Seinäjoen 11.7. Tangoravien vihjeet

1. Lähtö
Ranking:
A: 6
B: 8, 11, 10, 12
C: 2, 1, 5, 3, 7, 4, 9
6 Lumino debytoi viimeksi Jani Suonperän valmennuksesta erittäin vakuuttavalla esityksellä. Tamma näytti koko päivän aivan eri sarjan hevoselta ja sitä se todellakin oli. Tamma painui ensimmäisen takasuoran puolivälissä kärkipaikalle, missä veti reippaasti ja oli lopulta 28,0- lopetuksellaan ylivoimainen. Jos ja kun suoritustaso säilyy samana, niin voittohan tässä on tuloksena. 8 Jonnan Jysäys teki viimeksi 7. 7. Riihimäellä hyvän esityksen. Ori juuttui alussa 3. radan kiertäjäksi, missä sillä ajettiin eteenpäin. Se sai 750 juostuna paikan toisesta ulkoa. Ori jäi viimeisellä takasuoralla kuolemanpaikalle, missä se oli vielä tiukasti voittotaistossa laukatessaan 300 ennen maalia pahoin. Kokemäen 23. 6. uran avauksessaan se matkasi koko ajan kärjen tuntumassa, missä tuli voittaneen tuntumassa maaliin. 11 Hallitseva on asiallinen aloittelija. Viimeksi 5. 7. Porissa se laukkasi 250 juostuna, minkä jälkeen kulki loppumatkan noin 34- kyytejä ja ehti lopussa kolmanneksi. Edellisellä kerralla 18. 6. Teivossa tamma matkasi toisessa sisällä, mistä oli aivan hyvä neljäs. 10 Kilmisteri matkasi viimeksi 30. 6. Halsualla pitkään kuolemanpaikalla. Ruuna otti siitä 400 ennen maalia voittotaistosta pahan laukan ja menetti pelinsä. Kauhavan 23. 6. uran avauksessaan se paikkasi alkulaukkansa hyvin ja nousi vielä varmasti toiseksi.
2. Lähtö
Ranking:
A: 5
B: 4, 3, 2
C: 1
5 Countess Zolletta teki viimeksi 13. 6. Seinäjoella kovassa Kasvattajakruunu- alkuerässä 3. ulkoa mukavan viimeisen takasuoran alusta lähteneen kirin. Edellisellä kerrallakin 20. 5. tamma oli mukana Killerillä Kasvattajakruunu- alkuerässä ja teki tuolloinkin aivan hyvän juoksun matkattuaan pääosin toisessa ulkona. Uran avausvoiton ottamiselle on tässä hyvä mahdollisuus. 4 Muckelymimmy kiertyi viimeksi 25. 6. Nikulassa ensimmäisen takasuoran lopulla kärkipaikalle, mistä oli lopussa hyvä toinen. Teivon 9. 4. uran avauksen voitto irtosi kärkipaikalta varmoin ottein. 3 Matamixx juoksi viimeksi 2. 7. Teivossa 4. sisällä. Nousi kierros juostuna toiseen ulos. Jäi siitä viimeisellä takasuoralla toisen radan vetojuhdaksi. Säilytti oman vauhtinsa ja oli aivan hyvä neljäs. Tuli tuolloin viimeisen lenkin 16,6- tahdilla. Nyt hevonen rattailla nähdään Markku Hietanen. 2 Step Mandy on aloittanut uransa asiallisesti, eikä totosijoitus tulisi yllätyksenä. Viimeksi 30. 6. Lahdessa tamma oli mukana kovassa lähdössä, missä se ei 4. ulkoa kirivaiheessa suorittanut ohituksia, mutta tuli silti viimeiset 700 metriä 14,9. Kokemäen 22. 6. sopivasta tehtävästä tamma otti tarkan juoksun jälkeen varman voiton.
3. Lähtö
Ranking:
A: 9, 6
B: 8, 7, 1, 3, 2
C: 4, 5
