Heikki Torvisen valmennustoiminta tauolle - Jämsän talli myynnissä

Jämsän raviradalla tallia pitävä Heikki Torvinen lopettaa väliaikaisesti valmennustoimintansa kesään mennessä. Samalla 21 hevosen talli tulee myyntiin ja valtaosa hevosista siirtyy muualle.
Raviliiga-hevonen Golden Luxi jatkaa Torvisen valmennuksessa sovitusti vuoden 2016 loppuun saakka.


​Torvinen on valmentanut hevosia Jämsän raviradalla 18 vuotta ja kehuu valmennusolosuhteita ja raviseuran talkooväkeä, mutta kuluttava valmennustallin arki saa hetkeksi jäädä terveyssyistä.
- Hevoset, treenipaikat ja hevosenomistajat ovat kaikki hyviä ja uskon raviurheilun uuteen nousuun. Selän kanssa on kuitenkin sen verran ongelmia, että on pakko pitää taukoa ja laittaa mies kuntoon. Ajatuksenani on, että palaisin entistä ehompana vuoden parin sisällä. Oman ravitallin pyörittäminen vaatii kovaa työtä seitsemänä päivänä viikossa, joten terveydentilan pitää olla kunnossa, Torvinen korostaa.

Raviradan lisäksi tallin kupeesta löytyy hyvät hiittisuorat ja kävelytyskone. Torvinen sanookin, että joku saa tallista otollisen paikan harjoittaa hevostoimintaa keskeisellä sijainnilla.

52-vuotias Heikki Torvinen on voittanut valmentajana suomenhevosten Derbyn kolme kertaa ja Kriteriumin kahdesti. Viime vuosina harvakseltaan kilpaa ajanut Torvinen on voittanut urallaan 569 lähtöä.