Uutinen | 22.06.2017 12:21
Juhannuksena ravataan neljällä paikkakunnalla
Juhannusravit ovat olennainen osa suomalaista keskikesän juhlaa! Tarjolla on upeita tapahtumia neljällä paikkakunnalla.
Juhannuksen suurkilpailu nähdään Härmässä PowerParkin radalla, kun perjantaina ja lauantaina kilpaillaan huippukylmäveristen Nordic King. Härmän nopealla radalla ajetaan maailman suuripalkintoisin kylmäveristen ravikilpailu, jonka voittaja ansaitsee 50 000 euroa. Nordic Kingiin saapuu vieraita Norjasta kohtamaan parhaat suomenhevoset. Oheisohjelmaa PowerParkissa on tarjolla iltajuhlien muodossa torstaista lauantaihin. Jos suuntanasi on Härmä juhannuksena, Nordic King on menovinkki numero yksi!
Kokemäellä ajetaan perinteiset ja suositut juhannusajot lauantaina ja sunnuntaina. Molempina päivinä paikalle saapuu myös juuri Kokemäellä neljännen tuhannen voittonsa ohjastanut Harri Koivunen. Kokemäeltä voi lähteä hakemaan vanhan ajan ravitunnelmaa ja ohjelmaa koko perheelle. Lapsille on esimerkiksi tarjolla pomppulinna ja monta ponilähtöä viikonlopun aikana. Kokemäen suunnilla tunnelmaa juhannukseen kannattaa lähteä etsimään Kokemäen raveista, jos ei muusta syystä, niin vaikka sitten niiden kuuluisten ja maistuvien kanojen takia!
Vieremällä on perjantaina tiedossa tunnelmalliset ja todella suositut juhannusjuhlat, joissa on reilusti ohjelmaa koko perheelle. Toto4-ravit ovat tasokkaat ja Ravimaailma kannustaa kaikkia Vieremän suunnalta, tai vaikka vähän kauempaakin lähtemään nauttimaan perjantai-illasta ja juhannuksen kuuluisasta tunnelmasta!
Kauhavalla ravataan sunnuntaina perinteikkäästi tunteikkaat juhannusajot. Kauhavalla radalta voi etsiä myös vanhan ajan tunnelmaa, kun nautiskelee pitkästä loppusuorasta heinikolla istuen ja juhannustaikoja laatien. Toto4-kierrokselle ei ole tarjolla magiaa mutta esimerkiksi kovatasoinen suomenhevoslähtö löytyy! Kauhava on hyvä jatko Nordic King -viikonlopulle Pohjanmaalla.
Hyvää ja vauhdikasta juhannusta kaikille, tavataan raveissa!