Oulun 19.8. ravien tulokset

Oulu LÄHTÖ 1

Illan avauslähdössä Marko Hautamäen ohjastama Turon Linda otti jo viidennen voiton putkeen. Tamma sai hyvän startin 20 metrin pakilta ja täräytti pienessä lähdössä jo 1. kaarteessa keulaan. Rauhallisen 36-avauksen jälkeen tahti kiihtyi ja kierroksen väliajaksi kellotettiin 32,0. Jatkossa vauhtia tuli edelleen lisää ja 3. puolikkaan tamma kiskoi 25,5-vauhtia. 31-lopetuksessa Turon Linda dominoi tapahtumia maaliin saakka ja piti pahimman haastajansa tiukasti paketoituna. Voittotulokseksi kirjattiin 28,7ke. Hienoon kuntoon noussutta 9-vuotiasta valmentaa Susanna Hautaketo.

Paalulta keulaan kiihdyttänyt selkeä kakkossuosikki R.R. Samu otti 1. kaarteessa asemat 2. sisältä, mistä ei lopulta saanut kirilatua. Voimissaan pussiin jääneelle ruunalle kakkossija oli jo kauden kuudes. Lähtösuoralla lyhyesti laukannut Satiinin Saku löysi 3. sisältä kiritilat hieman myöhään ja lopetti asiallisesti kolmanneksi. Johtavan rinnalla matkustanut Lakori jaksoi kelvollisesti neljänneksi. Loppukaarteessa 3. ulkoa kiriin heittänyt I.P. Sankari tuli tasaisesti perille. Se koki pienen häiriön maalisuoralla, mutta ei menettänyt mitään loppusijoituksen suhteen. Mullinmallin vajosi etusuoralla väsyvän takana kauas kulisseihin, mistä paranteli asemiaan viimeisellä takasuoralla. Se laukkasi loppusuoralla kesken asiallisen kirin. Ori kilpailee tauluaan paremmassa vedossa. Hissun Katti oli 4. sisältä oikein vaisu ja tippui jo varhain pääjoukon kelkasta.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
15 Turon LindaMarko Hautamäki2120:328,710001,82
21 R.R. SamuVeli-Erkki Paavola2100:129,75002,29
34 Satiinin SakuPertti Niskanen2120:228,9x25016,38
46 LakoriSanttu Raitala2120:428,915032,45
58 I.P. SankariAhti Antti-Roiko2140:228,2 55,16
67 EnsilentoJani Hartikainen2140:128,8 39,40
72 Hissun KattiTuomas Pakkanen2100:232,8 23,30
hlo63 MullinmallinPekka Lasanen2120:129,5 71,95

Väliajat: 36.0/Turon Linda, 32.0, 25.5, 31.0



Oulu LÄHTÖ 2

Ravien toisessa lähdössä iskivät yhteen enintään 500 euroa tienanneet lämminveriset. Epätasaisen, laukkojen sävyttämän ja hieman sekavan koitoksen ykkösrahat pokkasi Tapio Kalajan ohjastama Beaming Chic. Lähtökiihdytyksen varovaisesti ottanut tamma seuraili 1. takasuoralla taustalla kärjen kinastelua ja hivuttautui etusuoralla hiljalleen kohti kärkeä. Viimeisellä takasuoralla Beaming Chic eteni 3. ulos, mistä jatkoi vajaat 700 jäljellä selässä kolmannen kiertoon. Tamma eteni päätöspuolikkaan käynnistyessä johtavan rinnalle ja jyräsi maalisuoralla selityksittä ykköseksi, oikein hienolla tyylillä. Kisassa pidettiin hyvää vauhtia yllä, sillä Pasi Pohjolan valmennettavan voittotulokseksi kirjattiin uusi komea ennätys 16,7ake. Uransa kolmannessa startissa voittotilinsä avanneen 3-vuotiaan jatkoa seurataan mielenkiinnolla.

