Magic Monday ravit 1.10 Seinäjoella

Toto65- pelissä 50 000 euron Bonus 6 oikein voittoluokassa!
1. Lähtö
Ranking:
A: 3, 5
B: 10, 1, 9, 2, 7
C: 4, 11, 12, 6, 8
3 Ernie Bell on tehnyt koko ajan oikein hyviä esityksiä. Viimeksi 3. 9. Seinäjoella ruuna lähti hyvin ja eteni nopeasti kärkipaikalle. Sai jatkossa vetää sopuisasti ja otti lopussa marginaalia varmemman voiton. Resepti on ollut kahdella edelliselläkin kerralla sama. 5 Kathy Heel on aivan kunnioitettava vastustaja. Tamma starttasi viimeksi 16. 9. Turussa, missä se teki 4. ulkoa oikein rehellisen viimeisen takasuoran puolivälistä lähteneen kirin. Edellisellä kerralla 3. 9. Seinäjoella tamma teki 6. ulkoa oikein vahvan kierroksen mittaisen kirin ja ehti lopussa puolittain voittaneen Ernie Bellin tuntumaan. Se kulki tuolloin kirissään pitkään alle 14- tahdilla. 10 Lisebet juuttui viimeksi 20. 9. Seinäjoella liian pitkäksi ajaksi pakettiin, eikä se enää lopussa ehtinyt suuremmin parantamaan ja meni vielä lopulta hylkäykseenkin murtautumisesta. Seinäjoen 13. 9. startissaan tamma teki 4. ulkoa aivan hyvän kierroksen mittaisen kirin. 1 Navarron Gladiator saanee tässä mukavan juoksun kärjen tuntumassa. Ruuna kilpailee aivan asiallisessa kunnossa, eikä totosijoitus tulisi tässä yllätyksenä. Viimeksi 21. 9. Porissa se juuttui alussa 3. radan kiertäjäksi ja sai vasta alun kovan revityksen jälkeen toisen kaarteen alussa paikan johtavan kannasta. Juoksuun nähden lopun lievä taipuminen oli ymmärrettävää. Nyt juoksunkulku sujunee suotuisammin.
2. Lähtö
Ranking:
A: 2, 6, 10
B: 11, 4, 9, 12, 8
C: 3, 1, 7, 5
2 Gillan on pysynyt kahdessa viime startissaan ravilla ja tuloksena on kaksi voittoa. Viimeksi 20. 9. Seinäjoella tamma nappasi 3. ulkoa 650 metrin kirillään lopussa hallitun voiton. Se kulki tuolloin kirissään 27- tahdilla. Nikulan 9. 9. voitto irtosi kuolemanpaikasta huolimatta varmoin ottein. Autolähdössä laukkariski korostunee jonkin verran, joten mikään varma pelikohde niukka suosikkimme ei tässä ole. 6 Mootsartti kilpailee oikein hyvässä kunnossa, mutta tämäkin menijä on melko epävarma. Viimeksi 25. 8. Killerillä ori otti viimeisen takasuoran puolivälissä kesken vahvan nousunsa pahan laukan ja menetti pelinsä. Edellisellä kerralla 16. 8. Killerillä se puristi kuolemanpaikalta lopussa hallittuun voittoon. 10 Pankeri on oikein voitokas menijä. Ori otti viimeksi 23. 9. Torniossa 4. ulkoa vahvalla kierroksen kirillä lopussa sopivasta lähdöstä lopussa selvän voiton. Nyt tehtävä on erilainen, mutta ori on vahva menijä, eikä sitä voi tietenkään unohtaa peleistä. 11 Vuaran Viima kilpailee myöskin mukavassa kunnossa ja se on tässä haastavasta lähtöpaikastaan huolimatta pelihevosia. Viimeksi 20. 9. Seinäjoella tamma teki takajoukoista aivan hyvän viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin. Seinäjoen 13. 9. voitto irtosi kärkipaikalta parastaan yrittämättä.
