Oulun 3.10.2016 Toto4-ravien tulokset
Äimärautiolla ravattiin maanantaina kymmenen totolähdön Lumijoki-ravit.
Oulu LÄHTÖ 1
Ravien avauslähdössä Tanja Latomaan valmentama Tara Star käynnisti uransa voitokkaasti. Sen tilanne ei näyttänyt maalisuoran alussa erityisen valoisalta johtavan takana, sillä kiriväylät olivat tiukasti kiinni. 150 metriä ennen maalia asiaan tuli kuitenkin muutos, kun keulahevonen levisi laukalle ja Tara Star pääsi liukumaan vapaata sisärataa pitkin lopussa hallittuun voittoon. Niko Jokelan ajokilla oli tuuriakin matkassa, mutta se ei vähennä suuremmin voiton arvoa. Tamma noteerasi uran avausstartissaan tuloksen 20,0ke.
3. sisällä juossut Beat Me Kemp pääsi etenemään voittajan peesissä kakkoseksi ja Candyface jaksoi johtavan rinnalta kolmanneksi. Design Director oli 2. ulkoa tasainen neljäs. 4. sisällä juossut Cao K. näytti maalisuoran alussa istuvan voimissaan pussissa, mutta lopussa selkäkin karkasi, joten ruutia ei ollut lopulta varastossa. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle noussut ja nopeasti kirikaistoille jatkanut Spartan Fury kiri ulkoratoja pitkin tasaisesti kuudenneksi. Pogostick Harmi oli 3. ulkoa tasainen ja kuittasi viimeiset rahat. Lähdön suurimmat jossittelut kuittasi E.V. Wenla. Marko Hakkaraisen ajokki veti keulassa väliajoin 18,0 - 21,5 - 18,5 ja oli 22-lopetuksessa matkalla voittoon, mutta laukkasi 150 metriä ennen maalia. Raville selvittyään se lopetti vielä hyvin, tuloksena oli kuitenkin tuomio hlo3. Ohjastaja kertoi myöhemmin, että yritti pussitella pahinta vastustajaa ja tamma laukkasi, kun ei saanut lopussa menolupaa.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 1 Tara Star | Niko Jokela | 2100:1 | 20,0 | 1000 | 1,96 |
2 | 2 Beat Me Kemp | Jukka-Pekka Niskanen | 2100:2 | 20,3 | 500 | 8,55 |
3 | 7 Candyface | Jonny Länsimäki | 2100:7 | 20,4 | 300 | 18,95 |
4 | 6 Design Director | Ville Pohjola | 2100:6 | 20,6 | 200 | 8,40 |
5 | 5 Cao K.* (SE) | Mikael Östman | 2100:5 | 20,7 | 100 | 25,43 |
6 | 4 Spartan Fury | Timo Niemelä | 2100:4 | 20,8 | 100 | 31,17 |
7 | 8 Pogostick Harmi | Juha-Matti Saarela | 2120:1 | 20,0 | 100 | 74,34 |
8 | 9 Kathy Heel | Allan Koivisto | 2120:2 | 20,2x | 21,47 | |
9 | 11 Cankus Rahamajah | Maarit Takalo | 2140:1 | 20,2 | 120,80 | |
10 | 10 Ricogross | Jouni Kukkohovi | 2120:3 | 21,1 | 120,80 | |
11 | 13 Ilie Nastase* (SE) | Marjut Eero | 2140:3 | 23,8x | 35,79 | |
hlo3 | 3 E.V. Wenla | Marko Hakkarainen | 2100:3 | 20,3 | 5,46 | |
hll | 12 Skyline Star | Iikka Nurmonen | 2140:2 | - | 53,69 |
Väliajat: 18.0/E.V. Wenla, 21.5, 18.5, 22.0
Oulu LÄHTÖ 2
Ravien toisessa lähdössä paras oli Mikael Nivan ohjastama Aavan Sisu. Ruuna juoksi 3. ulkona, mistä se löysi reilut 400 metriä ennen maalia väylät kolmannen radan jonoon. Vetoapua kolmannella ei kuitenkaan ollut enää voimissaan, joten Niva navigoi ajokillaan loppukaarteessa omaan kiriin. Maalisuoraa Aavan Sisu liiteli omia vauhtejaan ja nappasi oikein helppoon tyyliin kauden toisen ja samalla uran kolmannen voiton. Viimeiset 400 metriä Aavan Sisu liikkui 28,1-vauhtia. Jaakko Rahkon valmennettava kellotutti voittotulokseksi lukemat 32,1ke.