1. takasuoralla 3. ulkoa sisäradalle laskeutunut Capricorn Lindy nousi etusuoralle kaarruttaessa uudestaan toiselle ja tuikkasi etusuoralla 2. sisälle. Viimeisellä takasuoralla Iikka Nurmonen käänteli ajokkinsa ensin 2. ulos ja jatkoi pian kolmannelle. Reilut 500 jäljellä Capricorn Lindy eteni johtoon ja jaksoi ennätystuloksellaan hyvin toiseksi. 1. takasuoralla 2. sisällä kärjen kinastelua seuraillut Blake peri takakaarteessa keulat, kun kärkipari laukkasi. Viimeisellä takasuoralla Blake menetti paikkansa, mutta jaksoi lopussa kelvollisesti kolmanneksi ja korjaili ennätystään. Lähtöön laukannut Hot Rod paikkasi mukavasti laukkansa ja nousi lopussa taustalta neljänneksi. Se tuli laukkansa jälkeen viimeiset 2000 metriä 19,6-vauhtia. 1. kaarteen kolmatta kiertänyt ja 12-avauksessa kärkipaikasta kinastellut Jefersson laukkasi takakaarteessa ja ajautui ulkoradoille. Se eteni raville selvittyään uudestaan johtavan ulkopuolelle, mistä taipui viimeisellä takasuoralla. Epätasaisessa lähdössä ruuna otti viimeiset rahat. Pelihevosista Day After Mayday laukkasi lähtöön ja pysytteli jatkossa hännillä. Paljon pelattu Wild Fourmotion kiihdytti keulaan, missä sai 1. takasuoralla painetta ja avasi 12,0. Takakaarteen laukka vesitti ruunan mahdollisuudet.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
14 Beaming ChicTapio Kalaja2100:416,7a10004,77
212 Capricorn LindyIikka Nurmonen2100:1217,3a5008,96
31 BlakeSanttu Raitala2100:118,2a2506,70
48 Hot RodJukka-Pekka Niskanen2100:819,0ax15019,70
57 JeferssonJorma Hannus2100:720,0ax1007,38
610 Too Nice For YouAllan Nyman2100:1021,9a 105,06
73 Nuclear JesoloVeli-Erkki Paavola2100:322,2a 45,02
86 Day After MaydayMauri Jaara2100:622,7ax 4,39
95 StarloveJuhani Kanniainen2100:525,3a 42,98
hpl2 Wild FourmotionMarko Hakkarainen2100:2-a 4,20
p9 Blendid MayMarkus Pulkkinen2100:9-a
p11 Icecream Tooma (SE)Niko Jokela2100:11-a

Väliajat: 12.0/Wild Fourmotion, 15.0/Blake, 20.0/Capricorn Lindy, 16.0



Oulu LÄHTÖ 3

Suomenhevosten tammasarjan 3 000 euron ykkösrahat kuittasi viime vuosina harvemmin ajotehtävissä nähty Mikko Särkelä, ajokkinaan I.P. Riimi. 1. kaarteen kolmatta rataa kiertänyt tamma eteni 1. takasuoralla toista rataa pitkin kohti kärkeä. Se sai jatkossa selän eteensä ja ravasi 2. ulkona. Takakaarteessa Särkelä käskytti ajokkinsa reissuun ja tamma kiertyi etusuoralla johtavan ulkopuolelle. Reilut 1000 metriä ennen maalia I.P. Riimi rymisteli keulapaikalle, missä veti 3. puolikkaan 28-vauhtia. 28-lopetuksessa Heikki Parviaisen valmennettava oli täysin vailla vastusta. Voitto oli I.P. Riimille uran neljäs ja se irtosi uudella volttiennätyksellä 28,6ke. Täysosuma oli samalla tammalle toinen putkeen. Hevosen ohjastajan Mikko Särkelän takavuosien tunnetuin menestysravuri oli Auraus, joka on sikäli ajankohtainen nimi, että ori valitettavasti menehtyi vajaat pari viikkoa sitten.