9 Lumi- Nelli kilpailee erittäin kovassa kunnossa, mutta laukat sotkevat välillä menoa. Viimeksi 3. 7. Hankasalmella tamma laukkasi 200 juostuna, mistä selvittyään kulki loppumatkan vahvasti ja jyräsi 1200 metrin kirillään vielä erittäin helppoon voittoon. Powerparkin 21. 6. startissaan se jäi ensimmäisen takasuoran puolivälissä kuolemanpaikalle. Tamma painui reilua kierrosta myöhemmin kärkeen ja hallitsi loppumatkaa eleettömästi. 6 Sopu- Ellu on varsinainen salamastarttari, eikä olisi ihme, vaikka Pakkasen ajovärit keikkuisivat jo aika alkumatkasta kärkipaikalla. Viimeksi 9. 9. Lieksassa tamma eteni nopeasti 3. sisälle. Nousi viimeisen takasuoran lopulla toiseen ulos, mistä oli loppuun asti voittotaistossa. Viimeinen lenkki sujui tuolloin hieman alle 28- tahdilla. 8 Siptar meni viimeksi 21. 6. Powerparkissa koko ajan ravia ja teki hyvän tuloksen. Tamma matkasi tuolloin 3-2. ulkona, mistä oli aivan hyvä kolmas. Antti Tupamäen treenattava on tässä ravin maistuessa ilman muuta mahdollinen menestyjä. 7 Villimissi kiri viimeksi 20. 6. Mikkelissä sisäratajuoksun jälkeen loppua pirteästi. Tamma on tässä juoksun onnistuessa ilman muuta mahdollinen totohevonen.
4. Lähtö
Ranking:
A: 11
B: 4, 12, 8, 13, 3, 9, 15
C: 1, 14, 7, 2, 10, 5, 6
11 Lex Legacy aloitti uransa 16. 6. Kannuksessa vakuuttavalla keulavoitolla. Lopetus oli tuolloin väliaikojen mukaan 14- tahtinen. Viimeksi 21. 6. Vieremällä ruuna luopui kärkipaikastaan toisessa kaarteessa, mistä ei saanut lopussa aivan täyttä mahdollisuutta kirimiseen. Ruuna on mukava aloittelija, jolla on tässä hyvä sauma palata voittojen tielle. 4 Let´s Go Legacy aloitti uransa 30. 6. Halsualla erittäin tyylikkäällä keulavoitolla. Varaakin näytti jäävän selvästi, mutta tässä vastus tiukkene. Hevonen tulee kuitenkin osaavista käsistä, eikä menestys yllättäisi lainkaan. 12 Jenel In The Crown on parantanut starttien myötä. Viimeksi 2. 7. Teivossa tamma matkasi keskijoukoissa sisäradalla. Nousi sieltä 600 ennen maalia 4. ulos, mistä oli 400 metrin kirillään lopussa hyvä toinen. Edellisellä kerralla 18. 6. Teivossa se tuli loppua asiallisesti juostuaan pääosin 4. sisällä. 8 Harppyee on tehnyt jo pitkää tasaisen varmaa työtä. Ori on tässä juoksun onnistuessa ilman muuta mahdollinen totohevonen. Viimeksi 5. 7. Nikulassa se teki kulisseista rehellisen yli kierroksen mittaisen kirin.
5. Lähtö
Ranking:
A: 5
B: 7, 8, 9, 1, 11, 10, 3
C: 6, 2, 12, 4
5 Bond Eagle on tässä selvä suosikkimme ja samalla pienemmän T65- systeemimme ensimmäinen varma. Ori palaa tähän tehtävään pieneltä huoltotauolta. Se on ollut koko ajan varsin vakuuttava, mikäli taso on entinen, niin keulaan ja kukat taktiikka vaikuttaa melko todennäköiseltä. Viimeksi 23. 5. Seinäjoella ori painui ensimmäisen takasuoran alussa kärkipaikalle. Sai vetää sopuisasti ja otti 13,0- lopetuksellaan ilmavan voiton. Kuopion 18. 5. kovassa lähdössä se veti kärkipaikalla erittäin kovaa ja tuli vahvasti maaliin asti, vaikka jäikin lopussa kolmanneksi. 7 Masterstroke Aria palasi 2. 7. Teivoon pieneltä tauolta ja teki heti erittäin hyvän esityksen. Ruuna matkasi tuolloin taustalla sisäradalla. Lähti loppukaarteen alussa kiriin ja tuli vahvasti maaliin asti. Viimeiset 600 metriä sujuivat tuossa startissa 11,0. Ruuna teki jo 14. 5. Teivossa lupauksia herättävän esityksen, kun piti tuolloin kuolemanpaikalla tempon erittäin reippaana. 8 Redemption oli viimeksi 3. 7. Vermossa hieman nihkeä. Ruuna eteni tuolloin puolikas juostuna kärkeen, mistä luopui kierros juostuna. Taipui jatkossa johtavan kannasta selvästi. Joensuun 9. 6. voitto irtosi lopussa varmasti. Hevonen matkasi tuolloin koko ajan kärjen tuntumassa, välillä kärkipaikallakin. 9 El Mejor teki viimeksi 4. 7. Mikkelissä 4. ulkoa asiallisen 450 metrin kirin. Edellisellä kerralla 25. 6. Nikulassa ruuna kiri loppua pirteästi 4. sisältä.
