Iivo Niskaselle olympiakultahevonen!

Hiihdon olympiakultaa voittanelle Iivo Niskaselle lahjoitettiin voiton kunniaksi osuus ravihevosesta.
Iivo Niskanen ja Victory Bonsai, kuva: Miika Lähdeniemi

”Kyllähän hevosmiehelle pitää olympiavoitosta hevonen lahjoittaa tai ainakin osuus sellaisesta!”

Yksityishenkilöt raviurheilun konkari Kari Lähdekorpi sekä Hoss -ravihevoskasvattajat Hanna ja Hannu Härmälä lahjoittivat Iivo Niskaselle osuuden ravihevosvarsasta hänen voitettuaan olympiakultaa 50 kilometrillä Pyeonchangissa. Lahjoitettu osuus on kolmaosa orivarsa Gunvald Hossista, ja hevosen tulevat omistamaan Iivo Niskasen lisäksi edellä mainitut lahjoittajat. Lahjoitus tehtiin lauantaina YLE:n Korea tunnissa olympiastudiossa, missä Lähdekorpi oli Iivon ravikaverina mukana live-lähetyksessä. Lähdekorvella ja Niskasella on jo kaksi aiempaa yhteistä hevosta. Menestyksekkäät ravurit ovat avoimella tasolla kilpaileva Victory Bonsai ja ikäluokkalähdöissä onnistunut Cameron Evo, joista suomalainen hiihtosankari ja innokas hevosharrastaja Niskanen omistaa myös merkittävät osuudet.

Hevosen pidosta seuraa aina myös kuluja. Suomen Hippos ja Maaseudun Tulevaisuus ovat mukana tukemassa palkitsemista ja ottavat vastuun Iivo Niskasen omistaman osuuden hoitomaksuista tulevan kahden vuoden ajan, jolloin Gunvald Hossin on tarkoitus aloittaa kilpauransa.

Lahjoitusta ei mietitty kauan upean hiihdon ratkaisuhetkien jälkeen. Kun 26-vuotias Iivo Niskanen ylitti maalilinjan, oli hevoskasvattaja Hannu Härmälä heti yhteydessä Suomen Hippoksen hallituksessakin istuvaan Kari Lähdekorpeen.

- Oli niin hieno asia tämä Iivo Niskasen olympiavoitto! Laitoin Karille heti viestiä, että mitäs me keksitään. Perinteisesti arvokisavoittajille aina lahjoitetaan tonttejakin ja päätettiin sitten yhdessä, että kyllähän hevosmiehelle kuuluu hevonen lahjoittaa. Lahjaksi valikoitui kolmasosa vuoden ikäisestä orivarsasta Gunvald Hossista, hankkeen toinen osapuoli Hannu Härmälä kertoo.

- Ja kun hevosen osuudesta tietysti tulee kuluja, niin oli hyvä, että saatiin lahjoitukseen yhteistyökumppaniksi mukaan Maaseudun Tulevaisuus ja Suomen Hippos huolehtimaan valmennusmaksuista uran alkutaipaleella.

Gunvald Hoss (isä Zola Boko - emä Yalumba Hoss - emänisä Cantab Hall) on Suomessa 24.4.2017 syntynyt hyväsukuinen varsa.

- Ori on erittäin hyväluonteinen ja kova puuhailemaan kaikenlaista. Ulkonäöltään se on urheilullinen ja kevytrakenteinen. Odotukset ovat korkealla tulevaisuutta ajatellen, mutta aika näyttää sen. Se on nyt vuoden ikäinen, ja syksyllä sitten alkaa sen valmennus sekä ensiaskeleet kohti raviuraa, Härmälä kertoo.

Suomen Hippos lähti tietenkin suurella innolla mukaan tukemaan Iivon varsapalkintoa.

- Iivo Niskanen on positiivinen, upea urheilija ja hän toimii hienona esikuvana monille. Iivo on tuonut useaan otteeseen esiin Vieremältä alkaneen raviharrastuksensa ja kertonut rentoutuvansa lajin parissa. Olympiavoitto on aivan upea sinivalkoinen saavutus ja hevosen lahjoitus kekseliäs teko yksityishenkilöiltä. Halusimme ehdottomasti lähteä tukemaan tätä projektia Maaseudun Tulevaisuuden kanssa, Suomen Hippoksen markkinointi – ja viestintäpäällikkö Merja Tuunanen kertoo.

- Iivo Niskasen suoritus oli tärkeä koko suomalaiselle huippu-urheilulle. Koska Iivo on maaseudun miehiä, oli mitä luontevinta lähteä mukaan tähän ravikimppaan, Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen perustelee.

Paljon onnea vielä koko hevosväen puolesta Iivo!


Lisätietoja,
Kari Lähdekorpi
Puh. 040 057 6521