Vihjeet Porin Kultaloimiraveihin lauantaille 14.4.2018

Ranch Pop Up ja Ellin Sisu Toto76-varmavalintoina

Lähtö 01

  1. 6,1
  2. 4,5,2,3
  3. -


SATAKUNNAN ALUEEN HEVOSJALOSTUSLIITTO RY –LÄHTÖ. Vaikka 3-vuotislähdössä viivalla on vain kuusi valjakkoa, ei lähtö ole helppo veikattava. Kaikilla on omat mahdollisuutensa. Lopulta A-ryhmään nostetaan Harri Koivusen tallin kaksikko. (6) SO MONTJOY on parantanut menoaan startti startilta. Viimeksi Vermossa se jyräsi oikein varmaan voittoon 2. radalta ilman selkää. Myös (1) HIGHTOWER COMERY saapuu Poriin Vermon voitto allaan. Sam Bourbonin poika hallitsi johtopaikalta 15-vauhtisessa lopetuksessa oikein varmasti. (4) WINGMAN ei ollut viimeksi 4. ulkoa terävimmillään, mutta edellisessä Lahden kilpailussaan Andover Hallin poika nousi 3. sisältä johtavan rinnalle 700 jäljellä ja eteni oikein varmaan voittoon. (5) MAJESTIC MAN punnersi Lahdessa niukkaan voittoon nappireissulla 2. sisältä. Sillä kertaa Wingman jäi selvästi taakse. Myös (2) DAZE ja (3) LANGEN’S AIRBORNE ovat jo ehtineet voittamaan, eli lähdön kaikki hevoset ovat jo vähäisestä starttimäärästä huolimatta onnistuneet voittamaan. Mukana on siis pelkästään lahjakkaita menijöitä.

Lähtö 02

  1. 2
  2. 10,11,15,4,13,3,8,14,1,7,9,12,6,5,16
  3. -


HEVOSURHEILU-LÄHTÖ. Mikäli (2) LILY kilpailee pitkästä tauosta huolimatta kykyjensä mukaisessa vireessä, on se tässä ravia kulkiessaan vaikea voitettava. Syyskuisessa Vermon voittojuoksussa Siporin tytär hallitsi johtopaikalta täysin ajamatta väliajoin 35,0-33,5-(33,5)-29,0. (10) OLIVIA paikkasi viimeksi ensimmäisen kaarteen pahan laukkansa mallikkaasti. Viimeiset 700 metriä sujuivat 28,5-vauhdilla. Laukkaan tuskin on varaa, mutta ravilla Vieskerin tytär pystyy paljoon. (11) MOOTSARTTI kilpailee nousuvireessä, ja takakenkien riisuminen voi tuoda menoon vielä lisäpotkua. (15) HOVIN TURBO aloittaa Bella Varjosen valmennuksesta, ja jatkoa seurataan mielenkiinnolla. Vauhtivarat kyllä riittävät, kunhan vain kaikki palaset loksahtavat kohdalleen. (4) TATRIINA voi saada nappireissun kärjen imussa, jolloin pystyy ottelemaan totosijoista. (13) KOTORINNAN TOPI sijoittui Kaustisella johtavan takaa kolmanneksi mukavalla tuloksella. (3) KESÄYÖ ei ota vielä hommaa tosissaan, mutta rahkeita on selvään ennätysparannukseen. (8) VILPETÖÖRI on fyysisesti vahvassa vireessä, mutta kiihdytysvaiheessa on iso laukkariski.

Lähtö 03

  1. 10
  2. 2,3,7,12,1,4,5,9,8,6,11
  3. -


WANHA KONERA –LÄHTÖ/NOUSIJADIVISIOONA. (10) BETTER BOSS on niin lahjakas 4-vuotias, että nousee ainoaksi A-hevoseksi puolentoista kuukauden starttivälistä sekä takarivin lähtöpaikasta huolimatta. Ennen taukoaan Vermossa Better Boss rynnisti loppusuoralla hallittuun voittoon 900 metrin kirillä 5. ulkoa. (2) MAS BELLA on aloittanut kautensa menestyksekkäästi. Kakkosradalta on hyvät eväät onnistuneeseen juoksuun, vaikka johtopaikalle ei olisikaan asiaa. (3) WHETHER OR NOT debytoi Suomessa Riina Rekilän käsistä ja on mielenkiintoinen. (7) RAINBOW HIGHLIGHT puurtaa aina rehdisti maaliin asti. Paikka johtavan rinnallakaan ei veisi menestyssaumoja. Andover Hallin poika on vain kerran urallaan jäänyt ulos kaksarista, ja silloin ruunalta lähti kenkä. (12) TITUREL on aloittanut Tommi Kylliäisen käsistä hienolla menestyksellä. Viimekertaisessa kakkossijassa ravi tosin hajosi huolestuttavasti. Mikäli ravi pysyy nyt loppuun asti kasassa, ei piippuhyllyn lähtöpaikkakaan vie menestyssaumoja. (1) OFELIA MICK oli viimeksi johtavan rinnalta kelpo kakkonen. Vaikka vastus on nyt paljon kovempi, ei tamma ole loistopaikaltaan lainkaan vailla mahdollisuuksia. (4) DON DEFENDER ei ole ennakkokommenttien mukaan heti tauolta terävimmillään, mutta vastaavasti kengät on tarkoitus riisua.