Johtavan rinnalla ravannut Vilkkaan Tuuri sai etusuoran alussa vetoapua ja jatkoi 2. ulkona. Se kohottautui vajaaat 700 metriä ennen maalia kolmannen kiertoon ja eteni päätöspuolikkaan käynnistyessä johtavan ulkopuolelle. Siitä Petteri Joen ajokki eteni loppukaarteessa keulaan ja jaksoi asiallisesti kakkoseksi uudella ennätyksellään. 1. takasuoralla keulaan edennyt ja nopeasti paikkansa menettänyt Sepän Osuma nousi etusuoralla vetämään toisen radan letkaa ja taisteli siitä rehdisti totoon. 1. takasuoran lopulla keulaan liukunut Katajan Kunnari menetti paikkansa loppukaarteessa ja jaksoi lopussa neljänneksi. Etusuoralla 3. sisältä 2. sisälle päässyt Vähhee Vailla nousi loppukaarteessa ulos ja lopetti kohtalaisesti. 3. sisällä juossut Arvo-Kas seuraili tasaisesti kuudenneksi ja 4. ulkoa kierroksen kiriä yrittänyt Virkkutar jaksoi seitsemänneksi. Keulassa aloittanut Miksutar jäi keulahevosten vaihtuessa lopulta syvälle sisäradan syövereihin, mistä ei lopussa parannellut.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 10 Aavan Sisu | Mikael Niva | 2140:3 | 32,1 | 1000 | 5,24 |
2 | 11 Vilkkaan Tuuri | Petteri Joki | 2140:4 | 32,2 | 500 | 28,24 |
3 | 6 Sepän Osuma | Niko Jokela | 2120:2 | 33,3 | 300 | 35,50 |
4 | 14 Katajan Kunnari | Santtu Raitala | 2140:7 | 32,8 | 200 | 4,61 |
5 | 3 Vähhee Vailla | Kimmo Taipale | 2100:3 | 34,7 | 100 | 8,87 |
6 | 4 Arvo-Kas | Marko Pellinen | 2100:4 | 34,9 | 100 | 46,02 |
7 | 5 Virkkutar | Mauri Jaara | 2120:1 | 34,2 | 100 | 3,10 |
8 | 2 Miksutar | Kari Alapekkala | 2100:2 | 35,3 | 100 | 36,55 |
9 | 9 Sipin Onni | Veli-Erkki Paavola | 2140:2 | 33,9x | 27,01 | |
10 | 8 Caro | Kari Ylismäki | 2140:1 | 34,2x | 37,65 | |
11 | 7 Maksi-Onni | Mika Jauhola | 2120:3 | 35,4x | 112,97 | |
12 | 15 Nopsa Palma | Maarit Takalo | 2160:1 | 34,6 | 59,17 | |
13 | 16 Don Merlin | Markku Taskinen | 2180:1 | 33,9 | 15,73 | |
hll | 1 Hikkari | Jouni Kukkohovi | 2100:1 | - | 62,13 | |
hll | 12 Hovin Haaste | Jouni Yypänaho | 2140:5 | - | 62,13 | |
hva | 13 R.R. Einarin Ari | Ari Keränen | 2140:6 | - | 27,01 |
Väliajat: 40.0/Katajan Kunnari, 37.0, 31.0, 32.5
Oulu LÄHTÖ 3
Criollo Pohjolan Monté Cup -finaalissa nähtiin aivan murskaavaa ylivoimaa Karoliina Sinkkilän ja Wish Upon A Blackin toimesta. Se nousi takakaarteessa 2. ulkoa kolmannen kiertoon ja eteni 1100 metriä ennen maalia keulaan. Ruuna veti 3. puolikkaan hurjasti 11,5-vauhtia ja karkasi vastustajiltaan maisemiin. Lopussa vastustajat hieman tavoittivat, mutta voittomarginaali pysyi todella selvänä. Wish Upon A Black on todella voitokas hevonen, sillä se on voittanut puolet uransa 24:stä startista. Montéssa jälki on ollut murhaavaa, sillä 16 starttia on tuottanut peräti 12 täysosumaa. Kärrylähtöä ruuna ei ole urallaan voittanut.