3. Lähtö
Ranking:
A: 11
B: 5, 1, 8, 4, 2, 7, 12
C: 3, 6, 10, 9
11 Keep Calm teki viimeksi 22. 9. Lappeenrannassa Cartivet Meeting- finaalissa oikein hyvän esityksen. Ruuna otti tuolloin pahan lähtölaukan ja putosi aivan lauman hännille. Se kulki jatkossa oikein vahvasti ja ehti lopussa vielä rahasijan tuntumaan. Ruuna kulki ravatessaan viimeiset 1900 metriä 13,8- tahdilla. Se oli 7. 9. Killerilläkin kärkipaikalta aivan hyvä toinen. 5 Luna De Paris suorittaa hieman epätasaisesti. Välillä tamma on oikein hyvä ja sitten taas tasaisempi. Viimeksi 16. 9. Kajaanissa se teki 6. ulkoa asiallisen kierroksen mittaisen kirin. Oulun 7. 9. startissaan tamma kiri loppua pirteästi juostuaan sisäradan jonossa. 1 Lucky Moose kilpailee asiallisessa kunnossa ja nyt lähtöpaikkakin on aivan hyvä. Viimeksi 19. 9. Vermossa ruuna seuraili 5. sisältä tasaisesti. Teivon 28. 8. startissaan se jäi puolikas juostuna kuolemanpaikalle, mistä puristi aivan juosten maaliin asti. 8 Melody Heel suorittaa jatkuvasti hyvällä tasolla, eikä sitä voi tässä pahasta lähtöpaikasta huolimatta unohtaa. Viimeksi 3. 9. Seinäjoella tamma puristi kuolemanpaikalta umpirehellisesti maaliin asti. Se on tässä lähdön mahdollinen yllättäjä.
----------------------------
Nyt alkavat Magic Monday T65- kohteet ja käsittelen tässä myös Lahdessa juostavat pelin kohdelähdöt.
T65-1. ( Seinäjoki lähtö 4. )
Ranking:
A: 3
B: 5, 6, 2, 10, 9, 1, 4, 8
C: 7, 11, 12
3 Koveri on tässä selvä suosikkimme ja samalla pienemmän Toto65- pelin ensimmäinen varmamme. Ori palaa tähän tehtävään pieneltä huoltotauolta. Ori on tehnyt tällä kaudella koko ajan hienoja esityksiä. Viimeksi 19. 8. Torniossa tosin kaksi laukkaa vesittivät pelin. Rovaniemen 28. 7. voitto irtosi 200 juostuna tulleesta laukasta huolimatta vielä varmoin ottein. Kalajoen 14. 7. startissaan ori nappasi kärkipaikalta 24,0- lopetuksellaan hallitun voiton. 5 Takenote puristi viimeksi 16. 9. Kajaanissa kuolemanpaikasta huolimatta lopussa varmaan voittoon. Seinäjoen 3. 9. startissaan ruuna oli pitkään vailla kiritilaa ja tuli lopun oikein hyvin. 6 Hipatsu lähti viimeksi 20. 9. Seinäjoella 3. ulkoa viimeisen takasuoran alussa kiriin ja eteni mukavasti. Vahva kiri katkesi loppukaarteessa tulleeseen laukkaan. Edellisellä kerralla 23. 8. Seinäjoella ruuna nappasi vahvalla kierroksen kirillä selvän voiton. 2 Vikkeer kilpailee tasaisen varmassa kunnossa ja ruuna on tässäkin ilman muuta tototaistossa. Viimeksi 20. 9. Seinäjoella se puristi kuolemanpaikalta mallikkaasti maaliin asti.
