Midnight Hour ja Next Direction saivat ensimmäiset kutsut Seinäjoki -Raceen

Suomen suurkilpailukauden avaava Seinäjoki -Race ajetaan 21. huhtikuuta Seinäjoella. Ensimmäiset kutsut jaettiin suomalaisille hevosille. Viime vuoden komeetta Midnight Hour ja ensimmäistä kauttaan avoimella tasolla kilpaileva 5-vuotias Next Direction lunastivat paikat suurkilpailuun alkukauden hyvillä esityksillään.
Midnight Hour

Midnight Hourille ja sen taustavoimille esitettiin kutsu Seinäjoki -Raceen Teivossa 24.3., kun ruuna voitti kultadivisioonakarsinnan.


Ravigaalassa Vuoden lämminverisenä palkittu ”Pihtiputaan pikajuna” oli jo varsana menestyksekäs. Ruuna sijoittui 3-vuotiaana Oulu Expressissä ja 4-vuotiaana Glenn Kosmos Memorialissa toiseksi. Nelivuotiskeväällä Midnight Hour kuitenkin loukkaantui. Edessä oli lähes kymmenen kuukauden tauko. Rakettimainen nousu maamme eliittiin alkoi syksyllä 2016, kun ruuna muutti Nurmosten treeniin.


Viime kausi oli viittä vaille täydellinen. Midnight Hour voitti Åby Stora Prisissä sekä ensimmäisen alkuerän että finaalin. Lisäksi ruuna oli ykkönen St Michelissä ja Joensuu-ajossa. Suur-Hollola-ajossa Midnight Hour jäi vaille kiritilaa ja sijoittui kuudenneksi.


Vuosi sitten Midnight Hour pääsi Seinäjoki Raceen mukaan yleisöäänestyksen perusteella. Ruuna täytti paikkansa ottelemalla kunniakkaasti viidenneksi.

Next Direction

Next Direction voitti pääsiäislauantaina Kaustisella pitkän matkan Toto76 -lähdön johtavan rinnalta ja lunasti vahvalla esityksellään paikan Seinäjoki -Raceen. Tälle kaudella ruuna sai uudeksi vakio-ohjastajaksi Jukka Torvisen.


Vain 5-vuotias Next Direction on tehnyt urallaan nousujohteista työtä. Ruuna selvisi 3-vuotiaana Kriteriumin finaaliin, mutta joutui jäämään siitä pois.


Vauhti kiihtyi 4-vuotiaana. Next Direction voitti keväällä Kuopio Stakesin ja oli Glenn Kosmos Memorialissa toinen. Kauden jälkipuoliskolla Timo Hulkkosen suojatti voitti Einari Vidgrénin Muistoajon ja Derby-karsinnan. Loppukisassa ruuna taisteli väkivahvasti kakkoseksi. Kautensa Next Direction päätti ylivoimaiseen Kasvattajakruunu-voittoon.


Viisivuotissesongin ensimmäinen ykkössija tuli Kaustisen pitkän matkan mittelöstä, missä voimistaan tunnettu ruuna käytti parhaita puoliaan ja jätti taakseen nimekkäät kilpakumppanit.