Etusuoran avautuessa 4. sisältä 3. ulos vaihtanut Reipas Tella pääsi viimeisellä takasuoralla 2. ulos, mistä nousi 600 jäljellä kolmannen kiertoon. Se eteni vajaat 500 jäljellä toisen radan veturiksi ja pudotti loppukaarteessa 2. sisälle, mistä jaksoi ennätystuloksellaan kakkoseksi. Etusuoralla 2. sisältä 3. sisälle jäänyt Myrskyn Tuuli tippui etukaarteessa 4. sisälle. Se nousi viimeisellä takasuoralla toiselle radalle ja eteni mukavasti kohti kärkeä. Loppukaarteessa tamma haki uutta vauhtia sisäradalta ja jatkoi suoran avautuessa kiriin. Loppua Mauri Jaaran ajokki tuli kohtalaisella otteella ja nousi totoon. Uuden ennätyksen myötä Myrskyn Tuulesta leivottiin tähtijuoksija. 40 metrin pakilta startannut Tuuli Pipsa eteni etusuoran avautuessa 4. sisälle, mistä nousi etusuoralla 4. ulos. Se nousi viimeisellä takasuoralla kolmannen radan jonoon ja eteni loppukaarteessa sijalle kolme. Loppumetreillä tamma menetti yhden sijoituksen, mutta palkittiin nelosrahoilla ja uudella volttiennätyksellä. Etusuoran avautuessa 4. sisältä ulos noussut Seppälän Hilima meni etukaarteessa 5. sisälle. Tamma nousi viimeisellä takasuoralla ulos ja jatkoi vajaat 600 jäljellä kiriin ulkoradoille. Kiri katkesi maalisuoran alun laukkaan, mutta kurssi ei vaikuttanut enää olevan muutenkaan nousussa. 1. takasuoralla hieman sekavassa tilanteessa laukannut Minskaus otti jatkossa taustajoukoissa kuudennet rahat. Etukaarteessa 2. ulkoa ilman selkää jäänyt Lumi-Kukka taipui viimeisille rahoille ja oli paljon pelattuna pettymys.

Etukaarteessa johtavan rinnalta 2. sisälle pudottanut Lintikka laukkasi viimeisellä takasuoralla hylkyyn. Se olisi ravilla otellut ainakin totosijoista. Muista pelihevosista Lumi-Leija laukkasi lähtösuoralla ja putosi taustalle. Uusi laukka 1. takasuoralla vei loputkin mahdollisuudet. 1. takasuoralla laukannut Viehko-Venla jäi toivottomiin asemiin, mutta teki taustalta todella vahvaa loppukiriä, kunnes sekosi maalisuoralla uudestaan laukalle. Jälkimmäiseen laukkaan paloi ainakin totosija, jopa kakkossija. Tamma pärjää heti, kunhan kulkee ravia, vahva esitys!


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
18 I.P. RiimiMikko Särkelä2120:428,630004,50
27 Reipas TellaNiko Jokela2120:329,2150076,50
36 Myrskyn TuuliMauri Jaara2120:229,475066,93
412 Tuuli PipsaSanttu Raitala2140:228,645031,50
510 Seppälän HilimaHenry Ala-Korpi2120:631,1x30045,90
611 MinskausTuomas Pakkanen2140:131,2x15020,33
79 Lumi-KukkaPanu Ahonen2120:532,31503,94
83 Lumi-LeijaJouni Yypänaho2100:333,9x 3,61
91 Jonnin JoutavaPekka Lasanen2100:134,6 51,82
hll2 CometarJyri Koukkari2100:2- 146,04
hpl4 Tähti-TuiskuPaavo Lappi2100:4- 30,31
hpl5 LintikkaHarri Kotilainen2120:1- 4,82
hlo413 Viehko VenlaPetteri Joki2140:328,6x 37,36
p14 Milinan VernaIikka Nurmonen2140:4-

Väliajat: 31.5/Jonnin Joutava, 30.5/I.P. Riimi, 28.0, 28.0



Oulu LÄHTÖ 4

Äijä-ilta -teemalla ajetuista raveista oli alkulähtöjen osalta muodostunut tammojen bileet. Toto4-pelin avauksessa sama tahti oli jatkua, kun Henry Ala-Korven Global Passion latasi keulaan ja puolusti paikkaansa 11-avauksessa. Se rauhoitti jatkossa tahtia tuntuvasti, mutta alkoi viimeisellä takasuoralla saada painetta Not A Cluen toimesta. Loppukaarteessa Global Passion näytti voittajalta ja Tuomas Pakkanen pudotti Not A Cluen johtavan taakse. Maalisuoralla Pakkanen kuitenkin kannusti vielä ruunan yhteen iskuun, joka oli lopulta menestyksekäs. Not A Clue jyräsi 15,5-lopetuksessa varmasti ykköseksi. Ruunalle voitto oli komeasti jo kauden kuudes ja sillä on hyvää potentiaalia venyä edelleen, vaikka sarjat hiljalleen kovenevatkin.