Lähtö 04

  1. 4,5,6,10
  2. 8,9,3,11,2,7,1,12
  3. -


KIVIKYLÄN KOTIPALVAAMO –LÄHTÖ. (4) KALEVATAR kilpailee elämänsä iskussa. Epävarmuus riivaa, mutta ravia polkiessaan Kalevan tytär on vahvoilla. Viime laukka johtui tosin häiriöstä. Fyysisesti väkevälle menijälle käyvät kaikki juoksupaikat. (5) VINHATUURI avaa lujaa ja juossee joko keulassa tai 2. sisällä. Kyseessä on luonteeltaan omalaatuinen tapaus, joka olennaiseen keskittyessään pystyy paljoon. Vauhdit ja kunto kyllä riittävät. (6) VILOKKINEN on hidas avaaja, mutta tulee vauhtiin päästyään vahvasti perille. Viimeksi Vermossa Vilokkinen hyökkäsi 5. ulkoa vajaat 1200 jäljellä ja puursi rehdisti neljänneksi. Päätöskierros sujui kolmatta rataa pitkin 27,9-vauhdilla. (10) VILI KUUPPER ei ole mikään maailman kovin kiertelijä, mutta hyvän selkäjuoksun jälkeen se pystyy kirimään lopussa mukaan matsiin. Viimeksi Teivossa Vili Kuupper laukkasi päätössatasella johtopaikalta voittotaistosta. (8) ROJALTI on intoutunut viimeisellä kilpailukaudellaan uransa parhaaseen iskuun. Ruuna oli viimeksi Teivossa vielä parempi kuin Porin keulavoitossaan. Ruuna on hyvä haastaja suosikeillekin. (9) OHIKIITÄVÄ on kovin epävarma, mutta muuten kehityskelpoinen. Keskiviikkona Vermossa ruuna hyökkäsi 2. ulkoa 700 jäljellä, mutta pilasi pelinsä kärjen rinnalta pahaan laukkaan loppusuoralle kaarruttaessa.

Lähtö 05

  1. 1,5,6,11,10,2
  2. 4,8,3,7,9
  3. -


HEVARI-LÄHTÖ/TAMMALÄHTÖ. Päivän Toto76-kierros käynnistyy tasaisella tammalähdöllä, missä jokaisella on realistinen voittosauma. (1) IN ICE PRINCESS saa lähtöasetelmien ansiosta ykkösvihjeen. Oletuksena on, että tamman lähtönopeus riittää johtopaikan pitämiseen. In Ice Princess oli aiemmin selvästi parhaimmillaan selkäjuoksun jälkeen lyhyellä kirillä, mutta tamma on saanut viime aikoina lisää kovuutta, joten keulajuoksukin vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta. Viime lauantaina Vermossa Anne Takapuron valmennettava ei saanut mahdollisuutta 4. sisältä. (5) LIL BELINDA laukkasi viimeksi Turussa ratkaisevan pahoin jo ennen lähtölinjaa, minkä jälkeen homma meni hiitinajoksi. Edelliset startit osoittavat kuitenkin Anythings Possiblen tyttären kohonneen elämänsä iskuun. Teivon 76-tammalähdön voitto näytti, että tamma pystyy nykyään tekemään itse juoksuakin. (6) REAL RED on aloittanut kautensa kahdella voitolla. Revenuen tytär on nytkin yksi kovista, mutta juoksunkin on kyllä jollain lailla onnistuttava. Mikäli matkalla pidetään yhtään tempoa, saisivat (11) SHE’S SO LADY ja (10) SAHARA FOXYLADY takarivistäkin täydet mahdollisuudet aivan kärkeen. She’s So Lady hävisi tammikuussa Seinäjoella vain Lindy Poppinsille. Sen jälkeen juoksut eivät ole onnistuneet lainkaan. Kahdessa viime kilpailussa voimia on jäänyt rutkasti varastoon. Edes voitto ei saa yllättää lainkaan. Sahara Foxylady ei päässyt tulemaan kauden avauksessaan vapaasti. Nyt ikäluokkatammalla on starttikin alla. (2) M.T.LARA CROFT pystyy pärjäämään, mikäli pääsee johtopaikalle tai sisäradalle kärjen taakse. (4) ROSENSTOLZ voitti viimeksi Forssassa keulasta, mutta jää silti tässä tasokkaammassa lähdössä B-ryhmän puolelle. Tarkan juoksun jälkeen kaikki on kuitenkin mahdollista. Viimeksi Teivossa väsyvän takana pelinsä menettänyt (8) DIESEL DEVOTED on vauhdikas tamma, mutta lähtöpaikka laskee selvästi osakkeita.

