yhdistelmää 0,50 euron panoksella = 36,00 euroa

Parhaat pelikohteet:
***Ziggy Highess (L3)
**Life Of Rose (L4)
**Callela Elmo (L9)
**Ginelli (L6)
**Mic Man (L1)
*Forest Maid (L10)

Vihjeet laati: Iivari Ingves