2-vuotiaiden Kasvattajakruunu lauantaina Turussa – Raviliiga Jukurien Tingaling mukana

Turun Metsämäen raviradalla juostaan lauantaina 2-vuotiaiden lämminveristen Kasvattajakruunu-finaalit. Tammojen Kasvattajakruunussa nähdään Raviliiga-hevosista Mikkelin Jukurien Tingaling. Myös HIFK:n Mascate Match oli ilmoitettu lähtöön, mutta sairastuminen estää hevosen osallistumisen.

Tingaling. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen

Jukurien Tingaling on saanut finaaliin ikävän takarivin uloimman lähtöpaikan. Valmentaja Jouni Hillbomilla ei ole etukäteen suuria odotuksia lauantain lähdöstä. ”Lähtöpaikka on niin synkeä, että olen tyytyväinen rahasijaan lauantaina. Jos tulisi kova matkavauhti, Tingaling voi lopussa nousta korkeammallekin.”, Hillbom toteaa.


Turun matka toimii myös testinä tulevaisuutta varten. Hillbom aikoo lähteä hevosen kanssa matkaan jo perjantaina, ja Tingaling yöpyy Forssassa. ”Solvallassa Ruotsin puolella olisi joulukuun alussa sopiva tammalähtö, jos haluamme kilpailla vielä tänä vuonna. Harjoitellaan tällä reissulla matkustamista ja yöpymistä Tingalingin kanssa”, Hillbom kertoo.


Tingaling on ehtinyt kilpailemaan kolme kertaa, joista sillä on yksi voitto. Valmentaja on tyytyväinen 2-vuotiaan tamman uran alkuun ja katsoo hevosen tulevaisuuteen positiivisena.


”Tingaling on parantanut jokaiseen starttiinsa. Ohjastaja Iikka Nurmosen kanssa olemme samaa mieltä siitä, että rakennamme hevosta tulevaisuutta varten. Tavoitteena on päästä kilpailemaan säännöllisesti, jotta pystymme tarjoamaan elämyksiä omistajille tasaiseen tahtiin”, Hillbom kertoo.


Oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun yksi suosikeista on syksyn menestysvalmentaja Timo Korvenheimon tallista tuleva Battle Jack. Ruuna voitti lokakuussa Hevosenomistajapokaalin. Korvenheimolla on menestysmahdollisuudet myös tammojen finaalissa, jossa hänen tallistaan kilpailee First Class Lady ja Sahara True Lies.


Kasvattajakruunun voittajat ansaitsevat 15 000 euroa. Oriiden ja ruunien finaali ajetaan ravien 4. lähtönä ja tammojen finaali päättää ravipäivän lähdössä 11.


Raviliiga on Tingalingin lisäksi esillä myös Raviliiga TPS:n hevosen myötä. Classmate Match on suorittanut koelähdön, mutta ei ole vielä aloittanut kilpauraansa. Harri Koivusen valmentama tamma esittäytyy raviyleisölle Raviliiga TPS:n lähdön jälkeen, joka ajetaan ravien toisena lähtönä. Turun ravit alkavat kello 14.