Lähtö 06

  1. 8
  2. 1,6,9,10,3,12,5,2
  3. 11,7,4


WISENETWORK OY –LÄHTÖ/HAASTAJADIVISIOONA. Viime kaudella hienosti kulkenut (8) RANCH POP UP aloitti tämänkin kauden lupaavalla suorituksella. Ruuna kiertyi 3. ulkoa johtavan rinnalle 1400 jäljellä ja sitkisteli kärjen tuntumassa rehdisti maaliin. Mikä parasta, tyylikin pysyi loppuun asti hyvänä. Startti vei hevosta varmasti eteenpäin, ja tällä kertaa voitto on jo lähellä. Ranch Pop Up voi hyvinkin edetä lopulta johtopaikalle, ja ainakin siinä tapauksessa Le Monteilin poika olisi todella tukevasti kiinni voitossa. (1) BOMBARD on lähinnä se hevonen, joka voisi kyseenalaistaa Ranch Pop Upin johtopaikalle pääsyn. Baron Pepperin poika oli viimeksi Vermossa mainio jyräämällä ykköseksi 700 metrin kirillä 4. ulkoa. Edes Al E.Gador Zet ei pystynyt lopussa vastaamaan. Bombard vaikuttaisi kuitenkin olevan selkäjuoksulla hieman keulajuoksua parempi. Kun johtopaikan pitäminen ykkösradalta edellyttänee lisäksi vauhdikasta avausta, voisi Ranch Pop Upin selkä varsinkin tällä matkalla kelvata. (6) WESTCOAST HUEY on sekin nopea avaaja. Sille kuitenkin kelpaa tällä matkalla paikka 2. tai 3. sisällä, vaikka kaksi viime starttia on keulasta ajettukin. (9) GIRL ON FIRE paikkasi viimeksi lähtösuoran pahan laukkansa mainiosti. Vaikka alla oli hienoa menestystä kengät jalassa, vaikutti kengittä ajaminen tuovan menoon vielä lisävauhtia, ja kengittä on tarkoitus kilpailla nytkin. (10) TITAN AS tuskin on heti tauolta parhaimmillaan. Kyseessä on kuitenkin niin hyvä hevonen, ettei menestys saa silti yllättää. Varsinkin, mikäli eturivin hevoset eivät pääse juoksupaikoista sopuun. (3) ERNA’S KING voitti viimeksi Porissa ylivoimaisesti, mutta nyt vastus on niin tiukka, että hyvästä lähtöpaikasta huolimatta voitto vähän yllättäisi. (12) MISTER LANE on voittotaistelua ajatellen todella haastavalla lähtöpaikalla.


