Huippuviikonloppu alkaa Vieremältä

Vieremän kesäravit jatkuvat perjantai-iltana, jolloin ponilähtö avaa illan klo 17.45. Yrittäjäraveissa yhteistyökumppaneina on runsaasti paikallisia yrityksiä, ja yleisölle on luvassa tuttuun tapaan illan täydeltä kesäravitunnelmaa.

Veijo Kumpulainen. Kuva: Anu Leppänen

Yksi Vieremälle hevosineen suuntaavista on pihtiputaalainen Veijo Kumpulainen, joka viihtyy hyvin kesäraveissa. Hänen valmentamansa Ilos Amadeus kilpailee ravien viidennessä lähdössä.


"Yritettiin jo juhannusaatolle mukaan, mutta silloin eivät pisteet riittäneet mukaan pääsyyn. Nyt onneksi päästiin, koska Vieremällä on mukava käydä. Meillä on Pihtiputaallakin kesäravit vielä edessä, sinne mennään katsojan roolissa", Veijo Kumpulainen kertoo.


"Ilos Amadeus oli viimeksi neljäs, mutta ei ollut ihan niin hyvä. Odotan, että se parantaisi Vieremän lähtöön. Ainakin maanantaiaamun harjoituksissa se tuntui hyvältä, mutta eihän hevosista aina tiedä."
Kumpulaisen raviviikonloppu jatkuu jännittävissä merkeissä lauantaina Lahdessa. Suur-Hollola-ajo on Suomessa syntyneiden ravureiden merkittävin kilpailu, jonka finaalissa voittaja kuittaa peräti 120 000 euroa. Kumpulaisen omistama Midnight Hour on yksi kisan kuumimmista nimistä. Suur-Hollolan välierät juostaan lauantaina ja finaali sunnuntaina.


"Ensimmäinen tavoite on päästä lauantain välieristä jatkoon, jotta saisi ruveta jännittämään lisää. Midnight Hour on ollut parempaan päin menossa ja uskoakseni meillä on mahdollisuudet jatkoon. Hevonen ei ole ollut ihan niin hyvä kuin viime vuonna, mutta viimeksi Kymi GP:ssä se oli jo ihan hyvä", omistaja summaa.


Vieremän perjantain raveissa juostaan kaikkiaan kymmenen lähtöä, joista illan kahdeksas lähtö on monté- eli raviratsastuslähtö.


Lisätietoja Vieremän raveista: Ylä-Savon Hippos ry:n puheenjohtaja Kauko Kauhanen puh. 0400 606 560