Hyvä oli myös kakkoseksi sijoittunut Global Passion, joka hävisi tällä kertaa selityksittä paremmalleen. Tamman ennätys parani kahdella kymmenyksellä. Muut jäivät kauas. Taustalla Nice My Sin jaksoi 2. ulkoa kolmanneksi ja 4. ulkona ravannut Steam Arthur kiri positiivisesti neljänneksi. Johtavan takana juossut Kivarin Rock oli tasainen viides. Loppukaarteessa 3. sisältä ulos noussut Silveriina laukkasi maalisuoran alussa ja menetti mahdollisen kolmossijan. Iikka Nurmosen ajokki kulki raville selvittyään lujaa ja ehti vielä kuudenneksi. Pitkältä tauolta palannut VästerboPaperDoll ei kirivaiheessa parannellut, mutta tuli hännillä ihan juosten perille. Alkumatkasta laukkaillut Wrong Breed keskeytti kulisseissa ja Unbelievable Star laukkasi 1. kaarteessa 2. sisältä hylkyyn.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
15 Not A ClueTuomas Pakkanen2100:515,8a10002,06
23 Global Passion (SE)Henry Ala-Korpi2100:315,9a5002,81
37 Nice My SinLaura Kinnunen2100:716,8a25040,86
411 Steam ArthurMaria Kurttila2100:1117,0a15033,20
58 Kivarin RockPetteri Joki2100:817,0a10061,29
612 SilveriinaIikka Nurmonen2100:1217,0ax5013,98
76 Salama StarRaimo Niskanen2100:617,2a 88,54
89 VästerboPaperDoll (SE)Matti Soronen2100:917,4a 27,47
910 Up SultanVille Pohjola2100:1017,6a 46,87
hpl1 Jaro's DomaineJukka-Pekka Niskanen2100:1-a 34,64
k2 Wrong BreedVeli-Erkki Paavola2100:2-ax 19,92
hpl4 Unbelievable StoryMauri Jaara2100:4-a 21,25

Väliajat: 11.0/Global Passion, 16.0, 15.0, 15.5



Oulu LÄHTÖ 5

Toto4-pelin toisen kohteen paras oli Iikka Nurmosen ohjastama Captivate. Ruuna ravasi 4. ulkona, mistä se nousi 800 jäljellä selässä kolmannen kiertoon. Loppukaarteessa Captivate menetti vetoapunsa ja jatkoi omaa vahvaa kiriään kohti kärkeä. Ruuna kiri sitkeästi perille saakka ja jyräsi maalisuoralla oikein hallitusti ykköseksi. Viimeiset 800 metriä Susanna Laulumaan valmennettava kulki alle 13-vauhtia. Voittotulos 14,6ake on Captivaten uusi ennätys ja voitto oli ruunalle jo kauden viides. Oulun Äimärautio tuntuu olevan Captivatelle mieluisa paikka, sillä se on voittanut viisi viimeisintä Oulun kisaansa. Seitsemästä Äimärautiolla juoksemastaan lähdöstä se on voittanut kuusi ja ollut kerran kolmas.