T65-2. ( Lahti lähtö 2. )
Ranking:
A: 4
B: 3, 1, 2, 7, 5
C: 8, 6, 9
4 Lord Ivar on tässä T65- pelin läpivarmamme. Ruuna on ollut kahdessa viime startissaan oikein vakuuttava ja se on tässä tiukasti voitossa kiinni, vaikka juoksusta tulisi hieman haastavakin. Viimeksi 15. 9. Turussa ruuna eteni ensimmäisen takasuoran alussa kärkipaikalle, missä se sai vetää haluamaansa tahtia. Ruuna kiristi tahtia toisella kierroksella ja otti hallitun voiton. Vermon 1. 9. voitto irtosi kärkipaikalta 10, 0- lopetuksella eleettömästi. 3 Sue´s Photo kilpailee myös oikein hyvässä kunnossa. Viimeksi 15. 9. Turussa ruuna teki 3. ulkoa rehellisen viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin. Vermossa 5. 9. se teki suurin piirtein samanlaisen esityksen, eli 3. ulkoa vahva 750 metrin kiri. 1 Fika oli viimeksi 14. 9. Kuopiossa pieneltä paussilta melko huono. Startti vei varmasti hevosta selvästi eteenpäin. Tamma käynnistyy oikein reippaasti ja se saisi tässä varmasti pidettyä kärkipaikankin, mikäli niin halutaan. 2 Por Nie Rock kilpailee tasaisen varmassa kunnossa. Ruuna hyötyisi tässä ilman muuta selvästi, mikäli matkalla pidetään oikein raikasta tempoa. Viimeksi 22. 9. Lappeenrannassa se kiri lopussa 4. ulkoa hallittuun voittoon.
T65-3. ( Seinäjoki lähtö 5. )
Ranking:
A: 1, 6, 4
B: 11, 7, 12, 2, 9
C: 5, 3, 10, 8
1 RocknRoll Kronos palasi 1. 9. Powerparkkiin tauolta. Ruuna matkasi tuolloin pääosin johtavan kannassa, mistä tuli aivan asiallisesti maaliin asti. Seinäjoen 13. 9. startissaan se oli 3. ulkoa kirivaiheessa aivan hyvä toinen. Viimeksi 20. 9. ruuna jäi johtavan kantaan täysin vaille kiritilaa. 6 Cousin Evert matkasi viimeksi 20. 9. Seinäjoella toisessa ulkona, mistä se kiri lopussa oikein selvään voittoon. Powerparkin 15. 8. startissaan ruuna painui 750 juostuna kärkipaikalle, mistä tuli aivan juosten maaliin asti. 4 Emanuel Web kilpailee hyvässä kunnossa. Viimeksi 5. 9. Vermossa ruuna tuli 4. ulkoa kirivaiheessa 11- tempolla, mutta reippaassa lopetuksessa isompi nouseminen oli vain tekemätön paikka. Teivon 28. 8. startissa se otti 4. ulkoa 800 metrin kirillään lopussa hallitun voiton. 11 Defrag Am jäi viimeksi 23. 9. Lahdessa johtavan kantaan täysin vaille kiritilaa ja näytti aiempaa selvästi paremmalta. Ruuna on tässä juoksun onnistuessa lähdön mahdollinen yllättäjä, vaikka lähtöpaikka onkin varsin haastava.

