Mauri Jaara mukaan Arctic Challengeen

Pohjois-Suomen voitokkain raviohjastaja Mauri Jaara liittyy mukaan Rovaniemen Arctic Challengen 14.12. kilpailijoihin. Yli 3 500 ravilähtöä urallaan voittanut Jaara korvaa kilpailussa Mika Forssin.

- Mika on juuri aloittamassa valmennustoimintaa Ruotsissa. Hän soitti ja kertoi, että olisi ehdottomasti halunnut ajaa vielä tämän ohjastajakilpailun Suomessa ja olla mukana tekemässä uudenlaista tapahtumaa, mutta tilanne Ruotsissa on nyt sellainen ettei osallistuminen ole mahdollista. Talliin on tulossa juuri kyseisenä viikonloppuna paljon hevosia ja Mikan täytyy jäädä starttaamaan heidän uutta toimintaansa. Se on ymmärrettävää ja toivomme kaikkea menestystä Mikalle Ruotsin valloitukseen, kilpailun promoottori Tapio Hoikka kertoo.

- Mika pahoittelee tilannetta ja toivoo kaikkea hyvää tapahtumalle. Nämä ovat Forssin mukaan juuri niitä tempauksia, mitä laji tarvitsee, että mukaan voidaan saada uusia perheitä tutustumaan hevosten maailmaan.

Mika Forssin korvaava Mauri Jaara on oululainen ammattivalmentaja, joka pitää talliaan Ruukissa. Hän on menestynyt vuosikaudet kaikilla Pohjois-Suomen raviradoilla ja on tärkeä tekijä sekä ohjastajana että valmentajana myös Rovaniemen raviradan kilpailutoiminnassa.

Hevosten ilmoittaminen Arctic Horse Raceen päättyy maanantaina klo 9:00 ja lähtölistat valmistuvat maanantaina. Kilpailut starttaavat lauantaina 14.12. klo 18.

www.arctichorserace.fi

Arctic Challenge -raviohjastajaottelun 14.12. osallistujat

Kaksitoista ohjastajaa kilpailevat kolmen osalähdön pistekilpailussa, jossa ajetaan kaksi lähtöä lämminverisillä ja yksi lähtö kylmäverisillä hevosilla.

Jens Eriksson Ruotsi - ruotsalainen ammattivalmentaja, joka treenaa Pohjois-Ruotsissa Skellefteåssa
Tim Tetrick USA - yli 11 000 voitettua ravilähtöä, moninkertainen vuoden ohjastaja Yhdysvalloissa
Hans Christian Holm Norja - yli 1700 voitettua ravilähtöä
Mauri Jaara Suomi - Pohjoisen Suomen menestynein raviohjastaja yli 3 500 voitollaan, ammattivalmentaja jonka ajamat ja treenaamat hevoset ovat aina isossa roolissa pohjoisen raviradoilla
Jorma Kontio Suomi - Lähestyy kovaa vauhtia 11 000 voitetun ravilähdön rajapyykkiä, palkittu Suomen urheilun lähettiläänä Urheilugaalassa, kaikkien aikojen menestynein suomalainen raviohjastaja
Jukka Torvinen Suomi - Nouseva tähti, oppilasohjastajien EM-kilpailun neljäs, yli 500 voitettua ravilähtöä
Hannu Torvinen Suomi - Yli 1400 voitettua ravilähtöä, ajoi tiensä 25-vuotiaana Tuhannen Voiton Klubiin tehden tämän toiseksi nuorimpana kuskina historiassa, Jukan isoveli
Petteri Joki Suomi - Napapiirin ohjastajasankari, johtaa Rovaniemen ajajaliigaa ylivoimaisesti, yli 500 voitettua ravilähtöä
Olli Koivunen Suomi - Yksi Pohjoismaiden lupaavimmista nuorista ohjastajista Suomen Turusta, yli 700 voitettua ravilähtöä
Santtu Raitala Suomi - Lentävä pihtiputaalainen liittyi lokakuussa Tuhannen Voiton Klubiin, johtaa Suomen ohjastajaliigaa 2019 ennen Hannu Torvista
Antti Teivainen Suomi - Kaikkien aikojen toiseksi voitokkain suomalainen ohjastaja, ajanut seitsemän ravikuningattaren seppelettä, lähes 8 000 voitettua ravilähtöä
Iikka Nurmonen Suomi - Yli 800 voitettua lähtöä, ohjastanut nuorena mm. Elitloppetissa, Kuninkuusraveissa ja voittanut useita suurkilpailuita