Big Headache ja Äänestäjä Mansikka-Ajojen tähtinä
Suonenjoen ravikesän perinteisesti huipentavat Mansikka-Ajot ravataan torstaina.
Ranskassakin menestynyt Big Headache on lämminveristen Mansikka-Ajon avainhevonen. Kuvaaja: Anu Leppänen
Mansikka-Ajot ovat olleet Suonenjoen raviohjelmassa jo vuosikymmenten ajan. Takavuosina kesäkisaan tuli hevosia ympäri raviurheilevan Suomen, ja tänäkin vuonna mukana on laadukkaita menestysravureita.
Lämminveristen kisan ansioitunein hevonen on urallaan yli 200 000 euroa ansainnut Big Headache. Leppävirtalaisen Timo Hulkkosen tallin ruuna on menestynyt Suomen lisäksi myös Ranskassa, ja se kuuluukin Suomessa syntyneiden ravureiden parhaimmistoon.
Suonenjoella Big Headache lähtee 1000 euron ykköspalkinnon jahtiin 20 metrin takamatkalta. Suonenjoen pitkällä loppusuoralla Janne Räisäsen ajokki nousee varmasti kamppailemaan voitosta.
Suomenhevosten Mansikka-Ajo on aikatasoitus, jonka ansioitunein hevonen on kahden vuoden takainen derbyvoittaja Äänestäjä. Se on kilpaillut viimeksi tammikuussa ja palaa nyt sairaustauolta.
”Jalassa oli pieni murhe. Ei mitään vakavaa, mutta aikaa sen kanssa meni”, valmentaja Harri Kotilainen kertoo. ”Hevosella on vielä vähän ylipainoa, jota ei tunnuta saavan kotona siltä pois, joten ruvetaan ajamaan kilpaa. Toivotaan, että massa alkaa sulaa starttien myötä. Hevosella on hyvä luokka, ja varmaan se pystyy olemaan Suonenjoella kärkipäässä, vaikka se ei olekaan vielä huippuiskussa.”
Suonenjoen 11 lähdön ravit alkavat kello 18. Päivän ponilähtö ajetaan kello 17.50.
Lisätietoja: Suonenjoen Hevosystäväinseura ry, Antti Kettunen 050 5365 552