Seinäjoen la 19.10. ravien vihjeet

1. Lähtö
Ranking:
A: 6
B: 13, 2, 1, 11, 8, 4, 14, 10
C: 16, 3, 5, 7, 15, 12, 9
Avauslähdön selvä suosikkini on 6 Quick Diablo. Ruuna teki viimeksi 10. 10. Jokimaalla uransa tähän asti parhaan esityksen. Se juoksi 3. ulkona, mistä otti 750 metrin kirillään lopussa ylivoimaisen voiton. Kirivaiheessa vauhti oli koko ajan hieman alle 13- lukemissa. Edellisellä kerralla 19. 9. Jokimaalla ruuna oli toisesta ulkoa Outlanderin jälkeen hyvä toinen. Volttilähdössä on tähän asti ollut ongelmia mutta nyt apuna on juoksuradan paikka. 13 Universe Leader on haastajista tiukin. Tamma oli viimeksi 8. 10. Killerillä Kasvattajakruunu- alkuerässä toisesta ulkoa varsin hyvä toinen. Lappeenrannan 12. 9. voitto irtosi kärkipaikalta helposti. 2 Zirkonia Comery teki 19. 9. Jokimaalla hyvän esityksen, sillä se kulki tuolloin 200 juostuna tulleen pahan laukkansa jälkeen 15,6- tahdilla viimeiset 1700 metriä. Viimeksi 10. 10. Jokimaalla se oli kuolemanpaikasta huolimatta hyvä toinen, vain nytkin mukana olevalle tallikaverilleen Quick Diablolle häviten. 1 Adanna lakkasi viimeksi 8. 10. Killerillä heti hylkäykseen. Vermon 18. 9. startissaan se tyytyi lopussa seurailuun juostuaan pääosin 3. sisällä.
2. Lähtö
Ranking:
A: 5
B: 3, 1, 2, 7, 6, 10
C: 4, 9, 8, 11
5 Ambriel kilpailee voitottomasta taulusta huolimatta mukavassa kunnossa. Tamma kohtaa tässä aika sopivan vastuksen ja Tapio Perttusen ajokilla on tässä hyvä mahdollisuus palata voittojen tielle. Viimeksi 11. 10. Vermossa kirikaistaa ei 3. sisältä koskaan kunnolla löytynyt. Teivon 5. 10. startissaan tamma teki kärkipaikalta asiallisen esityksen, vaikka jäikin lopussa kolmanneksi. 3 Esmeralda Jons on tässä avainasemassa juoksunkulun suhteen. Tamma on tässä melko todennäköisesti alkumetreillä nopein ja voi hyvinkin käydä niin, että suosikki tulee heti vaateliaana rinnalle. Keula- koukku parin toteutumiselle on tässä kaikki mahdollisuudet. Viimeksi 30. 9. Killerillä tamma tuli aivan juosten maaliin asti. Se juoksi tuolloin koko ajan kärjen tuntumassa sisäradalla, alkumatkalla jopa kärkipaikalla. 1 Luna De Paris kilpailee tasaisen varmassa kunnossa. Tamma on mukava lähtijä, mutta mikään selviö kärkipaikan pitäminen ei todellakaan ole, sillä ulkopuolelta lähtee erittäin rivakka lähtijä. Viimeksi 29. 9. Ylivieskassa se teki kärkipaikalta aivan asiallisen esityksen. 2 Lovely Secret palasi 22. 9. Kokemäen paikallisiin tauolta ja otti tuolloin 17,0- lopetuksessa niukan voiton. Startti vei hevosta varmasti selvästi eteenpäin ja tamma saanee tässä sopuisan juoksun kärjen tuntumassa.
3. Lähtö
Ranking:
A: 6, 4
B: 12, 1, 3, 8, 15, 11, 14
C: 2, 7, 13, 16, 10, 9, 5
6 Merran Tahti suorittaa tässä mielenkiintoisen debyytin Hannu Hietasen tallista. Tamma palaa tähän pieneltä latautumistauolta. Se on tähän asti ollut alussa todella meneväinen, tuskin tavat ovat vielä isommin muuttuneet. Eli matkavauhti tulee varmastikin olemaan melko reipasta. Tähän asti tamma on tehnyt lähes kaiken vain oikein. 4 Milsger on oikein kyvykäs menijä. Viimeksi 27. 9. Joensuussa se laukkasi kärkipaikalta kierros juostuna pitkäksi. Kulki hylättynä vielä hyvin ja oli neljäntenä maalissa. Edellisellä kerralla 24. 8. Killerillä se oli Derbyssä 3. ulkoa aivan hyvä kuudes. 12 Hipatsu starttasi 16. 10. Vermossa, missä se teki kärkipaikalta hyvän esityksen, vaikka selässä juossut menikin päätössatasella ohi. Muut jäivät tuolloin selvästi. Edellisellä kerralla 1. 10. Seinäjoella ruuna eteni toisessa kaarteessa kärkipaikalle, mistä otti lopussa selvän voiton. 1 Ruopas kilpailee mukavassa kunnossa ja orilla on tässä hyvä mahdollisuus saada juoksu aivan kärjen tuntumassa, mistä se pystyy ilman muuta totoon. Viimeksi 24. 9. Teivossa ori teki kärkipaikalta hyvän esityksen.
Troikka:

I6, 4I6, 4
II6, 4, 12, 1II6, 4, 12, 1, 3
III6, 4, 12, 1III6, 4, 12, 1, 3, 8, 15

2x3x2=12 yhd. a 0,5€=6,0€
2x4x5=40 yhd. a 0,5€=20,0€


4. Lähtö
Ranking:
A: 4
B: 3, 10, 8, 1, 2, 7, 12
C: 5, 9, 6, 11
4 Hymynvälke on todella ollut jatkuvasti suorastaan vakuuttava. Viimeksi 14. 9. Turussa se pudotti puolikas juostuna johtavan kantaan, minne jäi lopussa täysin vaille kiritilaa. Vieremän 26. 7. voitto irtosi toisesta ulkoa lopussa erittäin helposti. Orilla on tässä hyvä mahdollisuus päästä heti hallitsemaan juoksua. 3 Aiheen Juhannus palasi 7. 10. Poriin tauolta. Tamma teki heti hyvän esityksen ja otti lopussa kärkipaikalta varman voiton, vaikka marginaali ei ollutkaan kovin iso. Startti vei hevosta varmasti selvästi eteenpäin ja Veli Nurmisen suojatilla on tässä hyvä mahdollisuus jatkaa totoputkea. 10 Tuuren Lento eteni viimeksi 21. 9. Forssassa ensimmäisen takasuoran alussa kärkipaikalle, mistä dominoi loppumatkaa varmoin ottein. Turun 14. 9. startissaan se oli kuolemanpaikalta oikein hyvä kolmas. 8 Svengi on tehnyt taukonsa jälkeen kaksi hyvää esitystä. Nyt rima nousee melkoisesti, mutta ainakin sijat 3.-5. ovat tässä sen ulottuvilla.
5. Lähtö
Ranking:
A: 5
B: 4, 3, 8, 2, 9, 1
C: 7, 6, 10
5 Brisenda on tässä Toto75- pelin läpivarmani. Tamma starttasi viimeksi 28. 9. Lappeen Villinmiehen Tammakilvassa, missä se laukkasi 250 juostuna ulkoradoilla pieneen korjausliikkeeseen. Tuli lopun kärjen kanssa samaa vauhtia ja suoritti hyvin. Lappeen 12. 9. karsinnoissa tamma teki kärkipaikalta hyvän esityksen, vaikka jäikin aivan lopussa niukasti toiseksi. Tässä juoksunkulku näyttää siltä, että 2 Daze katsoo ensimmäisenä keulat. Brisenda on näitä ensimmäisenä kyselemässä ja kärkipaikka on ilman muuta tarjolla. Matkavauhti muodostunee aika sopivaksi ja Sami Vehviläisen tehtäväksi jää käydä keräämässä kukkaset lähdön jälkeen. Peliosuuskin jäänee aika maltilliseksi. 4 Tonight Leader kilpailee tasaisen varmassa kunnossa. Viimeksi Bodenissa se oli lopussa aivan hyvä kolmas. Lappeenrannan 12. 9. startissaan se teki 4. ulkoa aivan hyvän 700 metrin kirin. 3 Justine Case oli viimeksi 12. 9. Lappeenrannan Villinmiehen karsinnassa toisesta ulkoa kirivaiheessa aika saamaton. Tamma on kuitenkin aiemmin ollut koko ajan aivan hyvä, joten hevosta ei voi unohtaa. Vermon 21. 8. startissaan se teki 3. ulkoa rehellisen 650 metrin kirin. 8 Arctic Elsa kilpailee mukavassa kunnossa, mutta synkkä lähtöpaikka ja tasainen lähtijä yhtälö on aika vaikea.
6. Lähtö
Ranking:
A: 5
B: 2, 3, 1, 4, 9, 12, 8, 7
C: 10, 11, 6
