Finlandia-Ajo

Maan pääradan huippukilpailu Finlandia-Ajo tuo kansainväliset tähdet Vermoon. Mailin huippukilpailussa nähdään vauhtia ja koko Finlandia-päivä on tarjolla tasokasta raviurheilua kansainvälisten raviurheilijoiden värittämänä. Tänä keväänä Vermo saa vieraakseen todellisen supertähden kun Readly Express saapuu Vermo Arenalle.

Finlandia-Ajo, kansainvälinen kutsukilpailu avoimen luokan lämminverisille, ajetaan toukokuussa 110 000 euron ykköspalkinnolla. Finlandia-Ajo on Vermon suurin ravitapahtuma ja se aloittaa vuosittain Suomen ravikesän suurkilpailukauden.

Tänä vuonna on luvassa poikkeuksellista mielenkiintoa, kun ravimaailman supertähti Readly Express saapuu ensimmäistä ja viimeistä kertaa Suomeen kilpailemaan. Suomalaisen Timo Nurmoksen valmennettava on lopettamassa pian kilpailu-uraansa, joten tätä tähteä ei toistamiseen Suomessa nähdä!

Lauantaina 4. toukokuuta nähdään Readlyn lisäksi useita muita huippuravureita ja yleisölle on luvassa juhlava ravifestivaali. Oheisilta alasivuilta löydät lisätietoja Finlandia-päivän ohjelmasta ja palveluista.



Ajankohtaista


Hevoset