Lähde raveihin pääsiäisenä

Pääsiäisenä ravataan kuudet ravit ympäri Suomea. Raveissa on pääsiäisteeman lisäksi paljon ohjelmaa lapsille, joten raveihin kannattaa nyt lähteä koko perheen voimin.

Perheravit, Turku perjantai 30.3. klo 14


Pitkäperjantain ravitapahtumat alkavat Turun Metsämäen raviradalta klo 14. Metsämäessä järjestetään perheravit, joihin on ilmainen sisäänpääsy. Ennen raveja ajetaan myös neljä ponilähtöä, joista ensimmäinen klo 12.30. Viimeinen ponilähtö ajetaan klo 13.15 SPRY:n haasteajona Trullit vs. Tiput. Ponien haasteajossa poniohjastajia haastavat ammattiohjastajista muun muassa Hannu Torvinen ja Olli Koivunen.

Tarjolla on paljon ohjelmaa koko perheelle. Lapset voivat osallistua poniajeluun ja päästä rapsuttelemaan poneja. Heppe-maskotti kiertää alueella ja raveissa on myös arpajaiset. Keppihevosista innostuneille tarjolla on kepparirata ja kepparihuutokauppa.

Ponien lisäksi raveissa pääsee myös tallikierrokselle tutustumaan ravihevosten elämään ja kuulemaan, kuinka hevoset valmistautuvat raveihin. Koko perheen voimin voi osallistua kultakengän etsintään ja käydä kasvomaalauksessa. Herkullinen pääsiäislounas noutopöydästä maksaa 28 €.

Lisää tietoja


Pitkäperjantain ravit, Kuopio perjantai 30.3. klo 18


Pitkäperjantain iltaravit ajetaan Kuopion Sorsasalossa klo 18 alkaen. Raveihin pääsee oman auton lisäksi kätevästi myös ravibussilla, joka lähtee Maljalahdenkadulta Kuopiosta klo 17.15. Paluukyyti raveista kohti keskustaa lähtee 15 minuuttia viimeisen lähdön jälkeen. Ravintolakatsomossa on tarjolla runsas pääsiäismenu hintaan 18 €. Raveihin kannattaa lähteä, sillä luvassa on yllätyksiä koko perheelle!

Lisää tietoja

Pelimanni –ajo, Kaustinen lauantai 31.3. klo 14


Sen lisäksi, että Kaustisella ravataan klo 14 alkaen tasokkaat Toto76 –ravit, luvassa on ohjelmaa myös koko perheelle. Paikalle kannattaa suunnata ajoissa, sillä päivän ponilähtö ajetaan haasteajona Puput vs. Noidat, jossa ammattiohjastajat ajavat poniohjastajia vastaan. Ponilähtö starttaa klo 13.40.

Perinteinen Pelimanni –ajo tuo Nikulan raviradalle talven kovimmat suomenhevoset Costellon ja Polaran johdolla. 10 000 euron 1. Palkinnosta käydään takuulla kova kamppailu, kun kaksikkoa haastavat muun muassa Tähen Toivomus ja talven kestomenestyjä Diktaattori.

Raviurheilun lisäksi tarjolla on ainutlaatuista oheisohjelmaa. Kaustisella eletään uudelleen Lake Placidin vuoden 1980 olympialaisia lauantaina. Juha Mieto ottaa yhteen ladulla taisteluparinsa Nikulan Wassbergin kanssa! Hiihdon jälkeen Mieto saa haasteen toisessa suosikkilajissaan, mämminsyönnissä. Vastaansa Mieto saa Kaustisen Dream Teamin, jossa kilpailevat Nikulan Elvis ja Suomen nuorin yrittäjä KoruMies Arvi.

Raveissa järjestetään myös pääsiäistrullien pukukilpailu, jossa parhaimmat palkitaan yllätyspalkinnoilla.

Lisää tietoja


Pääsiäisravit, Ylivieska sunnuntai 1.4. klo 18


Ylivieskan perinteiset pääsiäisravit ajetaan sunnuntaina 1.4. klo 18 alkaen. Ohjelmassa on kymmenen ravilähdön lisäksi kolme ponilähtöä, jotka ajetaan ennen raveja. Pääsiäisen rentoa ravi-iltaa kannattaa viettää Ylivieskassa ravintolakatsomossa. Heinäseipäästä saa perinteistä kotiruokaa hintaan 10 € ja pizzeria paistaa maistuvia pizzoja koko ravi-illan ajan.

Lisää tietoja

Lapsiperheiden pääsiäinen ja ravit, Forssa maanantai 2.4. klo 10.30 – 16.30


Pääsiäismaanantaina vietetään lapsiperheiden pääsiäistä Forssan Pilvenmäen raviradalla klo 10.30 alkaen. Päivä alkaa suositulla lähiruokabrunssilla, joka kokoaa lähes 20 lähiruokatuottajan tuotteista maukkaan pääsiäisbrunssin. Brunssia on tarjolla klo 10.30 – 12. Brunssin jälkeen ohjelmaa on runsaasti koko perheelle.

Luvassa on muun muassa kasvomaalausta, kanihyppykilpailu ja pääsiäisaskartelua. Tapahtumassa pääsee ratsastamaan keppihevosilla ja oikeilla poneilla, sillä tarjolla on myös poniajelutusta ja talutusratsastusta.

Pääsiäisohjelman lisäksi Pilvenmäellä ravataan poniravit klo 11.30 alkaen ja varsinaiset ravit starttaavat puolestaan klo 14.

Päivän koko ohjelma

Ohjelma
klo 10.30-12 LähiruokaBrunssi, Ravintola Valtikka (18e/hlö)
klo 12-15, Pääsiäisaskartelua, Toto-halli (Kulttuuriyhdistys Kuvio)
klo 11-15, Yllätyskukan istutus, Vanhan katsomon edessä (Hankkija)
klo 11-15, Kanihyppykilpailu, Vanha Katsomo (Suomen Estekanit ry)
klo 11- , Karkki- ja PehmisBaari, Pääkatsomon alakerta
klo 11-15, Pääsiäismetsästys alueella
klo 13-15, Kasvomaalausta, Toto-halli
klo 12-13, Keppihevostreenit, Vanhan katsomon edessä
klo 11-14, Poniajelutus & Talutusratsastus
klo 11.30-12.30, Poniravit
klo 14- , Ravit

Lisää tietoja


Pääsiäisravit, Jyväskylä maanantai 2.4. klo 18


Pääsiäisen ravit päättyvät Jyväskylän Killerin raviradalle. Jyväskylässä ravataan klo 18 alkaen. Ponilähtö avaa ravi-illan klo 17.40. Raveissa nähdään muun muassa Suomen Cup –karsinta, jossa kilpailee muun muassa Harri Kotilaisen kaksikko Lumi-Masi ja A.T. Eka.

Lisää tietoja