Kajaanin lounasravien tulokset 15.7.2016

Aurinkoisessa säässä mailin matkan voiton vei Svadilfari uudella ennätyksellään 13,4 aly.

Kajaani LÄHTÖ 1

PRINCESS DORIS: Piti sisältä keulat ja rauhoitti jatkossa tahtia. Kesti niukkaan voittoon rinnalle kirinyttä vastaan. OK+
ATOMIC STAR: Laukkasi lähtöön ja käänteli sisäkentän puolelle.
AMIRAAL VICTOR: Nousi 3. sisältä toiseen ulos 700 ennen maalia, mutta otti pian laukan. Lopetti kärjestä jääneenä asiallisesti. OK
HILARIOUS HANGOVER: Nousi johtavan takaa maalisuoralla vapaalle ja kiri terävästi voittajan rinnalle. Oli hieman maalin jälkeen edellä. OK+
WORU WINGS: Sai tulla 5. sisältä maksimaalisesti sisäkautta ja nappasi rahasijan. OK
GUSTEN GOLD Taipui 3. ulkoa kun vauhti kiihtyi viimeisellä takasuoralla. <
CLAYCAPE BOOST: Nousi 4. sisältä kiripuolikkaan alkaessa toiseen ulos. Kiri maalisuoran ulkokautta kärkiparin tahtia ja nousi totoon. OK+
BLENDID MAY: Lähti hyvin, mutta otti sata juostuna laukan. Jatkoi kolmannen kautta kuolemanpaikalle ja taipui maalisuoralla hieman. Ei moitteita. OK
MYTHICAL LEGACY: Seuraili 6. sisältä riittämättä kärkipään vauhtiin. <
BELLAMIA: Laukkasi 1. kurvissa hieman ahtaassa paikassa pitkäksi.
PARK'S COLOMBO: Laukkasi 2. ulkoa 700 jäljellä ja menetti pelin. Ravissa oli sanomista.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
11 Princess DorisJukka-Pekka Kauhanen2140:118,0a5002,36
24 Hilarious HangoverMauri Jaara2140:418,0a2504,48
37 Claycape BoostSanttu Raitala2140:718,6a15011,98
45 Woru WingsJanne Karppinen2140:519,0a10030,41
58 Blendid MayJussi Kivijärvi2140:819,4ax508,43
63 Amiraal VictorIikka Nurmonen2140:319,9ax507,96
711 Park's ColomboTuomas Pakkanen2140:1120,1ax 45,22
89 Mythical LegacyKimmo Kehusmaa2140:920,3a 93,71
96 Gusten GoldJanne Lukkari2140:621,0a 33,56
hpl2 Atomic StarJuha Riekkinen2140:2-a 40,62
hpl10 BellamiaMarkus Pulkkinen2140:10-a 11,94

Väliajat: 15.5/Princess Doris, 19.0, 19.5, 15.0



Kajaani LÄHTÖ 2

JUST FOR ME: Tippui kiihdytyksesä viimeiseksi ja otti paikan 4. ulkoa. Nousi kiriin 700 jäljellä ja eteni hyvin, mutta laukkasi loppukurvin alussa. Lopetti vielä hyvin kolmanneksi. OK+
MINTO'S BLACK GUN: Jäi 3. sisälle lopulta päätössatasen alkuun asti pussiin. Lopetti vielä asiallisesti, mutta matka loppui kesken. OK
RAIL FACE: Eteni kuolemanpaikalta keulaan maalisuoran alussa ja piti varmaan voittoon. OK+
SILBERN OLIVER: Avasi johtoon ja sai rauhoittaa tahtia hieman. Luovutti maalisuoralla täysin. <
GLORIOUS STAR: Lähti tulisesti, mutta laukkasi suoran päässä matkalla kohti keulaa. Jatkoi 4. sisällä ja kiri lopussa ulkokautta rahoille. OK+
DEE COMET: Lähti hyvin ja pääsi johtavan taakse. Alkoi taipui viimeisen takasuoran lopussa ja jäi päätössatasella tekniseen pussiin. OK-
RENEE JOURNEY: Jäi auton takaa porukan perälle, mutta pääsi lopulta sujuvasti 2. ulos. Nousi kiriin 500 jäljellä ja eteni voittajan tuntumaan. OK
PRAYER'S AFFAIR: Taipui 3. ulkoa kiripuolikkaalla ja sinnitteli lopun muiden taipuneiden tahtia. OK-