2. ulkoa 800 metriä ennen maalia kolmannen radan jonoa vetämään lähtenyt Flying Heel eteni loppukaarteessa 2. ulos, mistä jäi pian ilman selkää. Keijo Hakalan ajokki punnersi lopussa mukavasti kakkoseksi ja otti tässä jo kauden kymmenennen hopeasijan. Tulos 14,8ake on Flying Heelin uran paras noteeraus täydeltä matkalta. Vajaat 800 jäljellä 5. ulkoa kolmannen radan jonoon liittynyt Be My Hot Stuff hakeutui loppukaarteessa neljännelle ja kiri täyden matkan ennätystuloksellaan hyvin totoon. 1. takasuoran alussa keulaan kiihdyttänyt Ainur Hoss rauhoitti 11-avauksen jälkeen tahtia kierroksen kohdalla 14-lukemiin. 3. puolikkaan se kellotti 13,5-vauhtia, eikä reippaan matkavauhdin päätteeksi jaksanut enää 15,5-lopetuksessa taistella voitosta. Se oli kuitenkin kelvollinen neljäs. 6. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin lähtenyt Tarpan Ulvholm teki rehdin loppuvedon ja ehti uudella ennätystuloksellaan viidenneksi. 2. sisällä juossut Magical Hannah nousi maalisuoralla ulos ja tuli tasaisesti loppua, ottaen viimeiset rahat. Viimeisellä takasuoralla 5. sisältä toiselle vaihtanut Wireless oli pitkään vetämättömässä selässä ja tuli maalisuoraa tilat löydettyään kohtalaisesti. Paljon pelattu Vie De Adonis oli 2. ulkoa tahmea. Johtavan rinnalla juossut Todays Popular laukkasi loppukaarteessa kärkitaistosta. Lopullista sijoitusta on vaikea arvioida, mutta ei Henry Ala-Korven ajokki kovin lyödyltä vielä vaikuttanut.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
19 CaptivateIikka Nurmonen2100:914,6a10006,99
22 Flying HeelKeijo Hakala2100:214,8a5007,40
310 Be My Hot StuffSanttu Raitala2100:1014,9a25010,08
47 Ainur HossTapio Kalaja2100:715,0a1502,79
512 Tarpan Ulvholm (DK)Mikael Niva2100:1215,1a10025,68
63 Magical HannahTimo Ylitalo2100:315,2a5058,71
711 Wireless* (SE)Ville Pohjola2100:1115,2a 46,96
85 Vie De AdonisTuomas Pakkanen2100:515,4a 5,91
98 Buster U.S. (US)Mauri Jaara2100:815,6a 25,68
106 Amazone d'Inverne* (SE)Niko Jokela2100:616,0a 126,45
114 Mudfield MaoriHarri Vimpari2100:416,0a 60,88
121 Todays Popular (SE)Henry Ala-Korpi2100:116,3ax 7,57

Väliajat: 11.0/Ainur Hoss, 14.0, 13.5, 15.5



Oulu LÄHTÖ 6

Toto4-kolmosessa Iikka Nurmonen narutteli illan toisen voittonsa, kun Millstone's Lissom intoutui keulasta hienoon esitykseen. Tamma otti kiihdytyksessä helposti keulat ja avasi 13,0. Jatkossa se sai rauhoittaa tahtia ja oli 10,5-lopetuksessa täysin vailla vastusta. Komea keulasoolo! Tamma noteerasi voittotuloksen 14,5ake ja otti tässä kauden kolmannen voittonsa. Ossi Nurmosen valmennettava on noussut hienoon iskuun ja sen ei tarvitse olla jatkossa avoimissakaan tammalähdöissä aivan statistin roolissa.

3. ulkoa vajaa kierros jäljellä reissuun heittänyt Volume Hoss laskeutui vajaat 500 metriä ennen maalia johtavan ulkopuolelle. Se taisteli siitä hyvin kakkoseksi, muttei mahtanut mitään voittajalle. 1. kaarteen kolmatta rataa jyskyttänyt Cash Lane meni 1. takasuoralla johtavan taakse. Matti Sorosen ajokki nousi loppukaarteessa toiselle ja tuli kohtalaisesti perille. 2. ulkona juossut Sembs Ourador hakeutui 400 jäljellä kirikaistoille ja lopetti ihan asiallisesti neljänneksi. Alussa kolmannelle juuttunut Big Brave pakitteli jatkossa hännille, mistä nousi kuitenkin 1. takasuoralla uudestaan kolmannen kiertoon ja ajoi takakaarteessa toisen radan veturiksi. Santtu Raitalan ajokki menetti paikkansa reilut 400 jäljellä ja sinnitteli lopussa viimeisille rahoille. Etusuoralla 5. ulkoa kiriin lähtenyt Merry Broline tuli taustalla kirinsä tasaisesti perille ja on varmasti seuraavaan starttiinsa jo terävämpi.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
13 Millstone's LissomIikka Nurmonen2100:314,5a10005,83
210 Volume HossMauri Jaara2100:1014,9a5007,01
37 Cash Lane (SE)Matti Soronen2100:715,1a2507,34
42 Sembs Ouradour* (SE)Jorma Särkiniva2100:215,3a15019,55
54 Big BraveSanttu Raitala2100:415,4a1007,82
66 Merry Broline* (SE)Petteri Joki2100:615,5a 2,44
71 Star Of EverwoodPanu Ahonen2100:115,7a 17,18
88 Tricky HopeTuomas Pakkanen2100:815,9a 26,50
95 Darth VaderMikael Niva2100:515,9a 55,85
109 Geting Sånna (SE)Jouko Joensuu2100:916,7ax 40,10