6. Lähtö
Ranking:
A: 4, 8, 9
B: 3, 7, 1, 6, 10
C: 12, 11, 5, 2
Illan toinen T65- kohde on todellakin tasaisen tasokas. Niukka suosikkini on 4 Loikkaus. Tamma ei viimeksi 6. 7. Nikulassa ollut 3. ulkoa lopussa aivan parhaimmillaan, mutta hevonen suorittaakin kärjen tuntumasta parhaiten. Powerparkin 21. 6. tammalähdössä se teki kärkipaikalta vahvan esityksen ja olisi ollut totossa ilman viime metrin laukkaansa. Tässä koko matkan johtaminen ei tulisi yllätyksenä. 8 Hevillä on tehnyt jo pitkään vahvoja esityksiä, vaikka voitot kiersivätkin pitkään. Viimeksi 2. 7. Teivossa ori oli oikein vakuuttava. Se kiertyi 3. ulkoa toisessa kaarteessa 3. radan kautta kuolemanpaikalle. Painosti siinä toisella ringillä kärkihevosta ja nappasi lopussa vielä hallitun voiton. Ori tuli tuossa startissa päätöskierroksen 22- vauhdilla. Edellisellä kerralla 22. 6. Powerparkissa se jäi lopussa toiseen ulos vaille kiritilaa. 9 Vilma Lydia kilpailee hieman repaleisesta taulustaan huolimatta vahvassa kunnossa. Viimeksi 28. 6. Vieremällä tamma lähti 4. ulkoa 700 ennen maalia kiriin ja painui loppukaarteen puolivälissä kärkipaikalle asti. Varman oloinen voitto meni loppusuoran alun laukkaan. Powerparkin 21. 6. startissaan tamma paikkasi lähtölaukkansa kulisseista asiallisesti. 3 Turon Linda on noussut taas kovaan kuntoon. Viimeksi 6. 7. Nikulassa se teki kärkipaikalta vahvan esityksen ja tuli mukavasti maaliin asti. Nikulan 25. 6. voitto irtosi lopussa tarkan juoksun jälkeen varmasti.
Tässä seitsemännessä lähdössä on 5000 euron BONUS troikan jakosummassa!
7. Lähtö
Ranking:
A: 12
B: 5, 2, 7, 8, 11
C: 3, 9, 10, 1, 6, 4
12 Feeling Dream on selvä suosikkini pahasta lähtöpaikastaan huolimatta ja ori toimii selväpiirteisellä T65- kierroksella pienemmän systeemin jo toisena varmana. Ori matkasi viimeksi 30. 6. Lahdessa 4. ulkona. Teki sieltä aivan hyvän 800 metrin kirin, vaikka ei lopussa voittoon asti noussutkaan. Edellisellä kerralla 21. 6. Powerparkissa se matkasi vauhtijuoksussa 2-3. ulkona, mistä nappasi 700 metrin kirillään lopussa hallitun voiton. Haastajien lauma on tasainen. 5 Crystal Cool kippailee tauluaan paremmassa kunnossa. Viimeksi 4. 7. Mikkelissä se ei saanut lopussa täyttä mahdollisuutta matkattuaan pääosin 3. sisällä. Joensuun 1. 7. startissaan se oli lähtölaukkansa jälkeen 4. ulkoa tasainen. Joensuun 9. 6. voitto irtosi kärkipaikalta varsin varmoin ottein. 2 Cheri Sane otti 7. 7. Kauhajoen paikallista varman voiton. Edellisellä kerralla 2. 7. Teivossa se jäi lopussa sisäradan jonoon täysin vaille kiritilaa. Juha Länsimäki saa tässä valita kovalla starttarilla haluamansa taktiikan. 7 Trouble Leader kiertyi viimeksi 28. 6. Vieremän sopivassa lähdössä keskipareista päätösringin alkaessa kuolemanpaikalle. Nappasi siitä lopun 13,0- lopetuksessa eleettömän voiton. Lyhyt matka ja aika ulkona oleva lähtöpaikka hieman laskevat hyväkuntoisen menijän osakkeita ja ruunan peliosuus voi tässä karata helposti liiankin korkeaksi.