1. takasuoralla kolmatta rataa lasketellut Quasimodor löysi paikan 3. ulkoa. Viimeisellä takasuoralla Maria Kurttila käänteli ajokkinsa kirikaistoille ja kurkotti 500 jäljellä kakkoseksi. Veteraaniruuna piti asemansa varmasti perille saakka ja oli hyvä kakkonen. Alussa jäänyt Trade A Photo hakeutui etusuoran avautuessa porukan perältä kirikaistoille ja punnersi vahvalla otteella perille saakka, riittäen kolmanneksi. Toista rataa ilman vetoapua juossut Zoltan Kemp tippui viimeisellä takasuoralla sijalle viisi, mutta ohitti loppukaarteessa yhden ja oli neljäs maalissa. Etusuoran alussa sisäradan jonon hänniltä toiselle noussut Hillbilly Willy paranteli viimeisellä takasuoralla asemiaan ulkoratoja pitkin ja nousi lopussa viidenneksi. 1. takasuoralla sisäradalta ulkoradoille vaihtanut Hamis Heartbreaker löysi jatkossa asemat 2. ulkoa, mistä suoritti tasaisesti ja sai rahaa. 1. takasuoran alussa keulaan edennyt Ixy luovutti paikkansa etusuoralla ja jaksoi jatkossa viimeisille rahoille. Pelihevosista Finish Them laukkasi 1. takasuoran alussa hylkyyn.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 5 Wish Upon A Black | Karoliina Sinkkilä | 2120:1 | m16,1 | 1000 | 1,45 |
2 | 13 Quasimodor* (FR) | Maria Kurttila | 2120:9 | m17,2 | 500 | 23,43 |
3 | 10 Trade A Photo | Iida Lantto | 2120:6 | m17,5 | 300 | 32,45 |
4 | 4 Zoltan Kemp | Milla Markkanen | 2100:4 | m18,6 | 200 | 23,01 |
5 | 9 Hillbilly Willy | Marika Parviainen | 2120:5 | m18,2 | 100 | 33,30 |
6 | 1 Hamis Heartbreaker | Marjo Ek | 2100:1 | m19,2 | 100 | 9,73 |
7 | 11 Ixy (SE) | Heli Perkiö | 2120:7 | m18,7 | 100 | 37,22 |
8 | 2 Eldwind H | Veera Vekola | 2100:2 | m19,8 | 90,40 | |
9 | 3 Foxstable Star | Anette Antti-Roiko | 2100:3 | m20,0 | 84,37 | |
10 | 8 Stone Capes Lord | Janita Luttunen | 2120:4 | m19,3 | 70,31 | |
11 | 12 Such As Croft | Saara Eerola | 2120:8 | m19,3 | 29,43 | |
hpl | 6 Finish Them (SE) | Susanne Klemola | 2120:2 | m- | 7,62 | |
hpl | 7 Quebracho (SE) | Carolina Krokvik | 2120:3 | m- | 90,40 | |
p | 14 Boulard (SE) | Mervi Laurila | 2140:1 | m- |
Väliajat: 19.5/Ixy, 19.0/Wish Upon A Black, 11.5, 18.0
Oulu LÄHTÖ 4
Toto4-avauksen paras oli Hannu Hietasen ohjastama Tuulenpoju. Kalevi Salmelan valmentama ori sai mukavan reissun 2. ulkona, mistä sille avautui loppukaarteeseen tultaessa vapaa rata, kun vastustaja laukkasi alta pois. Kaarteessa Tuulenpoju laskeutui 2. sisälle, mistä iski maalisuoran alussa voitokkaaseen kiriin. Täysosuma oli Tuulenpojulle kauden toinen ja uran kymmenes. Lahjakas ori tekee hienoa paluuta muutaman kuukauden paussilta ja onkin ottanut kolmeen viimeisimpään kisaansa vain kaksarisijoja.