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
13 Rail FaceMartti Pellikka2140:318,2a5008,14
27 Renee JourneyMauri Jaara2140:718,4a2501,74
31 Just For MeTuomas Pakkanen2140:119,0ax1503,84
45 Glorious StarJukka-Pekka Kauhanen2140:519,2ax10015,85
52 Minto's Black GunAsko Piirainen2140:219,5a 47,99
68 Prayer's AffairSanttu Raitala2140:819,5a 29,58
76 Dee CometJussi Kivijärvi2140:619,8a 55,42
84 Silbern OliverIikka Nurmonen2140:419,9a 12,00

Väliajat: 15.0/Silbern Oliver, 18.5, 17.0, 19.0



Kajaani LÄHTÖ 3

LITTLE DONNIE: Nousi sisäradalta 3. ulos 1500 ennen maalia. Lähti kolmannelle kiripuolikkaan alkaessa, oli hetken aikaa pussissa ja eteni päätössatasella totoon. OK
SALAMA STAR: Avasi hyvin ja meni johtavan taakse. Ei saanut lopussa oikeaa kirisaumaa, mutta varaa ei ollut juuri yhtään. OK-
ORSOLINA: Nousi 2. ulkoa kiriin 600 ennen maalia. Eteni kärkeen loppusuoran alussa ja piti kakkoseksi. OK
KUNNAAN EINAR: Juoksi 5. ulkona ja nousi loppukurviin mentäessä 4. ulkoa suoraan neljännelle. Eteni hyvin ja lipui päätössatasella varmaan voittoon. OK+
SHIRAYUKI HIME: Taipui kuolemanpaikalta maalisuoralla, mutta ei luovuttanut kokonaan. OK
JAILHOUSE JACK: Avasi keulaan ja rauhoitti heti tahtia. Taipui maalisuoralla selvästi. >
COCOMIN: Jäi alussa suosiolla hännille ja sai paikan 3. sisältä. Kiri maalisuoran ulkokautta asiallisesti, eikä päässyt käyttämään kaikkia voimiaan. OK
ACTION BOOST: Pudotti 4. ulkoa viimeisen takasuoran alussa 4. sisälle ja taipui kärjen tahdista. <


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
14 Kunnaan EinarKimmo Taipale2140:417,8a50012,48
23 OrsolinaPaavo Sutinen2140:317,9a25024,09
31 Little DonnieHeikki Pellikka2140:118,0a1502,15
47 CocominTuomo Lahtinen2140:718,2a1005,92
55 Shirayuki HimeJukka Siipola2140:518,2a 4,44
66 Jailhouse JackMikko Peitsaho2140:618,4a 21,89
72 Salama StarRaimo Niskanen2140:218,6a 15,12
88 Action BoostPertti Taskinen2140:818,9a 11,64

Väliajat: 15.5/Jailhouse Jack, 18.5, 17.0, 18.0



Kajaani LÄHTÖ 4

HARD ROCK CAFE: Nousi 5. ulkoa selässä kolmannelle 700 jäljellä. Käänteli maalisuoralla vapaalle ja kiri mukaan tasaiseen voittomatsiin. OK+
SPEJSAT B.M.W.: Juoksi 3. sisällä ja etsi kiritiloja maalisuoralle tultaessa. Laukkasi jyrkkään kääntöön 150 jäljellä. Voimia oli tallella.
ABRASAX: Pääsi sisäradalta 2. ulos 1600 ennen maalia. Eteni kirilenkin alussa keulahevosen rinnalle ja taipui maalisuoralla parhaiden vauhdista. OK-
HARMIMOSA TINKER: Laukkasi lähtöön ja tippui 7. ulos. Nousi kiriin 900 jäljellä, muttei pysynyt kärkikolmikon tahdissa päätöspuolikkaalla. Ei moitteita. OK
SOLO SAVOY: Poissa.
E.V. CAPE: Avasi keulaan ja sai avauskierroksen aikana painetta. Menetti paikkansa 800 jäljellä ja taipui taustalle. Laukkasi vielä maalisuoran alussa. <
BOULDER RAIL: Nousi 2. sisältä toiseen ulos 900 ennen maalia. Sai kiritilat maalisuoralla sisäkautta ja eteni kärkikolmikon tuntumaan. OK
E.V. BLUE DREAM: Pakitteli alussa kolmatta pitkin taustalle ja otti paikan 6. ulkoa. Eteni kirivaiheen sisäkautta ja lopetti päätössatasen asiallisesti. OK
AMOUR BOOST: Prässäsi toisella puolikkaalla keulahevosta ja eteni johtoon 800 jäljellä. Taipui maalisuoralla ulos kärkitaistosta. OK
MINTO'S DON JUAN: Nousi 3. ulkoa kiriin kierros ennen maalia. Puski vahvasti perille ja otti tiukassa taistossa niukan voiton. OK+
MISTER BEAN: Lähti 4. ulkoa 1000 ennen maalia voittajan selässä kolmannelle. Jäi lopussa tiukassa matsissa kolmanneksi. OK+
TRUE LEGEND: Taipui 4. sisältä hyvissä ajoin ja oli kirikierroksella keskeytyskuntoinen. <<