Lähtö 07

  1. 12,7,10,1,16,11,9,2
  2. 8,5,15,3,14,4
  3. 6,13


PORI ENERGIA –LÄHTÖ/HAASTAJA- VS. HUIPPUDIVISIOONA. Haastava pelilähtö. (12) OIVA-SOINTU saa ykkösvihjeen, mutta laukkaan ei ole varaa ja juoksun on muutenkin ainakin jonkin verran onnistuttava. (7) SISU OSKARIn kohdalla menestyminen on täysin kiinni kilpailuhuumorista, joka kyllä rakoilee valitettavan usein. Ei ruuna viimeksi Kaustisen 76-lähdössäkään mitenkään kuolainta puristanut, mutta oli kuitenkin johtopaikalta kelpo kakkonen. Juha Länsimäki päässee nytkin valitsemaan, että ajaako nopealla avaajalla keulasta vai selästä. (10) H.V. TUURI on erittäin vaikea arvioitava, sillä ori palaa todella pitkältä kilpailutauolta. Koelähdön suorituksesta ori saa kyllä puhtaat paperit, sillä siinä vauhti kiihtyi loppua kohden. Päätöspuolikas oli 25,5-vauhtinen. Joka tapauksessa kyvyiltään H.V. Tuuri lienee koko lähdön paras. (1) VÄLKYN VÄISKI on pilannut kaksi viime kilpailuaan laukkoihin, ja toissakerralla ravin kanssa oli muutenkin ongelmia. Loistoasetelmista matkaan pääsevää nopeaa avaajaa ei kannata kuitenkaan vielä unohtaa. (16) JYLLÄTYS pilasi viimeksi pelinsä lähtölaukkaan, mutta vire lienee kuitenkin silti vain nousussa. Jyllätys jaksaa kiertää, mutta niin tietysti näistä asetelmista menestyäkseen pitääkin. (11) ELIAS JUONETAR kokee nyt huippumielenkiintoisen kuskinvahvistuksen. (9) RIIPINEN jatkaa fyysisesti vahvassa vireessä. Viime startti kuitenkin muistutti, että laukkariski on edelleen konkreettinen. (2) MYLVERIN JYTKYn taulu on kapasiteettiin sekä suorituksiinkin nähden lohduttomassa kunnossa. Saa nähdä, että tuleeko onnistumista nytkään, mutta joka tapauksessa ainakin laajemmissa peleissä ruuna on syytä pitää mukana.

Lähtö 08

  1. 14
  2. 15,11,4,5,7,9,2,10,3,6,1,12
  3. 8,13


SATAKUNTA SENIOR 2018. (14) ELLIN SISU aloitti kautensa niin vakuuttavalla voitolla, että kohoaa T-systeemien tukipilariksi, vaikka vastassa on muitakin lahjakkaita nuoria suomenhevosia. Juoksulangan paikalta Ellin Sisulla on hyvä lähteä hehkuttamaan viime Teivon kilpailun tavoin heti eteenpäin. (15) LUMI-MASI oli Teivossa hyvä kakkonen vain Ellin Sisulle häviten. Viimeksi Jyväskylässä Vieskerin poika laukkasi pahoin ensimmäisessä kaarteessa, mutta kiri vielä Suomen Cupin karsintalähdön kakkoseksi kulkemalla viimeiset 1600 metriä 25,6-kyytiä. (11) CAIJUS on tosi hyvä hevonen sekin, mutta Lumi-Masin etuna siihen nähden on jo tauon jälkeen alla oleva starttirytmi. Tästä syystä Caijus putoaa rankingissa Lumi-Masin taakse. (4) TURELIUS päätti viime kautensa Satakunta-ajon kakkossijaan ja (5) TARUNLENTO Satakunta-ajon kolmossijaan. Esillä olevien tallikommenttien perusteella kummatkin palaavat tauolta hieman maltillisin odotuksin. Molemmat ovat kuitenkin niin lahjakkaita 5-vuotiaita, ettei kaksarisijastakaan voi kummankaan kohdalla silti yllättyä. (7) RUPELTAJAssa on potentiaalia, kunhan ori alkaa keskittyä hommaan tosissaan. (9) JULMIN hävisi viimeksi vain Ellin Sisulle sekä Lumi-Masille. Tälläkin kertaa totosija edellyttää täydellistä onnistumista.