Väliajat: 13.0/Millstone's Lissom, 16.5, 15.0, 10.5



Oulu LÄHTÖ 7

Toto4-peli päättyi Bar Ihku Äimän Äijä -lähtöön. 3100 metrillä vahvin oli Janne Lukkarin ohjastama Rim Bay Goliath. Ruuna sai hyvän reissun 2. ulkona, mistä se lähti kirikaistoille reilut 1200 jäljellä. Päätöskierroksen käynnistyessä Rim Bay Goliath kiertyi johtavan rinnalle, mistä Maarit Ollikaisen treenattava jyräsi loppukaarteessa yliotteen. Maalisuoralla Kainuun jättiläinen piti varmoin ottein ykköseksi ja otti kauden viidennen voittonsa.

Keulassa maltillista tahtia vetänyt Doni Twice laukkasi loppukaarteessa voittotaistosta, mutta olisi todennäköisesti hävinnyt suosikille ravillakin. Kakkossija olisi silti ollut varsin realistinen. 2. sisällä juossut Donnie Brasco jäi voittotaiston suhteen vaille mahdollisuuksia. Se pääsi maalisuoralla nousemaan toiselle, mutta vapaat ladut eivät sieltäkään avautuneet. Hamis Heartbreaker teki 3. ulkoa rehdin 700 metrin kirin ilman vetoapua ja oli hyvä kolmas. Viimeisellä takasuoralla 4. sisältä toiselle noussut Park's Bandit löysi hieman myöhään kiritilat ja lopetti ihan hyvällä otteella neljänneksi. Carlos Shadow työntyi lopussa 3. sisältä viimeisille rahoille. Paljon peliä keränneen Charexcelin viimeisellä takasuoralla 4. ulkoa aloittama kiri ei kantanut kärkitaistoon.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
110 Rim Bay GoliathJanne Lukkari3100:1019,6a20002,02
23 Donnie BrascoMarko Hakkarainen3100:319,7a10007,33
312 Hamis HeartbreakerJani Hartikainen3100:1219,7a50032,90
47 Park's BanditJouni Yypänaho3100:719,8a30053,00
51 Carlos Shadow (SE)Mikael Niva3100:119,8a20028,48
64 Vasil VictorPetteri Joki3100:419,9a 16,17
76 CharexcelNiko Jokela3100:620,0a 9,93
811 Hillbilly WillyJouni Kukkohovi3100:1120,7a 59,63
hpl5 Doni TwiceSanttu Raitala3100:5-a 3,53
p2 Classic ValleyAki Antti-Roiko3100:2-a
p8 SvadilfariKeijo Hakala3100:8-a
p9 Horsetail's JackArto Komulainen3100:9-a

Väliajat: 18.5/Doni Twice, 22.5, 21.5, 17.0, 15.5



Oulu LÄHTÖ 8

Illan kahdeksantena lähtönä ajettiin amatööriohjastajien SM-liigaa. Ykkösrahat vei nimiinsä Mikael Nivan luotsaama Listas Hector. Ruuna sai juoksupaikan 2. ulkoa, mistä se jäi loppukaarteessa ilman vetoapua. Maalisuoralla Listas Hector työntyi niukasti ykköseksi ja otti uransa avausvoiton. Voittotulos 19,3ake on Krista Kivilompolon valmennettavan ennätystulos autolähetyksellä, joskin voltista se on painellut muutamaan otteeseen kovempaakin.

