Olli Koivunen Björnkampen-ohjastajakilpailuun Bodeniin – ”Olen otettu kunniasta”

Pohjois-Ruotsin Bodenin radalla järjestetään Björnkampen-ohjastajakilpailu maanantaina 18.7. Salamakypärä –kilpailija Olli Koivunen matkustaa kisaan Turusta.
Olli Koivunen nähtiin kokelasohjastajien EM-kilpailussa Moskovassa vuonna 2015.

Olli Koivusen lisäksi Björnkampeniin osallistuvat muun muassa Pohjoismaiden voitokkain raviohjastaja Jorma Kontio ja belgialainen huippukuski Joseph Verbeeck. Koivunen ei ota kisaan osallistumisesta paineita, vaikka vastassa on ohjastajia ravimaailman huipulta.

”Minulle on jo iso asia, kun pääsen itse osallistumaan eikä mitään varsinaisia sijoitustavoitteita ole asetettu. Olin kerran ukon (Harri Koivunen) mukana joskus vuosia sitten, kun isä ajoi samoissa kisoissa.”

Harri Koivunen oli mukana Björnkampenissa vuonna 2009, jolloin Jorma Kontio otti ykkössijan kokonaiskilpailussa. Kontio on lisäksi voittanut Bodenin ohjastajaottelun vuonna 1999 ja muista suomalaisista Tapio Perttunen vuonna 2005.

Olli Koivusen mukaan Jorma Kontio tulee pärjäämään tänäkin vuonna.

”Jomppe” pärjää aina minne vaan meneekään.”

Suomalaisten ratojen lisäksi jo Ruotsin pääradalla Solvallassa voittamaan ehtinyt nuorempi Koivunen ei jännitä ulkomailla kilpailemista. Kokelasohjastajien EM-kilpailussa Koivunen sijoittui vuonna 2015 Moskovassa viidenneksi.

”Siinä on oma hieno fiilis, se on kiehtovaa, viehättävää, kun pääsee ulkomaille kilpailemaan. Suomalaiselle se on aina iso juttu päästä Ruotsiin ja muihin maihin” Koivunen kertoo.

Ennen Bodenin reissua Koivusella pitää kiirettä Suomen radoilla. Tänään torstaina Koivunen torstaina Porin SuomiAreena-raveissa, perjantaina Teivon 40-vuotisjuhlaraveissa ja viikonloppuna Mikkelin St Michelissä.

Keskiviikkona 13.7. Koivunen sijoittui MTV Sport Salamakypärät-kilpailun neljännessä osalähdössä yhdeksänneksi. Kokonaiskilpailussa Koivunen on tällä hetkellä kuudentena. Salamakypärät 2016 käsittää yhteensä kahdeksan osalähtöä.

”Henkilökohtaisesti kilpailu ei ole mennyt tänä vuonna hyvin. Joka lähdössä on ollut huonoja lähtöpaikkoja. Muuten Salamakypärät-kilpailu on ollut tosi hieno homma.”