Lähtö 09

  1. 2
  2. 4,10,5,7,8,1,9,6,3,12,11
  3. -


OP LÄNSI-SUOMI – JOUKO ANTILA –LÄHTÖ/PRONSSIDIVISIOONA. (2) HAMIS FAMERAISER oli viime lauantaina Vermossa Pronssidivisioonan finaalissa johtopaikalta niin hyvä kolmas, että vastaavilla otteilla ruunalla on tässä loistopaikaltaan oikein hyvät saumat keulavoittoon. (4) WESTCOAST VICTORIA on vielä hakenut tänä vuonna huippukuntoaan, mutta esillä olleiden tallikommenttien perusteella tamman pitäisi nyt olla parempi. Westcoast Victoria kohoaa rankingin kakkoshevoseksi sillä psyykillä, että se pääsee mielimatkallaan unelmapaikkaan Hamis Fameraiserin taakse 2. sisälle. Mikäli Westcoast Victorialla halutaan ajaa keulasta, muuttuu koko lähtö kertaheitolla avoimemmaksi. Erityisesti tästä tilanteesta hyötyisi (10) RICOCONE. Mikäli juoksupaikat kuitenkin löytyvät kivuttomasti, ei ainakaan Hamis Fameraiserin kukistaminen takarivistä pikamatkalla tule olemaan helppo juttu. Viimeksi Lahdessa Ricocone kesti kunnialla juoksupaikkansa 2. radalla ilman selkää. (5) CELEBRATION SONG menestyi talvella mainiosti. Nyt tamman kohdalla on kuitenkin pieniä kysymysmerkkejä, sillä viime startin jälkeen oli lieviä ongelmia ja nyt kilpailtaneen myös pitkästä aikaa nopealla kesäradalla. Todennäköisin juoksupaikka on johtavan rinnalla. (7) POR NIE ROCK kilpailee loistovireessä, mutta keskinkertaisen lähtönopeuden vuoksi kiriin joutunee nytkin lähtemään aika kaukaa. (8) PAST OR FLASH pystyy tuliseen avaukseen, mutta saa sitten nähdä, että mikä on Jukka Torvisen taktiikka hankalalta kasiradalta. Sieltä avaus maksaa äkkiä liikaa. Toisaalta taas peruuttelemallakaan on enää vaikea ehtiä. Matka suosii ja vire on kelpo tolalla, mutta lähtöpaikka vaikeuttaa siis tilannetta huomattavasti.

Lähtö 10

A) 11,4
B) 7,2,6,3
C) 1,9,8,5,10

HANKKIJA PORI KULTALOIMI 2018. (11) COSTELLO on ollut viime voitoissaan niin jäätävä, että ilman muuta sen pitääkin olla lähdön suosikki. Helpolla voitto kuitenkaan tuskin irtoaa. Siitä pitänee huolen erityisesti (4) TÄHEN TOIVOMUS. Tähen Toivomus oli jo viimeksi Kaustisella Costellon jälkeen todella mainio kakkonen edettyään takarivistä huolimatta johtopaikalle jo ennen 22-kyytisen avauspuolikkaan täyttymistä. Nyt Tähen Toivomus on eturivissä ja vastaavasti Costello takarivissä. Kun vielä ilmeisesti kengätkin napataan Tähen Toivomukselta pois, on Pauli Raivion valmennettava todella kova haastaja hirmukuntoiselle suosikille. Tähen Toivomuksen voittomahdollisuuksiinkin on syytä suhtautua erittäin vakavasti. Viime vuoden Kultaloimi-ajon voittoaan puolustava (7) POLARA on lähdön selvä kolmoshevonen, mutta ainakin kengät jalassa tämän lähdön voittaminen on tiukassa. Mikäli kenkiä kuitenkin riisutaan, tuo se lähtöön vielä rutkasti lisää mielenkiintoa. (2) KÖPPINEN sijoittui viime vuoden Kultaloimi-ajossa kakkoseksi. Vaikka Porissa ravikuninkuudenkin voittanut ori voi parantaa startti kropassa paljonkin, on kaksarisijan uusiminen edellä mainittua kovaa kolmikkoa vastaan tiukassa. (6) SIIRIN ÄLLI vaikuttaa nousuvireiseltä, mutta silti viimekertaisen Vermon totosijan uusiminen edellyttänee huippuonnistumista. (3) METKUTUS pystyy pitävällä radalla täysipainoiseen suoritukseen ja silloin ainakin rahasija on otettavissa.