Troikka:

I12I12
II5, 2, 7II5, 2, 7, 8, 11
III5, 2, 7III5, 2, 7, 8, 11

1x3x2=6 yhd. a 0,5€=3,0€
1x5x4=20 yhd. a 0,5€=10,0€


8. Lähtö
Ranking:
A: 7
B: 1, 4, 2, 3, 5, 9, 6
C: 8
7 Graceful Swamp on ollut jatkuvasti vakuuttava ja ori on tässä ilman muuta T65- läpivarmamme. Se painui viimeksi 30. 6. Lahdessa reilu puolikas juostuna kärkipaikalle, missä sai vetää hiljaa. Nappasi 12,0- lopetuksellaan erittäin helpon voiton. Ori on yksi Suomen parhaista hevosista, eikä se kohtaa tässä parempaansa. 1 Mainio pääsee matkaan hyvältä lähtöpaikalta ja ruuna lienee suosikki juoksemaan Graceful Swampin selässä, mistä toiset rahat on otettavissa. Viimeksi 17. 6. Turussa se painui hurjan avauksen jälkeen väkisin kärkeen, mihin nähden lopun lievä taipuminen oli ymmärrettävää. 4 Bosse Nice palasi 23. 5. Seinäjoelle pitkältä tauolta ja otti heti kärkipaikalta erittäin helpon voiton. Viimeksi 5. 6. Vermossa ruuna veti kärkipaikalla kovaa, mutta laukkasi tuolloin 1200 ennen maalia yllättäen hylkäykseen asti. Hevonen on tähän starttiin hieman vaikeasti arvioitava, mutta kyvyt riittävät, jos kaikki on kunnossa. 2 Majestic Man saanee tästä sopivan juoksun kärjen tuntumassa, eikä totosijoitus yllättäisi.
9. Lähtö
Ranking:
A: 4
B: 3, 2, 1, 11, 5, 12
C: 6, 9, 7, 10, 8
4 Disain jatkaa selvien suosikkien sarjaa ja tamma on pienemmän T65- systeemimme jo neljäs varma ja toinen isommankin systeemin varmamme. Se veti viimeksi 27. 6. Killerillä tasaisen reipasta tahtia ja otti lopussa varman voiton. Teivon 14. 6. voitto irtosi myöskin kärkipaikalta erittäin helposti. Jouko Tarvaisen suojatilla on tässäkin hyvä mahdollisuus koko matkan johtamiseen. 3 Mäen Eino teki viimeksi 6. 7. Nikulassa takajoukoista vahvan 1300 metrin kirin ja ahdisteli lopussa voittanutta Kevinin Tähteä lopussa tiukasti. Kuopion 17. 6. startissaan ori eteni 600 ennen maalia toisesta ulkoa kuolemanpaikalle. Jyräsi siitä lopussa hallittuun voittoon. 2 Hovingas kilpailee sekavaa tauluaan paremmassa kunnossa ja nopea lähtijä saa tässä heti hyvät asemat kärjen tuntumasta. Seinäjoen 13. 6. startissaan se otti alussa keulat. Jatkoi pian johtavan kannassa, mistä tuli asiallisesti maaliin asti. 1 Katrin Ramin esitykset vaihtelevat melkoisesti. Viimeksi 22. 6. Powerparkissa se oli takajoukoista lopussa aika haluton. Edellisellä kerralla 13. 6. Seinäjoella tamma painui ensimmäisen takasuoran alussa kärkipaikalle, mistä tuli hyvin perille saakka, vaikka joutuikin lopussa tunnustamaan Mootsartin paremmakseen. Hyvän päivän sattuessa Ulla Koiviston suojatti on tässä tiukasti aivan mahdollinen menestyjä.