5 Ronzon Face kilpailee hieman tasaisesta taulustaan huolimatta vahvassa kunnossa. Viimeksi 12. 10. Vermossa ruuna jäi 3. sisälle täysin vaille kiritilaa. Teivon 5. 10. startissaan se matkasi 4. ulkona. Lähti 800 ennen maalia selkiin 3. radalle. Vahva kiri katkesi tuolloin loppukaarteen puolivälin pahaan laukkaan. Ruuna olisi tuolloinkin ollut ravilla vähintäänkin toinen. Forssan 21. 9. voitto irtosi eleettömästi 4. ulkoa vahvalla 800 metrin kirillä. Tässä Santtu Raitala ajanee aktiivisesti. Ruuna on pienemmän Toto75- systeemini jo toinen varmani. 2 Juliet Ale sai viimeksi 20. 9. Killerillä vetää kärkipaikalla sopuisasti ja otti lopussa hallitun voiton. Tamma käynnistyy hyvin ja sillä on varmasti tarkoitus ladata heti täydet. 3 Strait Iron kilpailee tasaisen varmassa kunnossa, vaikka nyt juostava lyhyt matka ei olekaan etu, niin kovakuntoinen menijä selvittää toki kaikki matkat. 1 Global Solidarity kilpailee kovassa kunnossa, mutta tasaiselle lähtijälle lähtöpaikka aiheuttaa ilman muuta haasteita. Kuntonsa puolesta se pystyisi pärjäämään.
7. Lähtö
Ranking:
A: 4
B: 10, 5, 15, 7, 2, 14, 8, 12, 13
C: 1, 3, 11, 16, 6, 9
4 Exaudio Vici on tässä T75- pelin jo toinen läpivarmani. Ruuna pääsee matkaan pieneltä paalulta ja saa ottaa alkumetrit rauhassa. Santtu Raitalan ajokki painunee viimeistään puolikas juostuna kärkipaikalle, mistä se ei ole tässä tehtävässä lyötävissä. Viimeksi 27. 9. Bodenissa lähtö meni pitkälti noin. Eli alku hieman varmistellen. Jatkossa toista rataa pitkin eteenpäin ja puolikas juostuna kärkipaikalle. Santtu sai lopussa tyylitellä melko ajamattoman voiton. 10 Surprise Leader starttasi viimeksi 8. 10. Killerillä, missä se nappasi 4. ulkoa vahvalla 800 metrin kirillään lopussa hallitun voiton. Bodenin 27. 9. startissaan ruuna jäi 550 juostuna toisesta ulkoa kuolemanpaikalle. Tuli siitä vahvasti sisään asti, vaikka ei voittaneelle Exaudio Vicille mitään lopussa voinutkaan. Petri Klemolan valmennettava on tässä tiukasti mukana tototaistossa. 5 M. T. Kopitar otti viimeksi 4. 10. Nikulasta helposta lähdöstä kärkipaikalta 11,5- lopetuksellaan selvän voiton. Seinäjoen 22. 9. startissaan ruuna oli vain kovalle M. T. Master Donille hävinneenä kunniakas kakkonen. 15 Sahara Sandstorm pilasi viimeksi 12. 10. Vermossa heti alkumatkalla pahaan laukkaan. Edellisenä päivänä 11. 10. Vermossa se dominoi kovaa tehtävää kuolemanpaikalta ja oli varsin vakuuttava voittaja. Ravin maistuessa Timo Korvenheimon valmennettava on tässä ilman muuta kärkihevosia.
​​​​​​​

Troikka:

I4I4
II10, 5, 15II10, 5, 15, 7, 2, 14, 8
III10, 5, 15III10, 5, 15, 7, 2, 14, 8

1x3x2=6 yhd. a 1,0€=6,0€
1x7x6=42 yhd. a 0,5€=21,0€


8. Lähtö
Ranking:
A: 5, 7
B: 6, 12, 8, 13, 14, 10
C: 3, 1, 9, 4, 11, 2
Tämäkin T75- kohde on tasaisen tasokas. 5 Morison on tehnyt jo pitkään vakuuttavaa jälkeä. Viimeksi 7. 10. Porissa se lähti kovaa ja painui vajaa puolikas juostuna kärkipaikalle. Näytti kontrolloivan lähtöä helposti, mutta levisi harmittavasti 50 ennen maalia laukalle, mihin menetti erittäin todennäköisen voiton. Forssan 21. 9. ylipitkällä matkalla ruuna painui reilu kierros juostuna kärkeen, mistä nappasi lopussa erittäin helpon voiton. 7 Veeran Poika on tehnyt jo pitkään hyviä esityksiä. Viimeksi 7. 10. Porissa se oli toisessa ulkona pitkään vailla kiritilaa. Sai loppukaarteessa vapaan väylän ja eteni vahvasti, mutta näytti jäävän toiseksi. Edellä juossut Morison kuitenkin levisi lopussa laukalle ja vahvasti kirinyt ori ehti voittoon asti. Nikulan 23. 9. startissaan se puristi lopussa varmaan voittoon juostuaan pääosin toisessa ulkona. 6 Menoks on oikein kovaluokkainen menijä joka lienee muutaman kauden kuluttua korkeimmalla kotimaisen rodun tasolla. Viimeksi 23. 9. Nikulassa se rummutti kuolemanpaikalla kärkihevosta tasaisella tahdilla. Meno katkesi tuolloin viimeisen takasuoran lopun yllättävään laukkaan. Ori tuli loppua vielä oikein vahvasti. Edellisellä kerralla 22. 9. Seinäjoella se otti kärjen tuntumasta 600 metrin kirillään varman voiton. 12 Koveri on myös erittäin kova menijä. Se teki viimeksi 23. 9. Nikulassa kärkipaikalta vahvan esityksen, vaikka jäikin aivan lopussa toiseksi. Hieman haastavista lähtöasetelmista johtuen ori on tässä kuitenkin hieman juoksunkulun armoilla.
9. Lähtö
Ranking:
A: 1
B: 6, 3, 8, 9, 5, 10, 4
C: 2, 7, 12
1 Knows Best on selväpiirteisen T75- kierroksen jo kolmas läpivarmani. Ruuna starttasi viimeksi 31. 8. Derbyssä, missä se juoksi 3.-2. sisällä. Ehti lopussa puolittain voittaneen Graceful Swampin rinnalle ja oli oikein hyvä. Derbyn 21. 8. karsinnoissa ruuna löysi 3. sisältä myöhään kiritilaa ja ehti silti lopussa varmaan voittoon. Tässä Kari Rosimo pyrkinee heti kärkipaikalle, mistä hevosella on hyvä mahdollisuus vetää lähtöä perille saakka. 6 Joyride Luxi teki viimeksi 9. 10. Vermossa 5. ulkoa aivan hyvän 800 metrin kirin ja nousi lopussa kolmanneksi. Edellisellä kerralla 18. 9. Vermossa se jäi johtaneen Lexis Alen taakse lopussa täysin vaille kiritilaa. 3 Callela Louis painui viimeksi 30. 9. Killerillä 900 juostuna kuolemanpaikalta kärkeen. Menetti loppukaarteessa hieman haparoituaan kärkipaikan. Kiri lopussa vielä varmaan voittoon. Edellisellä kerralla 19. 9. Lahdessa ruuna menetti varmalta näyttäneen voiton loppusuoran alkuun. Se eteni tuolloin taustalta ylivoimaista vauhtia. 8 He Is Felix kilpailee vahvassa kunnossa, mutta hankala lähtöpaikka hankaloittaa tehtävää merkittävästi. Viimeksi 5. 10. Teivossa ruuna jyräsi lopussa varmaan voittoon, vaikka joutuikin taivaltamaan pitkään kuolemanpaikalla.Troikka:

I1I1
II6, 3, 8II6, 3, 8, 9, 5 ,10, 4
III6, 3, 8III6, 3, 8, 9, 5, 10, 4

1x3x2=6 yhd. a 1,0€=6,0€
1x7x6=42 yhd. a 0,5€=21,0€


10. Lähtö
Ranking:
A: 10, 9
B: 4, 5, 3, 8, 11, 7, 6, 2
10 Sobel Conway teki viimeksi 12. 10. Vermossa jäätävän kovan esityksen. Se hieman haparoi alussa, mistä huolimatta painui nopeasti kärkipaikalle. Sai koko ajan painetta osakseen, mistä huolimatta karkasi lopussa ylivoimaiseen voittoon. Edellisellä kerralla 7. 9. Oulussa se eteni päätösringin alkaessa kärkipaikalle, mistä tuli oikein hyvin maaliin asti. Takarivin paikka hieman hankaloittaa nyt tehtävää ja todennäköisesti melko korkeaksi kohoavat peliprosentitkin puoltavat varmistuksia. 9 Everest De Ginai eteni viimeksi 5. 10. Teivossa jo ensimmäisen takasuoran lopussa kovalla spurtilla kärkipaikalle. Sai tehdä jatkossa oman juoksunsa ja otti lopussa hallitun voiton. Seinäjoen 22. 9. voitto irtosi kärkipaikalta erittäin helposti. Lähtöpaikka on sinänsä hyvä, että kärkipaikalle alussa paineleva Donato E on tämän edessä. Siitä voisi ainakin teoriassa edetä nopeastikin kärkipaikalle kontrolloimaan juoksua. 4 Ricocone kilpailee vahvassa kunnossa. Viimeksi 5. 10. Teivossa ruuna kiri loppua oikein hyvin ja ehti lopussa lähes voittoon asti. Forssan 21. 9. voitto irtosi johtavan kannasta oikein helposti. 5 Jolly Roy on mainettaan nopeampi lähtijä ja Tapio Perttunen voi tässä aivan hyvin ladata heti lähtöön. Ori on tehnyt koko ajan aivan hyviä esityksiä, eikä sitäkään voi tässä tehtävässä unohtaa peleistä.
11. Lähtö
Ranking:
A: 4, 2, 6
B: 1, 7, 10, 5, 3, 11, 8
C: 9
Päätöslähtö on tasokas Kavioliiga- osakilpailu. Suosikkini on 4 Josveis. Ruuna matkasi viimeksi johtaneen Välähdyksen takana, mistä oli lopussa varmasti toinen. Lappeenrannan 28. 9. voitto irtosi helposti koko matkan johdon jälkeen. Oulun 7. 9. voittokin irtosi kärkipaikalta varsin sopuisan matkavauhdin jälkeen. 2 Vixus matkasi viimeksi Skellefteossa johtavan kannassa. Pudotti sieltä loppusuoran alussa open stretsille ja kiri lopussa parin laukan avittamana selvään voittoon. Edellisellä kerralla 7. 9. Oulussa orille jäi sisäratajuoksun jälkeen jossiteltavaa. Tässä Janne Sorosen taktiikka lienee melko aktiivinen. 6 Joriini kilpailee myös erittäin kovassa kunnossa. Ori starttasi viimeksi 27. 9. Bergsåkerissa, missä se teki 3. ulkoa rehellisen 800 metrin kirin ja oli lopussa mainio kakkonen. Vermon 4. 9. voitto irtosi toisesta ulkoa erittäin vahvalla 850 metrin kirillä. 1 Vixen kilpailee mukavassa kunnossa, mutta lähtöpaikka on hieman haastava. Se oli viimeksi 12. 10. Vermossa vakuuttava ja voitti kuolemanpaikasta huolimatta.


I5 ( 4, 3 )I5 ( 4, 3 )
II5 ( 2, 3 )II5, 2, 3, 1, 4, 9, 12, 8, 7 ( 10, 11 )
III4 ( 10, 5 )III4 ( 10, 5 )
IV5, 7 ( 6, 12 )IV5, 7, 6, 12, 8, 13, 14, 10 ( 3, 1 )
V1 ( 6, 3 )V1 ( 6, 3 )
VI10, 9 ( 4, 5 )VI10, 9, 4, 5, 3, 8 ( 11, 7 )
VII4, 2, 6 ( 1, 7 )VII4, 2, 6, 1 ( 7, 10 )

1x1x1x2x1x2x3=12 yhd. a 0,05€=0,6€
1x9x1x8x1x6x4=1728 yhd. a 0,05€=86,4€

Toto4:

I5, 7 ( 6, 12 )I5, 7, 6, 12, 8, 13, 14, 10 ( 3, 1 )
II1 ( 6, 3 )II1 ( 6, 3 )
III10, 9 ( 4, 5 )III10, 9, 4, 5 ( 3, 8 )
IV4, 2, 6 ( 1, 7 )IV4, 2, 6, 1 ( 7, 1 )

2x1x2x3=12 yhd. a 0,2€=2,4€
8x1x4x4=128 yhd. a 0,2€=25,6€


Troikka:

I4, 2, 6I4, 2, 6
II4, 2, 6II4, 2, 6, 1
III4, 2, 6, 1III4, 2, 6, 1, 7, 10, 5

3x2x2=12 yhd. a 0,5€=6,0€
3x3x5=45 yhd. a 0,5€=22,5€


Duo:

I10I10, 9, 4, 5, 3, 8
II4, 2II4, 2, 6, 11

1x2=2 yhd. a 1,0€=2,0€
6x4=24 yhd. a 1,0€=24,0€


Vihjeiden tekijä,
Juha Koskela