Kuninkuusravit | 15.11.2019 09:46
Tapahtumakonkari Timo Ristimäki luotsaa myös Seinäjoen Kuninkuusraveja
Raviummikoksi tunnustautuva Timo Ristimäki on suurtapahtumien kova ammattilainen.
Lokakuun puolivälistä alkaen Timo Ristimäellä on ollut työpiste Seinäjoen ravikeskuksen toimistolla. Hänet on palkattu puolipäiväiseksi tuottajaksi Seinäjoen Kuninkuusravit 2020 -tapahtumaan. Toisen puolen viikostaan hän viettää keskustassa Tangomarkkinoiden konttorilla.
”Näin mennään nyt ainakin vuoden loppuun asti. Tavalla tai toisella olen Kuninkuusravien järjestelyissä mukana aina ensi vuoden elokuun loppuun saakka.”
Timo Ristimäellä on kenties lakeuden monipuolisin työkokemus, mitä tapahtumatuotantoon tulee. Hän on ollut järjestämässä urheilutapahtumia, Tangomarkkinoita, Solar Soundia, Provinssirockia, Farmari-messuja, Vauhtiajoja, lentonäytöksiä ja monia muita massatapahtumia. Usein vastuualueena on ollut tapahtumaturvallisuus.
”Seinäjoen Kuninkuusraviorganisaatiossakin minut on nimetty tapahtumanaikaiseksi turvallisuuspäälliköksi. Nyt teen kuitenkin tuotantoon liittyviä asioita.”
Kun Kuninkuusraveihin on aikaa yhdeksän kuukautta, on järjestäjällä työn alla erityisesti suuret linjat.
”Liikennejärjestelyt on iso kokonaisuus, jota nyt yhdessä kaupungin kanssa suunnittelemme. Radan vieressä menee valtatie, mikä aiheuttaa omat haasteensa. Myös tapahtuma-alueen suunnitteleminen on työpöydällä. Kun alueen toisella puolella on rautatie, toisella valtatie ja ympärillä teollisuutta, ei ole mahdollisuutta levittäytyä. Tapahtuman sujuvuus niin liikenteen kuin itse tapahtuman sisällä vaatii huolellista suunnittelua ennalta. On onni järjestää ravit juuri Seinäjoella. Tapahtumakaupunkina täällä osataan nämä hommat. Viranomaisten kanssa kaikki sujuu aina hyvin letkeästi. Silti ollaan tarkkoja ja huolellisia kaikessa.”
Kuninkuusraviorganisaatio on Seinäjoella järjestäytynyt hyvissä ajoin. Timo Ristimäen mukaan isoissa tapahtumissa tiimiytyminen on erittäin tärkeää.
”On huono juttu, jos esimerkiksi radan toiminnanjohtajan harteille kasautuu kaikki vastuu ja tieto. Minä otan osan Jyrin (Saranpää) taakasta ja muu tiimi osansa. Esimerkiksi talkootoiminnan organisoinnista vastaavat tietyt henkilöt, vaikka minullakin on rooli siinä.”
Ristimäki sanoo, että pohjalainen talkoo- eli kökkähenki ei ole vain sanahelinää.
”Olen vaikuttunut siitä, miten innokkaasti alueen hevosseurat ovat mukana. On meidän tehtävä järjestää talkooväelle sopivia tehtäviä. Joillakin on kokemusta jo monista kuninkuusraveista vuosikymmenten varrella. Sitä osaamista pitää hyödyntää. Toki meillä on paljon talkootyötä tarjottavana myös alueen muille urheiluseuroille ja yhdistyksille.”
Kaikkein pyhin on varikkoalue
Timo Ristimäki ei ole hevosmiehiä eikä aktiivisesti ole seurannut raveja urheilulajina. Miten kokemukset rokkifestivaaleista auttavat ravitapahtuman järjestämisessä?
”Kyllä ne auttavat paljonkin. Periaatteessa kyse on samoista elementeistä. Suuri määrä ihmisiä on saatava turvallisesti alueelle ja sieltä pois. Heillä on oltava mahdollisuudet kokea elämys, jota varten he ovat paikalle saapuneet.”
Raviurheilun ammattilaiseksi Ristimäki ei edes yritä, mutta on innokkaana urheilufanina nyt kiinnostunut myös raveista.
”Pitäähän minun jo oman uskottavuuteni vuoksi vähän ymmärtää, mistä on kysymys. Olen tämän työn myötä alkanut käydä raveissa. Ja kävin toki Lahden Kuninkuusraveissa opiskelemassa. Ravien erityispiirre on tietenkin hevonen. Siitä seuraa muun muassa se, että tallialueen rauhan turvaaminen on tosi tärkeää. Tallialue on kaikkein pyhin paikka siinä mielessä, että kilpailijoiden on siellä saatava valmistautua suorituksiinsa.”
Tapahtuman järjestyksenvalvontaan ja porteille otetaan Ristimäen mukaan ammattilaiset. Hän kuitenkin sanoo, että toivoo kaikilta mukana olevilta yhteishenkeä, uskoa yhteisen tapahtumaan.
”Tarkoitan sillä sitä, että jokainen joustaa myös omien hommiensa ohi, jos on tarpeen. Vaikka itse olisin eri tapahtumissa ollut kuinkakin pomona, nostan silti aina roskan maasta ja vien jäteastiaan.”
Aivan ensimmäistä kertaa Timo Ristimäki ei ravitapahtuman taustajoukoissakaan ole. Hän on työskennellyt Alahärmän Nordic Kingin taustaorganisaatiossa.
Tapahtumajärjestäjän onnen hetki
Seinäjoella järjestetään joka vuosi isoja tapahtumia, joista useimmissa Timo Ristimäki on järjestäjän roolissa mukana. Kesällä ei juuri lepäillä, kun keskustan Kirkkokatu suljetaan tapahtumien vyöryssä liikenteeltä viikkokausiksi. Mikä saa miehen käyttämään kaikki suvet sen eteen, että muilla olisi hauskaa? Varsinkin kun suurtapahtumien järjestäjien ohimoilla virtaa yleensä hiki: kaikenlaista odotettua ja odottamatonta voi sattua.
”Varmaan vähän olen masokisti, kun tykkään työskennellä paineen alla. Toisaalta olen ollut niin pitkään tekemässä tätä työtä, että en ihan vähästä hermostu. Kun asiat on suunniteltu hyvin, myös ennakoimattomien tilanteiden kohdalla tiedän, että tästä selvitään. Sitä paitsi se hetki on hieno, kun portit on avattu ja tapahtuma on hyvässä käynnissä ja sitä näkee, että kaikki toimii ja ihmiset viihtyvät.”