Troikka:

I4I4
II3, 2, 1, 11II3, 2, 1, 11, 5, 12
III3, 2, 1, 11III3, 2, 1, 11, 5, 12

1x4x3=12 yhd. a 0,5€=6,0€
1x6x5=30 yhd. a 0,5€=15,0€


Duo:

I7I7
II4II4, 3, 2, 1, 11

1x1=1 yhd. a 5,0€=5,0€
1x5=5 yhd. a 1,0€=1,0€


10. Lähtö
Ranking:
A: 5, 4, 11
B: 2, 8, 1, 3, 9, 7
C: 12, 6, 10
5 CutTheCrap on kilpaillut jatkuvasti kovissa lähdöissä. Viimeksi 5. 7. ruuna juoksi 4. sisällä, missä tuli kovassa Isla- ajossa mukavasti maaliin asti, vaikkei ei lopussa riittänytkään. Ruuna tuli kuitenkin viimeiset 800 metriä 12,9- tahdilla. Edellisellä kerralla 8. 6. se matkasi taustalla sisäradalla kovassa Callela Louisin voittamassa lähdössä ja tuli tuolloinkin rehellisesti maaliin asti. Nyt tehtävä on merkittävästi viime startteja helpompi. 4 Rapid Leader kilpailee tasaisen kovassa kunnossa. Viimeksi 25. 6. Nikulassa ruuna teki kärkipaikalta hyvän esityksen, vaikka joutuikin lopussa päästämään selästään hyökänneen ohitse. Powerparkin 21. 6. startissaan se teki 3. ulkoa rehellisen 650 metrin kirin. 11 Sahara Rouge teki viimeksi 6. 7. Nikulassa oikeinkin hyvän esityksen, vaikka sijoitus jäi kahdeksanneksi. Se painosti tuolloin kuolemanpaikalla pitkään kärkihevosta, mistä ymmärrettävästi taipui ylipitkällä matkalla loppukaarteessa, mutta ei kuitenkaan missään vaiheessa luovuttanut. Halsuan 30. 6. voitto irtosi takapareista oikein vahvalla 1300 metrin kirillä varmoin ottein. 2 Crystal Bay pääsee matkaan hyvältä lähtöpaikalta ja Santtu Raitalan ajokilta löytyy terävä kiri, mikäli juoksu onnistuu.

T65:

I5 ( 7, 8 )I5, 7, 8, 9 ( 1, 11 )
II4, 8, 9 ( 3, 7 )II4, 8, 9, 3, 7 ( 1, 6 )
III12 ( 5, 2 )III12, 5, 2, 7, 8, 11 ( 3, 9 )
IV7 ( 1, 4 )IV7 ( 1, 4 )
V4 ( 3, 2 )V4 ( 3, 2 )
VI5, 4, 11 ( 2, 8 )VI5, 4, 11, 2, 8, 1 ( 3, 9 )

1x3x1x1x1x3=9 yhd. a 0,1€=0,9€
4x5x6x1x1x6=720 yhd. a 0,1€=72,0€


Vihjeiden tekijä,
Juha Koskela