Hyvän startin pakilta saanut R.R. Samu eteni 1. takasuoran avautuessa keulapaikalle. Se veti väliajoin 30,5 - 30,5 - 26,0 ja oli 24,5-lopetuksessa hyvä kakkonen. Alkulaukan ottanut Upea Ursula teki väkevän esityksen. Se nousi takakaarteessa porukan perältä kolmannen radan jonoon ja jatkoi viimeisellä takasuoralla neljännelle radalle omaan kiriinsä. Mauri Jaaran ajokki rymisteli rehdisti perille saakka ja nousi lopussa kolmanneksi. Viimeiset 1000 metriä se kulki 25,6-vauhtia. 3. sisällä juossut Poika Vauraus nousi maalisuoralla toiselle ja puristi lopussa kohtalaisesti neljänneksi. Etukaarteessa 5. sisältä 4. ulos vaihtanut Lumi-Aatos jatkoi loppukaarteessa kolmannelle ja lopetti kohtalaisesti. Lähtösuoralla laukannut Keisun Roope ravasi jatkossa 3. ulkona, mistä pudotti loppukaarteessa sisäradalle. Maalisuoralla ori vaihtoi uudestaan toiselle radalle ja oli lopussa tasainen. Etusuoran alussa 4. ulkoa kolmannen radan kiertoon noussut Taksrok punnersi pitkällä kirillään viimeisille rahoille. Pelihevosista Lumisukka laukkasi reilut 500 jäljellä johtavan rinnalta.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 10 Tuulenpoju | Hannu Hietanen | 2120:3 | 27,0 | 1000 | 3,11 |
2 | 12 R.R. Samu | Veli-Erkki Paavola | 2120:5 | 27,3 | 500 | 4,95 |
3 | 14 Upea Ursula | Mauri Jaara | 2120:7 | 27,6x | 300 | 6,17 |
4 | 3 Poika Vauraus | Jorma Hannus | 2100:3 | 28,8 | 200 | 19,68 |
5 | 15 Lumi-Aatos | Jouni Yypänaho | 2160:1 | 26,5 | 100 | 44,77 |
6 | 6 Keisun Roope | Jouko Pohjasenaho | 2100:6 | 29,0x | 100 | 17,70 |
7 | 9 Taksrok | Markku Ranta | 2120:2 | 28,3 | 100 | 81,33 |
8 | 8 Mullinmallin | Pekka Lasanen | 2120:1 | 28,3 | 273,42 | |
9 | 13 Villihuuma | Tuomas Pakkanen | 2120:6 | 29,2x | 58,41 | |
10 | 7 Cameli | Mika Moisanen | 2100:7 | 32,4 | 162,67 | |
hpl | 2 Lumisukka | Jukka-Pekka Niskanen | 2100:2 | - | 11,04 | |
hll | 4 Meren Ritari | Petteri Joki | 2100:4 | - | 194,71 | |
hpl | 5 Mervin Jaska | Niko Jokela | 2100:5 | - | 61,48 | |
hpl | 11 Lakori | Santtu Raitala | 2120:4 | - | 35,40 | |
p | 1 Villieko | Iikka Nurmonen | 2100:1 | - |
Väliajat: 30.5/R.R. Samu, 30.5, 26.0, 24.5
Oulu LÄHTÖ 5
Toto4-pelin kakkoskohteeseen saatiin yllätys, kun Mikael Niva narutteli illan toisen voittonsa, tällä kertaa Bozthemanin rattailla. Ruuna juoksi 3. ulkona, missä menetti hieman asemiaan viimeisellä takasuoralla, kun vetoavulla ei pyörä pyörinyt. 600 jäljellä Boztheman nousi kolmannen kiertoon ja eteni loppukaarteessa 2. ulos. Maalisuoran alussa sen tie vei jälleen kolmannelle ja lopussa ruuna jyräsi hallitusti ykköseksi, ohi suosikkien. Viimeiset 600 metriä Hannu Heikkilän valmennettava kulki 13,9-vauhtia. Voitto oli jenkkiruunalle kolmas sen nykyisessä kotimaassaan.