Troikka:​​​​​​​

I1, 6, 4I1, 6, 4
II1, 6, 4II1, 6, 4, 11, 7
III1, 6, 4, 11III1, 6, 4, 11, 7, 12, 2, 9

3x2x2=12 yhd. a 0,5€=6,0€
3x4x6=72 yhd. a 0,5€=36,0€


T65-4. ( Lahti lähtö 3. )
Ranking:
A: 3, 10, 1
B: 7, 4, 9, 6, 2, 11, 5
C: 8, 12
Neljäs T65- kohde on erittäin haastava koitos. Niukka suosikkimme on 3 Taikapassi. Tamma palasi 7. 9. Killerille tauolta ja oli heti oikein hyvä. Se matkasi tuolloin pitkään kuolemanpaikalla, mistä painui viimeisellä takasuoralla kärkeen ja otti lopussa hallitun voiton. Olavi Inkisen suojatti on tässä Esa Holopaisen ajamana ravin maistuessa ilman muuta mukana kärkitaistossa. 10 Myllyn Vili puristi viimeksi 19. 9. Vermossa pienestä haparoinnista huolimatta kuolemanpaikalta mallikkaasti sisään asti. Killerin 25. 8. Derbyssä ori oli kovassa tehtävässä kunniakas viides. 1 Veeran Vendla käynnistyi vahvasti ja tammalla voidaan hyvinkin koittaa kärkipaikalta. Se on siitä tehnyt yleensä parhaat esityksensä. Taulussa näkyvä 25. 6. Loviisan voitto irtosi keulasta. 7 Terroristi on vauhdikas, mutta samalla kovin epävarma menijä. Ravin maistuessa se olisi tässä aivan mahdollinen menestyjä. Lähtö on kaiken kaikkiaan erittäin tasainen ja yllätykselle on sijansa.
T65-5. ( Seinäjoki lähtö 6 . )
Ranking:
A: 3
B: 7, 4, 11, 2, 10
C: 6, 5, 8, 1, 9
3 Wicasa Sioux on tässä pienemmän Toto65- systeemimme jo kolmas varmamme. Ruuna palasi 20. 9. Seinäjoelle tauolta ja oli tuolloin johtavan kannasta vain tasainen. Startti vei hevosta varmasti selvästi eteenpäin ja taktiikkakin on nyt varmasti aktiivinen. Nikulan 7. 7. startissaan se kiihdytti heti kärkipaikalle. Luopui paikastaan 600 juostuna. Nousi loppusuoralla kiriin 3. radalle ja tuli lopun aivan juosten. 7 Proud Leader kiertyi viimeksi 22. 9. Lappeenrannassa puolikas juostuna kuolemanpaikalle. Se painui siitä kierrosta myöhemmin keulaan, mistä antoi lopussa hieman periksi. Kuopion 14. 9. startissaan ruuna painui 650 juostuna kärkipaikalle, missä sai jatkossa rauhoittaa ja otti 11,0- lopetuksellaan hallitun voiton. 4 Lindy Poppins otti viimeksi 18. 9. Teivossa hevoselle harvinaisen lähtölaukan ja peli oli heti selvä. Edellisellä kerralla 13. 9. Lahdessa ruuna teki 3. ulkoa asiallisen 600 metrin kirin. 11 Griminal Jack kilpailee tasaisessa kunnossa, mutta lähtöpaikka on nyt niin haastava, että aivan voittoon asti nouseminen tuntuu liian kovalta tehtävältä. Ainakin sijat 3.-5. ovat tässä ruunan ulottuvilla.
T65-6. ( Lahti lähtö 4. )
Ranking:
A: 1, 6
B: 11, 12, 4, 10, 8, 3
C: 5, 2, 9, 7
1 May Rose on tässä niukka suosikkimme, vaikka lähtöpaikka ei olekaan hieman tasaiselle avaajalle hyvä. Viimeksi 21. 9. Turussa tamma eteni 3. ulkoa 750 juostuna kuolemanpaikalle. Se puristi siitä 12,5- lopetuksessa niukkaan, mutta hallittuun voittoon. Lappeenrannan 10. 9. villimiehen tammakisan karsinnoissa se teki 250 juostuna tulleen laukkansa jälkeen hyvän esityksen. 6 Wall In Carlina kilpailee tasaisen varmassa kunnossa. Viimeksi 15. 9. Turussa juoksu ei mitenkään isommin suosinut ja lopun lievä taipuminen oli ymmärrettävää. Vermon 5. 9. startissaan tamma tuli tarkan juoksun jälkeen loppua oikein pirteästi. 11 Doris Hoss kilpailee mukavassa kunnossa, mutta paha lähtöpaikka asettaa hieman haasteita. Vimeksi 10. 9. Lappeenrannassa tamma ei saanut lopussa täyttä mahdollisuutta. Vermon 22. 8. Derbykarsinnoissa se ei lopussa vain riittänyt aivan kärkitaistoon. 12 Gresille Boko teki viimeksi 14. 9. Kuopiossa 3. ulkoa asiallisen kierroksen mittaisen kirin. Lahden 30. 8. voitto irtosi takajoukoista vahvalla kierroksen kirillä.

MM-T65:

I3 ( 5, 6 )I3, 5, 6, 2, 10 ( 9, 1 )
II4 ( 3, 1 )II4 ( 3, 1 )
III1, 6, 4 ( 11, 7 )III1, 6, 4, 11, 7, 12 ( 2, 9 )
IV3, 10, 1 ( 7, 4 )IV3, 10, 1, 7, 4, 9 ( 6, 2 )
V3 ( 7, 4 )V3, 7, 4 ( 11, 2 )
VI1, 6 ( 11, 12 )VI1, 6 ( 11, 12 )

1x1x3x3x1x2=18 yhd. a 0,1€=1,8€
5x1x6x6x3x2=1080 yhd. a 0,1€=108,0€


Troikka:

I1, 6I1, 6
II1, 6, 11, 12II1, 6, 11, 12, 4
III1, 6, 11, 12III1, 6, 11, 12, 4, 10, 8, 3

2x3x2=12 yhd. a 0,5€=6,0€
2x4x6=48 yhd. a 0,5€=24,0€


Duo:

I3I3, 7, 4

1, 6II1, 6, 11, 12

1x2=2 yhd. a 1,0€=2,0€
3x4=12 yhd. a 1,0€=12,0€


Vihjeiden tekijä,
Juha Koskela