Lähtö 11

A) 3,4
B) 2,1,11,7,8,12,6
C) 5,9,10

KARJALA KULTALOIMI 2018. (3) ATTACK DIABLO hävisi Kultaloimi-katsastuksessa Express Duolle, mutta Express Duo on ollut lähtörata-arvonnoissa epäonninen. Lisäksi Attack Diablolla on muutenkin panostettu nimenomaan tähän lähtöön, ja varustepuolellakin on virityksiä tulossa – aikomuksena on riisua kenkiä ja kilpailla jenkkikärryillä. Niinpä luvassa voi hyvinkin olla Attack Diablon osalta kauden parasta menoa. On täysin mahdollista, että Attack Diablo juoksee johtopaikalla. (4) TOP OF THE WORLD on todella mielenkiintoinen tauolta palaaja, johon on syytä suhtautua heti vakavasti. Viime kauden kilpailut osoittivat, että kyseessä on kovan kaliiberin menijä tällaisiin lähtöihin. (2) BRET BOKO ja (1) RANCH NEWMAN pystyvät hyödyntämään hyvät lähtöpaikkansa. Bret Bokolla on usein ajettu keulasta, mutta ei olisi mikään maailman suurin ihme, vaikka Attack Diablon selkä kelpaisi kahden kuukauden tauolta suosiolla. (11) EXPRESS DUO oli viimeksi Vermossa yhtä hyvä kuin voittojuoksuissakin, juoksusta vain tuli huonolta lähtöpaikalta liian vaikea. Hyvältä lähtöpaikalta Kultaloimi-katsastuksen voittanut ori olisi ilman muuta mahtunut mukaan A-ryhmään, mutta nyt lähtöpaikka laskee selvästi osakkeita. Ilman ylivauhtia näistä asetelmista voittoon nouseminen on kyllä tiukassa. (7) YOUR SO VAIN ei vielä koelähdössään vakuuttanut. Donato Hanoverin pojan peruskapasiteetti on kuitenkin niin hurja, ettei hevosta voi voitosta puhuttaessakaan täysin sivuuttaa. Keliolosuhteetkin tulevat olemaan merkittävästi Seinäjokea paremmat. (8) TWIGS VOICI on lähdön ainoa tamma. Hyvä tamma onkin, mutta paikka vaikeuttanee ainakin voittoa ajatellen liikaa.


TOTO76 (lähdöt 5-11)

Pieni systeemi
I 1,2,5,6,10,11 (4,8)
II 8 Ranch Pop Up (1,6)
III 1,2,7,9,10,11,12,16 (8,5)
IV 14 Ellin Sisu (15,11)
V 2 Hamis Fameraiser (4,10)
VI 4,11 (7,2)
VII 3,4 (2,1)
192 riviä*0,05 euroa = 9,60 euroa

Suuri systeemi
I 1,2,5,6,10,11 (4,8)
II 8 Ranch Pop Up (1,6)
III 1,2,7,9,10,11,12,16 (8,5)
IV 14 Ellin Sisu (15,11)
V 2,4,5,7,8,10 (9,6)
VI 4,11 (7,2)
VII 1,2,3,4,7,11 (8,12)
3456 riviä*0,05 euroa = 172,80 euroa

TOTO4 (lähdöt 8-11)

Pieni systeemi
I 14 Ellin Sisu (15,11)
II 2 Hamis Fameraiser (4,10)
III 4,11 (7,2)
IV 3,4 (2,1)
4 riviä*1 euro = 4 euroa

Suuri systeemi
I 14 Ellin Sisu (15,11)
II 2,4,5,7,8,10 (9,6)
III 4,11 (7,2)
IV 1,2,3,4,6,7,8,11,12 (5,9)
108 riviä*0,40 euroa = 43,20 euroa

PÄIVÄN PARI (lähdöt 5-6)

Pieni systeemi
I 1,2,5,6,10,11
II 8 Ranch Pop Up
6 yhdistelmää

Suuri systeemi
I kaikki
II 8 Ranch Pop Up
11 yhdistelmää

PÄIVÄN DUO (lähdöt 10-11)

Pieni systeemi
I 11 Costello
II 3,4
2 yhdistelmää

Suuri systeemi
I 4,11
II 3,4
4 yhdistelmää

TROIKKA (lähtö 7)

Pieni systeemi
I 12 Oiva-Sointu
II 1,7,10,16
III 1,2,7,9,10,11,16
24 yhdistelmää*0,50 euroa = 12 euroa

Suuri systeemi
I 1,7,10,12
II 1,2,7,9,10,11,12,16
III 1,2,7,9,10,11,12,16
168 yhdistelmää*0,50 euroa = 84 euroa

TROIKKA (lähtö 9)

Pieni systeemi
I 2 Hamis Fameraiser
II 4,5,7,8,10
III 4,5,7,8,10
20 yhdistelmää*0,50 euroa = 10 euroa

Suuri systeemi
I 2 Hamis Fameraiser
II 4,5,7,8,10
III kaikki
50 yhdistelmää*0,50 euroa = 25 euroa

TROIKKA (lähtö 11)

Pieni systeemi
I 3,4
II 3,4
III 1,2,7,11
8 yhdistelmää*0,50 euroa = 4 euroa

Suuri systeemi
I 3,4
II 1,2,3,4,7,11
III 1,2,3,4,6,7,8,11,12
70 yhdistelmää*0,50 euroa = 35 euroa


Vihjeet laati Jouni Toroska