Johtavan rinnalla matkustanut BWT Alarm siirtyi loppukaarteessa keulaan ja jaksoi asiallisesti kakkoseksi. Keulassa välijoin 16,5-21,5-16,5 vetänyt Rail Face menetti paikkansa loppukaarteessa ja jaksoi 17-lopetuksessa totoon. 3. sisältä viimeisellä takasuoralla toiselle noussut Steam Albert jatkoi maalisuoralla kolmannelle ja tuli tasaisesti loppua. Quick Diesel nousi maalisuoralla 4. sisältä toiselle radalle ja lopetti tasaisesti viidenneksi. 2. sisällä matkustanut Moonlight Music jäi loppukaarteessa 3. sisälle, mistä seuraili tasaisesti viimeisille rahoille. Pelihevosiin lukeutunut Paris Blues ei porukan perältä pystynyt suuremmin parannuksiin. 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla kiriin heittänyt Junior Brodde kiri hetken todella vahvasti kohti kärkeä ja vaikutti mahdolliselta menestyjältä, mutta syystä tai toisesta kiri katkesi varsin nopeasti, eikä Victor Björkrothin suojatti lopulta riittänyt kahdeksatta sijaa korkeammalle. Pelihevosiin lukeutunut Park's Colombo ei tällä kertaa malttanut keskittyä ravaamiseen.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
12 Listas Hector (SE)Mikael Niva2100:219,3a10006,39
26 BWT AlarmTapio Kalaja2100:619,4a5001,84
38 Rail FaceKeijo Hakala2100:819,6a25018,44
43 Steam AlbertSari Pääaho2100:319,6a15050,30
512 Quick DieselJaakko Jylhä2100:1219,7a10015,16
64 Moonlight Music (SE)Eino Tuomi2100:419,8a5073,78
711 Paris BluesEero Hakkarainen2100:1119,9a 7,58
810 Junior Brodde (SE)Victor Björkroth2100:1019,9a 24,59
91 Lucky LacrosseMikko Karen2100:120,0a 92,22
107 Dew's PrincessJani Valli2100:720,0a 30,74
hpl9 Park's ColomboRaimo Niskanen2100:9-a 9,14
p5 Surprise LostTimo Ylitalo2100:5-a

Väliajat: 16.5/Rail Face, 21.5, 16.5, 17.0



Oulu LÄHTÖ 9

Yhdeksännessä lähdössä Tuomas Pakkanen siirtyi Oulun rataliigan kärkeen, voittoajokkinaan Martti Pellikan valmentama Christel Face. Voitto oli Tuomas Pakkaselle illan toinen ja kauden 19:s Äimärautiolla. Pakkanen tarjosi Christel Facelle hyvän juoksun 2. ulkona ja heitti ajokkinsa loppukaarteessa kolmannen kiertoon. Maalisuoraa Christel Face liikkui parhaiten ja lennähti 14-lopetuksessa vieläpä helposti ykköseksi. Hyvään iskuun nousseelle tammalle voitto oli kauden ensimmäinen ja uran seitsemäs.

3. ulkona juossut Sweet Linda pääsi loppukaarteessa 2. ulos ja hakeutui maalisuoralla ulkoradoille. Sen loppuveto kantoi kakkoseksi. Keulassa 14,5-avauksen jälkeen tahtia rauhoittanut Sunrise Sign jaksoi 14-lopetuksessa kolmanneksi ja Blue For You tsemppasi johtavan rinnalta neljänneksi. Pops' Sunriselle jäi monessakin mielessä jossiteltavaa. Se oli lähtösuoralla pääsemässä aivan kelvollisiin iskuasemiin kärkiryhmään, mutta repesi laukalle. Jatkossa tamma eteni 1. takasuoralla vauhdilla mukaan pääjoukkoon ja 4. sisälle. Viimeisellä takasuoralla Pops' Sunrise nousi toiselle radalle ja löysi todella myöhään vapaat tilat. Loppua Jyri Koukkarin ajokki latoi terävällä otteella ja ehti vielä viidenneksi. Johtavan takana liftannut Schakalen riitti viimeisille rahoille. Burning Flight jäi 3. sisälle pussiin.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
14 Christel FaceTuomas Pakkanen2100:417,1a10001,82
26 Sweet LindaVille Pohjola2100:617,3a50025,17
31 Sunrise SignIikka Nurmonen2100:117,4a2505,47
48 Blue For YouArto Komulainen2100:817,5a1507,52
57 Pops' SunriseJyri Koukkari2100:717,5ax1009,02
65 Schakalen (SE)Panu Ahonen2100:517,6a5052,36
711 Enter Sand JamRaimo Niskanen2100:1117,7a 62,33
810 Burning FlightAhti Antti-Roiko2100:1017,8a 62,33
99 Wasa WinnerAleksi Kytölä2100:917,9a 33,56
1012 Borups Nice (SE)Mauri Jaara2100:1217,9a 28,45
112 Bajkal Graff (SE)Veli-Erkki Paavola2100:218,0ax 21,81
p3 Mill Tiger (SE)Emmi Kaleva2100:3-a

