Ensimmäinen pari uunista ulos

Seinäjoki Race ajetaan viiden viikon kuluttua lauantaina 17.4. Kilpailuun kutsuttaviksi mietittyjen hevosten tekemisiä on seurattu sekä viime viikkoina raveissa että keskusteltu ja kuulosteltu valmentajien mietteitä.

Kiinnostus kisaa kohtaan on perinteisen aktiivista myös valmentajien suunnasta, Seinäjoki Race kuuluu varteenotettaviin näyttöpaikkoihin Elitloppetia myöten. Koronatilanne ja sen vaikutukset ravitalouteen sekä
hiljattain Espanjassa esiintynyt EHV-1 -virus tuovat valmisteluun lisää mietittävää. Lähdöstä pyritään silti saamaan jälleen mielenkiintoinen, uusiakin huippunimiä esiin tuova kansainvälisen kilpailukauden avaus.

Selmer I.H. revanssimielellä Seinäjoelle

Toissavuoden Seinäjoki Raceen 5-vuotiaana osallistunut Selmer I.H. tekee paluun Seinäjoelle revanssihengessä. Viimeksi kisan epäonnistuminen meni sairastumisen piikkiin, mutta hyvällä tasolla läpikäyty viime vuosi ja suvereeniin tyyliin napattu tuore voitto 11,3a -tuloksella ansaitsevat paluun Pohjanmaalle. Stall Ratun matkaan on kaavailtu mukaan myös Dante Godiva tavoittelemaan Harper Hanover-pääsylippua Etain Royal Stayerista.

Le Gros Bill seuraava suomalainen kansainvälinen tähti?

Le Gros Billin kausi alkoi näytöstyyliin eilen Kuopiossa.Valmentaja Ari Viander on asettanut tavoitteet korkealle, eilinen startti oli ensinäytös kohti suurempaa menestystä. Le Gros Bill oli vuoden alussa ensimmäisiä kirjauksia kisajärjestäjän toivelistalla viime kauden kehityksen ja menestyksen johdosta. Nyt kuusivuotiaana se täyttää hyvin paikkansa Seinäjoki Racen strategiassa nostaa esiin nuoria, tulevia suuruuksia.