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
110 Minto's Don JuanIikka Nurmonen2640:1018,1a5003,93
21 Hard Rock CafeTuomas Pakkanen2640:118,1a25013,13
311 Mister BeanSanttu Raitala2640:1118,2a1502,18
47 Boulder RailJukka-Pekka Kauhanen2640:718,3a10035,42
58 E.V. Blue DreamHenna-Riikka Puolakka2640:818,8a5058,38
69 Amour BoostPertti Taskinen2640:918,9a5012,75
73 AbrasaxJanne Lukkari2640:318,9a 12,99
84 Harmimosa TinkerKimmo Taipale2640:419,0ax 61,93
92 Spejsat B.M.W. (SE)Jere Taulio2640:220,4ax 14,95
106 E.V. CapeHenri Pehkonen2640:620,8ax 11,57
k12 True LegendMauri Jaara2640:12-a 51,83
p5 Solo SavoyKeijo Hakala2640:5-a

Väliajat: 16.5/E.V. Cape, 16.0, 20.0/Amour Boost, 17.5



Kajaani LÄHTÖ 5

GARY SAKNUSSEN: Nousi 3. ulkoa kiriin 400 jäljellä ja kiri hyvällä painolla kolmanneksi. OK+
ALLAN: Laukkasi alussa pitkäksi.
STEEL ROBO: Avasi keulaan ja jatkoi 3. sisällä. Nousi loppukurvissa toiselle ja eteni kärkikolmikon tuntumaan. OK
REZOR: Lähti hyvin ja juoksi lopulta 2. ulkona. Jäi ilman vetoapua 600 jäljellä ja tuli lopun keskijoukoissa vauhtinsa pitäen. OK
REBORN EXCALIBUR: Poissa.
MYSTIFICATION: Avasi kovaa ja eteni kaarteessa keulaan. Jatkoi johtavan takana, kunnes otti laukan 800 jäljellä. Oli jo pienissä vaikeuksissa kovassa vauhdissa.
SOPHIE SAVAGE: Lähti hyvin ja eteni voimalla keulaan 1200 ennen maalia. Sai jatkossa prässiä, jatkoi 2. sisällä päätöspuolikkaalla ja taipui pois kärkitaistosta. OK
SIVORI EFFE: Matkasi 5. ulkoa huonossa selässä ja käänteli loppukurvissa neljännelle saakka. Kiri maalisuoran kovaa ja ehti kakkoseksi. OK+
COKTAIL PALEMA: Laukkasi 1. kurvissa ja menetti mahdollisuutensa.
LIT MANE: Taipui 4. ulkoa hyvissä ajoin, kun vauhti oli kovaa alusta asti. <
SVADILFARI: Eteni 1. kurvin jälkeen kolmannen kautta kuolemanpaikalle ja prässäsi itsensä keulaan 600 jäljellä. Taipui loppua kohti, mutta piti varmaan voittoon. >
ENORMOUS HANGOVER: Poissa.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
111 SvadilfariKeijo Hakala1640:1113,4a5004,91
28 Sivori Effe (IT)Mauri Jaara1640:813,7a2502,50
31 Gary SaknussenIikka Nurmonen1640:113,8a1509,30
43 Steel RoboVille Heiskanen1640:313,9a1009,57
54 Rezor (SE)Mikko Peitsaho1640:414,5a5030,39
67 Sophie SavagePentti Argillander1640:714,5a 5,20
710 Lit ManeTimo Huotari1640:1015,6a 56,56
89 Coktail Palema* (SE)Jukka Kehusmaa1640:918,6ax 28,98
hpl2 AllanPertti Taskinen1640:2-a 75,84
hpl6 MystificationKimmo Taipale1640:6-a 13,91
p5 Reborn Excalibur (SE)Janne Lukkari1640:5-a
p12 Enormous HangoverJussi Räihälä1640:12-a

Väliajat: 11.0/Sophie Savage, 12.5/Svadilfari, 15.5