Suur-Hollola-viikonloppu Lahden Jokimaalla 1. - 3.7.

Jokimaan vuoden päätapahtuma Suur-Hollola viikonvaihde ravataan tutulla paikallaan 1.7.-3.7. 2016. Viikonlopun ohjelma starttaa Lahti Ascot tapahtumalla perjantaina, ja siitä jatketaan kohti lauantain välierien sekä jackpotin maustamaa Toto76-kierrosta sekä sunnuntain odottejua finaaleja.

Suur-Hollola-ajon ykköspalkinnot nousevat tänä vuonna molempien rotujen osalta. Lämminveristen palkinto nousee 100 000 euroon ja kylmäveristen puolella ykkönen kohoaa lukemiin 31 250 euroa. Pääkilpailujen lisäksi korotuksia on tehty muidenkin lähtöjen osalta siten, että lauantain ja sunnuntain pienimmät maksettavat ykköspalkinnot ovat 2 000 euroa. Isoa rahaa on siis tarjolla, koko viikonvaihteen palkintopoolin noustessa ylimääräisine kasvattajapalkintoineen yli puolen miljoonan euron!

Viime vuoden Suur-Hollola jäi mieleen Jokivarren Kunkun maagisesta ME-tuloksesta, Pekka Korven paluusta voittajakehään Express Duon kanssa sekä upeasta yleisöalueen tunnelmasta. Tälle vuodelle yleisöalueen palveluita on kehitetty askel eteenpäin, sillä pääkatsomon eteen on noussut uusi yli 200 neliön terassi. Tämä katsomonosa takaa hulppeat näkymät radalle, ja kannustus kyseisestä sektorista kuuluu varmasti radalle saakka.

Luvassa on jälleen hyvää fiilistä sekä ihon alle meneviä loppusuoran taistoja, toisin sanoen sitä parasta suomalaista raviurheilua. Toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi Suur-Hollolaan!


Tomi Himanka

toimitusjohtaja

Jokimaan ravikeskus

ajankohtaista


Anne Luttinen ja Ranch Kelly. Kuva: Lotta Kosonen

Midnight Hour voitti ensimmäisen karsintalähdön. Kuva: Lotta Kosonen