Suuri Suomalainen Derby
Derby on Vermon syksyn merkittävin kilpailu
Suuri Suomalainen Derby kuuluu pääkaupunkiseudun suurimpiin urheilutapahtumiin.
Suuri Suomalainen Derby on Suomessa syntyneiden 4-vuotiaiden lämminveriravurien päätähtäin ja suuripalkintoisin kilpailu. Omistajille jaetaan Derby-finaalissa palkintorahaa 221 000 euroa. Lisäksi kasvattajat saavat Vermolta 22 100 euroa.
Aina se tuntuu yhtä jännittävältä. Olet sitten kasvattaja, omistaja, valmentaja, hoitaja, ohjastaja, katsoja tai kilpailun järjestäjä. Säpinä alkaa tiivistyä elokuun alussa kun ovat vuorossa karsintakilpailut 24.8.2016 ja vihdoin syyskuun alussa Suuri Finaali. Vuoden 2016 Suuri Suomalainen Derby järjestetään lauantaina 3. syyskuuta.
Derby on nimenä tuttu kaikissa hevosurheilua harrastavissa maissa. Se, millä ikäluokalla tai matkalla kilpailu ajetaan, vaihtelee maittain. Yhteistä on, että hevosenomistajat tai -kasvattajat maksavat osallistumismaksuina merkittävän osan kilpailun palkintopotista.
Suomen ensimmäinen Derby juostiin Käpylässä vuonna 1970. Muissa Pohjoismaissa lämminveristen Derbyn juuret ovat paljon pidemmät. Tanskassa aloitettiin jo vuonna 1898, Ruotsissa ja Norjassa 1900-lukujen alkupuolella. Vermossa ensimmäinen Derby ravattiin 1978.