Väliajat: 14.5/Sunrise Sign, 19.0, 16.5, 14.0



Oulu LÄHTÖ 10

Ilta päättyi Kaj Sundholmin ja Strait Ironin niukkaan voittoon. Ruuna kiertyi etusuoralla 2. ulkoa toisen radan veturiksi hivuttautui jatkossa hiljalleen kohti kärkeä. Viimeisellä takasuoralla se joutui kirimään hetken kolmatta rataa pitkin, kun 2. sisältä noustiin eteen. Loppukaarteessa Strait Iron leiskautti kärkeen ja oli irtoamassa verkkaisessa 20-lopetuksessa varmaan voittoon, mutta jäi loppumetreillä hieman odottelemaan kavereita ja joutui vielä tiukille. Ruuna kuitenkin kesti ykköseksi ja otti kauden neljännen voittonsa. Koko uran puitteissa täysosuma oli Strait Ironille jo komeasti 19:s.

Etukaarteessa 4. ulkoa kiriin lähtenyt What's Going On heitti suosikille maalisuoralla hyvän haasteen, mutta jäi niukasti toiseksi. 1. kaarteessa ulkoradoilta laukannut Duran's Best ravasi jatkossa viimeisessä sisällä, mistä nousi viimeisen takasuoran alussa toiselle ja jatkoi hetkeä myöhemmin kolmannelle. Se tuli laukan rasittamana varsin positiivisesti perille ja jatkaa kunnossa. Viimeisellä takasuoralla 3. sisältä toiselle noussut Crystal Eye hakeutui maalisuoran avautuessa kirikaistoille ja lopetti kohtalaisesti. Etukaarteessa 3. ulkoa kirinsä aloittanut Hit That laskeutui viimeisellä takasuoralla toiselle radalle ja jatkoi maalisuoralla uudestaan kirikaistoille. Se lopetti ihan mukavalla otteella viidenneksi. Etusuoralla 3. ulkoa 5. sisälle pudottanut Walk Away nousi loppukaarteessa kirikaistoille ja tuli ihan juosten loppua. Sisärataa neljäntenä juossut Paladin Sisu pääsi viimeisellä takasuoralla 2. sisälle. Se oli lopussa varsin pahoin pussissa taipuvan keulahevosen takana ja menetti mahdollisesti muutaman sijan.


Sij.HevonenOhjastajaMatka:RataAikaPalkintoKerroin
14 Strait IronKaj Sundholm2100:416,1a10001,31
28 What's Going On (DE)Jani Hartikainen2100:816,1a50027,05
311 Duran's BestVille Pohjola2100:1116,3ax25025,76
49 Crystal EyeVeli-Erkki Paavola2100:916,4a15013,03
512 Hit ThatPanu Ahonen2100:1216,6a10030,05
63 Walk Away (SE)Niko Jokela2100:316,6a508,45
75 Felicia FactorJyri Koukkari2100:516,6a 60,11
87 ErmiteHeikki Repo2100:716,7a 63,65
910 Paladin Sisu (SE)Nina Mustonen2100:1016,7a 108,20
106 Dominick DuoKeijo Hakala2100:619,1a 120,22
hpl1 Millbrook AdeleMarko Hakkarainen2100:1-a 47,04
hpl2 Boulard (SE)Aki Järvelä2100:2-a 25,76

Väliajat: 13.0/Ermite, 15.5, 16.0, 20.0