2. sisällä juossut Tir Du Caux sai myöhään kiritilat ja spurttasi terävästi kakkoseksi. Sen kohdalla voidaan jossitella sitä, luottiko kuski liikaa keulahevoseen, kun ei hakeutunut viimeisellä takasuoralla 2. ulos ja sitä kautta kiriin. Joka tapauksessa hyvä esitys ja ruutia jäi myös seuraavaan kisaan. Keulassa vauhdikkaasti väliajoin 11,0 - 14,5 - 13,0 vetänyt J.C. Lady Princess kesti 17-lopetuksessa asiallisesti kolmanneksi. Johtavan rinnalla matkaa taittanut pelisuosikki Tip Chip jaksoi neljänneksi. 4. ulkona juossut Geting Sånna kiri loppua tasaisesti ja sai viimeiset rahat.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 5 Boztheman (US) | Mikael Niva | 2100:5 | 14,5a | 1000 | 25,03 |
2 | 9 Tir Du Caux (FR) | Jutta Ihalainen | 2100:9 | 14,6a | 500 | 4,36 |
3 | 7 J.C. Lady Princess (SE) | Tuomas Pakkanen | 2100:7 | 14,6a | 300 | 4,13 |
4 | 1 Tip Chip (DK) | Mauri Jaara | 2100:1 | 14,7a | 200 | 2,36 |
5 | 6 Geting Sånna (SE) | Jouko Joensuu | 2100:6 | 15,1a | 100 | 171,68 |
6 | 3 Westcoast Lord | Ville Pohjola | 2100:3 | 15,5a | 141,38 | |
7 | 8 Bone's Quick Girl | Kari Alapekkala | 2100:8 | 15,9a | 49,25 | |
8 | 10 Dynamit Harry | Mikael Östman | 2100:10 | 16,0a | 184,89 | |
9 | 4 Kontroll Broline (SE) | Jarmo Mänty | 2100:4 | 16,2a | 107,30 | |
p | 2 Waltter H | Nina Hansen | 2100:2 | -a |
Väliajat: 11.0/J.C. Lady Princess, 14.5, 13.0, 17.0
Oulu LÄHTÖ 6
Lämminveristen pitkällä matkalla Marko Hakkaraisen ohjastama Aslan L.C. teki todella sitkeän esityksen. Se jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, mistä prässäsi itsensä viimeisellä takasuoralla keulaan. Tanskalaisruuna jyräsi väkevästi perille saakka ja vastaili vielä lopussa varmasti ykköseksi, vaikka pelisuosikki heitti tiukkaa haastetta. Todella hieno esitys! Voitto oli Aslan L.C.:lle ensimmäinen sen uudessa kotimaassaan, mutta vastaavilla esityksillä tämä ei taatusti jäänyt viimeiseksi.
2. ulkona maukasta reissua saanut suosikki Captivate jäi viimeisellä takasuoralla ilman vetoapua, kun keulapaikka vaihtui. Lopussa Iikka Nurmosen ajokki tarjosi tiukkaa haastetta Aslan L.C.:lle, mutta ei pystynyt tätä ohittamaan, vaikka oli saanut selkeästi helpomman reissun. Ihan hyvä esitys kuitenkin. Viimeisen takasuoran alussa 5. ulkoa kolmannelle, neljännelle heittänyt Steel Anemone eteni 500 jäljellä 2. ulos. Loppukaarteessa se jatkoi uudestaan kiriin, muttei enää pystynyt haastamaan kärkiparia. Esitystä on vaikea moittia, sillä tamma tuli viimeiset 800 metriä vahvasti 12,4-vauhtia. Viimeisellä takasuoralla 2. sisältä väsyvän takaa toiselle vaihtanut Big Lebowski palasi loppukaarteessa sisäradalle ja riitti neljänneksi. Viimeisellä takasuoralla toisen radan jonon hänniltä kolmannelle kohonnut Wireless lopetti viidenneksi. Vajaat 900 jäljellä 4. sisältä 3. sisälle päässyt Saladino nousi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle, missä oli pitkään pussissa. Pääsi vasta aivan loppumetreillä kirimään ja ohitti yhden, nousten viimeisille rahoille. Keulassa juossut Boulder Rail antautui viimeisellä takasuoralla pahoin.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 3 Aslan L.C. (DK) | Marko Hakkarainen | 3100:3 | 17,0 | 2000 | 4,75 |
2 | 12 Captivate | Iikka Nurmonen | 3120:6 | 16,6 | 1000 | 2,29 |
3 | 9 Steel Anemone | Veikko Tolkkinen | 3120:3 | 16,8 | 600 | 5,89 |
4 | 1 Big Lebowski | Matti Soronen | 3100:1 | 18,0 | 400 | 40,81 |
5 | 14 Wireless* (SE) | Ville Pohjola | 3120:8 | 17,6 | 200 | 144,41 |
6 | 13 Saladino (SE) | Jani Hartikainen | 3120:7 | 17,7 | 200 | 168,12 |
7 | 10 Eastwind Cooper | Petteri Joki | 3120:4 | 17,8 | 63,28 | |
8 | 5 Boulder Rail | Tuomas Pakkanen | 3100:5 | 18,4 | 18,31 | |
9 | 7 Rezor (SE) | Mikko Peitsaho | 3120:1 | 18,0 | 187,73 | |
10 | 8 Blue Finn | Niko Jokela | 3120:2 | 19,1x | 113,77 | |
hpl | 4 Star Silvio (SE) | Jonny Länsimäki | 3100:4 | - | 65,11 | |
hpl | 6 Good Jewel | Santtu Raitala | 3100:6 | - | 71,29 | |
p | 2 Jourasi (SE) | Jukka-Pekka Niskanen | 3100:2 | - | ||
p | 11 May I Love | Tapio Hoikka | 3120:5 | - |
Väliajat: 19.0/Boulder Rail, 19.5, 17.0, 15.5/Aslan L.C., 14.0
Oulu LÄHTÖ 7
Toto4-päätöksessä lähtöasetelmat eivät suosineet Jani Vallin ohjastamaa Last Finniä. Mailin matka ja takarivin ulommainen kuulostivat ennakkoon pahalta, mutta tamma kompensoi tilannetta hurjalla vireellään. Se aloitti kirinsä viimeisestä ulkoa kierros ennen maalia ja jäi viimeisellä takasuoralla kolmannelle radalle ilman vetoapua. Tamma ei kuitenkaan lannistunut vetoapunsa menettämisestä, vaan jatkoi sitkeää rynnistystään kohti kärkeä. Maalisuoralla Last Finn murjoi vahvan esityksen päätteeksi väkisin ykköseksi. Päätöskierroksen Heikki Vallin valmennettava tuli 14,3-vauhtia, ulkoratoja kierrellen. Voitto oli Last Finnille kauden ja koko uran neljäs. Voittoja voisi olla kunnon ja kykyjen puolesta paljon enemmänkin, mutta juoksut ovat monesti muodostuneet aivan liian haastaviksi.
Keulassa ravannut Glamdring Slim jaksoi positiivisesti kakkoseksi ja saattaa olla seuraavaan starttiin entistä terävämpi. Tähän kisaan ori palasi parin kuukauden paussilta. Pelisuosikki Dear Josie sai maalisuoralla mahdollisuutensa johtavan takaa ja lopetti hyvin kolmanneksi. Viimeisellä takasuoralla väsyvän takana 2. ulkona asemiaan menettänyt Emma Boko nousi loppukaarteeseen tultaessa kiriin ja lopetti ihan asiallisesti neljänneksi. 3. sisällä juossut Spicy Day oli pitkään pussissa, mutta tuli kuitenkin lähinnä tasaisesti loppua, kun vapaa rata avautui eteen. Viimeisellä takasuoralla sisäradan jonon hännästä ulos noussut Harmimatic Tinker ei päässyt lopussa kirimään täysin vapaasti, mutta sai viimeiset rahat. Pelihevosista 4. sisällä juossut Bebina jäi lopussa kaikki tallella pakettiin. Frode Saknussen aloitti kirinsä 4. ulkoa kierros ennen maalia ja eteni loppukaarteeseen tultaessa toisen radan veturiksi. Se ei jaksanut lopussa puristaa rahoille. Viimeisellä takasuoralla toisen radan ruuhkautuessa sisäradalle laskeutunut Park's Bandit jäi lopussa porukan perällä pussiin.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 12 Last Finn | Jani Valli | 1600:12 | 15,0a | 1000 | 17,48 |
2 | 4 Glamdring Slim | Kari Alapekkala | 1600:4 | 15,1a | 500 | 12,23 |
3 | 3 Dear Josie | Santtu Raitala | 1600:3 | 15,1a | 300 | 2,96 |
4 | 6 Emma Boko | Timo Niemelä | 1600:6 | 15,4a | 200 | 11,98 |
5 | 1 Spicy Day | Ahti Antti-Roiko | 1600:1 | 15,4a | 100 | 10,82 |
6 | 10 Harmimatic Tinker | Markku J Miettinen | 1600:10 | 15,5a | 100 | 20,85 |
7 | 2 Bebina | Niko Jokela | 1600:2 | 15,6a | 9,82 | |
8 | 9 Frode Saknussen | Iikka Nurmonen | 1600:9 | 15,7a | 8,57 | |
9 | 11 Vasil Victor | Petteri Joki | 1600:11 | 15,7a | 68,07 | |
10 | 5 Park's Bandit | Ilkka Korhonen | 1600:5 | 15,8a | 83,86 | |
11 | 7 Olsbo Shakira (SE) | Tuomas Pakkanen | 1600:7 | 15,8a | 35,60 | |
p | 8 Dexter Boko | Keijo Hakala | 1600:8 | -a |
Väliajat: 13.0/Glamdring Slim, 14.5, 15.5
Oulu LÄHTÖ 8
Kasilähdössä keulaan täräyttänyt Kivarin Rock rauhoitti 12-avauksen jälkeen tahtia ja pysäytti kierroksen kohdalla kellot lukemiin 17,5. Se kiristi tempoa jälleen 3. puolikkaalla ja veti sen 15,5-vauhtia. 18-lopetuksessa Veli-Erkki Paavolan ajokki otti oikein vakuuttavan voiton. Sanna Loukusan valmennettavalla tolppa oli kauden viides ja voittoja onkin tullut tasaisesti viideltä eri radalta ympäri pohjoista; Rovaniemeltä, Kemijärveltä, Sodankylästä, Kuusamosta ja nyt Oulun Äimärautiolta. Voittotulos 16,9ake jää vain kymmenyksen Kivarin Rockin edellisestä täyden matkan ennätystuloksesta.
4. ulkona juossut Diablo Star nousi viimeisellä takasuoralla kolmannelle ja jatkoi loppukaarteessa neljännelle. Se kiri lopussa hyvin kakkoseksi. Viimeisellä takasuoralla 2. ulkoa kolmannelle noussut Bianca Creek kiertyi loppukaarteessa johtavan rinnalle, mistä jaksoi positiivisesti kolmanneksi. 2. sisällä juossut Vic Afeidas sinnitteli kohtalaisesti neljänneksi ja loppukaarteessa 3. sisältä ulos noussut Unbelievable Story kiri tasaisesti viidenneksi. Takakaarteessa 3. ulkoa kiriin heittänyt Double Cross kiertyi päätöskierroksen startatessa johtavan rinnalle, mistä taipui lopussa viimeisille rahoille. Endless Zefyr laukkasi maalisuoran alussa mahdollisen jäännösrahasijan. Zefyr Six puolestaan laukkasi lopussa ja menetti viimeiset rahat.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 2 Kivarin Rock | Veli-Erkki Paavola | 2100:2 | 16,9a | 1000 | 3,40 |
2 | 10 Diablo Star | Jonny Länsimäki | 2100:10 | 17,1a | 500 | 9,02 |
3 | 4 Bianca Creek | Niko Jokela | 2100:4 | 17,2a | 300 | 6,23 |
4 | 6 Vic Afeidas | Jorma Hannus | 2100:6 | 17,4a | 200 | 6,55 |
5 | 9 Unbelievable Story | Santtu Raitala | 2100:9 | 17,7a | 100 | 17,50 |
6 | 12 Double Cross* (SE) | Janne Lukkari | 2100:12 | 19,3a | 100 | 10,38 |
7 | 3 Maana's Black Rose | Toni Granath | 2100:3 | 19,7ax | 12,89 | |
8 | 7 Maybe Yes | Victor Björkroth | 2100:7 | 20,0a | 58,65 | |
hll | 1 Cee Over Her Eyes | Ville Pohjola | 2100:1 | -a | 17,25 | |
hpl | 5 Endless Zefyr | Mauri Jaara | 2100:5 | -a | 10,11 | |
hlo6 | 11 Zefyr Six | Hannu Kangasharju | 2100:11 | 18,4a | 18,61 | |
p | 8 Park's Colombo | Tuomas Pakkanen | 2100:8 | -a |
Väliajat: 12.0/Kivarin Rock, 17.5, 15.5, 18.0
Oulu LÄHTÖ 9
Ravien yhdeksännessä lähdössä Caraway Runner debytoi voitokkaasti Kaisa Soukan valmennustallista käsin. Santtu Raitalan ajokki lähti kasiraiteelta vauhdikkaasti liikkeelle ja eteni 1. takasuoran alussa keulaan. Se veti väliajoin 14,5 - 16,0 - 14,0 ja piti 22-lopetuksessa niukkaan voittoon. Voitto oli Caraway Runnerille uran viides ja kauden toinen. Jatkoa uusista käsistä seurataan mielenkiinnolla. Lahjoja hevosella riittää hieman kovempiinkin koitoksiin.
Kakkoseksi sijoittunut M.T.Jacqueline teki aivan kanuunaesityksen. Se kiersi pitkään kolmatta rataa ja pääsi vasta vajaat 800 metriä ennen maalia pudottamaan johtavan ulkopuolelle. Lopussa se runnoi vahvasti aivan voittajan tuntumaan ja oli oikein hyvä kakkonen. 2. ulkona juossut pelisuosikki George Birdland oli hieman tasainen kolmas, mutta meni toisaalta hyvän tuloksen, joten ei voi moittia suuremmin. Viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa kiriin lähtenyt Easy Vacation kiri kohtalaisesti neljänneksi ja tämän takaa kirinsä aloittanut Jaro's Domaine oli viides. Gary Ale riitti 3. ulkoa viimeisille rahoille.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 8 Caraway Runner | Santtu Raitala | 2100:8 | 16,4a | 1000 | 9,32 |
2 | 6 M.T. Jacqueline (SE) | Toni Granath | 2100:6 | 16,4a | 500 | 11,15 |
3 | 4 George Birdland | Tuomas Pakkanen | 2100:4 | 16,9a | 300 | 1,95 |
4 | 12 Easy Vacation | Jani Hartikainen | 2100:12 | 16,9a | 200 | 6,88 |
5 | 7 Jaro's Domaine | Jukka-Pekka Niskanen | 2100:7 | 17,1a | 100 | 13,49 |
6 | 9 Gary Ale | Veera Vekola | 2100:9 | 17,7a | 100 | 32,06 |
7 | 1 Ditchback Dear | Jorma Hannus | 2100:1 | 18,0a | 20,51 | |
8 | 10 Steam Arthur | Maria Kurttila | 2100:10 | 18,0a | 60,35 | |
9 | 5 Plein de Cran* (SE) | Mauri Jaara | 2100:5 | 18,1a | 13,67 | |
10 | 11 Orsolina | Mikko Peitsaho | 2100:11 | 18,3a | 56,99 | |
11 | 2 Harmimosa Tinker | Markku J Miettinen | 2100:2 | 18,5a | 60,35 | |
12 | 3 VästerboPaperDoll (SE) | Matti Soronen | 2100:3 | 18,7a | 21,82 |
Väliajat: 14.5/Caraway Runner, 16.0, 14.0, 22.0
Oulu LÄHTÖ 10
Äimäraution ravi-ilta päättyi Decameronen, Jukka-Pekka Niskasen ja Heidi Torvisen juhliin. Ruuna jäi ravaamaan toista rataa ilman vetoapua, mistä se murjoi itsensä keulaan loppukaarteessa. 17,5-lopetuksessa Decamerone lipui hallittuun voittoon, vaikka hieman lopussa kadottikin raviaan. Voitto oli ruunalle uran toinen ja irtosi tuloksella 17,2ake.
2. ulkona juossut E.V. Luca eteni loppukaarteessa johtavan rinnalle, mistä riitti kakkoseksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa kiriin noussut Uberta Jet lopetti kolmanneksi ja paranteli ennätystään. Alussa haparoinut ja porukan perällä pudonnut Catchmeifyoucan hakeutui etusuoralla hänniltä kiriin, mutta otti laukan. Se liikkui jatkossa taustalla hyvällä otteella ja eteni loppukaarteessa pääporukan tuntumaan. Hyvä loppuveto kantoi vielä nelosrahoille. Ravin maistuessa Ahti Antti-Roikon ajokki on jatkossa valmis menestymään. Loppukaarteessa 2. sisältä ulos noussut Mountain Bliss jaksoi viidenneksi ja sai viimeiset rahat. Lindy Blizz taipui keulasta kuudenneksi.
Sij. | Hevonen | Ohjastaja | Matka:Rata | Aika | Palkinto | Kerroin |
---|---|---|---|---|---|---|
1 | 6 Decamerone | Jukka-Pekka Niskanen | 2100:6 | 17,2a | 1000 | 8,43 |
2 | 9 E.V. Luca | Marko Hakkarainen | 2100:9 | 17,3a | 500 | 1,79 |
3 | 7 Uberta Jet (IT) | Janne Soronen | 2100:7 | 17,4a | 300 | 7,94 |
4 | 1 Catchmeifyoucan | Ahti Antti-Roiko | 2100:1 | 18,1ax | 200 | 5,80 |
5 | 3 Mountain Bliss | Tuomas Pakkanen | 2100:3 | 18,3a | 100 | 14,65 |
6 | 4 Lindy Blizz | Veli-Erkki Paavola | 2100:4 | 18,9a | 41,93 | |
7 | 8 Claycape Boost | Petteri Joki | 2100:8 | 19,5ax | 21,87 | |
8 | 10 Blue Moon Stella | Jukka-Pekka Sulkava | 2100:10 | 20,1a | 25,16 | |
9 | 2 Elegance Duo | Niko Jokela | 2100:2 | 23,3a | 58,06 | |
hpl | 5 Miss Hayabusa | Viivi Pirinen | 2100:5 | -a | 125,80 | |
p | 11 Snowline Star | Mauri Jaara | 2100:11 | -a | ||
p | 12 Gimme Respect | Mika Jauhola | 2100:12 | -a |
Väliajat: 14.0/Lindy Blizz, 16.5, 18.0/Decamerone, 17.5